Tänään töissä "koulutin" ihmisiä. Lainausmerkit sen vuoksi, että ihan asiaa yritin puhua enkä mitenkään pyrkinyt koulimaan heitä. Nykyaikana 150 henkilön koulutus voi tapahtua esimerkiksi onlinena, jolloin osallistujat näkevät esityksen ja kuulevat kouluttajan äänen. Tämähän on kauhean kätevää ja kustannustehokasta, mutta on erikoista ettei saa välitöntä palautetta kuulijoilta. Ei nyökyttelyä, kulmien hämmästynyttä nostelua tai pään pyörittelyä. Sitä vaan puhuu luurit päässä omassa huoneessaan itsekseen. Hyvin meni kuitenkin.
 |
| Jäämistöä, mutta mielestäni tässä on jotain kaunista. Tulee myös mieleeni lapsuus ja kun äitini oli mielestäni "tärkee-työ-täti" (= kirjanpitäjä). |
Tuleva leikkaus alkaa selvästi mietityttää ja viime yönä näin aika ikävää painajaista asiaan liittyen. Moni kohtalotoveri on varoitellut laiminlyömästä kuntoutusta. Jostain luinkin, että eturistisideleikkauksen jälkeen kuntoutus on pakko, ei vaihtoehto. Ja vaikka tässä nyt tarmoa kuntoutuksen suhteen on täynnä, niin tiedän kyllä että tulee päiviä ettei se vaan kiinnosta. Ajattelen kuitenkin niin, että se on asia mikä on vaan tehtävä. Ei jokainen joka päiväinen treenikään aina innosta, mutta todella harvassa on ne kerrat, että olisin jättänyt lenkin väliin.
Meillä on sellaisia valmiiksi tehtyjä videoita, jotka ovat kyllä tosi raskaita, jos ovat yhtään pidempiä. Ja vuorovaikutus on sitten nolla. Onneksi noita online-koulutuksia pidetään enimmäkseen siten, että joka paikkakunnalla kokoonnutaan yhteen videoneuvottelutilaan ja kouluttaja on omalla paikkakunnalla live-yleisön edessä. Niissäkin koulutuksissa, joihin voisi osallistua oman työpöydän äärestä luurit päässä, suositellaan neukkariin kokoontumista, koska silloin osanottajamäärä ei ole niin rajattu.
VastaaPoistaIsommissa koulutuksisa paikkakunnalla on yksi henkilö koneen ääressä ja kysymyksiä välitetään koneen ääressä istujalle post it -lapuilla ja hän naputtelee ne esiintyjän paikkakunnan yhteyshenkilölle, joka kyselee ne sitten. Pienemmissä sitten huudellaan videoyhteyden kautta.
Nti S.