Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avioliiton ihmeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avioliiton ihmeet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. syyskuuta 2015

Lost in Kajaani 2015

Suuntasimme Teemun kanssa perjantaina anivarhain kohti Kajaania, mistä starttasi Lost in Kajaani -seikkailukisa. Aamuun oli tullut lisäsäpinää Ylen Aamuteeveen muodossa, mihin meidän piti mennä antamaan ensin suora parisuhdehaastattelu. Noh, jostakin kumman syystä hallituksen tiedotustilaisuus meni meidän ohi, mutta juttu tehtiin joka tapauksessa ja lopputulos on luettevissa/nähtävissä täältä.

Vihdoinkin maalissa. Aloin pikkuisen tummumaan epilogin aikana ja laskin vain jäljellä olevia rasteja maaliin.
"Kilpailuun voivat osallistua kaikki perussuunnistus- ja uimataidon omaavat yli 18 -vuotiaat hyväkuntoiset henkilöt." Näin kirjoitettiin kisasivuilla, joten totesimme täyttävämme vaatimukset ja lähdimme tähän off season -avioliittotapahtumaan. Koska minulla on takana n. yhdeksän kuukauden pituinen kuntoutusjakso takana eikä lähellekään sitä kuntotasoa, mitä esimerkiksi viime vuonna, niin mahdollisuutemme olivat hämärän peitossa. Startin jälkeen tuli melko pian kylmää vettä niskaan, kun ensimmäisellä questillä (=seikkailutehtävällä) piti juosta lammen ympäri, joka käytännössä oli pelkkää liukasta kivikkoa. Voin kertoa, että ihan en ollut vahvimmillani tuossa.
Me tehtiin se! Ja ihan hyvin tehtiinkin olosuhteet huomioiden.
Pyörällä ajo sentään sujui ja sitä me kyllä paukutettiin ihan olan takaa. Jos vähänkin pidempää siivua oli rastiväleillä, niin olin ns. hinauksessa Teemun pyörässä kiinni. Ei siinä kyllä ihan matkalaisena pysty tulemaan, mutta olihan siitä ihan sairaan iso hyöty, varsinkin kun toisella on vähän isommat nuo pyöräreidet. Välillä olisi kyllä tehnyt mieli laittaa silmät kiinni, kun vauhtia oli vähintäänkin tarpeeksi. Alkoi tuntumaan jo ihan hyvälle, mutta sitten tuli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa vähän isompi pummi ja "oikaisimme" metsän läpi pyörien kanssa. Sepä jo hieman kirvoitti vähän synkempiä ajatuksia, mutta sitten tunsin saakelin kovan pistoksen takalistossani ja heti perään toisen ja kolmannen. Sitten polvitaipeessa. Tässä vaiheessa huusin kuin palosireeni ja tajusin kävelleeni ampiaispesään. Teemu hätisteli niitä pois, kun vielä yksi sai tuikattua sääreen. Aika kipeää teki... Mutta enemmän minua huolestutti mahdollinen allerginen reaktio. Seuraavalta rastilta sain särkylääkkeen ja matka jatkui olotilaa kuulostellen.

Tätä ennen olin luonnollisesti uponnut suohon niin, että pyörästäkin näkyi vain satula. Mutta huipennus oli vielä tulossa, sillä seuraavia rastivälejä ajettiin maastossa, jossa märkä suo, märät pitkospuut, kivet ja muut kaikenlaiset muut harmit vuorottelivat tehokkaasti. Tämä oli toinen hidastava osuus. En vaan uskaltanut ajaa. No sitten kun ajoin, niin eikös sitä kohta vedetty sellaiset pannut, että en tosiaan tiennyt, että miten päin tulen alas kun ilmalento loppuu. Teemu tuli perästä ja ihmetteli, kun vaimo on maassa ketarat ojossa. Nousin ylös ja totesin, että polvi on kunnossa. Sitten ajettiin Vuokatinvaaralle ja haettiin rasti ja tajusin, että kämmenestä tulee verta ja se oli pakko pikapuhdistaa ja tilkitä.

Aivan loistava kisa. Ja kyllä olisi ollut aika tiukkaa jatkaa enää kilometriäkään enempää. Tai sitten ei.
Tehtiinpä siitä sitten sellainen päätös, että pysymme sellaisilla reiteillä, joista on mahdollisuus selvitä kaatuilematta ja etenkin loukkaantumatta. Pääsimme vielä tekemään viestin SUP-laudalla ja menemään vaijeria pitkin hurjaa vauhtia. Perjantain maaliin saavuttuamme kuulimme olevamme sarjamme kolmansia ja sekös vasta sai hymyn ampiaisten ja muiden vaikeuksien piinaamalle hahmolleni.

Sijoituksemme ansiosta starttasimme ensimmäisessä lähdössä klo 06. Lauantain prologista sanon sen verran, että Kainuun kivet on nyt osaltani hetkeksi nähty. Kakkospäivä oli meille helpompi, sillä reitti ei kulkenut enää minulle vaikeiden olosuhteiden läpi. Olimme nopeita, mutta erot olivat niin selvät, että en oikein saanut itseäni sellaiseen taistelumoodiin. Melonta meni 15min nettiharjoittelun perusteella Teemun mielestä paremmin kuin muissa joukkueessa missä hän on ollut. Sotilastaitoradalla ylitin kyllä itseni, sillä monenkaan esteen en uskonut onnistuvan tällä jalalla, mutta kuinka väärässä olin! Ja eihän jalassa mitään vikaa enää olekaan, vaan päässäni. Lopussa oli vielä uintiosuus, mutta armeijan pelastusliivit päällä se oli enemmänkin hukkumisen välttelyä!

Hienostorouva Länsi-Puijolta vai Rymy-Eetu?!
Vähintään 180km pituisen reitin juoksimme, ajoimme pyörällä, meloimme ja uimme aikaan 17.59.46 ja olimme Lost-sekasarjan kolmansia. Totesimme, että jos ajaisimme 18h tempopyörällä niin voittaisimme koko roskan, mutta luonnollisesti tässä ei siitä ollut kysymys. Vaan niin päin, että minun maastoajossa on vielä paljon petrattavaa. Suunnistuksessa hävisimme varmasti suhteessa paljon vähemmän, mutta toisaalta taas reittivalinnat piti tehdä niin, ettei minun tarvinnut juosta varvikossa/kivikossa.

Teemun kanssa kisattiin ensimmäistä kertaa parina ja ihan samalla tavalla me vedettiin kuin kaikki muutkin jutut. Olisi ollut kyllä aika yllätyksellistä, jos jotain uutta olisi näiden vuosien jälkeen tullut toisesta esille! Sitä tuntee toisen ja luottaa siihen, että toinen jaksaa ja huumorikaan ei lopu tiukassa paikassa. Se on se meidän juttu.

lauantai 29. elokuuta 2015

Juoksutakauma

Triathlonkausi on siis paketissa, mutta seuraavaa kohti ollaan jo tiukasti ponnistamassa. Onnistuin jälleen nykyaikaisen triathlonin ensimmäisessä lajissa, ilmoittautumisessa, ja elokuussa 2016 pääsen ottamaan revanssin (mistä, on hieman epäselvää) Kööpenhaminan Ironmanissa. Tähän kisaan ei tänänkään vuonna paikat menneet tyylillä "samoin tein", mutta miksi jättää mitään sattuman varaan, jos jotakin todella haluaa.

"Näitä polkuja ajan mä viimeisen asti..."
Mutta ei tässä toimettomana ole tarvinnut odotella vaan seuraavaa kesää. Lokakuussa pääsen taas juoksemaan maratoonia. Tällä kertaa matka suuntautuu Italiaan ja Maratona d'Italiaan, jossa juostaan Maranellosta Carpiin. Luonnollisesti piti aloittaa juoksuharjoittelu, jottei power walkilla tarvitse tehdä matkaa saapasmaassa. Tämä on tarkoittanut äkkijärkytyksiä jaloille mm. kovan juoksun muodossa. Lemmikkini on VK:ta 20min + 20min, jossa ensimmäinen juostaa esim. alle 5:10/km -vauhtia ja toinen 4:55/km -vauhtia. Tämä on järkytyssettiä jo ihan senkin takia, että viimeksi olen juossut kovaa ennen loukkaantumista, mikä siis tapahtui marraskuussa. Mutta yllättävän hyvin juoksu kulkee ja vaikka pahaa tekee, niin silti pystyy jatkamaan.

Sen verran asiat on hullusti, että juoksua on takana tänä vuonna vain käsittämättömät 300km! Tämä pitää ottaa huomioon siinä, ettei leikattua jalkaa rasita liikaa. Vesijuoksua ja maastopyörää on reseptinä siihen. Tänään ajoinkin maasturilla pitkin Puijoa ja päätin käydä Huuhalla ajamassa lenkin, josta moni asia sai alkunsa 10 vuotta sitten. Kummallista, miten hyvin muistin sen. Asuimme lähellä tuota Huuhan mäkeä, jota kiertää normaali kuntorata, kaikkine nousuineenkin. Olin aloitttanut muuntautumiseni kuulantyöntäjästä kohti triathlonistia, vaikka silloin en määränpäätäni tiennytkään. Oli syksyinen aamu ja luennot odottivat päivemmällä. Olin päättänyt juosta kolme kierrosta. Ja ne kolme kierrosta juoksin. Se riemu! Se oli elämäni pisin juoksumatka. Lähetin tekstiviestin Teemulle, joka oli ihmeissään suorituksestani. Mietin tänään samaa lenkkiä ajaessani, että se oli yksi kovimmista, jos ei kovin, urheilusuorituksistani koskaan. Ilman sitä, en olisi koskaan juossut maratonia saati tehnyt täyttä matkaa. Se oli tavallaan se kuuluisa kulminaatiopiste.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt!"
Kahden viikon päästä päästään Teemun kanssa mittaamaan avioliittomme tila Lost in Kajaanissa. Tooosiii mielenkiintoista.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Harjoittelu, perhe ja ajankäyttö

Minulta kysytään usein, että miten aikani riittää treenaamiseen. Siihen varmasti liittyy myös se tieto, että en suinkaan ole perheestämme se, jonka käytettävissä oleva aika hupenee eniten harjoitusten parissa ja että olen itse työssäkäyvä ihminen. Lisäksi kysyjä (aina muuten nainen) usein lisää, ettei haluaisi sen oman treeniajan olevan poissa perheeltä yleisesti.

Vastaus on samalla yksinkertainen ja hyvin monimutkainen. On ihan selvää, että meillä kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa käytössämme. Suurimman osan "pitää" käydä töissä, joten sinne menee iso siivu tunneista. Sitten pitää syödä, joten kaupassakin pitää käydä ja kodinhoidollisia asioita pitää toimittaa säännöllisesti myös. Nukkuakin pitää, joten tästä kaikesta poikii kysymys, miten ihmeessä?

Puijon polut -polkujuoksukisa juostiin tänään, yllätys yllätys, Puijolla.

Minun mielestäni kysymys on organisoimisesta. Vähän niin kuin "have a plan and stick to it". Treenit (ja muut menot) kalenteriin ja siinä suunnitelmassa pysytään. Tämä on siis kaiken lähtökohta. Työmatkojen hyödyntäminen on avainasemassa. Pyörällä tai juosten. Tai sitten niin, että menee suoraan töistä esimerkiksi uimaan tai salille. Jos kotona joutuu neuvottelemaan treeniajasta, niin asia on tietysti kimurantimpi, enkä tiedä sellaisesta mitään. Toivoisi sellaisessa tilantessa tietysti löytyvän ymmärrystä yleisesti omille harrastuksille ja oman ajan tarpeelle.

Toki pitää huolehtia siitä, että töistä lähtee treeneihin mahdollisimman hyvin valmistautuneena. Ei esimerkiksi nälkäisenä ja janoisena. Kaikki treenikamat mukana ja ajatus kirkkaana. Työasiat voi odottaa ja kotona pärjätään oikein mainiosti. Ja jos ei pärjätä, niin aika opetella sitäkin. (Viimeinen siis, jos on lapsia. Toivottavasti yksin kotiin jäävät aikuiset pärjäävät ilman huolehtimista.) Aivan huipputilanne on, jos isovanhemmat (tai muu verkosto) pystyvät osallistumaan elämään ja helpottamaan arjen aikatauluja ainakin silloin tällöin. Tämä on myös elintärkeää silloin, jos molemmat vanhemmat starttaavat samaan kisaan.

Tärkeää on myös, että käytettävissä oleva aika käytetään tehokkaasti. Esimerkiksi triathlonissa ei oikeasti ole kyse tuntien keräilystä, vaan tarkoituksenmukaisten harjoitteiden tekemisestä, jotka vievät kohti asetettua tavoitetta. Tästä on paljon hyviä esimerkkejä. Tässä luonnollisesti auttaa esimerkiksi hyvä valmentaja. Keskitytään tekemiseen eikä siihen paljonko joku muu on, tai joskus itse, harjoituspäiväkirjaan tunteja merkinnyt. Tavoitteita voi luonnollisesti olla niin paljon kuin on ihmisiäkin. Kuka motivoituu mistäkin.

Ehkäpä tämä yleisestikin koskettaa enemmän naisia ja erityisesti äitejä. Työn ja kodin välillä sukkulointi voi jo itsessään aiheuttaa ihan tarpeeksi paineita ja riittämättömyyden tunnetta. Jos nainen on valinnut triathlonin, tai triathlon valinnut naisen, niin se kuitenkin on laji, joka vaatii jonkinlaista aikapanostusta. Juoksu on aikatehokasta, mutta uinti ja pyöräily vievät enemmän aikaa. Itse pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että saan toteuttaa itseäni myös muualla kuin kotona ja töissä. Olen parhaimmillani silloin kaikissa kolmessa. Jos joku noista kolmesta poistetaan elämästäni, voin pian huonosti ja sitten koko perheellä on huonot tunnelmat. Tavallaan itsensä tuntemisesta kaikki lähtee. Mikä minulle on tärkeää? Harjoitteluun käytetty aika ei ole pois perheeltä, jos se antaa virtaa ja yleistä hyvinvointia ympäristöön.

Joudun kai tähän loppuun laittamaan eräänlaisen vastuuvapauslausekkeen. En neuvo ketään, mutta kerroin edellä siitä, mistä itse parhaiten tiedän, eli omasta elämästäni. 

lauantai 6. syyskuuta 2014

MTB-koulussa

Jossakin postauksessa mainitsin, että seuraava koitokseni olisi Vantaan maratooni. Tämä ei ole totta, sillä ilmoittauduin jossakin kumman puuskassa Iisalmen SM-maastoduathloniin. Joskin osallistujalista näyttää tässä vaiheessa melko huonolta... Varsinkin Teemu on repinyt tästä huolella huumoria niin somessa kuin kotonakin nauramalla mm., että "tulee SM-mitaleita joka sarjasta (ikäluokkien jälkeen myös miesten ja naisten yleiset)" ja "tuleekohan ne paistamaan sulle makkaraa" ja "saatkohan Kuopion kaupungin urheilijakortin (tämä on pitkä ja wanha juttu)" ja "myöntääköhän liitto sulle valmennustuen"... Toivon, että osallistujia tulee lisää ja päästään kisaamaan.

Työmatkatempolook.
Kuitenkin tämä maastoduathlon tullaan ajamaan kuvien perusteella kohtuullisen haastavissakin ympäristöissä, joten pyysin Teemua pitämään muutaman käyntikerran MTB-koulun. Olen kyllä ajanut maastossa, mutta tänäänkin tuli muutama vinkki, jota en kyllä ollut tiennyt. Ja arvokasta tietoa siitä, miten ojanylityksiä (siis kuivia), pehmeää hiekkaa ja juuria kannattaisi lähestyä. Siis on olemassa jokin muukin tapa kuin huuto tai jänistäminen.

Ajettiin tänään reilut 3h (53km) ja luonnollisesti haimme useat nousut kuten Neulamäki, Puijo ja Huuhanmäki. Usko meinasi monessakin kohdassa loppua, mutta sieltä vaan punnersin. 

Virnistys. Minua hapotti, mutta ylös tultiin.
Puijon päällä pysähdyttiin syömään patukat, joten silloin pystyttiin ottamaan muutama kuvakin. Teemu ehdotti, että olisimme ajaneet laskettelurinteen alas, mutta tajusi itsekin, ettei se ehkä kuulu ensimmäisen kerran opetusohjelmaan. Sen sijaan laskeuduttiin luontopolkua pitkin, jossa saa kyllä hurukyytiä ja kiviä ja juurakoita sielläkin tuli vastaan.

Mr. Lemmettylä.
Mrs. Lemmettylä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Miksi triathlon on niin hieno laji?

Perheellisenä sekä täyttä työpäivää tekevänä minulta usein kysytään, että kuinka paljon treenaan viikossa. Vastaan, että noin 10 tuntia. Ja lisään, että en siis niin kovinkaan paljoa. Totuushan on se, että 10h viikossa on monelle aika paljon. Jos ajatellaan, että tekee työmatkat pyörällä tai kävellen ja osallistuu 2-3 kertaa viikossa 1h kestävään jumppaan (= eli on aktiivinen ihminen ja harrastaa liikuntaa), kuulostaa tuo 10h/viikko silti kovalle määrälle vaikkakin edellä esitetystä kertyisikin se 5-6h liikuntaa. Tietysti oma 10h tarkoittaa vakaalla harkinnalla ja joskus jopa keskittymisellä suoritettua harjoittelua eikä siirtymiä kodin ja työpaikan välillä lasketa, jos siihen ei varta vasten ole suunniteltu harjoitusta.

Eihän se aina ole ruusuilla tanssimista. Varsinkin jos aviomies valmentaa.
Huomaan selitteleväni harjoitteluani vieraille ihmisille. "Eihän tämä nyt mitään" ja "pitäähän sitä treenata kun on 500e maksanut ilmoittautumisesta", ehe ehe. Latteuksien jälkeen huomaan miettiväni, että miksi ihmeessä. Olen löytänyt kestävyysurheilun aikuisena ja 32-vuotiaana olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Varsinkin nyt, kun voin kamppailla sijoituksista omassa sarjassani, olen löytänyt aivan uuden kipinän. Vanha kilpaurheilija ei varmasti koskaan pääse voitonhalustaan eroon. Tai ainakaan minä en ole päässyt. 

Vuonna 2009 Boisen 70.3. Ensimmäinen puolimatka edessä.
Triathlon on siitä hieno laji, että se sallii niin monta erilaista kokemusta. Laihdutustavoitteita ja kunnon yleistä kohotusta, omia ennätyksiä ja oman itsensä voittamisia, kilpailua ikäryhmäänsä vastaan sekä todellista huippu-urheilua. Nämä kaikki samassa kisassa! Muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa kisatessamme kuulin kun kuuluttaja haastatteli erästä katsojaa joka sanoi tulevansa katsomaan juuri loppupään kilpailijoita, koska he inspiroivat häntä eniten. Tässä minusta on juuri se jokin. 

Joroinen 2009, pikamatka. Osallistujia joitakin kymmeniä. Pelikaverin kanssa ehdittiin hyvin päivitellä ketjuöljyn tuhrimia käsiämme...
Triathlonkisassa olemme kaikki samassa tilanteessa. Samojen olosuhteiden armoilla vailla mitään titteleitä tai muita "rasitteita". Päivän kunto ratkaisee ja se miten olet harjoitellut. (Lisäksi tietysti ehkä varusteet tms., mutta ajatellaan nyt, että maailman on ruusuinen.) Paha päivä voi sattua kenelle tahansa. Arvostan esimerkiksi pro-triatleettien asennetta, kun he vaikka kävelevät Havaijilla maaliin, osoittaakseen kunnioituksensa age-groupereille, jotka ovat vuosia ja vuosia tavoitelleet kisalippuansa. (Tietenkin järki tässäkin mukana.) Pron ja AG:n pahassa päivässä voi silti olla tuntien ero, mutta paha päivä on silti paha päivä. Hyvä päivä voi myös sattua kaikkien kohdalle ja se saakin suut virneeseen maratonin viimeisille kilometreille.

Selfie. Ei ehkä niin hieno kuin Stubbilla, mutta menestystä, kokemusta ja intoa sitäkin enemmän.
Olen itse myös päässyt askeleen verran lähemmäksi Teemun kokemusmaailmaa ja ehkä hieman jopa ymmärrän, miksi jatkaa vuodesta toiseen itsensä piiskaamista (silleen hyvällä tavalla) eteenpäin, vaikka monen mielestä elämänsä voisi elää, noh sanotaan nyt vaikka, tuotteliaammin. Se tunne, kun kulkee ja olet voimakas, on aivan mieletön. Se, että pystyt nakuttamaan maratonin ennätysaikaan (hänelle 2:45h) IM:n lopuksi tai juoksemaan sen alle 3h +42 asteen helteessä, on aivan uskomatonta. Tällaiseen kulkuun pääsin itse Tahkolla. Mikään ei estänyt minua juoksemasta. En piitannut helevetin-perkeleen-kellosta kun se näytti, että juoksen liian lujaa. En piitannut kelistä tai nousuista enkä siitä, miten lähellä tai kaukana takaa-ajajat ovat. Ajattelin vain, että saavat perkele juosta kovaa hekin. Joten tällä perusteella väitän, että ymmärrän miestäni vähän taas paremmin. Ja kaikkia, jotka vuodesta toiseen piinaavat perhettään kilpailemalla triathlonissa ammattilaissarjassa.

Voitin ja olen vielä vähän leuhkana siitä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. luukku

Ajattelin, että pidän joulukalenteria blogissa, eli uusi teksti joka päivä jouluun asti. Että semmoista iloa sitten täällä luvassa! :D

Teemu on Rukan maailmancupissa ja ilman lastenhoitajaa treenit jäivät vähäisiksi viikonlopun osalta, mutta sellaista on elämä. Perjantaina juoksin töihin ja tänään tein 30min "jumpan" illalla. Se on tehokas setti, jossa käydään kaikki läpi, mutta pääpaino on keskivartalossa. Välineinä toimii harjanvarsi ja jumppapallo, joka sittemmin joutui onnettomuuteen erään koiran tiimoilta, niin korvaavan vehkeen virkaa toimittaa kahvakuula.

Nyt alkavalla viikolla suuntaamme Savoon, joten pääsemme treenaamaan yhdessäkin. Joskin aavistelen, ettei siitä mitään hauskanpitoa seuraa vaan armotonta palautetta ja ehkä pienimuotoista suutahtelua allekirjoittaneen osalta. Olen niin kypsä!

Seuraavaksi täysin satunnaisia kuvia, olkaa niin hyvät:

Lannistunut jumppapallo.

Kurainen, yllättynyt naama. Suorilla kokoukseen? Työmatkatempon varjopuolia. Onko tää nyt selfie? Vai duckface?

Tämän tornin olen valehtelematta kasannut satoja kertoja. Onneksi se on kaunis.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Raskaus ja urheilu - osa I

Kirjoitan nyt siis ihan omista näkemyksistä ja kokemuksista. Tapoja ja tilanteita on paljon, joihin jokaiseen sopii varmasti omanlaisensa asiat ja jutut. 

Liikunta raskaana

Itse olen pyrkinyt liikkumaan aktiivisesti koko ajan. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan ollut tehdä kehittävää harjoittelua, vaan enemmänkin harrastaa ylläpitävää ja hyvää oloa tuovaa liikuntaa. Tässä viimeisellä kolmanneksella olen pääsääntöisesti uinut, sauvakävellyt sekä ajanut trainerilla. Hiihdin niin pitkään kun ladut olivat kunnossa, mutta nyt ne ovat lopahtaneet lopullisesti.

Liikun noin 4-5 kertaa viikossa, mutta silti tuo tuntuu niin vähäiseltä, koska lähtötilanne oli kuitenkin niin korkea. Lisäksi treenit ovat lyhentyneet ja tehot laskeneet. Mieleni tekisikin oikein kunnon mäkitreeniä, jossa hiki lentää ja pitää puuskuttaa oikein kunnolla. Tiedän kyllä, että tämä on vielä joskus mahdollista. Sykkeitä en ole mahdottomasti kyttäillyt, mutta pahempaa hengästymistä olen vältellyt.

Uinti on lajeista paras, sillä siinä vatsa ei oikeastaan rajoita menoa. (Selkäuinti kyllä on vähän hassua.) Lauantaina tein tunnin uintitreenin, joka sisältää myös tekniikkaa. Aikaa 1,3km treeniin meni tunti ja sama treeni vuosi sitten tehtiin noin 30 minuutissa. Nooh, vauhdista tuo ei täysin ole kiinni, sillä uintikamun kanssa ehdittiin myös jutustella ja itse pidän vähän pidemmät palautukset, jotta pystyy keskittymään sitten itse harjoitukseen. Olo on kuin virtahevolla altaasta noustaessa ja silloin todella huomaa olevansa raskaana! :D

Ylipäätänsä rentous paistaa läpi tämän hetken liikunnoistani. Tein pari vuotta todella tunnollisesti harjoittelua kohti täyttämatkaa, joten olen ajatellut etten ota stressiä siitä, että jos illalla nokoset tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin lenkkipolku, niin suuntaan sitten sohvalle.

Teemun urheilu-ura

Toinen asia, mistä halusin kirjoittaa on astetta tylsempi. Olen törmännyt ilmiöön, jossa jotkut ihmiset ottavat asiakseen huolehtia urheilu-uran jatkumisesta ja jopa tehdä ennustuksia sen loppumisesta. Tarkoitan siis Teemun urheilu-uraa, tuskin omastani kenelläkään on mielipidettä ja huolta! :D Paljastan nyt, että meille ei ole tullut mieleenkään, että urheilu-ura loppuisi tähän! Eri asia on tietysti elämän sattumanvaraisuus, mutta siihen ei kai kukaan voi varautua muutenkaan. 

On varmaan kuitenkin niin, että asioita peilataan oman tilanteen kautta, jolloin itse on voinut joutua (ainakin väliaikaisesti) luopumaan asioista elämäntilanteen muuttuessa ja samasta varoitellaan sitten muitakin. Meidän perheessä urheilun eteen on tehty paljon valintoja, joten arki on järjestelty jo nyt siten, että se on mahdollista.

Emme varmasti ole ensimmäisiä, jotka törmää tällaiseen ja tuskin myöskään viimeisiä. Lisäksi luulen, että lastenkasvatus on myös aihe, josta jokainen vanhempi saa kuulla lukemattomia erilaisia kommentteja niin hyvässä kuin pahassakin. Esimerkkejä siitä, että liikunnan ja harjoittelun voi yhdistää perhe-elämäänkin, löytyy onneksi paljon mm. seurastamme ja onhan lajin parissa syntynyt nyt useampikin TRI-vauva.

 Meinasi mennä paatoksen puolelle. Seuraavalla kerralla jotain kepeää! :D


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

2011 oli vuosien vuosi (urheilullisesti)

Viime vuosi oli uskomaton urheilun saralla. Itse pääsin asettamaani tavoitteeseen ja "kipaisin" Ironmanin läpi hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Loppukesästä hymyn toi huulille Kuopion olympiamatkan voitto kuntosarjassa.Myös Pirkan Pyöräilyn 217km on aika kova juttu minulle (ja revanterille)... Teemu puolestaan loisti menneellä kaudella Saksassa ja Ranskassa ja minä sain olla taas leuhkana.

Helpolla ei unelmat toteutuneet ja 335h treeniä vuonna 2011 kertovat kohdallani kovasta työstä. Huhtikuussa 51 tuntia, toukokuussa 41 tuntia ja kesäkuussa vielä 40 tuntia! Tuossa yhteisumma ei sisällä työmatkapyöräilyjä tai lihashuoltoa vaan ja ainoastaa tehdyt ("tehokkaat") treenit. Pyöräkilometrit kohosivat uskomattomaan 4474km vuodessa! Ei tuolle määrälle voi muuta kuin hymyillä. Minkäs teet kun on kivvaa! Myös uinti- ja juoksumäärät nousivat edellisistä vuosista.

Triathlonin parissa oli jälleen mukava vuosi. Uusia ystäviä, tuttavuuksia ja kaupunkeja sekä kisoja tuli nähtyä ja koettua. Alkanut vuosi onkin erikoinen, sillä en ole missään lajiin liittyvässä luottamustehtävässä seura- tai liittotasolla! Pelkästään kotitasolla. :)

Hyvää TRI-vuotta 2012 kaikille!



lauantai 27. elokuuta 2011

Triathlon vie ja kuljettaa

Viimeisen reissu meni sitten ns. tuubiinsa, sillä Teemu taisteli +43 asteen helteessä itsensä Challenge Vichyssä toiseksi! Teemulla on nyt takana uskomaton kausi kansainvälisestikin ja olen siitä tietenkin melko leuhkana! :D Se suotakoot minulle muutaman takkuisemman kauden jälkeen. 

Täytyyhän tässä itseänikin kehaista, sillä olen noussut triathlonvaimoilussa aivan uudelle tasolle. Ai miksikö? Lennot, hotellit ja auton vuokraamiset ovat pientä sen rinnalla, kun kisan aikana pystyy kannustamaan, huutamaan väliajat ja sijoitukset sekä nyt aivan uutena featurena myös takana tulevan väliajan sekä pitämään kirjaa sijoituksista ja tuottamaan luotettavaa tulospalvelua tekstiviestein Suomeen sekä Facebookkiin. Yksi asia tosin epäonnistui, valokuvaaminen kisan aikana. Alapuolella todiste siitä, että paineen kasvaessa kokeneempikin triathlonvaimo sortuu ja juoksukuvasta tuli yksi suttutuhru.

Olen aikaisemminkin sanonut, että rankkoja ovat teräsmiesten (ja -naisten) puolisoiden päivät. Herätys kello 04 ja kotiin pääsee (teräsmiehen tasosta riippuen) iltamyöhään. Koko päivä vaihtelevissa sääolosuhteissa ja epäsäännöllisissä "huoltotauoissa". Olen tänäkin kesänä nähnyt kisassa poodiuimille päässeiden miesten rähjäävän huoltajilleen kisan aikana ja tämä on saanut minut tuntemaan suurta sympatiaa. Kun paineet on kovat, niin se purkautuu välillä ikävällä tavalla. Itse en tätä käytöstä ole kokenut ja se johtunee osittain vuosien mittaan hioutuneesta yhteistyöstä ja molemmin puolisesta ymmärryksestä.

Mutta nyt se kuvasikermä Ranskan reissusta, s'il vous plaît:

CREPS oli kisajärjestäjien tarjoama opistotyylinen majoitus.

Uintistartti. Vasemmalla alhaalla näkyy levää ja heinää, jota nostettiin kisapäivään saakka pois vedestä, mutta välillä sitä oli ollut niin runsaasti, että kävelemällä olisi päässyt nopeammin! :) Ei kuulostanut hyvälle. Vesi oli +26 asteista, joten märkäpuvut olivat kiellettyjä.

Tulosseurantakeskus. On meillä välineet. Kännykän timer ja vanha kunnon kynä ja paperi.

Suttutuhru. Kaikkea ei vain voi saada.

Lemmettylä, Bayliss ja Whyte. Ehkä vähän väsyneen näköisiä miehiä.

Palkintojenjako.

Pariisin metrossa.

Päivä kisan jälkeen on hyvä idea kiivetä rappusia torniin...

Ilme, kun tieto peruutetusta lennosta annettiin.



Omat treenit ovat olleet elokuun ajan melko vähissä ja aloitin suosialla off-seasonin. Mietin kyllä edelleen puolimaratonin juoksemista nyt syksyllä. Ensi kesää suunnitellaan kovasti ja innokkaasti. Tänä vuonna triathlonin "takia" tuli vietettyä reilusti yli kuukausi ulkomailla ja nähtäväksi jää päästäänkö ensi vuonna Espanjaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin kisareissuilemaan.

Triathlonvaimosta tulee kuun alusta hiihtotutkimusleski, kun Teemu porhaltaa tutkimaan hiihtoa Vuokattiin. Mutta ennen sitä järjestetään Helsingissä yhdet isoimmista triathlontapahtumista Suomessa, Helsinki City Triathlon!

torstai 30. kesäkuuta 2011

10 päivää

Tiistain avovesiuintikisa (1500m) meni oikein nätisti aikaan 26:01 ja tuloksena 3. sija (NYL). Tulokset löytyy täältä. Perusnätti uinti ilman ongelmia, lukuunottamatta loppukiriä, jolloin iski pohkeeseen kramppi...
10.7.2011

Tätä vuotta on kulunut nyt kuusi kuukautta. 10 päivän päästä yritän toteuttaa suurinta liikunnallista tavoitettani koskaan. Koska olen ehkä hivenen pedantti, niin harjoituspäiväkirjani koontisivulla on piirakoita ja käppyröitä harjoitustunneista ja kilometreistä. Pyörääkin on takana uskomattomat 2853 kilometriä! Harjoitustunteja on kerääntynyt yli 230 tuntia.

Harjoitustunnit kuukausittain:

tammikuu 32h
helmikuu 31h
maaliskuu 37h
huhtikuu 51h
toukokuu 41h
kesäkuu 40h

Olen hyötynyt uskomattoman paljon tietenkin siitä, että rakas aviomieheni on valmentanut minua ja tehnyt joka viikolle harjoitusohjelman. Parempaa valmistautumista ei voisi siinä suhteessa osaa kuvitellakaan. Sama nyt, kun kisapäivä lähenee, niin saan ohjeet päiväkohtaisesti, joten omia villejä ideoita en (onneksi) pääse toteuttamaan. Petteri kysyi kerran Kuusijärveltä tultaessa, että teenkö kaiken mitä Teemu sanoo. Tarkensi sitten heti, että tarkoitti harjoittelua! :D Ja olen kyllä tunnollisesti "suorittanut" ohjelmat siinä muodossa kuin ne ovat olleet. 

Jännitystä on ilmassa. Teemun sanoin "ämpyilyä" on ilmassa enemmän kuin yleensä. Eilenkin sorruin nalkuttamaan, mitä en tietenkään yleensä tee. Pyysin heti anteeksi. Kyse oli ruohosta ja hiekasta eteisen lattialla.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Juhlaviikko takana

Viime viikon hiihtotranssi "ärsytti" hieman oikean jalan jalkapohjaa, joten tällä viikolla hiihtoa piti himmata. Tähän ikään on jo tullut selväksi se, että minulla taipumus saada näitä rasitusjumia ja/tai -vammoja, joten niihin pitää vain reagoida ajoissa vaihtamalla lajia. Ja luultavasti minun pitää myös taipua ja alkaa venyttelemään. Kauhistus, sillä en oikeastaan venyttele lainkaan.

Helmikuun alku on aina mukava juhlaviikko, sillä silloin vietetään vuosipäivää ja syntymäpäivää. Keskiviikkona sain neljä vaaleanpunaista ruusua ja perjantaina uudet pyöräkengät! Vaikka lahjat eivät olekaan "se juttu", niin iloitsin kyllä molemmista. Kiitos Teemu.

Tällä viikolla traineria eikä pertsaa. Huom. uudet Laket jalassa! ;)

190g namia sunnuntaina sekä Wallander TV:stä. Meillä kuulema alkaa joku lakko liittyen karkkeihin pian!? :D




Treenit:

Maanantai: trainer 45' + kotijumppa 15'
Tiistai: pitkä uinti / 3,1km 85'
Keskiviikko: lepo
Torstai: kuntosali 60'
Perjantai: uinti / 1km 30'
Lauantai: trainer (sis. 8 x 3' täydet tuumat + 2' kevyt) 60'
Sunnuntai: trainer 180'


Total: n. 8h

maanantai 29. marraskuuta 2010

Tough luck :)

Perheessämme käytiin viime kesänä keskustelu siitä, kuinka arki saadaan pyörimään sillä aikaa, kun jäsenistämme molemmat harjoittelevat IM-matkoja varten. Todettakoot, että keskustelun toinen osapuoli oli hyvinkin optimistinen ja toinen osapuoli realistinen. Nyt sitten on kuitenkin mm. Facebookissa huudeltu puhtaiden sukkien perään ja välillä jopa tiskikone on ollut tyhjentämättä. Kaaosta kohti ollaan siis menossa...

Meillähän on totuttu liian hyvälle, sillä olen jo 10 vuoden ajan pyörittänyt taloutta kuin mikäkin Martha Stewart. Olen ihaillen seurannut ns. nuoria perheitä, jotka tyylikkäästi taiteilevat leireillä siten, että lapsi tulee mukana ja molemmat vuorollaan harjoittelevat. Toki tiedän, että tämä ei ole mahdotonta, mutta vaatii halua ja suunnitelmallisuutta. Nyt siis molemmat ihmettelemme, kun kumpikaan ei ole ehtinyt käymään kaupassa, imuroinut tai pessyt pyykkiä... Mihin me vielä joudutaan!? :D

Kai nyt näin älykkäät ihmiset pärjäävät yhdessä?! (Kyllä, minulla on yhdessä kuvassa Arabian Teema-muki päässä.)
Ensi viikolla aloitan Squeezy Athletic -dieetin, josta tulen kirjoittamaan vielä enemmän ja myös raportoimaan sen vaikutuksista. Syksyn aikana olen laihtunut noin 5kg ja joulukuu on hyvä aika yrittää pudottaa vielä muutama kilo. Uskon vakaasti, että IM:n maratonosuus on sitä helpompi, mitä vähemmän minulla on "kannettavaa" mukanani.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

"Kun Lemmettylän akka hiihtämään läksi..."

Pääsiäinen on vietetty ja huhtikuun olisi tarkoitus olla ensimmäinen kuukausi, kun treenimääriä olisi tarkoitus tarkistaa ylöspäin. Pääsiäisenä suuntasimme Kuopioon, missä kävin hiihtämässä talven viimeisen lenkin Puijolla. Onnistuin myös heittäytymään alamäessä pöpelikköön, ja tuloksena mojovat mustelmat ulkoreidessä. Ei ollut (taaskaan) Lemmettylän akan hiihto lasten katsottavaa...

Tapahtui myös mukaviakin asioista! Kävimme maalla ja pilkillä. Me neljä pilkkijää saimme ihan lyhyessä ajassa kukkoahvenet, mutta minä vastasin päivän suurimmista ahvenista (Teemu pienimmistä)! Ja se on jo aika paljon, sillä mukana oli pilkkikalastuksen suurmestareitakin.

Viime viikon harjoitukset seuraavaksi:

maanantai: kuntosali 70'
tiistai: pyörä (trainer) 60'
keskiviikko: sähly 60'
torstai: uinti 35'
perjantai: hiihto 45'
lauantai: lepo
sunnuntai: uinti 60'


yhteensä: n. 5 tuntia

Sunnuntaina harjoittelin appivanhempien taloyhtiön uima-altaassa (12m) volttikäännöstä Teemun johdolla. Harjoituksista on olemassa videoaineistoa, jossa valmentajan kommentit valmennettavan ollessa veden alla ovat pedagogisesti vähintääkin arveluttavia.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Vuosi 2009

Vuosi 2009 on saatu onnellisesti päätökseen ja on aika kirjoittaa yhteenveto menneestä 12 kuukaudesta. Vuosi oli jälleen hyvin tapahtumarikas. Sain graduni kirjoitettua ja YTM:n paperit käteeni 3,5 vuoden opiskelun jälkeen. Neljä päivää ennen todistuksen saantia aloitin työt Helsingissä, jonne muutimme viime maaliskuussa. Vakinainen työ tuntui lottovoitolta. Uusia, mukavia tuttavuuksia on syntynyt ja elämä pyörii taas radallaan.

Perinteisesti edellistä vuotta käsittelevä postaus on sisältänyt harjoituspäiväkirjasta poimittuja numeroita. Numerot eivät sinänsä kerro kaikkea, mutta vertailua voi kuitenkin tehdä tuntien ja kilometrien perusteella siten, että tasoisenikin matemaatikko ymmärtää sanoman. 28.12.2008 lupasin itselleni nostaa harjoittelun vuositasolla 400 tuntiin vuonna 2009. Tässä kuitenkin epäonnistuin, sillä lukemaksi tuli pyöreä 300 tuntia (vuonna 2008 291 tuntia). Laskuihin kelpuutan ainoastaan "tarkoituksella" tehdyt harjoitukset, en esimerkiksi hyötyliikuntaa tai töihin menoa pyörällä tms.

Kuntosali/kuntopiiri: 42 h
Mailapelit: 30 h
Uinti: 50 h / 83 km (49 h / 69 km v. 2008)
Pyörä/trainer: 77 h / 635 km (62 h / 384 km v. 2008)
Juoksu: 64 h / 457 km (27 h / 194 km v. 2008)

Ainoa harmitus on vähäiseksi jääneet pyöräkilometrit, mutta on ainakin helppo asettaa tavoitteita sen suhteen vuodelle 2010. 1000km olisi mukava tasaluku. Ja jos uudelleen jahdattaisiin sitä 400 tuntia. Siinä jahdissa onkin mukavia ihmisiä mukana, joten treeni on hauskaa ja jos tässä pikkuhiljaa voisi pitää vähän vauhtiakin treeneissä. Tästä ISO kiitos Teemulle, Maijalle, Terhi P:lle, Jarkalle, triathlonkoululaisille, triathlonseuralaisille ja kaikille muillekin kannustaneille ja kilpakumppaneille. Kannustus ennen puolimatkan triathlonkisaa oli huikeaa niin blogissa kuin Facebookissakin. Maratonilla matkaa auttoi Teemun lisäksi Tiina ja Taneli, lisäksi arvokkaita neuvoja sain appiukoltani Pertiltä. Kiitos.

Vuosi sitten listasin poat urheilulliset/liikunnalliset tavoitteet seuraavasti: 1) pysyä terveenä, 2) kisata puolimatkan kisa maaliin saakka, tai ainakin päästä ajamaan pyöräosuudelle ja 3) juosta maraton. Nyt voin todeta: "Been there, done that, got the T-shirt!" :D Isoin kiitos tavoitteiden toteutumisesta kuuluu Teemulle. Kiitos, että uskoit ja jaksoit.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Jos sul´ lysti on niin...

Tämän viikon tiistaina oli Helsinki Triathlonin syyskokous, jossa erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle valittiin uusia. Minulla on ns. "ilo ja kunnia" päästä työskentelemään uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa seuran hallituksessa. Viikonloppuna triathlonliiton hallitus kokoontui lauantaina ja liittokokous sunnuntaina Peurungalla. Rookie-vuoteni liiton hallituksessa on nyt loppumassa ja odotan innolla seuraavaa. Oppivuosi on nyt käyty ja tunnen, että annettavaa on yhä enemmän sekä seura- että liittotasolla.

Omat treenit pyörii, mutta vielä en ala kirjaamaan niitä täällä blogin sivuilla. Vuodenvaihteen alla töissäkin on erinäisiä kiireitä, joten päivät tuppaavat venymään ja kokonaisrasitus siten kasvaa melko korkeaksi. Tämän hetken suosikkitreenejä ovat torstaisin 6.15 tapahtuva aamu-uinti yhdessä erään lajitoverin kanssa, IK 32:n Animal Spin, sekä tietenkin tekniikkaan pureutuva uinti lauantaisin. Sähly nyt on aina mukavaa! Ja pöytälätkä, mutta sitä nyt ei oikein voi laittaa harjoituspäiväkirjaan.

Kesäkuu 2009. IM Boise 70.3.

Vieläkään en ole päättänyt ensi kesän kisoja tai mahdollista leiriä. Tässä tietyisti auttaisi myös se, että rakas aviomieheni olisi välillä kotona ja häntä näkisi enemmänkin kuin pidemmillä suorilla. Kuitenkin taitaa olla vielä nimittäin niin, että hänen mukaansa tätä lajia meidän perheessä edelleen tehdään; Ryhmä 1 ja Haastaja.

Seuraavassa kirjoituksessa legendaarinen Triathlonvaimo neuvoo -osio!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Uusia aluevaltauksia

Töissä kuherruskuukausi alkaa olla ohitse ja päivät ovat työntäyteisiä, mikä on positiivinen asia. Lisäsin työhuoneeni viihtyvyyttä perjantaina viherkasvilla, toiveina saada siitä pitkäikäinen piriste. Toinen motivaatiopiriste on kuva viime syksyn Ranskan EM-kisojen startista, joka näin oman kisan lähestyessä on enemmänkin "kauhiste" kuin piriste...

Ohessa olevista viime viikkojen harjoituksista näkyy kaksi merkille pantavaa asiaa. Kohta yksi, eilinen 5,5 tunnin harjoitus, jossa Teemu ulkoilutti minua pyörällä pitkin maita ja mantuja reilun 110km verran, jonka jälkeen kipaisin reippaana tyttönä vielä juoksemaan. Kokojemme vuoksi Teemulla ja minulla on se yhteistä, että molemmilla juoksu kulkee paremmin tuommoisen perusteellisen alkuverryttelyn jälkeen. Tosin Teemu jäi tekemään ruokaa, kun hilpaisin juoksulenkuralle. Että siitäpä mallia pojat! ;)

Toinen asia on alkanut pesäpallokausi. Minuthan on tunnetusti helppo houkutella mihin tahansa urheiluhommiin mukaan ja tällä kertaa sen onnistui tekemään lähiesimieheni. 15 vuoden tauon jälkeen löysin itseni maanantaina palauttelemassa mieleeni pesäpallon saloja ja jo keskiviikkona pelasi sekajoukkueemme kuntopesiksen ensimmäisen sarjapelin. Teemu saatiin myös joukkueeseen ja hän kiittikin luottamuksesta lyömällä kunnarin. Itse kotiuttelin muutaman juoksijan ja poltinkin pari. Yhtälailla tupeksin palon arvoisesti omalla lyöntivuorollani. Yhtä kaikki, oli taas kerran erittäin hauskaa harrastaa tosissaan muttei vakavissaan.

Tämä viikko:

Maanantai: pesäpalloharjoitukset 75'
Tiistai: uinti 75'
Keskiviikko: pesäpallopeli 60'
Torstai: juoksu 75'
Perjantai: lepo
Lauantai: pyörä 5h20min + juoksu 10min
Sunnuntai: kuntopiiri 45'

Total: 11h

Viime viikko:

Maanantai: kuntosali 60'
Tiistai: lepo
Keskiviikko: salibandy 60' + kuntopiiri 30'
Torstai: 45' pyörä + 45' juoksu
Perjantai: lepo / matkustus
Lauantai: Länsiranta Hölökkä (n. 14km) 1:23:58
Sunnuntai: Pyörä (tekniikka) 60'

Total: n. 6 tuntia

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Ihmemaassa

On varmasti helppo kuvitella, että melkoista haipakkaa on viimeiset päivät olleet. Uutta asiaa tulee koko ajan ja jos "talossa" liikkuminen on hankalaa, niin Helsinkikin tarjoaa haasteita! :) Toisaalta se on hauskaa ja toisaalta se tuo ylimääräistä työtä. Virkanaisen ura on siis alkanut ja tänään sain vihreää valoa myös Boisen kisamatkalle. Nyt siis harjoittelu voi hyvillä mielin jatkua kohti kesän tavoitetta.

Tänään löysin itseni läheisestä liikuntahallista, tarkemmin sen kuntosalilta. Spinningpyörää, soutulaitetta (vai mikä-se-nyt-oli) ja kuntopiiriä. Olen saanut myös tarjouksen uintireissusta, jonka aion ottaa vastaan. Esimies oli hehkuttanut työpaikan salibandyjoukkueelle savolaisvahvistuksesta ja nyt siellä puhutaan sarjanoususta. Kauheat paineet. Pesä- ja jalkapalloakin on tarjolla sekä jumppaa! :)

Rakas mieheni on kirjoittanut yksin olemisen kiroista, tai kuten hän sanoo, sinkkuelämästä ilman oikeuksia. Aivan oikein, tässä tapauksessa on olemassa vain velvollisuuksia! :D Kauhean hankalalta tuo kuulostaa. Naisestahan tämä kaikki on aivan normaalia ja hoituu kaikkien(!) muiden töiden ja askareiden lomassa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Viimeinen viikko

Kiitos useista neuvoista ja vinkeistä, joita tuli viime postauksen kommenteissa. Viimeinen viikko Kuopiossa alkaa ja toivottavasti voisin tehdä ehjän treeniviikon pakkailujeni tiimellyksessä. Tänään juuri (viimeksi) ohjeistin Teemua, että yrittää elää ihmisiksi täällä huhtikuun ajan. Tarkoittaen lähinnä pesukoneiden aktiivista käyttöä.

Kaksi viimeistä viikkoa on mennyt pilalle korva- ja kurkkukipujen vuoksi ja lääkäri totesi nenänkin limakalvojen turvonneen lahjakkaasti. Korviin koskee, vaan mitään niissä ei ns. näy. Tunsin itseni fiksuksi, sillä niiden korvien vuoksi YTHS:n ovea menin kolkuttelemaan. Saattaa kuitenkin olla niin, että aktiivinen uiminen kostautui minulle nyt, eikä korvat kestä jatkuvaa veden loisketta. Ostin silikonikorvatulpat ja koetetaan niitä seuraavana.

Maanantai: 15' juoksu + spinning 60' + juoksu 15'
Tiistai: (ap) uinti 80' & (ip) juoksu 60'
Keskiviikko: lepo
Torstai: lepo
Perjantai: lepo
Lauantai: lepo
Sunnuntai: pyörä (trainer) 45' + kuntopiiri 15'

Yhteensä: noin 5 tuntia

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Lamput pimeänä

Jos on automme siinä jamassa, että mummot kantavat marjoja ja mehuja sinne pakastumaan, niin toinen kompastuskivi taloudessamme on lamput. Tätä ei ehkä ihan muutamien seikkojen valossa(!) uskoisi, mutta seitsemästä (7) valaisimesta puuttui lamppu! Kolmeen saatiin helpotusta tänään appiukon avustuksella, mutta uuni ja liesituuletin sekä vessan kaksi valaisinta on edelleen pimeänä. Ja auto ja lampunvaihdot (varsinkin näinkin tekniset) ovat kyllä miesten hommia! ;D Paitsi renkaanvaihdot, mutta se onkin jo toinen tarina! Vai mitä Tiina? :D

Treeniä viikolla 8:
Maanantai: uinti 45min
Tiistai: juoksu + pyörä (trainer) 90min
Keskiviikko: (ap) pyörä (trainer) 60min & (ip) uinti 45min
Torstai: uinti 65min
Perjantai: juoksu 60min
Lauantai: lepo
Sunnuntai: hiihto 70min

Yhteensä: noin 7 tuntia

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Ilo irti

Tänään juhlittiin mummoni synttäreitä ravintolassa ja saatiin todistaa sitä, kuinka paljon eri käyttötarkoituksia jäätelöannoksen koristepäivänvarjolle neljä- ja kaksivuotias voi keksiäkään! :)

Liikuntaa tulee myös harrastettua kiitettävästi ja hyvä niin, sillä ilo on otettava irti ennen kuin opiskelijaelämä loppuu tyystin. Liikuntaa tuli tänään myös (jälleen kerran) jäätyneen pakastimen, ei kun siis, auton työntämisestä, sillä joku(!) oli unohtanut jäänestoaineen olemassa olon! :D Automme toimii siis myös kelpo pakastimena.

Maanantai: (ap) hiihto 60min & (ip) juoksu + spinning 80min
Tiistai: juoksu 75min
Keskiviikko: (ap) uinti 80min & (ip) juoksu 40min
Torstai: uinti 50min
Perjantai: (ap) uinti 45min & (ip) pyörä (trainer) 45min
Lauantai: juoksu 25min
Sunnuntai: hiihto 110min

Yhteensä: n. 10 tuntia