Q1 ja harjoittelun sietämätön keveys

Ensimmäinen vuosineljännes alkaa tulla päätökseensä. Useamman vuoden ajan talvikuukausien harjoitteluuni on vaikuttanut se, että aviomieheni kulkee maastohiihdon maailmancupin mukana ympäri maailmaa ja lisäksi hän on tutkaillut olosuhteita Koressa ensi vuoden olympialaisia varten jo siihen malliin, että on tänä vuonna viettänyt enemmän aikaa siellä kuin kotona.

Kävin Teemun työpaikalla Lahden MM-kisoissa.

Kun pyörittää arkea kokonaan itse, on siinä täydelle matkalle harjoittelulle haastetta. Kuinka paljon vaivaa isovanhempia, kuinka jättää jo isäänsä (satunnaisesti, muttta sitäkin väkevämmin) ikävöivä lapsi hoitoon, kuinka tehdä töissä parhaansa, kuinka hoitaa enterorokot, työreissut, kaupassakäynnit ja se oma harjoittelu?

Välillä työmatkapyöräily on vähän rankempaa.

Oikeasti siinä joutuu olemaan itsekäs. Siinä joutuu käyttämään luovuutta kaikin mahdollisin tavoin. Eihän se mikään temppu ole. Monet huolehtivat ainoana aikuisena perheistään, töistään ja arjestaan. Ja treenavat myös. Joka tapauksessa nämä ovat reunaehdot, jotka ohjaavat toimintaa.

Hiihtokelejä on riittänyt Kuopiossa vielä toistaiseksi.

Miten minä sitten harjoittelen? Peruskompista huolehtii työmatkapyöräily. Kuulostaa helpolle, mutta kun vetää 35kg kärryä maasturin perässä kaksi kertaa päivässä 30-45min, niin kyllä se ainakin pitää kropan ja aineenvaihdunnan liikkeessä. Toinen pysyvästi toistuva rutiini on viikottainen sali lapsen uimakoulun aikana. Maastaveto, penkki, kyykky ja loput sitten ehtimisen mukaan. 

Tämän lisäksi iltaisin voi tehdä kotona kuntopiirit ja vastaavat sekä tietysti ajaa trainerilla. Wattimittari pitää huolen siitä, että aika tulee käytetyksi viisaasti, eli ns. ottamalla löysät pois. 

Kaikki taidot peliin...

Määrää pitää kuitenkin näissä hommissa saada myös kasaan, joten aina kun lastenhoito järjestyy niin siihen väliin ripotellaan joko hiihtoa, juoksua tai uintia. Kuitenkin selvästi enemmän kahta ensimmäistä, koska ne ovat myös aikatehokkaita lajivalintoja. Yritän tehdä sen mitä teen mahdollisimman hyvin ja järkevästi. Ei hankalasti toteutettavia treenejä, mutta ei myöskään höntsäilyä ja tuntikeräilyä. Niitä kuuluisia oikeita asioita.

Hymyilyttää, kun alla on ensimmäistä kertaa karvapohjasukset. Ukki oli tuolloin lapsen kanssa.

Tammikuussa 33h, helmikuussa 23h (sitkeä flunssa verotti) ja maaliskuussa on nyt kasassa 24h. Viime vuonna tunnit olivat vastaavat. Seuraavaksi aloitetaan panostus uintiin, pääsiäisenä hiihdetään pohjoisessa ja sen jälkeen suunnataan Calellaan leirille. Ruuvia voi kiristää ihan huolella ja niinhän se tässä vaiheessa pitää ollakin. Viime vuonna Köpiksessä näillä spekseillä mentiin aikaan 11:20. En kiellä, etteikö olisi hauska kokeilla, miten kovaa kulkisi (vai kulkisiko), jos pystyisi harjoittelemaan koko talven paremmin. Mutta ehtiihän tuotakin kokeilla sitten, kun sille on aikansa ja jos asia vielä vaatii vastauksensa.

Finntriathlon Tahko

Lauantaina triathlonkausi laitettiin pakettiin ja meidän perheen osalta aika hienolla tavalla. Teemu voitti täysmatkan kisan aikaan 8:53, mikä sinetöi myös kokonaiskilpailun voiton. Erityisen jännitysmomentin toi Norsemanin vain kahden viikon takainen läheisyys, mutta myös se, että Teemu ja Tuukka ovat kisanneet toisiaan(kin) vastaan jo parikymmentä vuotta. Postauksen kuvat Bullseye Photography.

Puolimatkan naiset odottamassa veteen siirtymistä.

Myönnän, että 10 vuotta sitten jännitin eri tavalla Teemun triathlonkisoja. Vuosien saatossa olen oppinut hyvin monimutkaisen kokonaisuuden merkityksen ja suhtaudun rauhallisemmin isoihinkin kilpailuihin. Osa kilpailijoista on tuttuja jo vuosien takaa, joten kenellekään ei soisi huonoa päivää ja muidenkin menestyksestä osaan iloita. Miehet tekevät mitä miesten on tehtävä. 

Tuulettaen maaliin. Appiukko hyväksyvästi taustalla taputtaen.

Itse taasen starttasin puolimatkalle klo 11.05, viisi minuuttia miesten startin jälkeen. Jo täysmatkan lähdössä klo 08.00 katselin järven vaahtopäitä hivenen huolissani. Mutta huoli olikin turha, sillä vaikka aallokko oli selvästi havaittavissa ja koettavissa, niin se ei oikeastaan vaikuttanut minuun. Uidessa iloitsin siitä, että kokemus on tuonut varmuutta ja pystyin uimaan ilman suurempia hämminkejä. Vauhtia olosuhteet kyllä söi ja vielä juuri ennen siltaa pööpöilin itse, kun sain päähäni, että edessä saattaa olla vielä poiju, mikä pitää kiertää. Ei ollut. 1,9km aikaan 41:54, että hidasta oli, mutta voimia ei mennyt ylimääräisiä.

Kilpailujohtaja Kuvaja ehti ennen minua kaulailemaan Teemun kanssa. Tämän kerran. Ensi vuonna käytän kyynerpäitä.

Tuukka ja Teemu. Toisella vähän leveämpi hymy kuin toisella heti kisan jälkeen.

T1:llä vaihtoon meni neljä minuuttia ja asiantuntijamiehet (siis oikeasti) huusivat, että: "Lemmettylän rouva ottaa sitten ensimmäisen nousun rauhassa, vai mitä!" Tavallaan en sitten kuitenkaan malttanut ottaa. Pyörää ajoin sitten taas tuttuun tapaan tuulispäänä. Jälleen hyräilin Saarenmaan valssia "Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä, kuin silmissä leikkivät säkenet lyö." Mielestäni se sopii minulle kun ajetaan isolla limpulla loivaan laskuun. Pyöräaika 90km oli 2:50:39, sarjani kuudenneksi nopein. Isompia viisauksia ei pyöräosuudelta ole kerrottavaksi, paitsi se, että ihmettelin kun aika moni mies ei ajanut laskuja, vaan laittoivat kammen suoraksi. Peesivalvonnasta sen verran oman kokemukseni perusteella, että jämäkkää touhua oli ja jämäkästi käytiin minunkin takana sanomassa, että välikuntoon tai tulee penaltii,

Lapsia ja voittajia.

Kuten eräs lajin legenda totesi tänä kesänä, niin triathlon on sellainen laji, jossa uidaan, pyöräillään ja lopuksi juostaan. Tarkoittamalla tällä kuitenkin hieman korkealentoisempaa kuin näin asiayhteydestä irroitettuna näyttää. Juostahan sitä vielä piti puolimaratonin verran. Kannustus oli huimaa ja kuuluttajatkin ottivat ilon irti, ehkä myös vähän kustannuksellani, (ja ilmeisesti myös äitini), mutta hyvä showhan on tärkeintä. Vaikka en aina siltä näytä, niin kaikki kannustus on korkealle arvostettua. Kiitos siitä. Ensimmäinen kierros oli vähän kankea ja toinen kierros tuli sitten vähän paremmin. Aika 1:57:34, joka on itseasiassa reilut 2min kovempaa kuin Joroisissa. Maaliin juostessani laskeskelin, ettei Teemu voi olla vielä tulossa, mutta kuulutus sanoi muuta. Onneksi en jäänyt kuitenkaan odottelemaan pidemmäksi aikaa, sillä Teemun 40km väliaika oli jokin haamuaika, sillä odottelin maalissa vielä hyvän tovin. Ja vaikka moni oli arvuutellut, että juostaanko käsi kädessä maaliin, niin se olisi ollutkin näky, koska Teemu olisi saanut vetää minua. Ajattelin kyllä, että tämä on hänen voittonsa ja kisansa, joten odotin mieluusti maalissa. Loppuaikani oli 5:37:34, joka oikeutti naisten kilpasarjan 12. sijaan. 

Irongirl kyllästyi selvästi jo isänsä tuuletteluun, kun toistamiseen piti mennä hakemaan palkintoja.

Kesä oli hieno ja tapahtumat olivat järjestelyiltään ensiluokkaisia. Toki kaikessa toiminnassa on parannettavaa, mutta ihmettelisin suuresti, jos esille tulleisiin kehityskohteisiin ei reagoitaisi. Tarkoitan siis kaikkia kisajärjestäjiä, jotka triathloneja täällä Härmässä järjestää. Kuten Twitterissä jo kirjoitin, oli tämä kesä Suomen paras triathlonkesä meille. Tosin ensi kesä tulee olemaan vieläkin parempi, mutta nautitaan nyt hetki.

Tahkon alla katse jo tulevaan

Huomenna perjantaina suuntaamme kohti Tahkoa ja triathlonkauden päätöstä. Vaikka Joroisten jälkeen mietinkin kuumeisesti, että tekisinkö sittenkin täyden matkan, niin lopputulemana oli pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja tehdä toinen puolimatka tänä kesänä.

Panda-look.

Tai eihän se alkuperäinen suunnitelma ollut, vaan alkuperäinen suunnitelma oli kisata Kööpenhaminan Ironmanilla alle 11h30min... Polvi on edelleen ollut kivuton, mutta toki sellainen niin kuin 8kk leikkauksesta kuuluukin. Rasituksen rytmitystä pitää tarkkailla eri tavalla ja eilenkin kävin pikkujuoksun sijaan vesijuoksemassa. Voi luoja että se on tylsää touhua! Tällä loukkaantumishistiorialla se on myös tuttua, joten tiedän mistä puhun.

Kuva osittain lavastettu. Asento liioiteltu pitkän juoksun jälkeen.

Tankkauspäivät Tahkoa kohti oli eilen ja tänään. Norseman-reissun jälkeen piti saada aineenvaihdunta taas liikkeelle. Tarkoittaen tietysti urheilullisessa mielessä, ei siinä mitään vikaa yleisesti ottaen ole. Se tarkoitti pitkiä pyörälenkkejä ja pitkää juoksua (70min...). Tässä pienessä tankkauspöhössä on vaikea sanoa, että lähtikö se sitten käyntiin vai ei. Lauantaina olen viisaampi.

Mr. M:n kanssa Puutossalmen lossilla. Aika paljon hauskempaa ajella nuo pitkät jonkun kanssa kuin yksin.

Arkikin alkoi tällä viikolla, kun töihin oli taas kammettava ja päiväkotirumba siinä samalla aloitettava. Minusta on (ainakin toistaiseksi) ollut aina mukava palata töihin ja arkeen kesäloman jälkeen. Arki heitti märän rätin päin kasvoja tänään, kun 3 päiväkodissa vietetyn päivän jälkeen oltiin neljäs päivä kuumeesta toipumassa. Siinä sitä arjen realismia, mutta sellaistakin tämä elämä välillä on.

Tänä kesänä olen keskittynyt näyttämään hyvältä, joten toteutin parin vuoden haaveilun ja ostin koko kisa-asun Betty Designsiltä. "Bad ass is beautiful!"

Katseeni on siis tiiviisti jo kaudessa 2016 ja olen tässä makustellut ajatusta, että treenaisin siihen ihan silleen täpöllä. Teemu sen taisi sanoa ääneen ensin ja minua houkuttaa aika paljon ajatus siitä, että katsoisi, mihin "asti" rahkeet riittäisivät. Ja puhun ihan nyt niistä omista rajoistani ja ajoistani tyyliin sub11 ja AG:ni podiumpaikat. Viime kesän hienot suoritukset tulivat kuitenkin aika kohtuullisilla (melkeinpä vähäisillä) treenimäärillä, joten sen suhteen voin tehdä enemmän ja paremmin. Entisenä kilpaurheilijana tämä ajatus vie mukanaan ja asian toteuttamiseksi talvikaudella onkin jo isovanhemmat valjastettu asianmukaisiin tehtäviin.

4kk leikkauksesta

Leikkauksesta on nyt reilut 4 kuukautta ja viimeinenkin fysioterapiakäynti on käyty. Polvi on tukeva ja kuntoutunut hyvin. Reisissäkin on enää vain 1cm ero, kun kuukausi sitten ero oli 2cm,

Viimeisellä fyssarikäynnillä tehtiin myös kävelyanalyysia, joka paljasti jäykän (vai laiskan - yhteistyökyvyttömän joka tapauksessa) nilkan. Sitä ei siis ollut edellisellä kerralla, joten se on jotain, mikä on tullut tässä hiljattain. Onneksi asia on nyt tiedossa ja työt rehvakkaamman, polvijohtoisen askelluksen saavuttamiseksi on aloitettu. Sovimme myös, että käyn näytillä ennen kesäkuun kaudenaloitusta, jotta miten se nilkka sitten toimii. 

Pyörä sujuu ihan melko normaalisti, juoksu kulkee lenkillä aina erinäisten kolotusten kautta kivuttomuuteen, mutta uinnissa on suurin työ tehtävänä. Potku on vielä heikko, osittain varmasti varovaisuuden vuoksi. Käsiveto taasen on todella hyvä ja kehittynyt huikeasti.  

Irongirl on aloittanut omat harjoituksensa.

Juoksu (ei vielä vetoja), pyöräily, uinti, lukkopolkimet (ilman väkivaltaa), putkettaminen, voima-ajo, juoksu Puijolla ja korkokengät ovat sallittuja. Kiellettyjä ovat maastopyöräily ja polkujuoksu sekä edelleen kaikki pallopelit ja kontaktilajit. Minun lajipaletissa suurimpana riskinä on tapaturmariski, mutta tapaturmia jos jää odottamaan, niin muuta ei voi oikeastaan tehdä. Mutta mitään syytä kiirehtimiseen ei ole ja järkevästi tässä on tarkoitus edetä.

Tällä viikolla sain hypätä taas ulkoilmassa pyörän selkään. Olipa ihanaa! 5 kuukautta siihen menikin. Tosi outoa ajaa ilman lukkopolkimia. Jokaisessa risteyksessä vääntelen jalkaani irti. 

Voi sitä riemua, kun sai taas töihin ajaa!

Siskot valmistautukaa, olen takaisin!

Nyt se on tapahtunut. Olen aloittanut taas triathlonharjoittelun ja jättänyt kinttujumpat sivuun. Tai ei niitä jumppia pois heitetä, mutta nyt ne on siirretty isojen tyttöjen osastolle kuten kuntosalillle. 

Aurinko paistoi jäällä tänään.

Eilen kävin salilla ja lämmittelyn jälkeen tein kyykyt, maastavedot, penkit, kulmasoudut, askelkyykyt, penkillenousut ja prässin ja verran jälkeen suupielet korvissa kotiin. 

Irongirl kantoi ahvenia paikasta A paikkaan B. Minua pelotti oma liukastumisen mahdollisuus niin paljon, että melkein voin pahoin...

Mutta sitten iski jännitys. Tällä sunnuntaille oli ohjelmassa 2h yhdistelmäharjoitus, jossa poljetaan Wattbikeä 40min ja juostaan 20min ja toistetaan vielä yhden kerran. Jaksanko? Miten polvi? Tiedätkö tunteen, kun joku treeni kihelmöittää etukäteen ja jännittääkin? Semmonen, jossa on sitten kunnon lataus ja se tehdään hyvin ja huolella. No jaksoin ja polvessa ei ollut mitään erikoista. Keskisyke 141! Pyöritys jakaantui kohtuullisen hyvin molemmille jaloille, watteja en vielä juurikaan katsellut. Kadenssi oli 83. Jee.

Tämä näyttää nyt siltä, että en muuta teekään kuin ota kuvia itsestäni, mutta halusin ikuistaa hetken onnistuneen treenin jälkeen.

Teemu on mielestäni jopa yltiöpositiivinen sanoessaan, että tämä koko episodi (4kk kaikkinensa) ei tule liiemmalti kuitenkaan haittaamaan ensi kesää vaan nämä kovemmat treenit eivät tule puraisemaan yhtä helposti kuin siinä tilanteessa, jossa olisin saanut hiihdettyä talven. No ensi kesä ei nyt tule olemaan se targetti, mutta mielenkiintoista nähdä onko Teemun puhuissa siitteeksikään totta. 

Yhteenveto vuodesta 2014

Hyvää loppuvuotta 2015 vaan kaikille! Sattuneesta syystä vuoden 2014 yhteenvetäminen ei ollut mitenkään aktiivisesti mielessäni, vaan teen sen nyt pari päivää myöhässä. Keskiviikkona sain polvesta tikit pois ja samalla tuli todettua, että polvi taittuu nollasta sataan asteeseen tässä kahden viikon kohdalla. Yleisenä tavoitteena on, että eturistisideleikkauksen jälkeen kolmen viikon kohdalla polvi taittuisi 90 asteen kulmaan. Oikein hyvällä mallilla olen siis tämän polveni kanssa, joskin yksi yö näin unta, että olin lihonut 12 kiloa (tarkkaa) ja seuraavana, että olin juoksemassa... Pieniä kolotuksia esiintyy, mutta turvotus on pääosin poissa. Istuminen ns. normaalisti ei kuitenkaan tunnu kovin hyvälle, koska polvea alkaa kolottamaan. Johtunee siitä, että se koukistus (ja koko kuntoutus) on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään.

Mutta se (urheilu)vuosi 2014.

Sehän oli aivan mahtava vuosi! Maijan kanssa ajettiin kahden naisen porukalla Pirkan pyöräilyn 217km ja osallistuin Rykäsyihin. Olin Sääksessä kolmas ja kausi sai mukavan startin sekä pieni ajatus tasonnoususta kävi mielessä. Alkukesä oli tosi kylmä ja avovesiuinnit sai tehdä melko rapsakassa kelissä. Sitten koitti suuri päivä ja Frankfurtin Ironmanilla paransin reilusti ennätystäni, joskin jäin 7 sekuntia 12 tunnista. Mutta kuka näitä muistaa! Sitten kesä vielä huipentui Tahkon puolimatkan kisaan, jossa paukuttelin todellista ennätysvauhtia sarjani voittoon ja olin kokonaiskisan viides. Lisäksi pärskäytin juosta maratonin aikaan 3.42.

Harjoitustunteja kertyi 363 tuntia ja tämä ei sisällä venyttelyjä, hierontoja, ristiriipuntoja tms. Kai minulla salaisena haaveena on saada se 400h rikki, mutta enemmin keskityn niihin hyvin tehtyihin harjoituksiin, jotka mahdollistivat kesän mielettömät tuloksetkin. Harjoitteluni on rakennettu perheellisen arjen ympärille, eli hyödynsin työmatkaani runsaasti. Vajaat 9km suuntaansa oli hyvä beissi (niin kuin base) juoksulle ja oli erityisen aikatehokasta. Sama juttu tavallaan pyörällä, kun maasturilla veivasin ympäri pääkaupunkiseutua all-year-round. (Itsehän pidän työmatkatempossa pakkasrajana -20 astetta.)

Uin 85km (vuonna 2013 46km), pyöräilin 3900km (1700km) ja juoksin 784km (862km). Suluissa siis vuoden 2013 määrät, mutta silloinhan lähdin vuoteen 6kk ikäinen Irongirl kainalossa. 

Irongirl puki vuodenvaihteen juhlavaatteet minulle...

Ehkä olen vähän hullu, mutta en ole vielä perunut tai muuttanut kesän 2015 kisakalenteria. Finntriathlon sarjasta on tarkoitus tehdä 3/4 ja elokuun lopussa on sitten Kööpenhaminan Ironman. Kuntoutuksen ehdoilla luonnollisesti mennään, sillä ei ole mitään hinkua pilata tätä ja joutua pahimillaan uudestaan tähän tilanteeseen.

11.

Koska elämä on tällaista, niin Teemu lähti Davosiin ja minä jäin Kuopioon. Tosin omaan diiliini kuului myös Irongirlin päiväkodin joulujuhla, joten kumpi tässä nyt sitten voitti. On se vaan niin metkaa katsoa, kun pikku-tontut laulaa ja soittaa erinäisiä soittimia. Ohjelmassa oli myös pipareiden paisto sekä koristelu että askartelu.

Kyllä siitä pipareitakin tehtiin, vaikka taikinaa piti luonnollisesti myös maistella.

Eturistisiteen katkeamisesta on nyt kulunut aikaa 3,5 viikkoa. Aika pitkät viikot, mutta ensi viikolla taas tapahtuu. Toisaalta en malta odottaa, toisaalta vähän hirvittää. Joka tapauksessa tämä välitila loppuu ja sitten pitää ponnistella uutta tavoitetta kohti. Tuntuu älyttömältä, että lokakuussa juoksin maratonin aikaan 3.42h ja kohta opettelen kävelemään ja saamaan jalkaa suoraksi. Epic fail.

3.

Kolmas päivä tätä kuuta jo menossa (ylläri). Polveen koski tänään enemmän kuin viime päivinä, ilman mitään erityistä rasitusta. Rikki mikä rikki, noin niin kuin nätisti sanottuna.

Pikku Kakkosta iPadilta.

Irongirl katsoo Pikku Kakkosta iPadilta vaikka se samaan aikaan tulisi teeveestä. Hassua kuinka hänellä tällainen mieltymys on, mutta eipä sitä 30 vuotta (uuh...) sitten voinut valita, että mistä tuutista sitä Pelle Hermannit katsottiin. Lapsena kotoa löytyi VHS-kasetteja, joista sitten osaa katsottiin niin, että esimerkiksi uunojen vuorosanat muistan hyvin pitkälle ulkoa. Kuvan laatu oli sitä mitä se oli, mutta eihän sitä paremmastakaan tiennyt. 8-bittinen Nintendo tarjosi laatikkomallisia ukkoja ja Commadore 64:n unohtumattomia hetkiä lataamisen parissa (varsinkin sen epäonnistuessa).

Kyllä nykyään on kaikki toisin. Änäri ja Fifa näyttävät siltä kuin katsosi kuvaputkiteeveestä MM-kisoja. Irongirl kasvaa ihan eri maailmaan. Maailmaan, jossa ihminen käyttää luontaista tapaa (kosketus) "kommunikoida" laitteiden kanssa ja jossa dataa, informaatiota ja mahdollisuuksia työntyy ovista ja ikkunoista. Mutta koska saan päättää, niin iPadia rajoitetaan. Kirjat, palapelit, piirtäminen ja maalaaminen sekä muut leikit (yleensä juoksu- tai hippaleikit) ovat kuitenkin koko perheen suosikkeja.

Leiri takana- mielenkiintoinen kesä edessä

Calellan leiri on nyt takana ja kaikki meni suunnitellusti. Aivan mahtava reissu ja Teemun vanhemmat pitivät huolta Irongirlin päiväohjelmasta sillä välin kun me hikoiltiin muissa merkeissä eli treeneissä. Aivan erityiseksi tämän leirin teki (edellisten lisäksi) se, että pääsimme yhdessä Maijan kanssa toteuttamaan Teemun huolellista leirisuunnitelmaa.

Säät suosivat pääosin eikä yhteen treeniä jäänyt sen puolesta tekemättä. Muutaman tunnin odottamisen jälkeen pääsimme matkaan niinä muutaman aamuna, kun sää oli sateisempi. Aurinkoa ja hellettä riitti ihan kiitettävästi, ainakin vuoripäivänä. 

Leiriin valmistautuessa ohjelmassa oli matkustuspäivän lisäksi kaksi lepopäivää, jotta kroppa pystyy ottamaan tulevan rasituksen vastaan. Kuuden leiripäivän aikana treeniä tuli yhteensä n. 25 tuntia. Ensimmäisenä päivänä ajettiin 4h "totuttelulenkki" kohtuullisen tasaisella. Toisena päivänä pysyttiin käytännössä vielä tasamaalla 5h verran. Kolmantena päivänä ajettiin ns. voimanousua ("täydet tuumat"), jonka jälkeen juostiin 1h sisältäen 4 x (10min alle 5min/km + 5min alle 6min/km). Illalla vielä uitiin 1,5km suurelta osin räpylöillä. Perinteisesti neljäs päivä on pyörätön päivä, joten aamulla 1h juoksua ja illalla 2km uinti ja pieni jumppa. Viidentänä päivänä oli edessä vuoripäivä. Nousumetrejä tuli 1540 ja aivan mielettömät tunnelmat koko päivän! Kuudentena päivänä oli edessä ns. vaihtoharjoitus, eli leirikisa. Ensin ajettiin 30km, juostiin 30min, ajettiin 30km ja juostiin 30min. Tässä huomasin, että pyörävauhdissa on tapahtunut tosi ärreetä kehitystä, sillä jaksoin itsekseni jauhaa 30km/h-vauhtia koko setin ajan eikä juoksukaan siitä kärsinyt.

Leiristä jäi tosi hyvät fiilikset ja Frankfurtin kisaa varten ollaan juuri oikealla tiellä. Jos 12h alitusta lähtee tavoittelemaan, niin kaikki saakin mennä juuri näin putkeen. 

Fisut 50m ulko(!)altaalla.

Vahinkokuva, mutta ihan hauska.

Tuolta vuorelta me tultiin. Vuoret eivät anna armoa. Vaikea sanoa kumpi on "kivempaa", nouseminen vai laskeminen.

Kylläpä naurattaa. Luulimme, että nousu loppuisi jo, kun kaksi tuntia olimme nousseet. :D

Merinäköala.

Baba Lybeck kirjoitti blogissaan Team Elina Jouhkista. Olimme Elinan kanssa yhteyksissä ilmoittautuessamme yhtä aikaa 2014 Frankfurtin Ironmanille viime vuonna. Silloin puhuimme rintasyövän ehkäisemiseksi kampanjoimisesta. Itseänikin lähipiirissä tuo asia oli koskettanut, joten olin valmis lähtemään mukaan. Nyt asia on saanut uuden käänteen Elinan sairastuttua toistamiseen leukemiaan ja minulle on kunnia-asia olla mukana Team Elina Jouhkissa, joten #PinkWheels -teema tulee näkymään tässäkin blogissa. Tulen omistamaan tulevan Frankfurtin Ironmanin Elinalle. Samalla liikutaan Suomen Roosa Nauhan ja SPR:n kantasolurekisterin puolesta. Team Elina Jouhkia voi tukea osallistumalla keräykseen. Itse osallistun keräykseen harjoitusleirillä kerättyjä tuntia vastaavalla määrällä.

Minä ja laps temppuilemassa

Sotshin kisat ovat käynnissä ja Teemukin on jo ollut 1,5 viikkoa Venäjällä. Hienoja kuvia ja tunnelmia voi käydä katsomassa Teemun Instagram-tililtä. 

Kuitenkin, myös omat treenit on sujuneet suhteellisen hyvin tai siis kohtuullisen hyvin olen pystynyt niitä tekemään. Tästä käy kiittämäni etätyömahdollisuutta sekä traineria, jota olen taas pitkästä aikaa "vinguttanut". Viikon päästä on mahdollista taas vetäistä pitempää siivua, sillä äitini pelmahtaa paikalle. :-) Pirkan hiihdon lumitilanne on täysi mysteeri ja taidan juuri ehtiä hiihtämään kasaan sen 90km...

Hommat menee putkeen!

Koska olemme Irongirlin kanssa kahdelleen, niin saamme ihan itse päättää mitä tehdään. Vantaan kaupunki järjestää alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen viikonloppuisin kerran kuussa perhepeuhat. Vaikka aamulla vähän jo mietin perinteistä ulkoilua, niin lähdimmekin katsomaan tilannetta. Ja olipa hauskaa, että lähdettiin. Sitä niin mielellään antaa liikunnallisia kokemuksia lapselleen, kun itsekin saa niistä eniten. Lapsethan (tiettyyn asti) eivät kovin suuria virikkeitä kaipaa ja heitä ei tarvitse "harjoittaa" mitenkään, vaan se tulee leikin lomassa (sen itse keksityn). Temppuradat yms. vaan salakavalasti tukee myös liikunnallista kehitystä tai liikkumista/liikettä yleensä.

"Kato äiti, kato!"

Aikuisetkin ovat hauskaa porukkaa. Sillä aina kun omaehtoisesti liikkuvat täysikasvuiset alkavat esimerkiksi leirillä pelaamaan polttopalloa, niin mahdollisen alun "tää-on-ihan-tyhmää-ei-kai-nyt-tällaista" -jupinan jälkeen kaikki on ihan täysillä mukana! :-)

20. luukku

Viimeinen työpäivä ennen lomaa on ohi! Ja nyt lomaillaan pari viikkoa, treenataan ja ollaan heimokansan keskuudessa. Harmittavasti tämä minua hieman häirinnyt pikkulenssu on vieläkin osittain päällä ja kävin vain hieman juosta tassuttelemassa ja tein päälle core-reeniä. Kuopioon pitää ottaa mukaan vesisukset ja maastopyörä. Lisäksi tietenkin uikkarit, juoksukamat ja salivehkeet. Uusi harjoitusohjelmakin on muodostumassa Teemun päässä, joten siitä lisää virtaa treeneihin!

Tänään töiden jälkeen menimme koko porukalla syömään, hakemaan minun uusia silmälaseja ja tekemään muutaman lahjaostoksen. Oli kyllä hauskaa pyöriä kauppakeskuksessa oikein koko perheen voimin. Sitä tulee nimittäin tosi vähän tehtyä ja silloinhan se kivaa onkin, kun ei koko ajan ramppaa. Toki asiaankuuluvat mahalleen heittäytymiset tuli muutaman kerran, kun jotain hyvin vaarallista ei saa tehdä, mutta pääsääntöisesti seurueemme oli varsin iloinen. Mahalleen heittäytyi meistä pienin, ei edelleenkään kumpikaan meistä isommista.

Ennen juoksulle lähtöä kuva uusista laseista.

Irongirl on perinyt tukkansa minulta. Ihme takatöyhtis! Tässä kurkataan kaloja, jotka ovat aika kova juttu.

Juuri tällaisen viestin haluaa lukea hoitopaikan ovesta...

Vantaa maratooni lähestyy

Vantaa maratooni lähestyy ja sehän on tarkoitus juosta ennätysaikaan sunnuntaina 13.10. Toivottavasti nyt pysyisin terveenä, vaan eipä siihen asiaan voi ihmeitä tehdä. On nämä syksyn juoksut aina vaan yhtä epävarmoja. Ja varsinkin kun perheestä yksi on muiden räkänokkien kanssa yhdessä päivisin hankkimassa vastustuskykyä oikein urakalla.

Hymy on mairea, kun uudella maastopyörällä saa ajaa. 

Juoksutreenit olen pääsääntöisesti saanut yhdistettyä työmatkoihin, joten illat olen saanut rauhoitettua kotihommiin, eli taukoamattomaan tornin tekemiseen palikoista. Ja lapsonen sitten kaataa sen. Ja saman tien kuuluu komento: "Tätä, tätä!" Meidän lapsonen on altistunut ehkä liikaa urheilutapahtumille, sillä kun jompi kumpi lähtee juoksulenkille, niin Irongirl taputtaa ja yrittää sanoa hyvä, hyvä. Mutta ensi kesänä on asiantunteva kannustaja Frankfurtissa mukana!

Laiskuus kostaantui pari aamua sitten, kun juoksureppu aukesi kesken matkan ja aamupalaleivät (foliossa) lensivät asfaltille. Laiska olin, kun en jaksanut vetää kuulokkeiden johtoa juomapussin letkulle tarkoitetusta reiästä, vaan jätin sen tulemaan vetoketjun välistä. Ei ollut hyvä idea.

Minähän en yleensä kuuntele musiikkia lenkeillä, mutta jotenkin tämä työmatkalenkkeily on erikseen. Jos herää 6.15 ja lähtee ilman aamupalaa juoksemaan, niin saa kai sitä nyt radiota samalla kuunnella. Jos ei kurjuutta halua maksimoida. Pyörällä ajaessani kuuntelen vain toisella korvalla ja silloinkin melko hiljaisella volyymilla, jotta kuulen liikenteen ja muut äänenlähteet.

Juoksemalla kuntoon!

Jalka alkaa olla jo melkein kunnossa. Mustelmat ovat edelleen aika messevät, mutta juosta pystyy jo täysin normaalisti. Aika hurjan näköinenhän tuo kinttu on, jos ajattelee, etten särkenyt mitään pahemmin ja todellakin vain kompastuin.  

Kisakalenteri täydentyi

Tänään on vielä ollut lepoa, joskin kävimme Haltialan tilalla katsomassa erilaisia maatilan eläimiä. Ja syömässä vohvelit. Kaupunki ylläpitää myös kukkaketoa, jolta saa käydä poimimassa kaunistuksia omiin tarpeisiinsa. Käytiinpä poimimassa kimppu kotiin, sillä meillähän on taas viimeisen vuoden aikana kaikki vehka parat hyvin lähellä loppuaan. Matkustelu ja kukkien kuljettelu -30 asteen pakkasessa ovat niiden turma...

"Onko tää nyt se kalkkuna vai kana?"

Heräsin tänään tosiasiaan, että Finntriathlon uhkasi jäädä ainoaksi tri-kisaksi tänä kesänä. Sehän ei käy, joten ilmoittauduin Kuopio Triathlonin olympiamatkalle. Kisa, jonka kuntosarjan kesällä 2011 yllätyksekseni voitin, ja joka oli viimeinen kisa ennen Irongirlin odotusta. Samaan tuskin pystyn, mutta jos edes lähelle samoja aikoja! Ja onhan tämä nyt kuitenkin kotikisa, vaikka junantuomana täällä etelässä asun.

"Mitä, miksi pitäisi juosta? Ironmanista on muutama viikko! Täh, ai käressä vai? Voi ***vetti, pittää alkaa juoksemaan." (Kuopio triathlon 2011)

Ja koska Kuopio on vain suupala, niin suuntaan vielä lokakuussa Vantaa maratonille, joka on jo osa juoksublokkia liittyen ironman-treeniini. Syyskuussa oli vielä Kuopio maratonilla puolikas juostavana, mutta se olikin tiedossa jo aiemmin. 

Kuvakimara sekä kisaraportti Finntriathlon 2013

Täällä ollaan ja ihan sielun ja ruumiin voimissa! Aika moni kyseli viikonloppuna seuravaa blogipostausta, ja tässä se nyt tulee! Tiedän, että olen kirjoittanut tosi vähän ja uskokaa pois, että haluaisin kirjoittaa paljon, paljon enemmän, mutta nyt on kesä ja ennen kuin palaan töihin niin nautin tästä kotielämästä oikein huolella. Sinänsä Irongiril ei enää "rajoita" kirjoittelua, kuten oli ehkä vielä hänen ollessa pienempi. 

Mutta asiaan! Tukholman jälkeen on tapahtunut paljon, sillä olemme olleet Thaimaassa, Savossa, häissä, mökillä, saaressa, maalla ja tietenkin Joroisilla. Tässäpä pieni kuvapläjäys meidän kuukaudesta.

Talvella meille tarjoitui oikein hieno tilaisuus viettää huippuloma Thaimaan Phuketissa yhdessä ystävien kanssa. Nautittiin lämmöstä, hyvistä aterioista, seurasta, tekemättömyydestä, auringosta ja kuten kuvasta näkyy, myös uima-altaasta.

Loma ei ollut lorvailua, sillä Thanyapuran Sports Academyssä kävimme uimassa, salilla ja 500m(!) juoksuradalla. Paikka oli aivan mieletön treenikeskus. Jokaisessa treenissä 50m allas oli tyhjillään ja kaikki (5 henk.) olisimme tarvittaessa saaneet omat radat. Myös 25m altaat löytyy ja pari kuntosalia, jossa kaikki viimeisen päälle. Juoksurata nimettiin nopeasti HK:ksi, eli Hornan Kattilaksi, sen verta kuuma on juosta keskipäivällä +40 asteen kuumuudessa. Muita ei näkynyt kentällä... Ei kyllä minuakaan! Lapset olivat treenin aikana Kids Clubilla, jossa oli myös lastenhoitajia tarvittaessa. Ja paikan ravintoloissa oli tarjolla läjä myös terveellisiä vaihtoehtoja.

Talomme oli lähellä Surinin rantaa. Vesi oli niin lämmintä!

Kotiinpaluu sujui hyvin, joskin parina aamuna herättiin melko aikaisin ja hiekkalaatikolla oltiin aika aikaisin... :D Aikaero on kesällä +4h.

Pian oltiinkin Kuopiossa juhlimassa ystävien häitä. Meidän unikeko lähti kirkkoon päiväunivaatteissa ja alipukeutuminen selvästi harmitti! :D Nooh, juhlavaatteet päälle sitten ennen vastaanottoa.

Sitten mentiin mökille. Ja pitihän ne ensimmäiset (ja viimeiset) makkarat paistaa nuotiolla. Teemun vanhempien mökki on myös ihanteellinen avovesiuintiin, sillä vesistö on suhteellisen rauhallinen ja soutuveneen turvissa uin useita kilometrejä.

Harrastin myös kulttuuria ja kävin katsomassa Maaningan vätysteatterin Arsenikkia & vanhoja pitsejä. Ihan hauska kesäteatterikokemus.

Vielä ennen Finntriathlonia käytiin maalla ja mökillä saaressa. Irongirl ei kauheasti innostunut pelastusliiveistä...

Kuva; Timo Kananoja

Ja sitten se Finntriathlon. Eniten minua huolestutti vähäiset pyöräkilometrit, joita oli kasaantunut vaivaiset 510km ennen kisaa (tänä vuonna). Uintiakin oli takana vain 18km! Juoksua tosin 475km, mutta aika vähäiset kilometrit siis kasassa. Nyt kun miettii, niin kisahan meni loistavasti. Paransin 2010 vuoden aikaani melkein 20min ja vaikka kuuden tunnin alitus jäi saavuttamatta, niin onhan se 6:01:59 aika aika huikee suoritus. Onneksi tarkastin nuo kilometrit vasta nyt kirjoittaessa, sillä olisin voinut sanoa, että pitäkää kisanne, en oo treenattu tarpeeks! :D

Uinnissa olin kuin korkki laineilla ja join Valvatuksen vettä enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi tuuli painoi minut ihan ulapalle, mutta sieltä sitä kömmittiin rantaan. Vähän liian rankka uinti taisi viedä juoksuvoimia. Uinnin aika 44:00... Pyörää lähdin ajamaan reippaasti ja ihan kivasti se rullasikin. Toisella kierroksella meinasi ajatus karkailla, mutta juoksuun lähdin hyvillä mielin. Juoksu ei vaan ollut yhtään kivvaa. Ensimmäisen kierros meni köpötellessä, toinen oli jo vähän kivempi, kolmas oli ajoittain jopa lennokas ja neljäs oli kamala. Heh. Jalat olivat täysin loppu maalissa ja seurakaveri kysyinkin, että olenko kunnossa, oletko kaatunut kun kävelet noin. Teemu valaisi asiaa kertomalla, että lihaskestävyys on tullut vastaan ja siksi jalat menivät näin kipeiksi. En siis olisi päässyt yhtään kovempaa tänä päivänä. Sinänsä kiva tietää, että kaikki lähti irti ja näin vähäisellä treenillä pääsin ehjänä (lihaskipua lukuunottamatta) ja ennätysajassa maaliin.

Teemun kova treeni ei antanut hyvää kisapäivää ja hänen päänsä päällä oli kotimatkan ajan HMPH-ajatuskupla, muutamastakin syystä. Teemun kisat kuitenkin alkaa todenteolla kahden viikon päästä UK:n Ironmanilla.

Huippukannustusta, huippukavereita, huippusuorituksia! Kiitos kaikille! Irongirl kannusti ukin ja mummon kanssa päivän ja he olivat tuunanneet erilaisia kannustusrekvisiittoja.

P.s. Olen ilmoittautunut Frankfurtin Ironmanille ensi kesäksi! Blogiin on tulossa tähän liittyen muutoksia ja tarkoituksena on kirjoittaa enemmän harjoittelusta ja valmistautumisesta Teemun ohjauksessa kautta vuoden. Stay tuned.

Erilainen leiri

Espanjan leiri on ohi ja oli kyllä vähän tylsää palata lumisiin maisemiin. Leiri oli erilainen siten, että Irongirl oli mukana ja Teemu sai (luonnollisesti) treenirauhan. Tämä tarkoitti sitä, että pyörällä en ajanut, mutta juoksin kahdeksana päivänä. Yhdeksäntenä lepäsin. Leiriporukka oli mahtavaa ja huonot jutut, hyvä ruoka ja juoma sekä hurmiolauluun yltäneet iltapuhteet siivittivät leiripäiviä. 

Vauvan, tai esitaaperon, kanssa matkustaminen oli ihan metkaa eikä ihmeempiä probleemeja ollut. Kivaa oli myös katkaista arkea uusissa ympyröissä, mutta oli myös mukavaa tulla kotiin. Helsinki City Run lähestyy ja Spring Adventure myös. Huomenna Pian kanssa aluerasteille. Näinköhän pystyn juoksemaan, kun jalat menivät tönköiksi matkustamisesta ja viimeistelin sen eilen firman sählyssä. Tänään kävin tunnin hölköttelemässä. Ei auttanut. :D

Juoksijatyttöä naurattaa rannalla.

Sitten ei enää naurattanutkaan, kun siirryin kukkuloille... :-)

Uudet juoksuvaatteet perinteiseltä Decathlonin reissulta.

Keittiövuorot jaettiin. Tässä eräs jälkiruokanäyte!