8.

Minusta tulee tämän joulukalenterin myötä pro-tason selfie-kuvaaja...
Kyllä ne on villasukat tuolla seinällä.

Tässä joulukuisessa tiistaissa oli pimeyden lisäksi myös tervetulleita pilkahduksia. En tunnustaudu murjottajaksi tai synkistelijäksi ja kyllä minua on yhdessä erään kollegani kanssa tituleerattu tyhjännaurajaksi, mikä luonnollisesti on maalaiselle aivan kauhea loukkaus.

"Tyhjän nauraja näkee asiassa hauskaa toisin kuin kanssaihmiset. Toisaalta tyhjän nauraja ei kaiketi ota asioita vakavasi, vaan lyö asiat lekkeriksi. Tyhjän nauraja ei tartu töihin eikä toimi rakentavasti." Lähde. 

Allekirjoitan tuon ensimmäisen lauseen, en muuta. Vakaviin asioihin suhtaudun vakavasti ja tartun töihin siinä missä muutkin. Harvoin kuitenkaan tilanne on esimerkiksi niin toivoton, etteikö siinä olisi mitään mistä vitsailla tai positiivista.

Elän syödäkseni. Burritot, maailman helpoin pikaruoka. Ja koukuttavin.

Mutta niistä pilkahduksista. Yksi oli aurinko. Olin jo menettänyt toivoni sen suhteen, että auringonsäde vielä paistaisi silmääni, ainakaan ennen helmikuuta. Toinen oli munkkikahvit. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, niin teen tietoisia valintoja syömieni ruokien suhteen ilman sen suurempaa numeroa. Välipalana otan yleensä hedelmän pullan sijaan jne. Mutta tänään pistin elämän risaiseksi ja otin munkkipossun! Ja kahviin laitoin kermaa. Ai että, tämä se sitten oli elämää. Ja vaniljakreemi! Kyllä se on hyvää kun kerran vuodessa syö.