2016 paketoitu, 2017 avattu

Vuosi 2016 oli hieno. Oli onnea, iloa, onnistumista, sitkeyttä, rakkautta, pelkoa, kaipausta ja toipumista. Urheilun saralla edellä mainitut olivat myös läsnä.

2016 puhkaisin vihdoinkin 400 tunnin haamurajana pitämäni liikuntamäärän, yhteensä 429h. Pyörällä ajelin 3800km, juoksin 600km ja uin ruhtinaalliset 67km... Kuntosalilla näytin viihtyneen 26 tuntia. Vuosi 2015 ei ole oikein hyvä verrokki, koska se meni suurimmalta osalta eturistisideleikkauksesta kuntoutumiseen. Ja hyvä että meni, koska polvi ei ole rajoittanut elämääni millään tavalla. Hauskaa kääntää pyörän päällä vietetty aika työajaksi, mikä tarkoittaa noin kahdeksaa työviikkoa.

Kooste Instagramin yhdeksästä tykätyimmästä kuvasta vuodelta 2016. Sporttipainotteista, voisi todeta.

Vuosi 2017 tuo tullessaan perinteisen leirin Calellassa sekä Challenge Poznanin täyden matkan. Haaveilen edelleen siitä Finntriathlon Levistä, jonka haluaisin käydä kokemassa. Reissu vaatii vielä suunnittelua. Jotain muutakin vuoteen saa vielä loistavasti ns. ripoteltua. Ehkä jotain multisporttia, massahiihtoa tai juoksua. Joka tapauksessa edessä on loistava vuosi! 

So long 2015 and thanks for all the fish!

Nythän jokainen itseään kunnioittava urheilubloggari on laittanut vuoden 2015 pakettiin ja pilkkonut sen sitä ennen analyyttisesti osiin. Kunnioitan kyllä itseäni, mutta viime vuodessa ei ollut minun osaltani juurikaan mitään paketoitavaa. Tai tavallaan oli ja sen paketin voisikin lähettää mahdollisimman kauas.

Joulun jälkeen oli aika pahoja vaikeuksia leuanvedoissa.

Kerrassaan ilon aihetta antoivat seuraavat asiat:

• leikkauksesta toipuminen tapahtui ilman takapakkeja
• olin kuntouttamisen suhteen jopa pedantti enkä hoppuillut liikuntojen kanssa liikaa
• pääsin siihen kuntoon kesäksi, että pystyin osallistumaan kilpailuihin
• näytin hyvältä (kiitos Betty Designs -asujen), vaikka en mennytkään kovaa

Vuonna 2015 sain kasaan +366h, eli reilu tunti vuoden jokaiselle päivälle. Se on kuntoutujalle kelpo määrä. Tai kenelle tahansa muullekin. Pitää tehdä oikeita juttuja tuntien keräilyn sijaan. Ei tämä mitään postimerkkihommaa ole!

Vuodelle 2016 on tulossa hiihtopainotteinen reissu pohjoisessa, 10 päivän pyöräleiri Espanjassa sekä toinen leiri etelässä kesällä. Kesäkuussa on puolimatkan kisa Långvikissa ja elokuussa tietysti Köpiksen Ironman. Lisäksi tietysti eeppinen Norseman 2016 ja ÖTILLÖ -maailmanmestaruuskisat Ruotsissa, joista ainakin Norsen joukkueenjohtajana puolustan viime vuoden menestystä. 

Hyvä vuosi edessä.

17.

Reilu vuosi sitten loukkaannuin, oikeastaan niin pahasti, kun nyt voi kuvitella polvensa kanssa loukkaantuvan. Toki esimerkiksi puikkasuksilla olisi voinut saada vielä enemmän aikaan, mutta eturistisideleikkauksesta toipuminen on tosi pitkä prosessi.

Kesän 2014 jälkeen olin hyvässä kunnossa ja olin mielessäni menossa kohti aivan mahtavaa kesää 2015. Mutta sitten se tapahtui, firman palloiluturnauksessa. Ihan kuin se olisi tapahtunut eilen. Muistan sen harmin ja suuttumuksen niin hyvin, kun makasin kentällä ja itkin. 

Tasan vuosi sitten odotin Mehiläisessä leikkausvalmistelujen alkamista. Taisi vähän jännittää.

Heti leikkauksen jälkeen oli pieniä ongelmia nukkumisen kanssa.

Tikkejä.

Sohvalta tuijotin keppejä, läppäriä, telkkaria ja uutta pyörääni.

Haavat paranevat.

Eriparia olevat reidet. Työ oli alussa.

Ensimmäinen traineritreeni. Uudella pyörällä.

Ensimmäinen maantielenkki. Uudella pyörällä.

Ensimmäinen hiihto Posion laduilla. Alamäissä otin sukset pois...

Tänään ajoin maasturilla 70min ja juoksin reilun 30min.

Vaikka tie on ollut pitkä ja välillä tuskallinen, niin en ole antanut periksi missään vaiheessa. Vaikka monta kertaa oli lähellä. Esimerkiksi silloin, kun opettelin taas kävelemään tai kun vesijuoksin kerta toisensa perään. Olen onnellinen, että pääsin sellaiseen kuntoon, että pystyin osallistumaan jo tänä kesänä triathlonkisoihin, pyöräkisoihin ja maratonille. Eikä se juurikaan ottanut päähän, että tulin Tahkolla maaliin melkein 30min myöhemmin kuin edellisenä kesänä. Erikoiset 12 kuukautta on takana. Olen iloinen, että ne nimenomaan ovat juuri takana.

Marraskuu

Miljoonasateen Marraskuu on mielestäni aika väsynyt renkutus. Varsinkin kun se alkaa soimaan radiossa syyskuussa. Mutta marraskuu on joka tapauksessa melkein kohta ohitse ja kuun alussa alkanut treeni iloisesti alussa. Jälleen olen aloittanut harjoittelun harjoittelun ja viikkotuntimäärät ovat olleet noin kahdeksan tunnin tietämillä. Uimassa olen käynyt jopa vähintään kerran viikossa!

Toimitsijan räätälöity näkymä.

Tämähän ei tule mitenkään ilmaiseksi, koska käytännössä koko marraskuu pyöritän arkea itsekseni. Mielestäni olen ansainnut jonkun ruusukkeen tästä sankaruudestani, mutta kovempiakin suorituksia tällä saralla esitetään säännöllisesti. 

FTP:n jälkeen ei ole kauheasti elämää. Se suorastaan yritti paeta. Pics - or didn't happend!

Sen sijaan olen keskittynyt itse kovuuteen. Trainerilla poljettu FTP-testi oli helvetillinen kokemus, mutta testinä se onnistui erittäin hyvin. Ottaen huomioon, että olin polkenut tripyörääni viimeksi elokuussa ja että vasemman jalan voimantuotto on vielä reilusti oikeaa perässä. 20min ajon keskiwatit olivat kuitenkin 192, joten pohjat on nyt asetettu. Se, että pari tuntia testin jälkeen lähdin kärry perässä torille joulukauden avajaisiin oli kyllä ajatus, jonka toteutus olisi saanut jäädä tekemättä.

Ai ettekö olisi itse koittaneet?!

Talvisen puolimaratonin startti lähestyy ja juosta on pitänyt. En ole ennen juossut talvella ja tietty vähän jännitystä tuo, että onko lunta, jäätä vai mitä alustana. Marraskuuhun olennaisena osana kuuluu myös firman palloiluturnaus. Juuri se pahamaineinen, jossa viime vuonna eturistisiteeni katkesi. Meillä on kuitenkin kasassa perinteinen porukka, enkä jäisi tapahtumasta pois mistään hinnasta. Tänä vuonna kuitenkin pysyin poissa kentältä, mutta koin samat tunteet joukkueeni mukana kuin pelaajanakin. Nainen voi lähteä pelistä, mutta peli ei naisesta.

Joulukuu lähestyy ja jälleen on aika odotetun joulukalenterin! Eli postaus joka päivä jouluun saakka. Edellisvuosi löytyy tunnisteella Joulukalenteri2014. Tiedän, että ette pysy nahoissanne.

Lost in Kajaani 2015

Suuntasimme Teemun kanssa perjantaina anivarhain kohti Kajaania, mistä starttasi Lost in Kajaani -seikkailukisa. Aamuun oli tullut lisäsäpinää Ylen Aamuteeveen muodossa, mihin meidän piti mennä antamaan ensin suora parisuhdehaastattelu. Noh, jostakin kumman syystä hallituksen tiedotustilaisuus meni meidän ohi, mutta juttu tehtiin joka tapauksessa ja lopputulos on luettevissa/nähtävissä täältä.

Vihdoinkin maalissa. Aloin pikkuisen tummumaan epilogin aikana ja laskin vain jäljellä olevia rasteja maaliin.

"Kilpailuun voivat osallistua kaikki perussuunnistus- ja uimataidon omaavat yli 18 -vuotiaat hyväkuntoiset henkilöt." Näin kirjoitettiin kisasivuilla, joten totesimme täyttävämme vaatimukset ja lähdimme tähän off season -avioliittotapahtumaan. Koska minulla on takana n. yhdeksän kuukauden pituinen kuntoutusjakso takana eikä lähellekään sitä kuntotasoa, mitä esimerkiksi viime vuonna, niin mahdollisuutemme olivat hämärän peitossa. Startin jälkeen tuli melko pian kylmää vettä niskaan, kun ensimmäisellä questillä (=seikkailutehtävällä) piti juosta lammen ympäri, joka käytännössä oli pelkkää liukasta kivikkoa. Voin kertoa, että ihan en ollut vahvimmillani tuossa.

Me tehtiin se! Ja ihan hyvin tehtiinkin olosuhteet huomioiden.

Pyörällä ajo sentään sujui ja sitä me kyllä paukutettiin ihan olan takaa. Jos vähänkin pidempää siivua oli rastiväleillä, niin olin ns. hinauksessa Teemun pyörässä kiinni. Ei siinä kyllä ihan matkalaisena pysty tulemaan, mutta olihan siitä ihan sairaan iso hyöty, varsinkin kun toisella on vähän isommat nuo pyöräreidet. Välillä olisi kyllä tehnyt mieli laittaa silmät kiinni, kun vauhtia oli vähintäänkin tarpeeksi. Alkoi tuntumaan jo ihan hyvälle, mutta sitten tuli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa vähän isompi pummi ja "oikaisimme" metsän läpi pyörien kanssa. Sepä jo hieman kirvoitti vähän synkempiä ajatuksia, mutta sitten tunsin saakelin kovan pistoksen takalistossani ja heti perään toisen ja kolmannen. Sitten polvitaipeessa. Tässä vaiheessa huusin kuin palosireeni ja tajusin kävelleeni ampiaispesään. Teemu hätisteli niitä pois, kun vielä yksi sai tuikattua sääreen. Aika kipeää teki... Mutta enemmän minua huolestutti mahdollinen allerginen reaktio. Seuraavalta rastilta sain särkylääkkeen ja matka jatkui olotilaa kuulostellen.

Tätä ennen olin luonnollisesti uponnut suohon niin, että pyörästäkin näkyi vain satula. Mutta huipennus oli vielä tulossa, sillä seuraavia rastivälejä ajettiin maastossa, jossa märkä suo, märät pitkospuut, kivet ja muut kaikenlaiset muut harmit vuorottelivat tehokkaasti. Tämä oli toinen hidastava osuus. En vaan uskaltanut ajaa. No sitten kun ajoin, niin eikös sitä kohta vedetty sellaiset pannut, että en tosiaan tiennyt, että miten päin tulen alas kun ilmalento loppuu. Teemu tuli perästä ja ihmetteli, kun vaimo on maassa ketarat ojossa. Nousin ylös ja totesin, että polvi on kunnossa. Sitten ajettiin Vuokatinvaaralle ja haettiin rasti ja tajusin, että kämmenestä tulee verta ja se oli pakko pikapuhdistaa ja tilkitä.

Aivan loistava kisa. Ja kyllä olisi ollut aika tiukkaa jatkaa enää kilometriäkään enempää. Tai sitten ei.

Tehtiinpä siitä sitten sellainen päätös, että pysymme sellaisilla reiteillä, joista on mahdollisuus selvitä kaatuilematta ja etenkin loukkaantumatta. Pääsimme vielä tekemään viestin SUP-laudalla ja menemään vaijeria pitkin hurjaa vauhtia. Perjantain maaliin saavuttuamme kuulimme olevamme sarjamme kolmansia ja sekös vasta sai hymyn ampiaisten ja muiden vaikeuksien piinaamalle hahmolleni.

Sijoituksemme ansiosta starttasimme ensimmäisessä lähdössä klo 06. Lauantain prologista sanon sen verran, että Kainuun kivet on nyt osaltani hetkeksi nähty. Kakkospäivä oli meille helpompi, sillä reitti ei kulkenut enää minulle vaikeiden olosuhteiden läpi. Olimme nopeita, mutta erot olivat niin selvät, että en oikein saanut itseäni sellaiseen taistelumoodiin. Melonta meni 15min nettiharjoittelun perusteella Teemun mielestä paremmin kuin muissa joukkueessa missä hän on ollut. Sotilastaitoradalla ylitin kyllä itseni, sillä monenkaan esteen en uskonut onnistuvan tällä jalalla, mutta kuinka väärässä olin! Ja eihän jalassa mitään vikaa enää olekaan, vaan päässäni. Lopussa oli vielä uintiosuus, mutta armeijan pelastusliivit päällä se oli enemmänkin hukkumisen välttelyä!

Hienostorouva Länsi-Puijolta vai Rymy-Eetu?!

Vähintään 180km pituisen reitin juoksimme, ajoimme pyörällä, meloimme ja uimme aikaan 17.59.46 ja olimme Lost-sekasarjan kolmansia. Totesimme, että jos ajaisimme 18h tempopyörällä niin voittaisimme koko roskan, mutta luonnollisesti tässä ei siitä ollut kysymys. Vaan niin päin, että minun maastoajossa on vielä paljon petrattavaa. Suunnistuksessa hävisimme varmasti suhteessa paljon vähemmän, mutta toisaalta taas reittivalinnat piti tehdä niin, ettei minun tarvinnut juosta varvikossa/kivikossa.

Teemun kanssa kisattiin ensimmäistä kertaa parina ja ihan samalla tavalla me vedettiin kuin kaikki muutkin jutut. Olisi ollut kyllä aika yllätyksellistä, jos jotain uutta olisi näiden vuosien jälkeen tullut toisesta esille! Sitä tuntee toisen ja luottaa siihen, että toinen jaksaa ja huumorikaan ei lopu tiukassa paikassa. Se on se meidän juttu.

Juoksutakauma

Triathlonkausi on siis paketissa, mutta seuraavaa kohti ollaan jo tiukasti ponnistamassa. Onnistuin jälleen nykyaikaisen triathlonin ensimmäisessä lajissa, ilmoittautumisessa, ja elokuussa 2016 pääsen ottamaan revanssin (mistä, on hieman epäselvää) Kööpenhaminan Ironmanissa. Tähän kisaan ei tänänkään vuonna paikat menneet tyylillä "samoin tein", mutta miksi jättää mitään sattuman varaan, jos jotakin todella haluaa.

"Näitä polkuja ajan mä viimeisen asti..."

Mutta ei tässä toimettomana ole tarvinnut odotella vaan seuraavaa kesää. Lokakuussa pääsen taas juoksemaan maratoonia. Tällä kertaa matka suuntautuu Italiaan ja Maratona d'Italiaan, jossa juostaan Maranellosta Carpiin. Luonnollisesti piti aloittaa juoksuharjoittelu, jottei power walkilla tarvitse tehdä matkaa saapasmaassa. Tämä on tarkoittanut äkkijärkytyksiä jaloille mm. kovan juoksun muodossa. Lemmikkini on VK:ta 20min + 20min, jossa ensimmäinen juostaa esim. alle 5:10/km -vauhtia ja toinen 4:55/km -vauhtia. Tämä on järkytyssettiä jo ihan senkin takia, että viimeksi olen juossut kovaa ennen loukkaantumista, mikä siis tapahtui marraskuussa. Mutta yllättävän hyvin juoksu kulkee ja vaikka pahaa tekee, niin silti pystyy jatkamaan.

Sen verran asiat on hullusti, että juoksua on takana tänä vuonna vain käsittämättömät 300km! Tämä pitää ottaa huomioon siinä, ettei leikattua jalkaa rasita liikaa. Vesijuoksua ja maastopyörää on reseptinä siihen. Tänään ajoinkin maasturilla pitkin Puijoa ja päätin käydä Huuhalla ajamassa lenkin, josta moni asia sai alkunsa 10 vuotta sitten. Kummallista, miten hyvin muistin sen. Asuimme lähellä tuota Huuhan mäkeä, jota kiertää normaali kuntorata, kaikkine nousuineenkin. Olin aloitttanut muuntautumiseni kuulantyöntäjästä kohti triathlonistia, vaikka silloin en määränpäätäni tiennytkään. Oli syksyinen aamu ja luennot odottivat päivemmällä. Olin päättänyt juosta kolme kierrosta. Ja ne kolme kierrosta juoksin. Se riemu! Se oli elämäni pisin juoksumatka. Lähetin tekstiviestin Teemulle, joka oli ihmeissään suorituksestani. Mietin tänään samaa lenkkiä ajaessani, että se oli yksi kovimmista, jos ei kovin, urheilusuorituksistani koskaan. Ilman sitä, en olisi koskaan juossut maratonia saati tehnyt täyttä matkaa. Se oli tavallaan se kuuluisa kulminaatiopiste.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt!"

Kahden viikon päästä päästään Teemun kanssa mittaamaan avioliittomme tila Lost in Kajaanissa. Tooosiii mielenkiintoista.

Tahkon alla katse jo tulevaan

Huomenna perjantaina suuntaamme kohti Tahkoa ja triathlonkauden päätöstä. Vaikka Joroisten jälkeen mietinkin kuumeisesti, että tekisinkö sittenkin täyden matkan, niin lopputulemana oli pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja tehdä toinen puolimatka tänä kesänä.

Panda-look.

Tai eihän se alkuperäinen suunnitelma ollut, vaan alkuperäinen suunnitelma oli kisata Kööpenhaminan Ironmanilla alle 11h30min... Polvi on edelleen ollut kivuton, mutta toki sellainen niin kuin 8kk leikkauksesta kuuluukin. Rasituksen rytmitystä pitää tarkkailla eri tavalla ja eilenkin kävin pikkujuoksun sijaan vesijuoksemassa. Voi luoja että se on tylsää touhua! Tällä loukkaantumishistiorialla se on myös tuttua, joten tiedän mistä puhun.

Kuva osittain lavastettu. Asento liioiteltu pitkän juoksun jälkeen.

Tankkauspäivät Tahkoa kohti oli eilen ja tänään. Norseman-reissun jälkeen piti saada aineenvaihdunta taas liikkeelle. Tarkoittaen tietysti urheilullisessa mielessä, ei siinä mitään vikaa yleisesti ottaen ole. Se tarkoitti pitkiä pyörälenkkejä ja pitkää juoksua (70min...). Tässä pienessä tankkauspöhössä on vaikea sanoa, että lähtikö se sitten käyntiin vai ei. Lauantaina olen viisaampi.

Mr. M:n kanssa Puutossalmen lossilla. Aika paljon hauskempaa ajella nuo pitkät jonkun kanssa kuin yksin.

Arkikin alkoi tällä viikolla, kun töihin oli taas kammettava ja päiväkotirumba siinä samalla aloitettava. Minusta on (ainakin toistaiseksi) ollut aina mukava palata töihin ja arkeen kesäloman jälkeen. Arki heitti märän rätin päin kasvoja tänään, kun 3 päiväkodissa vietetyn päivän jälkeen oltiin neljäs päivä kuumeesta toipumassa. Siinä sitä arjen realismia, mutta sellaistakin tämä elämä välillä on.

Tänä kesänä olen keskittynyt näyttämään hyvältä, joten toteutin parin vuoden haaveilun ja ostin koko kisa-asun Betty Designsiltä. "Bad ass is beautiful!"

Katseeni on siis tiiviisti jo kaudessa 2016 ja olen tässä makustellut ajatusta, että treenaisin siihen ihan silleen täpöllä. Teemu sen taisi sanoa ääneen ensin ja minua houkuttaa aika paljon ajatus siitä, että katsoisi, mihin "asti" rahkeet riittäisivät. Ja puhun ihan nyt niistä omista rajoistani ja ajoistani tyyliin sub11 ja AG:ni podiumpaikat. Viime kesän hienot suoritukset tulivat kuitenkin aika kohtuullisilla (melkeinpä vähäisillä) treenimäärillä, joten sen suhteen voin tehdä enemmän ja paremmin. Entisenä kilpaurheilijana tämä ajatus vie mukanaan ja asian toteuttamiseksi talvikaudella onkin jo isovanhemmat valjastettu asianmukaisiin tehtäviin.

Kisaennakko

"Suomen virallinen triathlonvaimo, Arja Lemmettylä, on osoittanut tasaista kisakuntoa kahdessa edellisessä Finntriathlon-sarjan osakilpailussa pääsemällä maaliin tyylikkäästi, joskaan ei ehkä yhtä nopeasti kuin vuonna 2014. Itse asiassa Lemmettylä on mennyt harjoituksista tutulla vauhdilla jokaisessa kisassa matkasta riippumatta ja Joroisissa hän kamppaileekin 6 tunnin alituksesta, jos mennään tutulla tasaisen vauhdin taulukolla joka olisikin naisen Joroisten PB! Viime vuoden puolimatkan ennätys 5:08 tuskin on vaarassa tämän Savoon paluumuuttaneen naisen käsittelyssä.

Pientä laittoo se vaati vaan...

Toinen juomapulloteline tuli ihmeen helposti siihen noin!

Kiinnostuksensa tyydyttääkseen Lemmettylä vilkaisi "helevetinperkeleenkellon" tuottaman datan yhteenvedon, joka kertoi, että tänä vuonna on pyöräilyä tullut kuitenkin huikeat 1000km (lisäksi kaikki se talvinen traineriajelu päälle), mutta juoksussa ollaan nippanappa 200km paremmalla puolella. Ja todellakin, huomenna juostava puolimaratoni on 11% tuosta kokonaismatkasta, joten nokkelimmat huomaavatkin, että reilut 7 kuukautta vanhan eturistisiteen kanssa etenevä Lemmettylä on kisan viimeisellä osuudella tiukan paikan edessä."

Ajoin 2 legendaarista lenkkiä viime viikolla: Vehmerin ja lentokentän.

Kaikki kannustus tulee olemaan tarpeen, mutta jos näette minut kävelemässä (muualla kuin ehkä huoltopaikan ohi) niin olen keskeyttänyt. Tämäkin karmiva vaihtoehto on pitänyt nyt iskostaa päähäni, koska mitään järkeä ei ole pilata yhtään mitään jalan suhteen. Tavoitteena on kuitenkin kisata hymyissä suin ja ilon kautta. Hyvää kisafiilistä kaikille ja tulkaahan moikkaamaan!

Finntriathlon Vierumäki

Perjantaina karavaanimme suuntasi kohtasi Vierumäkeä oikein kahdella autolla, sillä toisessa matkustivat lastenhoitajat. Illalla kävimme vielä Teemun kanssa ajamassa pyöräreitin läpi ja totesimme, että alamäissä on hyvä tilaisuus runtata oikein kunnolla. Teemu teki pieniä säätöjä samalla pyöräänsä, mutta omani toimi kuin unelma...

Torstaina Iso-Valkaisella poijut olivat auringon suojeluksessa.

Aamu oli normaali hässäkkää, mihin tietysti oman iloisen lisänsä tuo kolmevuotias omine konsteineen. Minua jännitti normaaliin tapaan ja aamupalakin taisi jäädä vähän kesken. Pystyn pitämään jännityksen siis hallinnassa ja olen ajatellutkin, että sitten kun minua ei kisa-aamuna yhtään jännitä, niin jätän kisailun. Tänä kesänä jännityksen aiheet ovat vähän eri, kun podiumpaikoista ei tarvitse kilvoitella, mutta enemmänkin mietityttää, että kestääkö polvi ja onko vanhat kuntopohjat edes auttavalla tasolla. Eturistisideleikkauksesta tuli tällä viikolla 7 kuukautta täyteen, joten aika tuore tapaus se ristiside sinänsä vielä on. Sehän on kuitenkin iso operaatio ja polvessa melskataan aika tavalla. Polvi sinänsä on kuntoutunut hyvin eikä polvessa ole ollut mitään kipuja. Kolotukset tulevatkin polven ympärille, kun lihakset ja muut liitännäiset väsyvät ja rasittuvat.

Starttilupa annettiin klo 12 ja uinti tapahtui 250 kilpasiskon ja -veljen kanssa kahtena 750m kierroksena. Jos mitä tässä on melkein 10 kisavuoden aikana oppinut, niin on silmä sille, mistä kannattaa lähteä liikkeelle uinnissa. Valitsin vasemman reunan heti eturivin jälkeen. Se olikin oiva paikka, mutta reilun 100m (?) jälkeen reitti kaventui ja siinä poristiin kaikki kuin muikut verkossa. Ensimmäisellä kierroksella oli erikoinen ilmiö, kun jokaisella poijulla tuli seinä vastaan kun kaikki heitti uinnin sikseen ja tähystelivät sammokoina seuraavaa poijua, kai. Voisi ajatella, että olisi helpompaa uida ihan normaalisti käännös ja jatkaa uinti ja suunnistusta sitten. Uintiin olen sinänsä tyytyväinen, että pystyin todella peesaamaan paria uimaria hyvin. Aika 30:38 ei kuitenkaan ole minkään hurraahuudon arvoinen ja sen minkä peesaamisesta onnistuin niin mm. vasemman käden vedossa epäonnistuin.

Oma paikka T1:llä ei meinannut tulla ikinä vastaan ja huutelinkin, että joko tämä on se juoksuosuus. Ilmeisesti kaikkia ei tämä psykologinenpeli huvittanut ja joku tokaisikin, että tämä on kisa. Hehe. Lähdin ajamaan pyörää ihan hulluna, koska se on tällä hetkellä ainoa laji, jossa pystyn tekemään aikaa. No ei tarvinnut kauaa ajella, kun ketjut tippuivat etuvaihtajan stopparin alle solmuun ja sieltä ne eivät millään vippaskonstilla nouse. Sram Force -etuvaihtajan ominaisuus vai vika, ainakin se pitää olla säädettynä tosi tarkasti. Eipä auttanut kuin nousta pois pyörältä ja alkaa repimään ketjuja ylös. Repimään, koska mitään muuta ei ollut tehtävissä. Kun 5 minuuttia oli kulunut, niin sain ketjun pois pinteestä sekä haavan sormeeni ja ketjuöljyä joka puolelle. Siinä välissä olin jo kerennyt mielessäni heittää pyörän hatelikkoon, kaaressa. 

Taas yksi kisa takana.

Kiva tietysti, että ensimmäinen mekaaninen ongelma tuli  kisassa vasta nyt. Hanurista tietysti, että käytössä oli sitten vaan pikkulimppu joten alamäkiin sai smirklata aika helvetisti ja siten pyöräaika meni miten meni. 1:26.

Juoksuun lähtiessä tunnelmat olivat alussa vähän kivillä, mutta nousivat pikaisesti, kun lähdin naputtelemaan. Ilokseni huomasin, että kilometriajat pysyivät reilusti alle 6min/km. Jostain se on ilo otettava. Ohittelin enemmän kuin minua ohiteltiin. Alamäet ne ovat kyllä myrkkyä leikatulle jalalle, mutta kivuitta juoksin. Olin varma, että aikaa menee tänään kuitenkin yli 3 tunnin, joka tietysti olisi kauhea pettymys monella tapaa, mutta eikös mitä! Maalissa kello pysähtyi ajassa 2:59:43. Lämpö ei minua niin haitannut, sillä olimme juuri olleet viikon Mallorcalla, jossa lämpömittari näytti koko ajan yli +30 astetta.

1. Hast, 2. Lemmettylä ja 3. Lieto.

Kaikesta parasta päivässä oli Teemun huikea suoritus (2. sija) olympiamatkalla, sillä nämä lyhyet matkat eivät perinteisesti ole olleet hänellä niin vahvoja kuin tänä kesänä. Ihan erikoismiesten joukossa on distanssimies menestynyt. Tuukan ja Teemun ero kokonaiskisassa on nyt 3 minuuttia Teemun hyväksi, joten jännä loppukesä on tulossa! Ja Norseman on jo 4 viikon päästä.

Finntriathlon Vanajanlinna

Eilen kisattiin Finntriathlon-sarjan ensimmäinen kisa Vanajanlinnan kauniissa ympäristössä. Omat odotukseni olivat kaksijakoiset, sillä toisaalta odotin pääseväni taas kisaamaan, mutta 6 kuukautta eturistisideleikkauksen jälkeen kunto oli jotakuinkin suuri arvoitus. Starttilupa minulla sentään oli!

Puitteet olivat kauniit. Lainapyörä kuvassa.

Kisahan oli peesivapaa, joka tarkoitti lainakaluston hankintaa ja onneksi ystävä lainasi Cervelon kisaa varten. Lauantaina tutustuin pyöräreittiin ja tulin sinuiksi pyörän kanssa. Kyllähän se tietty eri juttu on kuin triathlonpyörä, oman maantiepyöräni laitoin eteenpäin vuonna 2010. Saavuimme paikanpäälle lauantaina ja lämpötila oli melkeinpä helteinen. Kisa-aamuun sai herätä vesisateessa ja vähän vilpoisimmissa tunnelmissa.

Avovedessä en sitten viitsinyt käydä ennen starttia lainkaan, koska säätila oli niin "kesäinen" ennen kisaviikkoa. Pikkulämmittelyt vetäisin kuitenkin ennen starttia kahteen otteeseen ja hyvältähän se tuntui. Vesi +15,7 asteista ja onhan sitä uiti kylmemmässäkin. Yllättävän vähän se vaikutti. Ja aivan hyvin tarkeni koko kisan.

Jauhan karkuun. Sprintissä ei oikein pääse itsensä kanssa kunnolla keskustelemaan. Kuva Timo Kananoja.

750m uinti sujui ajassa 15:10. Eli ei mitään hirveää kiirettä ollut, mutta vanhasta muistista ihan kivasti irtosi. Loppusuoralla tein erilaisen valinnan kuin iso joukko naisia, mutta en osaa kyllä vieläkään analysoida, että mitä se tarkoitti.

Peesissä oli hassua ajella. Kuva Timo Kananoja.

Pyörällä oli kiva päästä jauhamaan, joskin periaatteeni, että kisaan aina sukat jalassa maksoi minulle paljon, ehkäpä jopa mitalin. Mutta sellaista elämä on. Kokemuksesta tiedän, millaista on parannella verirakkulaa kesän... Parin naisen kanssa ajoin peesissäkin ja hyvinhän siinä sai reilusti yli anakynnyksen mennyttä sykettä hetken myös palautella. 20km aikaan 38:19.

Väsyy vaan ei taivu. Kuva Timo Kananoja.

Sitten ennalta hankalimpaan osuuteen eli juoksuun. Jos uinti- ja pyöräkunto ovatkin kohtalaisen hyvin pysyneet yllä, niin tosiasiahan on, että ison polvioperaation jälkeen juoksu ei ole vahvimmillaan. Lenkkivauhdiksi meinasikin ensin jämähtää meno, mutta muutaman naisen ohitettua minut päätin, että nän helpolla tämä asia ei kyllä hoidu! Nostin askelrytmiä ja katseeni ja siitä se ajatus sitten lähti. Muutamat jyrkät alamäet alkoivat tuntumaan polvessa, mutta se kipu on sellaista, mitä odottaa saattaakin vielä seuraavat 6 kuukautta. 5km aikaan 25.35.

Maalisuoralle kaarsin riemuissani. Joulukuussa leikkauksen jälkeen tunnelmat olivat erit. Eturistisidevamma voi päättää esimerkiksi jalkapalloilijan tai jääkiekkoilijan uran. Kestävyysurheilussa tilanne on hieman eri, mutta mitään takuuta paluusta normaaliin ei ole. Siksipä olen iloinen, että olen toipunut kisailukuntoon ja siitä on hyvä ponnistaa taas kohti kisakuntoa ja kesää 2016. Niin, ja maaliviivan ylitin ajassa 1:24:41 sarjani kuudentena. Pyörä oli kolmanneksi nopein.

Tässä kuvassa on jotain hienoa. Kuva Timo Kananoja.

Teemun kisakin oli aivan loistava sprintiksi ja jos herra olisi viitsinyt laittaa pikanauhat kenkiin, niin olisiko hän ollut podiumilla neljännen sijan sijaan? Nyt emme saa koskaan sitä tietää.

Irti!

Tänään koitti se suuri päivä, kun pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulos maantielle! Ja ensimmäistä kertaa Argonin kanssa! Melkein juhlapäivään (=kisapäivään) verrattava tilaisuus.

Uusi, uskollinen sotaratsuni.

Tottahan sääolosuhteet olivat vähintäänkin vaihtelevat ja pieneltä sadekuuroltakaan en välttynyt, mutta eipä paljoa haitannut. Oli kuitenkin järkevästi päällä, joten palella ei tarvinnut. Tuuli oli kuitenkin sellainen, että ensimmäiset 50km ajattelin vain, että enkö jaksa todella enää isolla limpulla ajaa lainkaan. Kuitenkin, vastoin sinunkin rakas lukija odotuksia, otin tämän mahdollisuuden tyynen rauhallisesti ja ajattelin, että tällä se vaiva lähtee. Mutta sitten kun suunta kääntyi takaisin päin, niin sai tasaisellakin jarruja painella, kun myötätuuli tempaisi naisen mukaansa! 

Hymyä ei tarvinnut pakottaa...

86km ja hiukan reilut 3 tuntia. Uusi pyörä tuntui aivan mielettömän hyvältä ja oikeastaan odotan jo kautta alkavaksi. Ja Vanajanlinnassa se pian alkaakin, 14.6.

Todisteita tasottomuudesta

Vappuviikon treenisaldo oli reilut 11,5 tuntia, joten näin kuntoutujana asia hymyilyttää kovin. 

Jos viimeksi kerroin siitä, että vappuajelu meni lievästi sanoen mönkään, niin sen paremmin ei käynyt sunnuntain lenkilläkään. Ajoin aivan mahtavaa reittiä kuten vanhaa ratapohjaa pitkin, mutta välillä lunta oli aivan mielettömästi. Siis niin paljon, ettei eteneminen ollut mahdollista. Mitenkään. Jotta kukaan ei unohtaisi tasottomuuttani tässä suhteessa, niin voin kertoa, että ajattelin seuraavan kerran lunta nähdessäni heittäytyä hankeen selälleni. Torjuin kuitenkin ajatuksen puhisemalla ääneen, että itse pitäisi siitäkin nousta...

Pyörä pysyi lumessa pystyssä ihan itsestään. Ei kuitenkaan edennyt niin.

Viime viikolla oli taas legendaarinen pöytäjääkiekkokauden päättäjäisristeily Tukholmaan. Kausi, jota en oikeastaan aloittanutkaan, mutta puolustin naisten mestaruutta viime kaudelta. Hävisin finaalisarjan 2-0 ja melko hyvin pystyin peittelemään pettymykseni. Not! Nyt naurattaa se, mutta ei vieläkään se, että hävisin. En voi koskaan laulaa Aikuista naista... Risteilyyn liittyy erittäin omituinen tapahtumasarja, joka päättyi Tukholman päässä suoritettuun 10km juoksulenkkiin. Omituiseksi tämän tekee se, että suurin osa risteilyvieraista eivät poistu Tukholman päässä laivasta trikoissa. Tosi virkistävä lähestyminen Tukholmaan, vaikka yhden maratonin olenkin siellä juossut.

Muuten liikkumiset keskittyivät tanssilattialle, missä ilo oli virkamiesmäisesti ylimmillään. 

Risteilyltä on täysin luonnollista jatkaa melkein suoraan häihin, jos ja kun kunto sen kestää.

Olen tehnyt useita varustehankintoja kevään aikana, mutta yksi ehdoton suosikkini on juuri postissa tullut pyöräilylippis. Siis laitettavaksi kypärän alle, tai kisapaikalle pre race -pelotteeksi muille.

Middle Aged Women In Lycra...

Vappuajelussa vahvasti läsnä myös pääsiäisen tunnelmat

Lähdin aamuvuorossa ns. vappuajelulle. Koska lottoarvonnassa sain aamuvuoron, niin oli selvää ettei tempopyörällä kannata lähteä muutaman lämpöasteen kanssa taiteilemaan, vaan otin alleni maastopyörän. Uuden pyörän ulkoiluttaminen saa siis vielä odottaa, mutta ehtiihän sitä. Ja on fakta, että jos jollakin mankelilla, niin juuri tempopyörällä saa itsensä paleltumaan kyllä helposti.

Otin kuvan selvittyäni pois naparetkeltä. Kohdennus yhtä sekava kuin ottaja.

Tarkoituksenani oli ajaa ympäri Kuopiota ja pysyä kuntoutujalle turvallisilla hiekkateillä, latupohjilla ja/tai isommilla poluilla. Nooh, ihan kiva ajatus. Mutta jotenkin olin ajatellut, että Puijolla ei olisi +10cm lunta, joka nuljuaisi renkaan alla ja aiheuttaisi pitkät pätkät pyörän työntämistä... Täällähän tuli reilusti lunta toissa yönä ja eihän se sieltä puiden välistä mihinkään pääse sulamaan. Ja jos vaikka muuten pystyisinkin ja uskaltaisin ajaa tuollaisia teitä, niin leikkauksesta tulee ensi viikolla 5 kuukautta eikä pyörän kanssa kaatuminen tunnu vielä asialta, jonka haluaisin välttämättä tehdä. Lopputuloksena siis ensimmäiset 7km aikaan 60min. 

Yhden kerran pysähdyin. Piti huokaista ja soittaa ns. "vihapuhelu" reittivalintoihin liittyen...

Aika paljon siinä ehtii ajatella. Kävin jälleen maastoduathlonin SM-kisoissa tutuksi käyneen keskustelun eri vaihtoehdoista. Sitten ajattelin, että ei tässä luovuttamalla ole mihinkään ennen päässyt. Ja voin kertoa, että vaikka Puijon on keskellä kaupunkia, niin kyllä sieltä voi olla kohtuullisen pitkä matka kunnon teille. Hehee.

Posin kautta kuitenkin ja pian olin taas kipuamassa seuraavalle mäelle. Aika mukavaa oli ajaa, kun aurinko alkoi lämmittämään ja maasturilla kun olin liikenteessä, niin ei ns. tarvinnut pitää kiirettä. Toisen kerran pysähdyin äitini luona hakemassa pulloon vettä ja siinä sivussa sain lohileivän.

Sitten loppumatkaan liittyi reissun toiseksi kovin rypistys, kun kotiin oli PAKKO ehtiä ennen kuin Irongirl menee päiväunille, koska halusin päästä myös nukkumaan. Ehdin ja nukuinkin sitten 1,5h ja loppupäivä meni aivan pökkerössä. 

Notta olipa siinä vapussa taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

4kk leikkauksesta

Leikkauksesta on nyt reilut 4 kuukautta ja viimeinenkin fysioterapiakäynti on käyty. Polvi on tukeva ja kuntoutunut hyvin. Reisissäkin on enää vain 1cm ero, kun kuukausi sitten ero oli 2cm,

Viimeisellä fyssarikäynnillä tehtiin myös kävelyanalyysia, joka paljasti jäykän (vai laiskan - yhteistyökyvyttömän joka tapauksessa) nilkan. Sitä ei siis ollut edellisellä kerralla, joten se on jotain, mikä on tullut tässä hiljattain. Onneksi asia on nyt tiedossa ja työt rehvakkaamman, polvijohtoisen askelluksen saavuttamiseksi on aloitettu. Sovimme myös, että käyn näytillä ennen kesäkuun kaudenaloitusta, jotta miten se nilkka sitten toimii. 

Pyörä sujuu ihan melko normaalisti, juoksu kulkee lenkillä aina erinäisten kolotusten kautta kivuttomuuteen, mutta uinnissa on suurin työ tehtävänä. Potku on vielä heikko, osittain varmasti varovaisuuden vuoksi. Käsiveto taasen on todella hyvä ja kehittynyt huikeasti.  

Irongirl on aloittanut omat harjoituksensa.

Juoksu (ei vielä vetoja), pyöräily, uinti, lukkopolkimet (ilman väkivaltaa), putkettaminen, voima-ajo, juoksu Puijolla ja korkokengät ovat sallittuja. Kiellettyjä ovat maastopyöräily ja polkujuoksu sekä edelleen kaikki pallopelit ja kontaktilajit. Minun lajipaletissa suurimpana riskinä on tapaturmariski, mutta tapaturmia jos jää odottamaan, niin muuta ei voi oikeastaan tehdä. Mutta mitään syytä kiirehtimiseen ei ole ja järkevästi tässä on tarkoitus edetä.

Tällä viikolla sain hypätä taas ulkoilmassa pyörän selkään. Olipa ihanaa! 5 kuukautta siihen menikin. Tosi outoa ajaa ilman lukkopolkimia. Jokaisessa risteyksessä vääntelen jalkaani irti. 

Voi sitä riemua, kun sai taas töihin ajaa!

Pääsiäisfestarit sekä maastohiihtoa takana

Voi siskot mikä pääsiäinen! En olisi muutama viikko sitten uskonut, että hiihtäisin huhtikuun alussa 4 tuntia muutamassa päivässä, mutta näin kävi. Ensimmäinen lenkki oli kuulostelua, sekä polven että korkealle kohonneen sykkeen... 

Uudet Yokon Optigripit pitivät kuin unelma. Kolmantena päivänä liippaladulla myös luistivat. (Kuva Rouva V.)

Seuraavana päivänä vuorossa oli parin tunnin yritys. Kuten edellisenäkin päivänä, sain seuraa Rouva V:stä. Mikä oli pohjoisen maisemien ja hiihto-olosuhteiden lisäksi pääsiäshiihdon TOP-3:ssä. Reilut pari tuntia me hiihdimmekin, eikä missään asiaankuulumattomissa paikoissa tuntunut mitään erikoista. Voisi sanoa, että aivan mahtavaa! Leikkauksesta on kulunut neljä kuukautta ja vaikka matkaa on vielä jäljellä, niin ainakin voi todeta, että oikeat asiat on tehty oikeassa järjestyksessä. Vaikka taannoin vähän manasinkin, kun fyssarini sanoi, että pyörä tulee vasta kävelyn jälkeen (mikä tietysti on triathlonistille täysin väärä tapa edetä), niin kyllä hän oli oikeassa. 

Pääsiäiskattausta.

Minulla oli taannoin erityisen hieno mahdollisuus päästä koettamaan keramiikan "maalaamista" mestari Anu Pentikin kanssa. Alla on tämän kokeilun lopputulos. Ilmeisesti eivät menneet tuotantoon, mutta kotona pääsevät kyllä esille. Hienoa päästä kokemaan tällaistakin. Tykkäsin aivan mahdottomasti.

Itse sain tehdä, mestari neuvoi.

Universumin opetukset

Joskus universumi ei ole (mielestämme) puolellamme. Eräs kollega sanoi, että ristisiteeni katkeaminen oli universumin tapa osoittaa, että aika ja mielenkiinto pitäisi suunnata muualle. No hän ei varmasti sitä vakavissaan tarkoittanut ja minun mielipiteeni lienee sanomattakin selvää. Universumi voi minun puolestani... Helposti voisi sanoa, että universumi (samainen) yritti todella estää Teemua ajamasta trainerilla tänään, sillä ensin tapahtui tapahtumasarja, jonka seurauksena kammet piti irroittaa, jotta ajo pystyi jatkumaan ja pian takarengas puhkesi. Uhmakkaasti sisuskumin vaihdettuaan hän ajoi harjoituksen loppuun. Joten siitäs sait universumi.

Mutta leikitä, eteen tulee kaikenlaisia hankaluuksia ja vaikeuksia. Itselleni tämä loukkaantuminen oli sellainen tapahtuma, että vaikka yleensä suhtaudun asioihin positiivisuuden kautta, niin tässä tapahtumasarjassa muuten niin valoisa mieleni kyllä synkkeni jos ei jopa mustunut. Nyttemmin, kun leikkaus ja kuntoutus ovat sujuneet hyvin, niin voin tietysti jälkiviisaana sanoa, että aika meni nopeasti. Fyssarini arveli hyvän kuntoutumisen olevan syytä korkeasta motivaatiostani. Hän on ammattilainen, uskon häntä.

Tänään posti toi uudet mtb-kengät. Vanhat olivat vain noin 10 vuotta vanhat...

Vaan eihän se valoisalta tuntunut. Nytkin ensimmäiseen starttiin on reilut 70 päivää, niin levoton mieleni poukkoilee edes takaisin. Luonnollisesti ymmärrän, että tulevat kisat ovat enemmänkin harjoituksia ja niissä voi tapahtua mitä tahansa. Vai voi olla tapahtumatta. Joka tapauksessa en voi olla miettimättä, että minkälaisiin tuloksiin olisin päässyt, jos tämä episodi olisi jäänyt tapahtumatta. Juuri kun olin päässyt voittamisen makuunkin.

Ajoasento alkaa olla jo tuttu. Kävin tänään myös kampaajalla.

Mutta mitä ihmettä! Olen onnellinen, kun pystyn taas harjoittelemaan. Ja oikeastaan harjoittelen jo melko normaalisti, ainoastaan se, että joudun treenaamaan sisällä on erona normaaliin. Olen itselleni jopa vähän vihainen, kun menin synkistelemään. En suoranaisesti usko, että tästä koitui mitään hyvää sinänsä, paitsi että sain verhot lyhennettyä, mutta siinäpä se. Edelleen olen sitä mieltä, ilmankin olisin pärjännyt. Jospa kuitenkin sen verran, että jatkossa muistaisin olla vaipumatta synkkyyteen, kun universumi taas yrittää temppujansa.