8.

Joko sanoin, että yritän tässä tehdä nyt parin kuukauden työt seitsemässä päivässä? Nooh, mikäpä sen rentouttavampaa kuin askarrella joulukortit yhdessä 2,5-vuotiaan kanssa ja sen päälle tehdä vähän ompelutöitä. Luit oikein, ompelutöitä. 

Alla oleva kuvasarja kertoo todellakin enemmän kuin tuhat sanaa, joten en selitä sen enempää.

Keskittyminen, hermostuminen, oivallus ja hermoromahdus. Arvaa vain järjestys!

Nuo joulukortit meinasivat jo jäädä tekemättä. Maalailin viikonloppuna uhkakuvia kaupasta ostetuista postikorteista, jota ei ole koskaan tapahtunut. Minusta on hauskaa vastaanottaa kortteja, oli ne sitten millaisia tahansa, mutta olen hilannut oman tasoni tässä joulukorttiasiassa korkeuksiin, jopa äärimmäisyyksiin. Oman pikantin lisänsä toi tosiaan Irongirl, äidin pikku-apuri. 

Osaan sitä minäkin kiukutella ja sillä osastolla suunnatonta tuskaa aiheuttaa kaikenlaiset sporttipäivitykset mm. Facebookissa ja Instagramissa. Tuntuu niin väärältä. Osaan kyllä olla toisten puolesta iloinen, mutta hyvin nopeasti palaan surkuttelemaan itseäni. Polvesta sen verran, että yritän käyttää sitä mahdollisimman paljon ja normaalisti ja säilyttää voimatasapainon leikkaukseen asti. Uusi pyörä on tulossa ja ilmeisesti pääsen ajamaan sitä trainerille vielä ennen operaatiota! Siitä sitten oma postauksensa. Ja kappas, siinäpä yksi ilonaihe sporttiksen osalta.

Joulukorttihikipaja.