Finntriathlon Tahko

Lauantaina triathlonkausi laitettiin pakettiin ja meidän perheen osalta aika hienolla tavalla. Teemu voitti täysmatkan kisan aikaan 8:53, mikä sinetöi myös kokonaiskilpailun voiton. Erityisen jännitysmomentin toi Norsemanin vain kahden viikon takainen läheisyys, mutta myös se, että Teemu ja Tuukka ovat kisanneet toisiaan(kin) vastaan jo parikymmentä vuotta. Postauksen kuvat Bullseye Photography.

Puolimatkan naiset odottamassa veteen siirtymistä.

Myönnän, että 10 vuotta sitten jännitin eri tavalla Teemun triathlonkisoja. Vuosien saatossa olen oppinut hyvin monimutkaisen kokonaisuuden merkityksen ja suhtaudun rauhallisemmin isoihinkin kilpailuihin. Osa kilpailijoista on tuttuja jo vuosien takaa, joten kenellekään ei soisi huonoa päivää ja muidenkin menestyksestä osaan iloita. Miehet tekevät mitä miesten on tehtävä. 

Tuulettaen maaliin. Appiukko hyväksyvästi taustalla taputtaen.

Itse taasen starttasin puolimatkalle klo 11.05, viisi minuuttia miesten startin jälkeen. Jo täysmatkan lähdössä klo 08.00 katselin järven vaahtopäitä hivenen huolissani. Mutta huoli olikin turha, sillä vaikka aallokko oli selvästi havaittavissa ja koettavissa, niin se ei oikeastaan vaikuttanut minuun. Uidessa iloitsin siitä, että kokemus on tuonut varmuutta ja pystyin uimaan ilman suurempia hämminkejä. Vauhtia olosuhteet kyllä söi ja vielä juuri ennen siltaa pööpöilin itse, kun sain päähäni, että edessä saattaa olla vielä poiju, mikä pitää kiertää. Ei ollut. 1,9km aikaan 41:54, että hidasta oli, mutta voimia ei mennyt ylimääräisiä.

Kilpailujohtaja Kuvaja ehti ennen minua kaulailemaan Teemun kanssa. Tämän kerran. Ensi vuonna käytän kyynerpäitä.

Tuukka ja Teemu. Toisella vähän leveämpi hymy kuin toisella heti kisan jälkeen.

T1:llä vaihtoon meni neljä minuuttia ja asiantuntijamiehet (siis oikeasti) huusivat, että: "Lemmettylän rouva ottaa sitten ensimmäisen nousun rauhassa, vai mitä!" Tavallaan en sitten kuitenkaan malttanut ottaa. Pyörää ajoin sitten taas tuttuun tapaan tuulispäänä. Jälleen hyräilin Saarenmaan valssia "Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä, kuin silmissä leikkivät säkenet lyö." Mielestäni se sopii minulle kun ajetaan isolla limpulla loivaan laskuun. Pyöräaika 90km oli 2:50:39, sarjani kuudenneksi nopein. Isompia viisauksia ei pyöräosuudelta ole kerrottavaksi, paitsi se, että ihmettelin kun aika moni mies ei ajanut laskuja, vaan laittoivat kammen suoraksi. Peesivalvonnasta sen verran oman kokemukseni perusteella, että jämäkkää touhua oli ja jämäkästi käytiin minunkin takana sanomassa, että välikuntoon tai tulee penaltii,

Lapsia ja voittajia.

Kuten eräs lajin legenda totesi tänä kesänä, niin triathlon on sellainen laji, jossa uidaan, pyöräillään ja lopuksi juostaan. Tarkoittamalla tällä kuitenkin hieman korkealentoisempaa kuin näin asiayhteydestä irroitettuna näyttää. Juostahan sitä vielä piti puolimaratonin verran. Kannustus oli huimaa ja kuuluttajatkin ottivat ilon irti, ehkä myös vähän kustannuksellani, (ja ilmeisesti myös äitini), mutta hyvä showhan on tärkeintä. Vaikka en aina siltä näytä, niin kaikki kannustus on korkealle arvostettua. Kiitos siitä. Ensimmäinen kierros oli vähän kankea ja toinen kierros tuli sitten vähän paremmin. Aika 1:57:34, joka on itseasiassa reilut 2min kovempaa kuin Joroisissa. Maaliin juostessani laskeskelin, ettei Teemu voi olla vielä tulossa, mutta kuulutus sanoi muuta. Onneksi en jäänyt kuitenkaan odottelemaan pidemmäksi aikaa, sillä Teemun 40km väliaika oli jokin haamuaika, sillä odottelin maalissa vielä hyvän tovin. Ja vaikka moni oli arvuutellut, että juostaanko käsi kädessä maaliin, niin se olisi ollutkin näky, koska Teemu olisi saanut vetää minua. Ajattelin kyllä, että tämä on hänen voittonsa ja kisansa, joten odotin mieluusti maalissa. Loppuaikani oli 5:37:34, joka oikeutti naisten kilpasarjan 12. sijaan. 

Irongirl kyllästyi selvästi jo isänsä tuuletteluun, kun toistamiseen piti mennä hakemaan palkintoja.

Kesä oli hieno ja tapahtumat olivat järjestelyiltään ensiluokkaisia. Toki kaikessa toiminnassa on parannettavaa, mutta ihmettelisin suuresti, jos esille tulleisiin kehityskohteisiin ei reagoitaisi. Tarkoitan siis kaikkia kisajärjestäjiä, jotka triathloneja täällä Härmässä järjestää. Kuten Twitterissä jo kirjoitin, oli tämä kesä Suomen paras triathlonkesä meille. Tosin ensi kesä tulee olemaan vieläkin parempi, mutta nautitaan nyt hetki.