torstai 14. kesäkuuta 2018

Kohti Challenge Rothia

Kesän pääkisa on reilun parin viikon päästä Saksan Rothissa. Challenge Roth on triathlonistin ns. bucket list -kisa, tai ainakin minun. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kanaalin veteen pulahtaa yli 3000 kisaajaa jo 35. kerran Rothin pienessä kylässä.

Kyseessä on siis täyden matkan kisa (3,8km - 180km - 42,2km) ja juoksuosuutta on taas muutettu tasaiseksi ja katsojaystävälliseksi, kun viime vuoden muutokset eivät sitä ilmeisesti olleet. Katsojia tällä kisalla järjestäjien mukaan on yli 250 000, siis paikan päällä!

Minä ja Zwift ja 1,5h ajo takana.

Oma valmistautuminen on sujunut talven ja kevään ajan hyvin. Oikeastaan erinomaisesti, sillä vaikka kyseessä oli olympiatalvi, niin uuden "älytrainerin" ja Zwiftin ansiosta sain tehtyä laadukkaita pyörätreenejä läpi talven, vaikka hoidin kuukausien ajan arjen pyörittämistä yksin. Toinen onnistunut asia harjoittelussa on ollut säännöllinen (2krt/vko) uintiharjoittelu. Vaikea sinänsä arvioida, että jalostuuko tämä panostus kovemmaksi vauhdiksi kisatilanteessa, mutta varmuutta on enemmän kuin aiempina vuosina.


Sain 15h aikaa valmistautua puolimaratonille. Kuva: Viivi P.

Syksyllä puhdistin ruokavaliotani ja keskityin parin kuukauden ajan voiman lisäämiseen ja tämän kaiken seurauksena olen -10kg kevyempi kuin viime kesänä ja kropassa on kokonaisuudessaan voimakas ja hyvä fiilis. Tämä "näkyy" eniten juoksussa, jossa luonnollisesti 10kg on 10kg, mutta parantunut kropan hallinta antaa lisävauhtia ja sen huomasin esimerkiksi yllätyspuolimarassa, jonka pääsin toukokuun loppupuolella juoksemaan aikaan 1:40:48. Sain siis edellisenä iltana tietää, että minulla onkin "lappu" sisällä. Lisäksi 1000m vedot ovat parhaimmillaan menneet 4:00min-vauhtia. Se on jotain, minkä en esim. viime vuonna uskonut olevan edes mahdollista ilman etteivät jalat irtoa ruumiistani. 


Pulahtamassa altaaseen Calellassa. Kuva: Pia Ahti

Toukokuun alussa leireilimme Calellassa, joka sujui myös suunnitelmien mukaan. Meno oli jo sellaista isojen tyttöjen menoa mm. 200km loppulenkillä ja kaikenlaisena muuna hevosteluna. Leirin jälkeen olin melko sekaisin viikon ja väitin itsevarmana, että olimme Lahdessa kun olimme itseasiassa Tampereella. "Varmasti oltiin tässä hotellissa maailmancupin aikaan!"

200km viimeisenä päivänä.

Kovat treenit vaatii kovan pään ja hyvän valmentajan, jotta myös levolla ja palautumisella on varmasti paikkansa. Olen myös säännöllisesti käynyt urheiluhieronnassa, jotta erilaiset kiristykset eivät valtaa liiaksi alaa.

Osallistuin ensimmäisen kerran täydelle matkalle vuonna 2011 Zurichissä. Sitten 2014 Frankfurtissa, 2016 Kööpenhaminassa ja 2017 Poznanissa. Trendi on tähän saakka ollut nouseva siinä mielessä, että loppuajat ovat parantuneet joka kerta. Loppuajan vertailu ei ole mielekästä, mutta toki kun lähdetään 14:13 ajasta ja tullaan 11:02 aikaan, niin kyllähän siinä aina kehitystä on tapahtunut. Olen kuitenkin sisäistänyt, että mitä lähempänä olen omaa maksimisuoritustani, niin riskit sille, että ennätys ei parane tai että kisa ei sujukaan ilman vastoinkäymisiä, kasvaa. Myönnän myös, että kun pystyn kisaamaan sijoituksista, niin silloin otan myös riskejä. Esimerkiksi viime kesänä sekä Puolassa että Levillä ajoin pyörän ihan ylikylkien, mutta varmistin samalla ykkössijan.

Äitienpäivän ajelulla. GoPro-kamera mukana.

Kävi miten kävi, olen treenannut hyvin ja lähtöviivalla on sen puolesta luottavainen olo. Matka kohti pääkisaa on tänä vuonna ollut parempi kuin hyvä, toivottavasti myös päämäärä on sitä.