Nyt kotiinpalusta on kulunut viikko ja vaikka kisasta onkin kulunut jo melkein kolme viikkoa, niin aikaeron tuoma rasitus on vasta nyt poistunut ja lentokoneessa istuminen toi pienen kesäflunssan. Mutta eiköhän viimeistään viikonloppuna taas päästä tositoimiin harjoittelunkin kanssa. Taistelu pyykkivuorta vastaan on hävitty, mutta sitkeästi jatkan vuoren valloitusta.
Kisareissu oli monella tapaa avartava. Tiedän nyt paremmin, miltä urheilijasta tuntuu, mutta myös Teemu sai kokemuksen huoltajan roolista. Roolileikki oli opettavaista ja tekee yhteistyötämme varmasti entistä saumattomammaksi jatkossa. Siitä tulikin mieleeni episodi, jonka todistin lähietäisyydeltä Ironman Coeur d´Alenen maalialueella. PRO-urheilija "menetti marmorikuulansa", koska hänen huoltajallaan ei sattunut olemaan kaikkia tavaroita siinä maaliviivalla. (Ei koskenut allekirjoittanutta, kuten joku ilkeämielinen nyt heti ajatteli.)
Seuraavana aasinsiltaa pitkin kuuluisaan ja odotettuun Triathlonvaimo neuvoo -osioon! Triathlonvaimo neuvoo, jotta älkää hyvät ihmiset huutako sille, joka on koko päivän jännittänyt, kuskannut tavaroita, kävellyt, ajanut, seissyt, kannustanut, huutanut, ottanut väliaikoja, kuvannut, ollut syömättä ja käymättä vessassa jne. Eihän se helppoa ole, mutta yrittäkää olla huutamatta! Ja sitten neuvo niille, jotka ovat tehneet tuon äskeisen listan ja ovat huoltajan roolissa. Älkää esittäkö hankalia kysymyksiä maaliintulon jälkeen, tai älkää esittäkö kysymyksiä lainkaan. Mitä syödään, koska syödään, missä auto on, miksi meni niin pitkään, missä tavarat on, koskeeko johonkin jne. ovat kaikki liian hankalia vastattavaksi, kun takana on useamman tunnin taivallus! Hellin hetki tulee olemaan se, kun huollettavasi könkkää autolle ja horjahtaa sinuun päin. Parasta mitä voit tehdä, on tuoda kuivat vaatteet kaiken varalle maaliin tai hiihtokisoissa ottaa sukset pois jalasta. Eli tiivistetysti: ole hiljaa ja ole paikalla. :D
Lauantaina kahdet häät, joita varten sain ostaa(!) USA:sta uuden mekon. Ja kengät. Ja huivin.
Kisareissu oli monella tapaa avartava. Tiedän nyt paremmin, miltä urheilijasta tuntuu, mutta myös Teemu sai kokemuksen huoltajan roolista. Roolileikki oli opettavaista ja tekee yhteistyötämme varmasti entistä saumattomammaksi jatkossa. Siitä tulikin mieleeni episodi, jonka todistin lähietäisyydeltä Ironman Coeur d´Alenen maalialueella. PRO-urheilija "menetti marmorikuulansa", koska hänen huoltajallaan ei sattunut olemaan kaikkia tavaroita siinä maaliviivalla. (Ei koskenut allekirjoittanutta, kuten joku ilkeämielinen nyt heti ajatteli.)
Seuraavana aasinsiltaa pitkin kuuluisaan ja odotettuun Triathlonvaimo neuvoo -osioon! Triathlonvaimo neuvoo, jotta älkää hyvät ihmiset huutako sille, joka on koko päivän jännittänyt, kuskannut tavaroita, kävellyt, ajanut, seissyt, kannustanut, huutanut, ottanut väliaikoja, kuvannut, ollut syömättä ja käymättä vessassa jne. Eihän se helppoa ole, mutta yrittäkää olla huutamatta! Ja sitten neuvo niille, jotka ovat tehneet tuon äskeisen listan ja ovat huoltajan roolissa. Älkää esittäkö hankalia kysymyksiä maaliintulon jälkeen, tai älkää esittäkö kysymyksiä lainkaan. Mitä syödään, koska syödään, missä auto on, miksi meni niin pitkään, missä tavarat on, koskeeko johonkin jne. ovat kaikki liian hankalia vastattavaksi, kun takana on useamman tunnin taivallus! Hellin hetki tulee olemaan se, kun huollettavasi könkkää autolle ja horjahtaa sinuun päin. Parasta mitä voit tehdä, on tuoda kuivat vaatteet kaiken varalle maaliin tai hiihtokisoissa ottaa sukset pois jalasta. Eli tiivistetysti: ole hiljaa ja ole paikalla. :D
Lauantaina kahdet häät, joita varten sain ostaa(!) USA:sta uuden mekon. Ja kengät. Ja huivin.