24.

Tämä joulu on monella tapaa erilainen kuin aikaisemmat. Laitoimme ison tytön hameen ja ison pojan housut jalkaan ja ostimme ensimmäisen oman kinkun paistettavaksi. Semmoisen ison, eikä rullaa.

Kuopioon muuttaminen toi meidät taas lähemmäksi sukujamme, joten joulun juhlintaa ei tarvitse tehdä ns. kenenkään nurkissa, kuten tähän saakka, vaan suvut tulevat meidän luoksemme. Olen joka vuosi varmasti todennut, että lasten kanssa joulu on parhaimmillaan. Odottava sekoilu ja jopa huonovointisuus siihen liittyen on joulua aidoimmillaan. Vaikka se tietty usein liittyy siihen lahjahulabaloohon, mutta tavallaan siinä on jotain hauskaa. Aikuiset keskittyvät ehkä enemmän ruokaan, juomaan ja tunnelmaan yleisesti, mutta kyllä pelkällä joulun tekemisellä on iso merkitys.

Niin, tuo joulun puuhaaminen on osaltani jäänyt melko olemattomaksi. Varsinkin, kun osa paketeista jäi jonnekin matkan varrelle. Ei ole minua varten tämä passuutuskaan. Haluaisi tehdä itse ja olla niin kuin normaalisti olen. Hiihtolatu menee melkein oven vierestä, mutta minulla on ihan toisen lajin sauvat. Toisaalta jää tämä joulu muistoihin tällaisenakin. Erilaista ainakin.

Haluan toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Näihin riisipuuronkeittotunnelmiin päätän vuoden 2014 joulukalenterin.

23.

22.

Aatto ja joulukalenteri lähenee, toinen loppuaan ja toinen muuten vaan.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa viiteen päivään pois kotoa. Oikein autolla. Niin oli kiva ajelu, mutta on se vaan aika tuskallista tuo istuminen. Tikitkin tietty kiristävät osansa, mutta olipa hauskaa päästä hetkeksi kotoa pois.

Kuusi 

21.

Vaikka siinä on jotain samaa kuin katselesi vanhoja valkokuvia (naurattaa, itkettää, nolottaa, hävettää jne.), niin selaisin 7 vuotta vanhoja blogikirjoituksia. Siellä yhdessä kommentissa olin kirjoittanut näin:

"Toivottavasti ei ole lajinvaihto edessä. Age grouperiksi itseään kiusaamaan! :D"

Aatella. Seitsemän vuotta sitten koko ajatus triathlonista oli mielestäni noin absurdi ja ehkäpä naurettavakin. Pelasin siis tuolloin salibandya ja polvilumpio oli mennyt pari viikkoa aikaisemmin sijoiltaan. Tuon tapahtuman ja muutaman muun pikku äksidentin jälkeen lajinvaihto oli edessä. Ja age groupperiksikin rupesin, mutta en kiusaamaan vaan haastamaan itseäni.

Tasan 7 vuotta sitten Puolassa.

Noh, koska ensi kesäksi olen ilmoittautunut Kööpenhaminan Ironmanille, niin pitäähän sitä varten treenata! Kävin postilaatikolla ja noin 100m matkaan aikaa meni 15min. En ole ihan varma, mutta jotenkin tuntuu, että muilla pitkänmatkanmenijöillä on vähän eri ohjelmat?! Siitäkin huolimatta olen ollut täysin rauhallinen ja tehnyt ohjeiden mukaan polvijumppaa, ilman liioitteluja. Rauhallisuus tosin katosi hetkeksi, kun jossakin ihmeen masokismipuuskassa kävin puntarilla. Aivan kun en olisi täysin tietoinen tuloksesta ja sen syistä! Mutta halusin tietää! Seuraavan kerran käyn jouluaattoiltana... Hahaha...

20.

Tänään on tullut selväksi, että minun viihdearvo ei ole kovinkaan korkealla. Kotona, koska en ole poistunut minnekään kolmeen päivään. Apua. Muut ovat käyneet uimassa, hiihtämässä, pulkkahommissa ja huomenna kuusen haussa. Minä olen ollut ja tehnyt leikkauksen jälkeistä jumppaa..

Ihan tässä hyvin vielä menee. Mustekalana.

Eipä silti kauheasti houkuttele tuo ulosmeno vielä. Minne sitä menisi? Istuminen aiheuttaa kohtuu nopeasti kolotusta ja turvotusta, joten autoilukaan (kyytiläisenä) ei ole toivelistalla. Huomenna on kyllä pakko laittaa nenä ja jalat ulos ovesta, edes takapihalle.

Jalassa on 14 tikkiä. Tosi siistin näköiset haavat ja ihme kyllä nuo makkaraniitit eivät lainkaan herättänyt inhotusta tavattaessa.

19.

Lupailin eilen kirjoitusta uudesta pyörästäni, mutta siirrän sen seuraaville päiville, koska en saanut otettua oikeutta tekeviä kuvia uudesta kaunottarestani. Sen sijaan otin alla näkyvän kuvan ja laitoin sen mm. Instagramiin, niin eikö jo joku jalkaperverssi ollut "huutelemassa"! Oh well, makunsa kuullakin...

Näissä merkeissä. Tuijotan uutta runkoa ja mietin, että hymyilyttääkö vai sapettaako se minua. 

Kotona "omaishoito" on toiminut kohtuullisesti, joskin aamunlehti on jätetty joka aamu (jo kahtena aamuna) hakematta, eli olen joutunut tinkimään aamukahvin kanssa luetusta sanomalehdestä. Lisäksi pienempi hoitaja on hieman arvaamaton otteissaan, joten erilaisia huomaamattomia barrikadeja on pitänyt rakennella. 

Jalkajumpat ovat jatkuneet ja tunnollisesti olen vähintään vispannut nilkkoja muutaman kerran tunnissa. Jumppa on sillä tavalla nihkeesti kipeetä, mutta jos sitä ei nyt tee, niin sitten se vasta myöhemmin vaikeaa on. Toinen päivä kotona menossa enkä ole vielä tulossa hulluksi. Liittyneekö pikkulapsivanhemmuuteen, mutta tänäänkin olin ihan vain hiljaa itsekseni ja katselin kattoa sekä otin tirsat. :)

18.

Leikkaus meni suunnitellusti ja niinhän siinä kävi, että seurasin operaation monitorista. On se vaan erikoista kun puudutus potkaisee ja näköhavainto suoraan ylös sojottavasta jalasta ei vastaa oletusta jalan sijainnista.

Puudutus, lääkkeet, kipu ja syömättömyys tekivät olosta kuitenkin lähdön hetkellä pahoinvoivan, mutta siihen se sitten onneksi jäi. Ensimmäinen yö oli vähän kehno, mutta tämä päivä on ollut jo parempi.

Kylmä paketti.

Jumpan aloitin heti ja sehän tarkoittaa nilkan suoristamista ja koukistamista, "reisijumppaa", polven koukistamista ja  seisaaltaan taakse ja sivulle heiluttelua. Turvotusta ei ole kauheasti, mutta se voi ilmeisesti tulla myöhemminkin. Polvi suoristuu mukavasti, mikä on nyt tärkeää. Kepeillä kulkeminen alkaa taas sujua. Viimeisestä oli kuitenkin ehtinyt kulua 7 vuotta.

Sairaala Mehiläisen koko henkilökunta oli mahtavaa ja kokoajan minulla oli huolehdittu olo. Mieltä lämmitti eniten se, kun ortopedi oli kirjoittanut leikkauskertomukseen(?) triathlonisti, tarkoittaen sillä minua.

Uusi tykkipyöräni Argon 18 E112 on tullut kotiin. Siitä lisää huomenna.

17.

Kohta mennään. Aamulla hain apuvälinevarastosta seuraavien viikkojen tuen eli kyynärsauvat. Kuuteen tuntiin ennen leikkausta ei saa syödä eikä suun kostuttamista enempää juodakaan, joten tunnelmat ovat, jo tässä noin paria tuntia ennen operaatiota, vähän karahtamassa kiville kun verensokerit menevät lattiasta läpi. Lisäksi päähän alkaa pian jomottamaan tämä jännitys, vaikka tavallaan ihan rauhallinen olenkin. 

Reppuun (koska olkalaukku ja kyynärsauvat eivät ole järkevä yhdistelmä) pakkasin Finisher-paidan, joka on aikuisen naisen (ei sen mistä Koivuniemi laulaa) pep talk -yritys itselleen. Itse operaatio ei tässä kai itsessään jännitä, mutta sen jälkeinen aika. Tässä sitä nyt ollaan. 

16.

Tänään ei meinannut ehtiä bloggaamaan, mutta siihen on hyvä syy! Triathlonhaaste oli kylässä ja tarinointi siinä seurueessa vähän venähti. 

Sainpahan ajatukset pois leikkauksesta...

Teemu ja Tomppa puskevat Havaijilla vuonna 2007.

15.

Minä olen onnekkaassa asemassa, koska minulla on valmentaja jolla on kokemusta, näkemystä ja (jopa akateemista) tietoa. Mikään ei ole niin puistattavaa kuin valmentaja, jolla on vain näkemystä. Varsinkin lasten ja nuorten kohdalla se on anteeksiantamatonta. Pitäisi sitä sen verran olla järkeä myöntää, että nyt tämä homma ei ole ihan sillä tavalla hallussa kuin pitäisi. Toisaalta voidaan ajatella, että myös liikuttaminen on tärkeää, mutta ajattelin tässä kilpaurheiluun tähtäävää harjoittelua.

Aikuisurheilijana olen saanut kokea monenlaisia valmennuksia useissa eri lajeissa. Vähän sinne päinkin oleva ohjaus voi olla ihan ok, jos tilanne on kaikilla osallisilla tiedossa ja hyväksytty. Erilaiset "kisaan kymmenessä viikossa" -ohjelmat ovat hyviä, mutta yksilöllistä tilannetta ja ominaisuuksia sellaiset ei luonnollisesti huomioi. Monesti ehkä unohtuu, että myös aikuisen on hyvä kuulla kehittämiskohteiden lisäksi myös positiiviset asiat. Itse pidän yksinkertaisesta. Kun treeni on treeniä ilman mitään rimplailua. Joo, uinnissa tehdään erilaisia drillejä, mutta ei niiden tarvitse keskittyä pikkurillin pyöritykseen kera kuminauhojen, lättäreiden ja pullarin. Överi datavouhotus jokaisessa harjoituksessa on myös omiaan tappamaan liikunnan riemun.

Oliko katsojilla Sääksessä toppatakit?

Tarpeita valmennukselle on yhtä monta kuin valmennettaviakin. Mielestäni osaava valmentaja pystyy  valmentamaan menestyksekkäästi jokaista tuon kirjavan joukon yksilöä. Heillä on eri tavoitteet, lähtökohdat ja edellytykset. Motivaatio voi olla yhtä korkealla. Valmentaja pystyy soveltamaan hänellä olevaa tietoa ja auttaa valmennettavansa tulokseen, joka on saavutettavissa.

Tästä päästään luonnollisesti siihen, että myös aikuisella ihmisellä on vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistä. Jos on antanut jollekin vastuun valmennuksesta, tulee siihen luottaa ja pidemmällä aikavälillä miettiä mahdolliset muutokset. Jos joku näkee vaivan ja itse maksaakin valmennuksesta, ei ole järkeä alkaa siinä rinnalla suhaamaan muuta. Ei kannata silloin "ottaa vähän lisätreeniä nettifoorumilta", "tehdä toisin kun aviomies sanoo niin" tai "kertoa muunneltua totuutta treenipäiväkirjassa".

Minulle toimii Teemun valmennusfilosofia ja tulosten perusteella se sopii muutamalle muullekin. Tärkeintä on löytää se itselle sopiva, tässäkin.

14.

Jotkut asiat eivät ikinä muutu. Ennen isompia kisoja/suorituksia minä tunnetusti kuulostelen terveystilannettani todella herkästi ja olen taipuvainen saamaan (ainakin kuvittelen saavani) hengitystieinfektion noin 8 kertaa kymmenesti. Kuitenkin viimeisen, sanotaan 7 vuoden aikana startti on pitänyt perua kerran tai kaksi. Tällä kertaa "oireilen" ennen operaatiota... Josko minulle sittenkin on tulossa flunssa? Oh joy, oh joy...

Kun yhdistetään liukas liukumäki ja päättäväinen taapero, saadaan tulokseksi ikiliikkuja.

Kolme yötä jouluun leikkaukseen on. Onneksi maisemat ovat lumiset, harmautta oli jo riittämiin.

Irongirl halusi tänään ulkona olessamme hiihtää. Sukset jalkaan ja sauvat käteen ja menoksi. Mutta onpa tehty vaikeeksi elämä noiden remmisiteiden kanssa. Totesin, että isi osaisi tämän huomattavasti paremmin vaikkei juuri tuo sidemalli taida olla maailmancupissa käytössä. Irongirl totesi hänen isällään olevan hassu työ kun isi hiihtää. Elä muuta virka!

Ja sinne läks omalla takapihalla.

13.

Miksi (pian) 33-vuotias työssäkäyvä rouva, yhden lapsen äiti, on niin rikki siitä ettei pääse harjoittelemaan? Hyvä kysymys. Sitä tässä itsekin olen välillä pohtinut.

Tässä vastauksia (jotkut enemmän tosissaan ja jotkut vähemmän):

• Harjoittelu on olennainen osa arkeani, joten arjen muuttuminen siltä osin huonontaa "vointiani".
• Kehittyminen ilahduttaa edelleen.
• Vanha kilpaurheilija ei ole hävinnyt yhtään minnekään, joten ärsyttää kun annan kilpasiskoille etumatkaan.
• Olisin voinut olla jäätävässä kunnossa ensi kesänä.
• En kestä tätä löysää tunnetta kropassa.
• Kun harjoittelee, nukuttaa paremmin.
• Ajattelu sujuu paremmin kun harjoittelee.
• Pää tuulettuu paremmin harjoitellessa.
• Jaksaa paremmin kun harjoittelee.
• Ravinnonsaanti pysyy kontrollissa kun harjoittelee. Tai ainakin siihen pitää kiinnittää vähän huomiota, kun ei harjoittele.
• Treenatessa on silloin tällöin lajikumppaneista seuraa ja iloa.
• Treenatessa saa käyttää siistejä vaatteita ja mukavia kenkiä.
• Harjoitellessa kunto nousee.
• Olen tullut kohtuu hyväksi, haluan olla sitä myös jatkossa.
• Tunnen syrjäytyväni koko triskenestä.

Äitini tekemät letut maistuivat tänään pitkän päivän päätteeksi. Se siitä kohtuullisesta ravinnonsaannista. 

Ihan vielä tiedoksi, että minun mielestäni yksi elokuva, jota voin katsoa kerta toisensa jälkeen on Rakkautta vain (Love Actually). Siitä tulee vaan niin hyvä mieli, lämmin mieli, surullinen mieli, kaihoisa mieli, toiveikas mieli ja onnellinen mieli. Miksi Hugh Grant vanheni?

12.

Jotkut puhuu, että minulla on edessäni parin kuukauden loma. No varmaan tavallaan, jos lomaa on töistä poissaolo, mutta a) olisin riemumielellä töissä tulevan ns. telakka-ajan ja b) tulevaa kuntoutusta on hankala ajatella lomana. Aikaisempiin kokemuksiini pohjaten minulla ei ole siitä mitään harhakuvitelmia. Se on kovaa työtä.

Hyväähän he tarkoittavat, mutta taidan olla edelleen känkkäränkkä. 

Pyrin aina lisäämään kuvan samalta päivältä, mutta tämä on parin viikon takaa. Pääsin Mörriganesin keikalle. He esiintyvät myös Halavatun Pappoina. Nauratti, mutta se nyt ei ole kenellekään yllätys.

Koska päätin aikaisemmin mennä posin kautta, niin aika mieletöntä, että pian on mahdollista mennä uimahalliin päiväsaikaan. Jahka sinne niin vain mennään, mutta varmasti ainakin muutaman kerran alun jälkeen. Ja hmm, on aikaa lukea! Ja vielä kolmas, voin nukkua päiväunia. Jos voin. Niin, että posin kautta. Pitäisikö ottaa hyllystä Frielin treeniraamattu ja joku toinen Going Long -teos, mutta missäköhän ne ovat? Kuka tietää!? (Ja tässä kun lähdin pitämään inventaariota, niin herra Konnan kirja on hyvässä tallessa kirjahyllyssä.) Tosiasiassa haluan kuitenkin lukea jotain kevyttä. Ei niin kuin sängyn toisella laidalla on Darwinin Lajien synty... 

Jep, taattua joulukalenterikirjoittelua. Ei päätä, ei häntää.

11.

Koska elämä on tällaista, niin Teemu lähti Davosiin ja minä jäin Kuopioon. Tosin omaan diiliini kuului myös Irongirlin päiväkodin joulujuhla, joten kumpi tässä nyt sitten voitti. On se vaan niin metkaa katsoa, kun pikku-tontut laulaa ja soittaa erinäisiä soittimia. Ohjelmassa oli myös pipareiden paisto sekä koristelu että askartelu.

Kyllä siitä pipareitakin tehtiin, vaikka taikinaa piti luonnollisesti myös maistella.

Eturistisiteen katkeamisesta on nyt kulunut aikaa 3,5 viikkoa. Aika pitkät viikot, mutta ensi viikolla taas tapahtuu. Toisaalta en malta odottaa, toisaalta vähän hirvittää. Joka tapauksessa tämä välitila loppuu ja sitten pitää ponnistella uutta tavoitetta kohti. Tuntuu älyttömältä, että lokakuussa juoksin maratonin aikaan 3.42h ja kohta opettelen kävelemään ja saamaan jalkaa suoraksi. Epic fail.

10.

Tänään töissä "koulutin" ihmisiä. Lainausmerkit sen vuoksi, että ihan asiaa yritin puhua enkä mitenkään pyrkinyt koulimaan heitä. Nykyaikana 150 henkilön koulutus voi tapahtua esimerkiksi onlinena, jolloin osallistujat näkevät esityksen ja kuulevat kouluttajan äänen. Tämähän on kauhean kätevää ja kustannustehokasta, mutta on erikoista ettei saa välitöntä palautetta kuulijoilta. Ei nyökyttelyä, kulmien hämmästynyttä nostelua tai pään pyörittelyä. Sitä vaan puhuu luurit päässä omassa huoneessaan itsekseen. Hyvin meni kuitenkin.

Jäämistöä, mutta mielestäni tässä on jotain kaunista. Tulee myös mieleeni lapsuus ja kun äitini oli mielestäni "tärkee-työ-täti" (= kirjanpitäjä).

Tuleva leikkaus alkaa selvästi mietityttää ja viime yönä näin aika ikävää painajaista asiaan liittyen. Moni kohtalotoveri on varoitellut laiminlyömästä kuntoutusta. Jostain luinkin, että eturistisideleikkauksen jälkeen kuntoutus on pakko, ei vaihtoehto. Ja vaikka tässä nyt tarmoa kuntoutuksen suhteen on täynnä, niin tiedän kyllä että tulee päiviä ettei se vaan kiinnosta. Ajattelen kuitenkin niin, että se on asia mikä on vaan tehtävä. Ei jokainen joka päiväinen treenikään aina innosta, mutta todella harvassa on ne kerrat, että olisin jättänyt lenkin väliin.

9.

On ollut (tavallaan) mukava huomata, että tämä liikkumattomuus on tosi berberistä. Tai siis se, että ei pysty treenaamaan, hikoilemaan, haukkomaan henkeä ja olemaan hapoilla, se on berberistä. Mutta erityisen hauskaa on se päätelmä, että harjoittelusta on tullut olennainen osa arkeani!

Lisäksi on syytä keskittyä positiivisiin puoliin tässä tilanteessa. Eittämättä minulla on enemmän aikaa myös kotona ja erilaisia puuhasteluja on virtaa tehdä.

Ennen leikkausta on syytä pitää huolta lihaskunnosta. Tänään salil.

8.

Joko sanoin, että yritän tässä tehdä nyt parin kuukauden työt seitsemässä päivässä? Nooh, mikäpä sen rentouttavampaa kuin askarrella joulukortit yhdessä 2,5-vuotiaan kanssa ja sen päälle tehdä vähän ompelutöitä. Luit oikein, ompelutöitä. 

Alla oleva kuvasarja kertoo todellakin enemmän kuin tuhat sanaa, joten en selitä sen enempää.

Keskittyminen, hermostuminen, oivallus ja hermoromahdus. Arvaa vain järjestys!

Nuo joulukortit meinasivat jo jäädä tekemättä. Maalailin viikonloppuna uhkakuvia kaupasta ostetuista postikorteista, jota ei ole koskaan tapahtunut. Minusta on hauskaa vastaanottaa kortteja, oli ne sitten millaisia tahansa, mutta olen hilannut oman tasoni tässä joulukorttiasiassa korkeuksiin, jopa äärimmäisyyksiin. Oman pikantin lisänsä toi tosiaan Irongirl, äidin pikku-apuri. 

Osaan sitä minäkin kiukutella ja sillä osastolla suunnatonta tuskaa aiheuttaa kaikenlaiset sporttipäivitykset mm. Facebookissa ja Instagramissa. Tuntuu niin väärältä. Osaan kyllä olla toisten puolesta iloinen, mutta hyvin nopeasti palaan surkuttelemaan itseäni. Polvesta sen verran, että yritän käyttää sitä mahdollisimman paljon ja normaalisti ja säilyttää voimatasapainon leikkaukseen asti. Uusi pyörä on tulossa ja ilmeisesti pääsen ajamaan sitä trainerille vielä ennen operaatiota! Siitä sitten oma postauksensa. Ja kappas, siinäpä yksi ilonaihe sporttiksen osalta.

Joulukorttihikipaja. 

7.

Suurin osa jouluahjoista on ostettu. Harkittuja ja osittain toivottuja, osittain yllätyksiä. Lahjat ja ostaminen eivät sinänsä ole se tärkein asia joulussa, mutta minusta lahjojen miettiminen toisille on hauskaa puuhaa. 

Sinänsä jouluvalmisteluille on aikaa omalta osaltani noin 1,5 viikkoa. Jouluna tämä rouva on jalka "paketissa" ja lääkitys "täysillä", joten siinä ei riissipuuroa paljon keitellä ja rosollia silputa. Kuusen suhteen meillä on vähän vääntöä, koska Teemu haluaisi tuoda kuusen sisään aattona ja itse haluaisin nauttia siitä jo ennen joulua. Minun mielestäni se juttu on juuri nauttia joulun odotuksesta, ei sitä loppiaiseen asti viitsi joulua sitten mehustella.

Tänään ajoin trainerilla kevyesti 45min. Niin, että hiki tuli. Miinuspuolena polvi, joka on nyt alkanut pettää alta. Noh, kohtahan tuo laitetaankin kuntoon.

Uudelleen savolaistunut teräsmies haki appiukkonsa kanssa kuusen mummolle.

Irongirlillä on tosi hyvät hermot. Joulukalenterin luukkuja ei ainoastaan avattu miltei kerralla, vaan luukun ja niiden pielukset revittiin samalla pois.

6.

Hyvää itsenäisyyspäivää. Mukavaa on ollut puuhastella ja nukkua pitkät päiväunet. Korjattiin venettä, haettiin ulos joulukuusi ja laitettiin siihen valot, sytytettiin lyhtyihin kynttilät, kannettiin uunipuita ja vettä saunaan kaivosta, tehtiin lumiukko, -lyhty ja -poni. Lisäksi laskettiin pulkalla. Savustettiin kala ja saunottiin.

5.

Viikonlopuksi suunnattiin maalle. Muutamaan kymmeneen neliöön kun ängetään 6 ihmistä, niin tunnelma on katossa. Heh heh.

Postaan kännykällä, joten kuvat on isoja, kuvatekstit puuttuu ja tekstin tasaus jne.