Kohti Challenge Rothia

Kesän pääkisa on reilun parin viikon päästä Saksan Rothissa. Challenge Roth on triathlonistin ns. bucket list -kisa, tai ainakin minun. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kanaalin veteen pulahtaa yli 3000 kisaajaa jo 35. kerran Rothin pienessä kylässä.

Kyseessä on siis täyden matkan kisa (3,8km - 180km - 42,2km) ja juoksuosuutta on taas muutettu tasaiseksi ja katsojaystävälliseksi, kun viime vuoden muutokset eivät sitä ilmeisesti olleet. Katsojia tällä kisalla järjestäjien mukaan on yli 250 000, siis paikan päällä!

Minä ja Zwift ja 1,5h ajo takana.

Oma valmistautuminen on sujunut talven ja kevään ajan hyvin. Oikeastaan erinomaisesti, sillä vaikka kyseessä oli olympiatalvi, niin uuden "älytrainerin" ja Zwiftin ansiosta sain tehtyä laadukkaita pyörätreenejä läpi talven, vaikka hoidin kuukausien ajan arjen pyörittämistä yksin. Toinen onnistunut asia harjoittelussa on ollut säännöllinen (2krt/vko) uintiharjoittelu. Vaikea sinänsä arvioida, että jalostuuko tämä panostus kovemmaksi vauhdiksi kisatilanteessa, mutta varmuutta on enemmän kuin aiempina vuosina.

Sain 15h aikaa valmistautua puolimaratonille. Kuva: Viivi P.

Syksyllä puhdistin ruokavaliotani ja keskityin parin kuukauden ajan voiman lisäämiseen ja tämän kaiken seurauksena olen -10kg kevyempi kuin viime kesänä ja kropassa on kokonaisuudessaan voimakas ja hyvä fiilis. Tämä "näkyy" eniten juoksussa, jossa luonnollisesti 10kg on 10kg, mutta parantunut kropan hallinta antaa lisävauhtia ja sen huomasin esimerkiksi yllätyspuolimarassa, jonka pääsin toukokuun loppupuolella juoksemaan aikaan 1:40:48. Sain siis edellisenä iltana tietää, että minulla onkin "lappu" sisällä. Lisäksi 1000m vedot ovat parhaimmillaan menneet 4:00min-vauhtia. Se on jotain, minkä en esim. viime vuonna uskonut olevan edes mahdollista ilman etteivät jalat irtoa ruumiistani. 

Pulahtamassa altaaseen Calellassa. Kuva: Pia Ahti

Toukokuun alussa leireilimme Calellassa, joka sujui myös suunnitelmien mukaan. Meno oli jo sellaista isojen tyttöjen menoa mm. 200km loppulenkillä ja kaikenlaisena muuna hevosteluna. Leirin jälkeen olin melko sekaisin viikon ja väitin itsevarmana, että olimme Lahdessa kun olimme itseasiassa Tampereella. "Varmasti oltiin tässä hotellissa maailmancupin aikaan!"

200km viimeisenä päivänä.

Kovat treenit vaatii kovan pään ja hyvän valmentajan, jotta myös levolla ja palautumisella on varmasti paikkansa. Olen myös säännöllisesti käynyt urheiluhieronnassa, jotta erilaiset kiristykset eivät valtaa liiaksi alaa.

Osallistuin ensimmäisen kerran täydelle matkalle vuonna 2011 Zurichissä. Sitten 2014 Frankfurtissa, 2016 Kööpenhaminassa ja 2017 Poznanissa. Trendi on tähän saakka ollut nouseva siinä mielessä, että loppuajat ovat parantuneet joka kerta. Loppuajan vertailu ei ole mielekästä, mutta toki kun lähdetään 14:13 ajasta ja tullaan 11:02 aikaan, niin kyllähän siinä aina kehitystä on tapahtunut. Olen kuitenkin sisäistänyt, että mitä lähempänä olen omaa maksimisuoritustani, niin riskit sille, että ennätys ei parane tai että kisa ei sujukaan ilman vastoinkäymisiä, kasvaa. Myönnän myös, että kun pystyn kisaamaan sijoituksista, niin silloin otan myös riskejä. Esimerkiksi viime kesänä sekä Puolassa että Levillä ajoin pyörän ihan ylikylkien, mutta varmistin samalla ykkössijan.

Äitienpäivän ajelulla. GoPro-kamera mukana.

Kävi miten kävi, olen treenannut hyvin ja lähtöviivalla on sen puolesta luottavainen olo. Matka kohti pääkisaa on tänä vuonna ollut parempi kuin hyvä, toivottavasti myös päämäärä on sitä.  

Rutinoitunut olympialeski

Vuonna 2014 Teemu oli Sotshissa ja nyt neljä vuotta myöhemmin Pyeongchangissa. Erona omasta näkökulmasta neljä vuotta vanhempi lapsi ja maantieteellisen sijainnin vaihtuminen PK-seudusta Savoon, joka mahdollistaa isovanhempien häikäilemättömän hyödyntämisen omissa treenikuvioissa. Samaa on kirjoitusasun vaikeus molempien olympiakaupunkien nimissä.

Tasapainoinen tammikuu.

Tähän väliin olisin halunnut katsoa faktatietoa kyseisistä vuosista Movescountista, mutta lopputulos ei ollut suotuisa, sillä Movescount on ollut jo useamman tunnin päivityksen kourissa. Joka tapauksessa tammikuu (2018) sisälsi tosi hyvää treeniä huolimatta Tour de Skistä tai olympialeskeydestä. Määrää tuli hyvin ja uinnit pyörivät säännöllisesti. Varsinkin uinnissa olen tehnyt päättäväisiä liikkeitä ja hommautunut keskiviikkoisin seuran uintitreeneihin. Teemun ollessa Koreassa, olen sopinut hoitohukit kiinteästi äitini kanssa viikolle ja lauantaina klo 07 uintiin pääsen anoppini avustuksella. Heistä olen kiitollinen ja heidän apuaan arvostan kovasti. Paljon hehkuttamani Zwift antaa minun tehdä hyvää treeniä kotona. Zwiftin avulla olen harjoitellut aamulla ja illalla sekä (lapsen) päivä- ja yöunien aikaan.

Aivan on näköinen!

Edelleen jokapäiväinen aerobinen 70-90min liikunta tulee työmatkapyöräilystä, joka näin talvella on raskaampaa kuin kesällä. Edelleen perässäni on yhä vanhempiensa perimän mukaisesta kasvava viskari, joten keskisyke 140-150 kertoo työmatkatempon rasittavuudesta omaa tarinaansa. Toki tähän vaikuttaa myös kumpuileva kuopiolainen maasto. Ja tähän vielä kerran viikossa lapsen uintiharjoitusten aikaan teen salitreenin. Hiihtämään ja juoksemaan sitten mahdollisuuksien mukaan.

Training Center.

Näillä spekseillä pitäisi "selvitä" talvesta. Pääsiäisenä on hiihtoblokki pohjoisessa ja vapun tienoilla menemme taas Calellaan leirille. Olympialaisten jälkeen Teemua kutsuvat vielä paralympialaiset. Urheilijat suorituksineen ovat pääosassa, mutta on ollut mielenkiintoista nähdä kaikki se työ mitä tehdään taustalla. Itse tietysti mietin myös valmentajien ja huoltajien jne. perheitä, jotka tukemalla puolisojaan uravalinnoissaan venyvät suomalaisen huippu-urheilun hyväksi. Työtähän se on siinä missä muukin työ, mutta toki se sisältää satoja matkapäiviä ja välillä myös aika julkisen työn tuloksen "arvioinnin". Tsemppiä tasapuolisesta kaikille, joita olympialaiset koskettaa, myös kotikatsomoihin! 

Solvalla Swimrun 2017

Niinhän siinä kävi, että pari viikkoa sitten vedin kumipuvun päälle ja juoksentelin puolimaratonin verran järvestä järveen yhdessä parini Petrin kanssa. Ja vaikka olin pari vuotta aiemmin pitänyt hommaa aivan pöljänä lähinnä siitä syystä, että swimrunisti näyttää koko ajan olevan valmis kaatumaan esimerkiksi viereiseen ojaan, niin tästäkin huolimatta olin mukana kun Solvallassa kisattiin 16.9.2017.

Ensimmäisessä huollossa. Kuva: Janne Räsänen

Kaikki lähti siitä, että Petrin sanottua lähes välittömästi idean esittämisen jälkeen "kyllä", tuli minun tutustua lajiin sopivien varusteiden ihmeelliseen maailmaan. Vaikka kotona (satuinnaisesti tosin) majailee ÖTILLÖ:ssäkin ansioitunut (2016 sija 7.) lajin harrastaja, haluan myös itse olla perillä asioista enkä ottaa kaikkea annettuna. Märkäpuku tilaukseen ja sitten virittelemään pullareita ja lättäreitä swimrunasetuksiin. Kokonaisen kerran pääsin harjoittelemaan tätä jaloa lajia, asiaa ei välttämättä parantanut se, että mukana oli tuolloin Teemun lisäksi myös Iina ja Paavo, jotka muuten voittivat Solvalassa ÖTILLÖ Merit -kilpailun sekasarjan. Tai sanotaan niin, että kauheasti minulla ei jäänyt asiaan vihkiytyä kun jo mentiin seuraavaan siirtymään.

Startissa tuntui oudolle, koska kaikki tavarat oli mukana. Ei siis vaihdeta mitään missään välillä, selvä juttu. Minulla oli kellossa reitti merkattuna ja eri osuuksien pituudet lättäreissä. Oli helppo tehdä säätöjä varustukseen, kun tiesi juostaanko 3,3km vai 150m. Pullari oli tuntunut treenissä vähän ikävältä, kun se oli kiinni reidessä. Petrin kokemukseen luottaen virittelin pullarin kuminauhalla kiinni vyötäröllä olevaan kuminauhaan, jolloin sain pötikän nauhan alle selkään. Useampaan otteeseen piti ihan tarkistaa, että onhan se vielä mukana sillä niin huomaamaton se oli.

Teemut Lemmettylä ja Toivanen voittivat ÖTILLÖ Merit -kisan miesten sarjan. Kuva: Tero Koski

Kisan alku oli minulle aika rapsakka. Parin kilometrin juoksun jälkeen uitiin 700m, minkä jälkeen noustiin aika reippaasti Nuuksion mäkien päälle. Kroppa meni tuossa ihan jumiin ja pikkuisen alkoi hirvittämään, että näinköhän (tuolloin) 3 viikkoa kestänyt punttikuuri ei ehkä ollutkaan hyvä valmistautuminen. Hapot olivat aivan järkyttävät ja muutaman minuutin ajan piti puhallella ihan paikoillaan. Onneksi noin, sillä siitäpä se elimistö lähti sitten toimimaan ja jalat liikkumaan. Kokonaisuutena teimme nousujohteisen kisan, jonka aikana jopa liikutuimme omasta juoksuvauhdistamme poluilla. Vauhtimme sakkasi pienesti aina, jos edessä oli teknistä pätkää, mutta yhtään siitä helpompi osuus meni jo tyylikkäästi. Kisan loppupuolella ohitimme kaksi sarjassamme olevaa paria ja urheilullisessa mielessä se toi toki riemumieltä.

Lasketturinne bongattu. Reaktiot tiimissä eriävät. Kuva: Janne Räsänen

Itse kokemus oli aika mahtava. Yhdistetään polkujuoksu ja avovesiuinti ja hullaannutaan sitten siitä. Triathlonissa uintiosuus on minulle sellainen ns. pakollinen paha, joka tehdään vähän väkisin, eikä vähiten siksi, että siinä on eniten kehitettävää. Swimrunissa huomasin odottavani uintiosuuksia. Viimeisen uinnin aikana ajattelin, että tämä sama tunne pitäisi saada triathlonuintiinkin. Miten hienoa onkaan tehdä juuri tätä! Uida juuri tässä ja nähdä maailmaa tästäkin näkökulmasta! Uinnin ja juoksun vuorotellessa jalat tuntuivat myös tuoreilta vedestä noustessa, toki pisin juoksukin oli vain reilu kolme kilometriä pitkä.

Turilas ja Jäärä maalissa. Sateenkaari kruunaamassa maalintuloa. Kuva: Pia Ahti

Kisa huipentui laskettelurinteen päälle kiipeämiseen, joka näin Levin kisan jälkeen ei ollut ehkä minulle se mieluisin pätkä, mutta parini suorastaan hihkui aloittaessaan juoksuaskelin nousemisen. Tosi asia taitaa olla, ettei tuotakaan rinnettä kukaan tainut enää juoksemalla mennä ylös, mutta sinänsä ihan pikantti lopetus. Noin 25km reittiin, josta reilut 3km oli uinti, käytimme aikaa 4:10:53 ja olimme sarjamme kahdeksansia. Sen verran hyvin sujui yhteistyö, että Team Turilas ja Jäärä tullaan näkemään jatkossakin näissä toimissa. Tulokset löytyvät täältä.

Kuntoa!

Olen täysin tietoinen, että tästä on parin viimeisen postauksen perusteella tullut hiihtoblogi. Olen luvannut, että kun hiihdon mc-kausi päättyy, niin minulla alkaa uusi elämä. Tarkoitus on alkaa esimerkiksi käymään uimahallilla enemmän kuin pari kertaa kuussa. Viime viikolla tuo kausi sitten Kanadassa tuli päätökseen ja perheemme toinen aikuinen palasi kotiin.

Lempisuksipari.

Samoin tein en kuitenkaan rynännyt uimahalliin vaan ladulle. Kuopiossa on ollut aivan mahtavat hiihtokelit, joten kahden tunnin hiihto työpäivän jälkeen ei ole ollut mikään ongelma. Ja siis onhan hiihto nyt yläkropalle hyvää treeni uintiakin ajatellen. Edelleen noin 10h/viikko -tahtia olen pystynyt pitämään yllä. Uida ehtii kyllä ja juosta kannattaa sitten, kun se on turvallista. 

Kauhea sienilaatikko jahtaa koiria ma ja to klo 20-22 Puijolla.

Tänään kävin "saamassa happoja kroppaan" hiihtäen Puijolla. Nousin kaksi kertaa suoraan tornille niin kovaa kuin pystyin. Ilmeisesti olin niin loppu, että pois lasketellessani kaaduin jäisessä laskussa. Sukset lähti alta ja nainen mätkähti istualleen. Tietenkin ensimmäisenä katsoin, ettei kukaan nähnyt. Sitten tunnustelin mahdolliset fyysiset vahingot. 

Tällä ajoneuvoyhdistelmällä ajan kelistä riippumatta kesät talvet 12km päivässä. Molempiin suuntiin Puijon valloitus...

Tämä kaikki saattoi liittyä siihen, että olin aamulla sanonut, että pitäisi varmasti vaan kaatua pyörällä, niin pääsisi jännityksestä. Tämä taas liittyi siihen, että kun jäätynyt sohjomössö kauhistuttaa minua polven mahdollisen loukkaamisen takia, niin olisi parempi kaatua enemmin kuin myöhemmin ja saada se asia hoidettua. No sukset voin nyt ruksia yli...

Tralalaa, hiihtäjänaista naurattaa...

Tässä vaiheessa olisi melko legendaarista sanoa, että kunto on parempi kuin koskaan. Mutta sanon kuitenkin, että säännöllinen harjoitusrytmi, hiihto ja wattimittari pyörässä, joka on trainerissa ovat tehneet sen, että en varmastikaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa tässä vaiheessa vuotta ikinä. Odotan niin kovasti etelän leiriä, koska siellä pyöräily nousee aina ihan uudelle tasolle. Ja mielestäni tämä toimii sarjasta riippumatta. Treeniä, ystäviä, palautumista ja ruokaa - mitä muuta sitä nainen voi kaivata?

Kyllä se on parempi oppia nuorena pitovoitelun salat.

Terve taas!

Hyviä uutisia! Kröhät ja köhät on nyt takana ja viime viikolla käynnistelin treenejä varovaisesti. Kuitenkin sen verran, että päiväkirja näyttää 8h45min, mutta malttia oli mukana. Lauantaina Märskyssä pärskyteltiin Maijan kanssa 3km setti ja illemmalla pääsin ystävien luona koittamaan Tacxin traineria, joka oli yhdistettynä softaan ja pääsin ajelemaan tourin etappia. Ylämäessä vastus koveni ja alamäessä helpotti. Keskinopeus, watit, kadenssi, aika ja matka pyörivät nenän edessä ja heti alkuun piti runtata täysillä, jotta näki isot watit ja vauhdit... 

Höynä.

Kuvaustilanteessa 41,9km/h, 352 wattia ja kadenssi on 92.

Olihan se aika karua sitten sunnuntaina hypätä kahdeksi tunniksi kotona trainerille, joka on kunnon karvalakkamalli. Joskin ei vastuksena hävinnyt lainkaan tuolla premium-mallille, mutta onhan se kauhean mielenkiintoista saada erilaista dataa ajosta. Luulen kuitenkin, ettei wattimittaria tarvitse vielä alkaa tilaamaan. :-D

Jos fiilis on muuten hyvä, niin sitä se ei ihan koko aikaa ollut tänään aamulla altaassa. 10x100m lähti alusta saakka liian kovaa ja jouduin lepäämään yhden satasen ajan. Sekös jos mikä on kauhia juttu, mutta oikeasti pystyin sen jälkeen tekemään laadukkaan loppusarjan. Sitten piti vielä uida 2x100m täysillä. Silloin tuntui siltä, että tämä fisu alkaa hyvin pian uimaan selkää. Jotakin siis se tautitauko tekee, mutta pianhan tässä ollaan entistä ehompia!

On niin siistii olla terve. Heh he.

Viime viikon TOP4

Viime viikon huipputreeneiksi nousee maanantain aamu-uintitreenit (ja sinne sykyilyt), torstain aamujuoksu 8km, lauantain tiukka 3km uinti sekä kauneudessaan huikea 2h hiihto Oittaalla sunnuntaina. Pia kirjoitti hiihdosta omassa blogissaan, mutta täytyy vielä lisätä, että oli kyllä huikea treeni. Itsellänihän huolto petti, eikä pertsansuksia saatu hiihtokuntoon! Voitteko kuvitella! Aika huonosti menee täällä, joten toivoa sopii että pitovoiteet ovat Sotshiin menevässä rekassa! :-) Jouduin hiihtämään vapaata, mitä en ollut tehnyt pariin vuoteen enkä oikeastaan ikinä ole hallinnut sitä tyylilajia vähääkään. Ihan kivasti se meni, vaikka latu oli ihan tosi kova, mikä aiheutti suksen liukumista sivusuunnassakin. Kuitenkin pari tuntia hiihdettiin ja eteenpäin mentiin, joten ei se nyt voi ihan toivotonta olla.

Matkalla Märskyyn klo 7.20 lauantaina...

10. luukku

Kumma päivä. Ensin aamulla piti laittaa pitkikset (eli kalsarit) ja iltapäivällä ne sai laittaa kassiin. Siis kotiin lähtiessä, ei että olisin yhtä äkkiä alkanut niitä repimään jalastani ja taittelemaan laukkuuni. No sitten pyrytti lunta ja nyt taitaa sataa vettä. Eli koko skaalan läpi kuljettiin tänään.

Päivän treeni oli 30min "jumppa", sillä pidin lepopäivää treenistä ja tein poikkeuksellisesti hieman pidemmän työpäivän. Loppuviikosta tapahtuu paljon erityisiä asioita, voin luvata, että tulette yllättymään monella tapaa vielä! :D

Työhuoneeseeni leviää mausteinen tuoksu aamuisin.

Olen joutunut menemään bussilla töihin, sillä maasturissani ei vielä ole nastarenkaita. Huomenna sekin asia korjaantuu ja pääsen taas kisaamaan työmatkatempossa. Lisäksi voin ilokseni kertoa, että uinnissa alkaa ote taas löytymään, joten ehkäpä sekin alkaa pian kulkemaan! Tulisi vielä tiimiuikkari, mitkä tilattiin yhdessä Maijan kanssa. Ovat nimittäin hyvät!

9. luukku

Maanantai on täällä taas! Tai ainakin vielä vajaat kolme tuntia siitä. Olen niitä ihmisiä, jotka pääsevät aina sanomaan, että minua ei ikinä palella tai että minulla harvoin on kylmä, mutta tänään oli kylymä! Johtuen hyvin pitkälti siitä, että minulla oli liian vähän päällä... Kyllä olisi pitänyt olla pitkätkalsarit, kun miinusasteita oli 12.

Töiden jälkeen suuntasin askeleeni uimahallille, jossa kauhoin 40min ja 1500m. Tämä oli uinti+sali -treenin uintiosuus. Salin suoritin jo lauantaina. Monimutkaista vai? Ei suinkaan! Sali piti jättää välistä, koska jalat eivät olleet vielä toipuneet viikonlopun voimailusta ja yltiöpäisestä hiihdosta.

Kasvisburritot kanalla(!) ja piimää.

Onko lukijalla (en tarkoita sinua äiti) jo luukkuähky? Liikaa tekstiä ja liian vähän asiaa? Tämä vielä noin kaksi viikkoa kestävä kokeilu voi siivittää blogin päivittämisen ihan uusille urille, mutta toivottavasti lukijat eivät tänä aikana kyllästy! :D Tai no, jos kyllästyy, niin joutaa mennäkin.

Off season

Vantaan maratonista on nyt kulunut reilut kaksi viikkoa. Ensimmäisen viikon kuljin töihin bussilla, mutta sitten siirryin taas työmatkatempoon pyörällä. Viikonloppuna mieli alkoi jo kaivata treeniä, tai siis keho, mutta ajatuksen tasolla pysyin vielä. Ajattelen, että tarvitsen kunnon välikauden ennen kuin alan treenaamaan kohti Frankfurtia. Se on tärkeää henkisesti ja kehokin siinä samalla lepää.

Talvella edessä on peruspohjan tekeminen ja keho laitetaan sellaiseen kuntoon, että pystyy harjoittelemaan. Tarkoitus on hiihtää ja katsella kaakeleita altaassa. Salilla tulen myös vierailemaan säännöllisesti. Huippufiilistä tähän viikkoon on tuonut pääsiäisen aikoihin pidettävän pyöräleirin tarkempi suunnittelu.

Kuva vuoden 2011 pyöräleiriltä.

Kesän ensimmäinen avovesiuinti takana

Moni on varmasti ehtinyt tekemään jo sen viimeisen avovesiuinnin, mutta eilen pakattiin Irongirl ja uintikamat autoon ja suunnattiin järven rantaan. Teemu jäi luonnollisesti Irongirlin kanssa ja minä pyyhälsin selälle.

Teemu antoi ohjeeksi uida (Pitkäjärvellä) poijujen muodostaman kolmion ja minä lähdin intoa puhkuen matkaan. Olinhan uinut tuon saman reitin ja vielä monta kertaa peräkkäin useaan otteeseen, aikaisemmin. Puolessa välissä matkaa ajattelin, että ihan oikeesti, mitä minä täällä teen! :D Jaksanko uida loppuun? No jaksoinhan minä ja oli kyllä mahtavaa. Ensimmäinen kerta oli lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Järvestä noustuani vaihdon vaatteet salamana, jottei kylmä ottaisi strategisiin paikkoihin...

Fisu

Tästä se taas lähtee. Trainerin päällekin olen jo hypännyt, asennon asennusta varten. Juoksua meinasin odottaa vielä reilusti, ei sen suhteen ole kiirettä ja parempi ottaa varovasti. Huippua! Onneksi on kesä. Parin viikon päästä matkataan Ruotsiin ja Kalmariin. Huippua sekin! :D Irongirlkin on ilmoitettu vauvauintiin.

Kalakkilaivan kapteeni ja kuivakka ukko

Eilen käytiin Teemun kanssa uimassa Märskyssä. Oltiin varmasti näky, kun toinen oli melko kuivassa kunnossa ja ruskettuneena leirin jälkeen ja toinen (eli minä!) maha pystyssä valkoisena kuin kalakkilaivan kapteeni. Uinti on tosiaan ollut se tolkuissa pitävä liikuntamuoto, jota voisi vielä harjoitteluksi sanoa, mutta nyt kun Höperö-vauva on ymmärtänyt, että mihin suuntaan itsensä tulee tarjota, jotta joskus odotettu lopputulos tällekin vaiheelle saadaan, niin uintikin (varsinkin vapari) on muuttunut sopimattomaksi! Nyt kyllä vähän liioittelin, sillä pulliksella uinti sujuu kyllä ja rinuli onnistuu myös. Joskaan rinulia pitää uida todella ajatuksella, sillä näiltä polvilta on jo vuosia sitten kielletty ko. potku. Muuten tässä kyllä vielä liikutaan ja tingitään sitten "vauhdista".

Tiistaina pelattiin firman naistenmestaruudesta pöytäjääkiekossa. What a nerd! 1,5h tuntia putkeen peliä ja minun eväät olivat todella syödyt siinä vaiheessa. Lisäksi en osaa pelata istueltaan, joten silloin selkä on koko ajan hieman kumartuneena pelipöydän ylle. Tuloksena kuitenkin toinen sija ja vastustaja vei kullan otteluvoitoin 2-1. Puolustuksekseni on sanottava, että en meinannut nähdää enää keppejä vatsan alta! ;D

Viimeinen työpäivä on tuleva maanantai. Työrukkaset on jo melko höllässä.

Huomaatteko epäkohdan BAD-esimerkistä? Kuva on kirjasta Safe Baby Pregnancy Tips.