Finntriathlon Vanajanlinna

Eilen kisattiin Finntriathlon-sarjan ensimmäinen kisa Vanajanlinnan kauniissa ympäristössä. Omat odotukseni olivat kaksijakoiset, sillä toisaalta odotin pääseväni taas kisaamaan, mutta 6 kuukautta eturistisideleikkauksen jälkeen kunto oli jotakuinkin suuri arvoitus. Starttilupa minulla sentään oli!

Puitteet olivat kauniit. Lainapyörä kuvassa.

Kisahan oli peesivapaa, joka tarkoitti lainakaluston hankintaa ja onneksi ystävä lainasi Cervelon kisaa varten. Lauantaina tutustuin pyöräreittiin ja tulin sinuiksi pyörän kanssa. Kyllähän se tietty eri juttu on kuin triathlonpyörä, oman maantiepyöräni laitoin eteenpäin vuonna 2010. Saavuimme paikanpäälle lauantaina ja lämpötila oli melkeinpä helteinen. Kisa-aamuun sai herätä vesisateessa ja vähän vilpoisimmissa tunnelmissa.

Avovedessä en sitten viitsinyt käydä ennen starttia lainkaan, koska säätila oli niin "kesäinen" ennen kisaviikkoa. Pikkulämmittelyt vetäisin kuitenkin ennen starttia kahteen otteeseen ja hyvältähän se tuntui. Vesi +15,7 asteista ja onhan sitä uiti kylmemmässäkin. Yllättävän vähän se vaikutti. Ja aivan hyvin tarkeni koko kisan.

Jauhan karkuun. Sprintissä ei oikein pääse itsensä kanssa kunnolla keskustelemaan. Kuva Timo Kananoja.

750m uinti sujui ajassa 15:10. Eli ei mitään hirveää kiirettä ollut, mutta vanhasta muistista ihan kivasti irtosi. Loppusuoralla tein erilaisen valinnan kuin iso joukko naisia, mutta en osaa kyllä vieläkään analysoida, että mitä se tarkoitti.

Peesissä oli hassua ajella. Kuva Timo Kananoja.

Pyörällä oli kiva päästä jauhamaan, joskin periaatteeni, että kisaan aina sukat jalassa maksoi minulle paljon, ehkäpä jopa mitalin. Mutta sellaista elämä on. Kokemuksesta tiedän, millaista on parannella verirakkulaa kesän... Parin naisen kanssa ajoin peesissäkin ja hyvinhän siinä sai reilusti yli anakynnyksen mennyttä sykettä hetken myös palautella. 20km aikaan 38:19.

Väsyy vaan ei taivu. Kuva Timo Kananoja.

Sitten ennalta hankalimpaan osuuteen eli juoksuun. Jos uinti- ja pyöräkunto ovatkin kohtalaisen hyvin pysyneet yllä, niin tosiasiahan on, että ison polvioperaation jälkeen juoksu ei ole vahvimmillaan. Lenkkivauhdiksi meinasikin ensin jämähtää meno, mutta muutaman naisen ohitettua minut päätin, että nän helpolla tämä asia ei kyllä hoidu! Nostin askelrytmiä ja katseeni ja siitä se ajatus sitten lähti. Muutamat jyrkät alamäet alkoivat tuntumaan polvessa, mutta se kipu on sellaista, mitä odottaa saattaakin vielä seuraavat 6 kuukautta. 5km aikaan 25.35.

Maalisuoralle kaarsin riemuissani. Joulukuussa leikkauksen jälkeen tunnelmat olivat erit. Eturistisidevamma voi päättää esimerkiksi jalkapalloilijan tai jääkiekkoilijan uran. Kestävyysurheilussa tilanne on hieman eri, mutta mitään takuuta paluusta normaaliin ei ole. Siksipä olen iloinen, että olen toipunut kisailukuntoon ja siitä on hyvä ponnistaa taas kohti kisakuntoa ja kesää 2016. Niin, ja maaliviivan ylitin ajassa 1:24:41 sarjani kuudentena. Pyörä oli kolmanneksi nopein.

Tässä kuvassa on jotain hienoa. Kuva Timo Kananoja.

Teemun kisakin oli aivan loistava sprintiksi ja jos herra olisi viitsinyt laittaa pikanauhat kenkiin, niin olisiko hän ollut podiumilla neljännen sijan sijaan? Nyt emme saa koskaan sitä tietää.