lauantai 12. joulukuuta 2015

12.

Joskus on päiviä, kun mikään ei suju. Tämä kahdestoista joulukuuta lähti pieleen ennen kuin se oli kerennyt kunnolla alkaakaan. Nimittäin suodatinpussit olivat loppu! Kekseliäänä tyttönä tein talouspaperivirityksen, mutta sekin epäonnistui! Ei kahvia! Argh! Tämä kaikki vahinko piti tietenkin ottaa myöhemmin takaisin, lopputuloksena huono olo liiasta kofeiinista.

Säätöö, säätöö.
Teemun piti lähteä iltapäivällä hiihtämään. Ensinnäkin kaikki valmistautuminen tunnin tasatyöntölenkkiä varten oli kestänyt jo tunnin, kun sauvat piti tietenkin vielä lyhentää. Huomasin sauvojen ja rautasahan kanssa tassuttelevan miehen, joten asiaan piti puuttua jottei olohuone saa hiilikuitupölyä ympäri ämpäri. Lopputuloksena joka tapauksessa tekniseen murheeseen päättynyt lenkki, jolla ei selvästikään ollut siunausta, kuten eräs J. Aaltonen asian sanoisi.

Treeni alussa ja elämä edessä.
Mutta ei mennyt vahvasti minullakaan. Ennen kuin pääsin aloittamaan trainerisession (sis. 2x15min 160-170W), niin erilaiseen säätöön meni aikaa hyvät 20min. Siinä ohessa piti sitten vaihtaa jo kelloa, tehdä pakollisia päivityksiä ja sain kuulla olevani mitä suurin typerys. Lapsi kävi myös sanomassa, ettei ole minun kulta, joten aika täydellistä oli tänään.

perjantai 11. joulukuuta 2015

11.

Tämä joulukuu se vaan vaatii kuntoa. Tarvitaan vuosien kestävyysharjoittelu taakse, jotta selviää esimerkiksi tästä kolmen perättäisen perjantain pikkujouluputkesta. Kotona kyllä jo vähän esitettiin asiaa kohtaan kiinnostusta, mutta ei kai sille mitään mahda, kun ne vain tuppasivat kasaantumaan näin!

Lago di Garda. Lokakuun maratonin jälkeen ajoimme Gardajärven ympäri ja pysähdyimme uittamaan jalkojamme.
Täällä Kuopiossa talvitilanne näyttää kohtalaisen huonolta. Säilölumenlatu, jolle en ole kertaakaan päässyt, näyttää hupenevan alta ennen kuin sinne ehdinkään. Jokuhan oli käynyt viskaamassa yhteen laskuun sepeliäkin. Mitä ihmettä päässä on liikkunut tekijällä! Kaupunki kyllä reagoi siihen nopeasti ensin sulkemalla sen kohdan ladusta ja sitten paikkaamalla kohdan jäähallin "lumella".

Raskaan maratonin rasittama.
Jouluaattoon kuuluu olennaisena osana aamupäivän lenkki. Koska hiihtotilanne näyttää huonolta, on Teemu alkanut puhua joulusoudusta. Tarkoittaen siis meidän sulkavalaiskaksikkoa. Voin kertoa, että mitkään järkipuheet eivät auta. Mitkään perustelut eivä pure. Toivon siis pakkasia. Kovia. Heti.

torstai 10. joulukuuta 2015

10.

Meillä triathlonisteilla on kaikenlaisia suunnitelmia. Yleensä ne ulottuvat vuoden päähän, osaksi tavoitteeseen sitoutumisen ja osaksi ällisyttävän nopean kisojen loppuunmyyntitahdin takia. Olen monesti sanonutkin, että nykyaikaisen triathlonin neljäs (ja käytännössä ensimmäinen, prologi) laji on ilmoittautuminen. Niille, jotka eivät omaa tästä kokemusta, voin kertoa, että asiaa voi verrata joidenkin todella suosittujen keikkalippujen ostamiseen.

Meillä triathlonisteilla on intoa, mutta toisinaan rajallisesti taitoa. Olemme pyörällä päästämme ja pyristelemme internetin sekä somen puristuksessa, mikä on omiaan lisäämään sekä intoa että kyseenalaista tietoa ja luuloa. Kisojen lähestyessä koettelemme itseämme ja varmistelemme kuntoa tekemällä testejä ja luonnollisesti myös ennätyksiä niissä. Sitten ihmettelemme kun kisassa ei sujunutkaan. Joku viisas(?) on sanonut joskus, että treeneissä ei kisata ja kisoissa ei treenata. Kuulostaa niin simppeliltä, mutta voi sekin olla kovin vaikeaa.

Spiderman, Spiderman,
Does whatever a spider can
Spins a web, any size,
Catches thieves just like flies
Look Out!
Here comes the Spiderman.
Nyt lukija odotat tietysti jotakin viisautta jatkoon. Vaikka olen lajin parissa ollut jo 14 vuotta ja ensi kausi on muuten 10-vuotistaiteilijajuhlani, niin minulla on antaa vain tämä:

Kolme tapaa pilata kausi:

  1. ylikunto joulukuussa 
  2. paras kunto tammikuussa
  3. ylilyönti maaliskuussa
Vältelkäämme noita.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9.

Istun junassa, joka on menossa kohti Kuopiota. Ja nyt, kun minulla olisi aikaa kirjoittaa blogiteksti, niin iski aluksi aivan kauhea blokki eikä mitään järjellistä kirjoitettavaa tuntunut olevan. Lopputuloksen saat päätellä ihan itse.

Mutta ehkä näissä ns. joulukalenterikirjoituksissa lisäarvo on myös siinä, ettei tule ainoastaan hehkutettua kilpailua/treeniä/leiriä, vaan arjen muutkin osa-alueet saavat huomiota. Esimerkiksi tänään olen herännyt kello 04.00, hypännyt pyörän selkään ja ajanut rautatieasemalle. Juna vei Pasilaan ja jalat Messukeskukseen. Pendelöin sujuvasti Helsingin ja Savon välillä, murretta Kouvolan kohdalla vaihtaen.

Murreasia onkin ihan hauska. Huomaan käyttäväni savon murretta, kun haluan pehmentää jotain ikävää asiaa. Lisäksi sen käyttö saattaa rikkoa jäätä ja rentouttaa tunnelmaa. Jos kuitenkin on tarve saada sanottua jokin asia vakavasti ja jopa arvokkuudella, niin vaihdan kyllä puhetyyliäni enemmän yleiskielen suuntaan. Tai vaikkapa kouluttaessa. Ja mikään näistä ei johdu siitä, että miettisin mitä muut ajattelevat, mutta omaa kielenkäyttöään oppii myös tarkastelemaan kun on riittävän kauan poissa omalta murrealueelta. Väitän minä. Ja ei sitä tarvitse kovin montaa kertaa yrittää, kun aloittaa puheenjohtajana kokouksen esimerkiksi sanomalla “tervetulloo vuan kaikille, kehattaskos sitä ruveta kahtomaan päivän asiat”, niin oppii ihan kanssaihmisten reaktiosta olemaan ihmisiksi. Yhdistettynä tähän se eilinen tyhjän nauru, niin välttämättä ei anna silloin kuvaa sellaisesta piinkovasta asiantuntijatyypistä (mikä luonnollisesti olen). Tunnetustihan savolaiset olisivat vaatimattomia, jos siihen olisi vähäisintäkään aihetta.

Minulla oli eväslaatikko tänään mukana.
Kun seitsemän vuotta sitten menin töihin Helsinkiin, en ymmärtänyt ensinnäkään mitään, mitä vahtimestari minulle ovella puhui. Siis oikeesti. Sitten lähes samaan aikaan kanssani aloitti mies Turusta, niin alkuun emme ymmärtäneet toisiamme lainkaan. Varmaan millään tasolla. Täytyy kyllä todeta, että sitä vahtimestaria en ymmärrä oikein vieläkään, mutta sen turkulaisen kanssa meistä tuli hyvät ystävät.

Jälkikasvun kanssa kävi niin, että kun tyttäreni alkoi puhumaan helsinkiä savon sijaan, niin aika äkkiä piti muuttaa Kuopioon. “Äiti, se pitää korjaa!” 

tiistai 8. joulukuuta 2015

8.

Minusta tulee tämän joulukalenterin myötä pro-tason selfie-kuvaaja...
Kyllä ne on villasukat tuolla seinällä.
Tässä joulukuisessa tiistaissa oli pimeyden lisäksi myös tervetulleita pilkahduksia. En tunnustaudu murjottajaksi tai synkistelijäksi ja kyllä minua on yhdessä erään kollegani kanssa tituleerattu tyhjännaurajaksi, mikä luonnollisesti on maalaiselle aivan kauhea loukkaus.
"Tyhjän nauraja näkee asiassa hauskaa toisin kuin kanssaihmiset. Toisaalta tyhjän nauraja ei kaiketi ota asioita vakavasi, vaan lyö asiat lekkeriksi. Tyhjän nauraja ei tartu töihin eikä toimi rakentavasti." Lähde
Allekirjoitan tuon ensimmäisen lauseen, en muuta. Vakaviin asioihin suhtaudun vakavasti ja tartun töihin siinä missä muutkin. Harvoin kuitenkaan tilanne on esimerkiksi niin toivoton, etteikö siinä olisi mitään mistä vitsailla tai positiivista.

Elän syödäkseni. Burritot, maailman helpoin pikaruoka. Ja koukuttavin.
Mutta niistä pilkahduksista. Yksi oli aurinko. Olin jo menettänyt toivoni sen suhteen, että auringonsäde vielä paistaisi silmääni, ainakaan ennen helmikuuta. Toinen oli munkkikahvit. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, niin teen tietoisia valintoja syömieni ruokien suhteen ilman sen suurempaa numeroa. Välipalana otan yleensä hedelmän pullan sijaan jne. Mutta tänään pistin elämän risaiseksi ja otin munkkipossun! Ja kahviin laitoin kermaa. Ai että, tämä se sitten oli elämää. Ja vaniljakreemi! Kyllä se on hyvää kun kerran vuodessa syö. 

maanantai 7. joulukuuta 2015

7.

Monivaiheisen viikonlopun jälkeen arki jatkui taas vakaana. Tai ehkä hivenen epävakaana, sillä koska pienin oli flunssapotilaana ja siten kotitoimistomiehestä sekä mummosta koostuneet viihdytysjoukot ovat tehneet ilmeisesti parhaansa. Flunssapotilas sai päättää ruoan ja valinnan tuloksena oli herkkukeittoa, eli bataatti-porkkana-perunasosekeittoa.

Korianteri on vaan aivan mielettömän hyvää. Laadukasta ruokakuvaamista...
Jalat ovat yllättävän hyvässä kunnossa eilisen juoksun jäljiltä. Uni ei meinannut tulla illalla silmään, joten se velka tuntuu kasvavan nopeammin kuin Suomen valtion velka saavutaa sadan miljardin euron rajapyykin (vai joko se saavutettiin, olen kuitenkin ihan siinä perässä). Reidet ovat vähän kipeät, mutta jos ne eivät olisi, niin soimaisin kyllä itseäni yrittämisen puutteesta. Mutta mikä ihana tunne, että esimerkiksi polvessa ei ole eikä ollut mitään tuntemuksia! Leikkauksen vuosipäivä on tulossa ensi viikolla, ehkäpä ostan kakkua vuoden vanhalle eturistisiteelleni... Ja pidän puheen.

Juliste työhuoneessani. Kissakuva.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6.

Aivan ensimmäisenä haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Itse juhlistin päivää juoksemalla puolimaratonin Itsenäisyysmaratonilla Kuopiossa. Ja vaikka eilisessä kirjoituksessa vähän epäilin likimain kaikkea, niin huoleni osoittautuivat turhiksi.

Ennen starttia aikaa jäi ruhtinaalisesti, ainakin 3 minuuttia.
Reitti oli sulanut lähes kokonaan ja jäätä oli vain muutaman kymmenen metrin matkalta, joka sekin oli hyvin hiekoitettu. Puolimaraton juostiin neljänä kierroksena Väinölänniemeltä rantaa pitkin Haapaniemeä kohti. Tarkoitus oli juosta 5min/km -vauhtia ja aika hyvin tämä pitkin paikkansa. Välillä juoksin paljon kovempaakin, kun helposti kulki. Oikeastaan vasta viimeisellä kierroksella alkoi vauhti ja matka painamaan ja menemään väkisin juoksuksi, mutta niinhän se tavallaan pitää mennäkin.

Geeli per kierros.
Viimeisellä kierroksella huomasin painopisteen menevän taaksepäin ja luonnollisesti vauhti silloin huononee. Jouduin muistuttamaan itseäni useasti tuomaan yläkroppaa vähän etunojaan, jotta vauhti rullaisi. Kisassa oli mukana myös veljeni vaimo ja myös Italian matkalta tuttu työkaveri, joten ystävällisiä kasvoja tuli vastaan sopivasti.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä piti jo vähän ruveta juoksemaan. Vakava ilme johtuu siitä, että suu on täynnä juomaa.
21,1km meni aikaan 1:47.38, joka onkin puolimaratonin ennätykseni! Sinänsä aika hienoa, sillä en millään tavalla valmistautunut juoksuun tai keventänyt harjoittelua sitä varten. Jos harrastaisin haaveilua, niin voisin haaveilla 3:30 maratonista ja 4h ironmanmarasta.