torstai 22. tammikuuta 2015

Puoliero (ei peliero)

Tällä hetkellä kuntoutusohjelma, eli ne liikkeet jotka teen, kestää kerrallaan 30 minuuttia. Koko setin teen vähintään kolmesti päivässä. Irrallisia vitkutuksia ja vatukutuksia teen päivän mittaan vähän joka käänteessä. Tämän lisäksi käyn salilla tai uimassa kerran päivässä, joten ihan tässä pikku hiljaa tuntuu kuin treenaisikin.

Instagramissa kirjoitin, että: "Thus passes the glory of my muscles in my upper left thigh." Ai mikä puoliero?!
Hieman hankaluutta elämään aiheuttaa edelleen tuo takareisi, joka vamman huomioiden luonnollisesti on jo parempi, mutta on kova "rapsahtelemaan" edelleen (tai kerran sen ensimmäinen kerran jälkeen). Joten liikkumista tulee varottua, vaikka se polven puolesta voisi ollakin jo sulavampaa. Pienin harppauksin huomaan päivittäin edistymistä polvessa, mutta samaan aikaan meinaan räjähtää malttamattomuudesta. Ulkona olen käyttänyt vielä toista keppiä, sillä välillä on aivan älyttömän liukasta ja liukastuminen olisikin nyt todellinen ongelma. Elän niitä viikkoja, joilloin siirre on kaikista heikoimmillaan.  

En harrasta saliselfieitä, sillä mikään ei olisi niin noloa kuin että joku kävelisi esim. pukuhuoneeseen sisään kun kuvaan itteäni! Tänään päätin elää hetken vaarallisesti. Ja eikö joku tullut heti ovesta kuvan ottamisen jälkeen. Olen varma, että tulija kuuli kameran äänen.

Kuntokeskus Huipun Takasalissa (on siis tila) on peili, jossa on teippauksia tyyliin #selfieseinä. Koska en koskaan pidä kännykkää mukana salilla, niin minusta tuollainen on vähän hassua. Mutta sitten aloin miettiä, että pitäisikö vastaavia peilejä tai muita heijastavia pintoja olla myös esim. Puijolla ladun varressa. Olisihan se nyt ihan todella paljon helpompaa ottaa treenikuvia! Onhan sitä kaikenlaisia selfiekeppejäkin.  No, tämä nyt tällaisena maailmanmenon ihmettelynä...

tiistai 20. tammikuuta 2015

Ironmanin osallistuminen peruttu, tilalle Finntriathlonin Kerää Koko Sarja

Jos edellinen kirjoitus alkoi hymyllä, niin tämä voisi alkaa irvistyksellä. Toissa yönä asentoa vaihtaessani takareidestä (siis leikatun jalan) kuului äänekäs poksahdus. Siitä tietysti paniikin kautta analysoimaan, että mikä osa napsahti ja kylmää hakemaan. Kipua oli myös ihan riittävästi.

Aamulla vitkuttelin, että kehtaisin soittaa ortopedille maanantaina heti aamusta ja hänen rauhallinen äänensä kertoi, että asia liittynee jännesiirteen ottokohtaan, mistä arpikiinnike nyt revähti. Tämä on aika tavallista kuntoutumisaikana eikä sinänsä vaarallista, kuulema.

Takapihalla on activity park...
Mutta nämä yölliset kauhunhetket oli kyllä hiuksia nostattavia. Tänään fysioterapiassa todettiin, että kaikki on kunnossa. Koukistus olipa jopa erittäin hyvä! Kuitenkin tein sen päätöksen, että peruin osallistumiseni Kööpenhaminen Ironmaniin. Ja pistin nimeni listaan Tahkon puolikkaalle, eli liityin Kerää Koko Sarja -porukkaan. Tärkeintä on nyt kuntoutua hyvin ja jos siinä sivussa saa lisää vauhtia kesälle 2016, niin hyvä niin. Köpiksen ainoana tarkoituksena olisikin vain näyttää itselleni, että selvisin eturistisiteen katkeamisesta. Mutta ilmoittautuminen saattaisi aiheuttaa kuitenkin painetta itselleni (ja muille) sekä pahimmillaan tietysti tehdä hallaa lopulliselle kuntoutumiselle (jos ja kun sitkeys menee järjen edelle). Ja tietysti aika kallista lähteä keskeytysmahdollisuus yllä Tanskaan asti, kun Joroinen ja Tahko ovat 90km säteellä kotoa.

Puolikkaille on kuitenkin mahdollista hakea vauhtia ja niiden kautta saada sitä myös ensi vuodelle. Joten tässä ratkaisussa myös urheilulliset edellytykset ovat yhdessä osassa. Tavallaan harmittaa, mutta tiedän päätyneeni oikeaan ratkaisuun.

Vihreä paholainen (entinen auto) piti päästää menemään ja nyt kelpaa taas ajella.