Vantaan maratonista on nyt kulunut reilut kaksi viikkoa. Ensimmäisen viikon kuljin töihin bussilla, mutta sitten siirryin taas työmatkatempoon pyörällä. Viikonloppuna mieli alkoi jo kaivata treeniä, tai siis keho, mutta ajatuksen tasolla pysyin vielä. Ajattelen, että tarvitsen kunnon välikauden ennen kuin alan treenaamaan kohti Frankfurtia. Se on tärkeää henkisesti ja kehokin siinä samalla lepää.
Talvella edessä on peruspohjan tekeminen ja keho laitetaan sellaiseen kuntoon, että pystyy harjoittelemaan. Tarkoitus on hiihtää ja katsella kaakeleita altaassa. Salilla tulen myös vierailemaan säännöllisesti. Huippufiilistä tähän viikkoon on tuonut pääsiäisen aikoihin pidettävän pyöräleirin tarkempi suunnittelu.
Kuva vuoden 2011 pyöräleiriltä. |