tiistai 28. joulukuuta 2010

Joulu meni ja vuosikin loppuu

Otimme joulun vastaan Kuopiossa, missä pakkanen paukkui ihan huippulukemissa. Aattona -30 astetta ja samaa tasaista linjaa Tapaninpäivään saakka. Joulupäivänä tosin pystyi jo hiihtämään ja sunnuntaina kävin juoksemassa tunnin tutuissa maisemissa. On muuten pakko todeta, että olen aivan mykistynyt näistä hiihtomahdollisuuksista mitkä meillä täällä etelässä on ollut kahtena talvena! Aivan uskomatonta baanaa ympärillä ja ihan heti ei tarvitse samoja latuja hiihdellä, jos ei välttämättä halua. Meiltä kotoa lähtee 600m päästä 10 metriä leveä hiihtobaana ja 40 km lenkin voi hiihtää siitä suorilla. Tätäpä siis mietin joulupäivänäkin, kun kapusin Puijon mäkiä. Puijolla ei voida puhua (ainakaan minun kohdallani) hiihtämisestä, sillä ylämäkiä ei pysty yksinkertaisesti hiihtämään ja alamäkiä ei uskalla laskea alas. Tämähän siis on merkittävä riski kuopiolaisten lasten hiihtoharrastuksen alkamisessa! ;) Ainut paikka muuten, missä minua on löyty sauvalla (ilmeisesti) siitä syystä, että olin hidas, on Puijo. Joka tapauksessa, nykyiset kotiladut tarjoavat maltillisempaa nousua ja laskua, joten tehojakin on helpompi kontrolloida. Tammikuun harjoitusohjelmassa lukikin, että hiihtoa niin paljon kuin pystyy. Kai siellä välissä joku uinti ja juoksukin on.

Ensi viikolla olenkin lomalla ja suuntaamme jälleen Kuopioon, sillä tarkoituksella, että itse pidän siellä leiriä ja Teemulla on kaksi hiihtokisaa. Voitteko siis kuvitella, että triathlonympyröistä tuttu hienostorouva (eli minä) joutuu jälleen pukeutumaan toppaan ja lähtemään värjöttelemään Sonkajärvelle ja Siilinjärvelle hiihtokisojen merkeissä. Luulin jo (kuten niin monta kertaa aiemminkin), että nämä ajat eivät enää koskaan palaisi. :D No, kunhan en itse joudu hiihtämään noissa karkeloissa...

Loppiaisena suuntaammekin Edinburghiin ja vietämme loput lomasta siellä. Sen verran kuitenkin urheilullisina meinattiin pysyä, että otamme ainakin juoksuvehkeet mukaamme.

"Eroon rasvasta" -kuurista kirjoitan raporttia viikonloppuna, mutta sen verran voin kertoa, että "osasin" ruokailla normaalisti jouluna ja jouluähky jäi puuttumaan. Torttujakin söin ainoastaan yhden. Nyt harmina on eilen alkanut kurkkukipu, mutta jospa se menisi ohi etupainotteisella parin päivän levolla.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Ensimmäiset kokemukset kuurista

Maanantaina aloitin käyttämään tuota Squeezyn Athletic-tuotetta kuurin omaisesti. Olin maanantain, tiistain ja keskiviikon pelkällä Athleticilla, eli otin viidestä päivässä veteen, maitoon, rahkaan tai jugurttiin sekoitettuna annoksen ja ennen treenejä myös patukan. Torstaista alkaen söin vähähiilihydraattisen ruokavalion mukaisesti ja jatkoin välipalojen korvaamista Athleticilla. Lisäksi päätin muuttaa tätä "kuuria" siten, että jatkan muutaman aterian korvaamista päivittäin Athleticilla, enkä pidä noita kolmen päivän täyskuureja viikkojen alussa. Miksi, niin siihen vastaus myöhemmin.

Erikoisinta tässä kuurin aloituksessa oli se, että normaalia ruokaa ei laiteta suuhun lainkaan. Kuinka tottunut sitä siihenkin tapahtumaan on! Ajatus, että nyt eletään periaatteessa "ei-pureskeltavalla" aterioilla, oli alkuunsa aika erikoinen. Parasta kuitenkin oli, että vireystasoni ei laskenut lainkaan, vaikka energiansaanti tipahti aika rankasti. Töissä iltapäivätunnit (15.00-) menivät paljon pirteämmin kuin normaalisti. Verensokeri tuntui pysyvän tasaisena, sillä mitään makeanhimoja tai näläntunnetta ei ollut lainkaan. Täytyy todeta, että maanantaina treenitunteja tuli 2,5h, tiistaina 45min ja keskiviikkona 1h.

Miksi sitten päätin muuttaa tuota alkuperäistä suunnitelmaa? Lähinnä sen takia, että luulen saavani siitä suurimman hyödyn sillä tavoin. Tässä ei varmaankaan ole mitään viisasten kiveä, eli jokaiselle sopivin tapa löytyy varmasti ajan kanssa ja kokeilemalla. Kuurin alkuun olen mittaillut "strategisia paikkoja" ja käynyt tietenkin vaa´alla, jotta tuloksia on helpompi todeta niiden tullessa. Tuloksista (mahdollisista) sitten lisää, kunnes aikaa on kulunut hieman enemmän. Tavoitteena on siis pudottaa muutama kilo, ei laihduttaa merkittävästi. Kuten Nanna viime postauksen kommentissa osuvasti totesi, myös itselläni on tarkoituksena päästä rasvasta eroon ja juuri säilyttää hyvä treenivire siinä samalla.

Torstaina Pitkäkosken lähistöllä. Noin 7km päästä kotona. Hiihdetään nyt, kun siihen on näin hyvä mahdollisuus! :)

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kuuri alkoi

Tänään alkoi Squeezy Athletic -kuuri. Olen kuullut tästä kuurista niin hyviä tuloksia eri kilpakuntoilijoilta, että siitä syntyi ajatus koettaa sitä itsekin. Joulukuuhan on ihanteellinen ajankohta painonpudotukselle, sillä kovat treenit eivät vielä ole alkaneet ja energiantarve on alhaisempi kuin esimerkiksi heinäkuussa. 

Valmistaja kertoo, että: Squeezy Athletic on sataprosenttinen luonnontuote, joka valmistetaan kaksinkertaisessa käymisprosessissa vehnätäysjyvästä, jossa tärkkelys poistuu lähes täydellisesti. Tuote sisältää proteiinia, välttämättömiä rasvahappoja, ravintokuituja sekä vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita.
100g Squeezy Athleticia sisältää:
  • energiaa 371 kcal
  • valkuaisaineita/proteiinia 24,3g
  • hiilihydraatteja 37,5g
  • rasvaa 12,2g
Lisäksi tuon jauheen lisäksi minulla on kuurissa mukana patukka, jonka glykeeminen indeksi on 29,2. 


Tarkoituksena on siis seuraavan neljän viikon ajan olla Athletic-kuurilla aina viikon kolme ensimmäistä päivää. Päivässä otan viisi kertaa tuon reilun neljän ruokalusikallisen annoksen veteen, rahkaan, rasvattomaan maitoon tai jugurttiin jne. sekoitettuna. Jos teen jonkun treenin, niin silloin puputan myös yhden patukan kyytipojaksi. Lisäksi pitää tietenkin juoda, mutta juoman tulee olla makeuttamatonta.

Aika hassuja ajatuksia tästä kuurista päässä risteilee. En halua puhua dieetistä, sillä laihuttamiseen ei ole oikein mitään suurempaa syytä. Paitsi se, että IM:n maratonosuus on luultavasti sitä helpompi, mitä vähemmän minulla on "kannettavaa" mukanani. Ehkä tämä on enemmänkin kokeilu, johon suhtaudun tieteellisellä otteella. Mielenkiintoista ainakin. Luulen, että suhde ruokaan voi myös muuttua ja omaa syömistään katselee uudella tavalla. Tänään pääajatuksena oli se, että onko todella mahdollista elää tällaisella ravinnolla! :) Luulen myös, että kuuri on helpompaa töissä ollessa/käydessä, kun on muutakin ajateltavaa kuin ruoka eikä tarvitse katsoa kun toinen vieressä vetäisee kukkurpäisiä annoksia!

Repsahduksia ei ole vielä näin ensimmäisenä päivänä ollut... Tosin yksi lisäys piti tehdä, kun hiihtoon meni aikaa 1h20min ja sen päälle juoksuun 1h10min (=venähti), niin söin kupillisen salaattia rahkaan sekoittamani Athleticin lisäksi. Salaatissa ei tietenkään ollut mitään öljyä, juustoa tai muutakaan paitsi vihanneksia.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Tough luck :)

Perheessämme käytiin viime kesänä keskustelu siitä, kuinka arki saadaan pyörimään sillä aikaa, kun jäsenistämme molemmat harjoittelevat IM-matkoja varten. Todettakoot, että keskustelun toinen osapuoli oli hyvinkin optimistinen ja toinen osapuoli realistinen. Nyt sitten on kuitenkin mm. Facebookissa huudeltu puhtaiden sukkien perään ja välillä jopa tiskikone on ollut tyhjentämättä. Kaaosta kohti ollaan siis menossa...

Meillähän on totuttu liian hyvälle, sillä olen jo 10 vuoden ajan pyörittänyt taloutta kuin mikäkin Martha Stewart. Olen ihaillen seurannut ns. nuoria perheitä, jotka tyylikkäästi taiteilevat leireillä siten, että lapsi tulee mukana ja molemmat vuorollaan harjoittelevat. Toki tiedän, että tämä ei ole mahdotonta, mutta vaatii halua ja suunnitelmallisuutta. Nyt siis molemmat ihmettelemme, kun kumpikaan ei ole ehtinyt käymään kaupassa, imuroinut tai pessyt pyykkiä... Mihin me vielä joudutaan!? :D

Kai nyt näin älykkäät ihmiset pärjäävät yhdessä?! (Kyllä, minulla on yhdessä kuvassa Arabian Teema-muki päässä.)
Ensi viikolla aloitan Squeezy Athletic -dieetin, josta tulen kirjoittamaan vielä enemmän ja myös raportoimaan sen vaikutuksista. Syksyn aikana olen laihtunut noin 5kg ja joulukuu on hyvä aika yrittää pudottaa vielä muutama kilo. Uskon vakaasti, että IM:n maratonosuus on sitä helpompi, mitä vähemmän minulla on "kannettavaa" mukanani.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

"Täytyy ottaa etäisyyttä, jotta voi nähdä lähelle"

Vuonna 2007 eräs suomalainen triathlonvaikuttaja alkoi puhumaan minulle Suomen Triathlonliiton toiminnasta ja kehotti minua harkitsemaan ehdokkuutta liiton hallitukseen. Harkinnan jälkeen näin tein ja läpi mentiin. Tämä päivä vietettiin jälleen Pajulahdessa liiton hallituksen ja liittokokouksen merkeissä. Syyskokoushan tarkoittaa mm. sitä, että hallitukseen valitaan uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Itse olin tänä vuonna erovuorossa ja kaksivuotisen kauteni jälkeen en asettunut ehdolle jatkokautta varten. Sen sijaan hallitukseen valittiin kokemusta, näkemystä ja uusia ideoita. Onnea heille valinnasta!

Työ triathlonjärjestössä jatkuu tietenkin seuratasolla Helsinki Triathlonin hallituksessa. Nyt on sitten aika keskittyä vapaa-ajalla treeniin ja toisenlaiseen triathlonvaikuttamiseen. Ehkä alan sivustahuutelijaksi! :D Tyylini on paneutua ja tehdä lupaamani asiat perusteellisesti, joten sellainen myös vie veronsa. Tänään tuo samainen triathlonvaikuttaja totesi otsikon mukaisesti ja täytyy sanoa, että oikeassa hän oli. Jälleen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos uudestaan innostuisi.

torstai 18. marraskuuta 2010

Mainospaloja ja liikeideoita

Kärsivällisyys palkittiin ja polvi on jo 90% kunnossa, tosin vielä vähän jäykkä. Sairausloman jälkeen siihen pistettiin vielä yksi kortisonipiikki ja muutama päivä sen jälkeen viimeinenkin kipu oli poissa ja se on myös pysynyt poissa viimeiset kaksi viikkoa. Tosi asia on, että mm. kolme vuotta sitten tapahtunut loukkaantuminen on jättänyt jälkensä polveenkin ja olen valmistautunut siihen, että erilaisten kipujen, naksahduksien ja rusahdusten kanssa pitää oppia elämään. Vahvistetaan (edelleen) lihaksia ja tarvittaessa annetaan lepoa ja kylmää polvelle.

Sitten muutama mainospala (joita ei ole maksettu...). Tilasin Triathlete Europen ja täytyy sanoa, että on muuten aika hyvä lukupaketti! Fillari-lehdenkin tilasin näytteeksi. Juoksija-lehti tulee muutenkin. Uinti-lehti puuttu... Lisäksi perheeseemme on hankittu mm. Joe Frielin ja Gordon Byrnin "Going Long - Training for Triathlon´s Ultimate Challenge" ja Zinnin "Zinn & The Art of Triathlon Bikes". Arvatkaapa kumpi on kummalle! Tuli niitä kirjoja muitakin, mutta osa liittyy liikuntatieteisiin ja sisältää pelottavan näköisiä lihas- ja luurankoja ja osa urheilukirjallisuudesta on tainnut matkata Jyväskylään Teemun mukana.

Viime viikonloppuna oli Helsinki Triathlon ry:n syyskokous ja siellä saatiin uusi hallitus taas valittua. Mukavaa, että seurassa on niin monia aktiivisia jäseniä ja kokousväkeäkin oli tosi mukavasti paikalla. Viikon päästä pidetään Suomen Triathlonliiton liittokokous, jossa myös valitaan uusia hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle. Itse olen erovuorossa kaksivuotisen kauteni jälkeen ja olen ilmoittanut, että en ole käytettävissä seuraavalle kaudelle. Uudet tehtävät töissä ja IM-kisa kesällä tuovat aivan tarpeeksi ohjelmaa ensi vuodelle, joten pidän nyt ainakin paussin ja annan tilaa uusille ajatuksille ja tekijöille. Joka tapauksessa toivoisin, että näihin luottamustehtäviin hakeutuisi ihmisiä, jotka ovat aktiivisia ja valmiita tekemään hommia, vaikka se välillä viekin aikaa.

Talvi taisi tulla nyt myös tänne "etelään", joten trainerille tästä on siirryttävä. Trainerit ovat tehneet kauppansa (mm. täällä ja täällä juttua) ja naurattaakin, että jos tuon "virran", mikä meistä lähtee, voisi valjastaa hyötykäyttöön, niin tässähän voisi alkaa kehittelemään sen myymistä! :D


EDIT: Otetaanpa vähän takaisin tuota EM-kisa-asiaa ja katsotaan, mitä Suomen Triathlonliitto asiasta tänään tiedottaa!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Lepo!

Polven kanssa edettiin sitten siihen pisteeseen, että diagnoosina on bursitis praepatellaris, eli polvilumpion edessä olevan limapussin tulehdus. Sairauslomaa ja totaalilepoa on tämä viikko ja täytyy sanoa, että melko piinaavaa tämä lepo on ollut. Lepäily on ihan mukavaa esimerkiksi 4 tunnin pyörälenkin jälkeen, mutta ei näin kokopäiväisesti.
Puuhaa ja ajanvietettä sairauslomalla.

Vaikka se tuntuukin manaamiselta, niin polvi tuntuu paremmalta. Olikin se jo osittain niin kipeä, että olemista haittasi. Syystä tai toisesta se ns. normaali elämä rasitti polvea ihan eniten, eli kävely ja tuolilta nouseminen ja istuutuminen. Jotta muutakin kuin nettitilauksia, kurpitsoja ja pannunalusia tulisi tehtyä, niin olemme Maijan kanssa olleet aktiivisia kesän IM:n ja sen järjestelyjen suhteen. Jotenkinhan ensi kesän eteen on tehtävä, kun ei treenatakaan voi!

Tämä on muuten 200. postaus! Melko juhlallista ja olisinkin toivonut, että asia olisi ollut positiivisempi. Toivottavasti kuitenkin ensi viikolla tarinat olisivat jo toiset ja päästäisiin taas normaaliin päiväjärjestykseen.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Harjoittelua polvesta huolimatta

No niin, no niin. Aika varmaankin myöntää, että ei mennyt polven toipuminen kuin Strömsössä. Eli polvi ei ole mitenkään "ärtynyt", vaan patellajänne on ihan oikeasti tulehtunut samalla tapaa kuin ns. tenniskyynerpäässä. Ensin söin tulehduskipulääkettä viikon ja sitten viime perjantaina pistettiin kortisonia. Polvi on parempi, muttei täysin kivuton. Tänään uskalsin jo tehdä työmatkan pyörällä, mutta pientä kiristystä on edelleen havaittavissa (siis polvessa eikä esimerkiksi päässä!). Erikoista muuten, että TT-pyörällä tuo polvi ei oireile lainkaan. Asento on varmaankin sen verran erilainen.

Viikonloppuna pidettiin Helsinki Triathlonin syysleiri Vierumäellä, joten suuntasimme sinne perjantaina. Teemu toimi leirillä valmentajana ja piti pari luentoakin, ja huikeita oli muutkin luennot! Itse jouduin passaamaan juoksut ja pyöräilyt, mutta uinnit ja lihashuollot tekivät hyvää. Ja ainahan on mukava nähdä tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Meitä "leiriläisiä" oli yhteensä 48, mikä on syysleirin ennätys! Täytyy taas kerran todeta, että triathlonistit ovat mukavaa sakkia. Ja vaatimattomia! ;D Leirillä sain myös erittäin hyviä neuvoja ja vinkkejä koskien IM:ää ja erityisesti IM Zurichiä, mutta niistä lisää joskun muulloin, kun kerron lisää varusteista ja muista hankinnoista.

Viikon treenit:

Maanantai: kuntopiiri 60min
Tiistai: kuntosali 60min
Keskiviikko: uinti + vesijuoksu 60min
Torstai: pyörä (trainer) 60min
Perjantai: lepo (kortisonipiikki)
Lauantai: uinti 90min
Sunnuntai: uinti 60min

[Luonnollisesti harjoituksissa ei rasitettu (tai vahingoitettu) polvea.]

Yhteensä: n. 7h
 

tiistai 12. lokakuuta 2010

Menopelejä

Tähän syksyyn lähdin pari vähän suurempaa hankintaa mielessäni. Ensinnäkin ensi kesän koitoksia varten ostoslistalla oli tempopyörä ja työmatkatempoa varten halusin vaihtaa Teemun vanhan, etujoustolla varustetun Kona-maasturin cyclocrossariin. Cyclolle vaatimuksia asetti se, että luovun samassa rytäkässä maantiepyörästäni, joten kiekkojen piti olla helposti vaihdettavissa eikä esim. levyjarrut tulleet kysymykseen. 

Viime keskiviikkona sain kotiin Larun Pyörästä Focus AX 2 2011 kaunokaisen. Täytyy kyllä sanoa, että en ymmärrä, miksi en ole aiemmin tehnyt tätäkin hankintaa! Ajoasento on aivan mahtava ja pyörä toimii kuin unelma. Mitään huonoa sanottavaa ei vielä ole tullut vastaan (tosin eihän sitä aina tarvitse ollakaan)!

CC tutustumassa uuteen elinympäristöön.

Eilen kävimme sitten noutamassa menestyksekkäässä käytössä jo(!) olleen Scorpionin (linkki Storeen, kun Bikesin sivusto ei ole pystyssä) Urophoniuksen kotiin. Täytyy sanoa, että ensi kesänä vauhti ei ole kiinni ainakaan pyöristä... :)

TT ottaa rauhallisesti.

Mutta on tässä tapahtunut muutakin! Viime viikonloppuna kisattiin partiotaitojen suomenmestaruuksista Lohjalla Via Custus-kisassa. Täytyy sanoa, että enpä olisi uskonut Lohjan seudun olevan noin mäkistä! Reitin pituus on maksimissaan noin 28 km, mutta suunnistuspummit ja muut kiertotiet vaikuttavat kyllä oman osansa asiaan. Lisäksi kisat kestävät yön yli, eli lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä tuli nukutta 2 tuntia. Isot pojat sanoivatkin (siis ei partiolaiset), että kisat kuulostavat armeijalta, ilman jatkuvaa odottelua. Odotella ei tosiaan tarvitse. Joukkueemme, jonka kanssa olimme viimeksi kisoissa noin 10 vuotta sitten, sijoittui hienosti SM-12. Itse pääsin tekemään todella mielenkiintoisen tehtävän kello 02.00 suoritetulla rastilla, kun sain vetäistä pintapelastuksessa käytettävän kuivapuvun päälleni ja ampaisin pelastustehtäviin. Mukavia muistoja tuli mieleen ja saatiin niitä taas muutama lisää. Polveni ei pitänyt mäkien alituisesta alastulosta ja asfaltilla kävelystä, joten nyt ilmeisesti patellajänne on ärtynyt. Pari päivää uintia ja kevyttä pyörittelyä fillarilla, niin eiköhän homma taas lähde käyntiin.

Ensi viikolla onkin sitten Helsinki Triathlonin syysleiri Vierumäellä!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Operaatio Rautakausi

Nyt on renttuilut renttuiltu (heh he) ja eilen alkoi ensimmäinen treenikausi kohti kesän IM:iä. Olen juhlallisesti nimennyt tämän ensimmäisen treenikauden Operaatio Rautakaudeksi. Raportoin treenistä erikseen, mutta eilen tehtiin Teemun kanssa juoksu joka sisälsi myös voimailuliikkeet (tukin nosto, vatsalihakset ja leuanvedot) ja juoksijaliikkeet (löytyy muuten tuolta Triathlonkoulun sivuilta). Tänään iltaa kohti on jalat menossa yhä kipeimmiksi ja kipeimmiksi! :D Oli mahtavaa treenata taas Teemun kanssa kahdestaan ja olin yllättynyt, kuinka hyvät treenipaikat aivan meidän vieressä onkaan! Mutta että ei menisi niin hyvin kaikki, niin nenä on ollut tukossa viikonlopusta saakka, mutta flunssaiselta olo ei muuten kuitenkaan ole tuntunut.

Teemu lähti tänään kohti Espanjaa, ilman minua tällä kertaa. Pärjännee kuitenkin! ;) Täytyy kyllä sanoa, että kun kaulahuivia veti tänään täällä tiukemmalle, niin ajatus Barcelonasta kävi kyllä mielessä. Itse kisassa suomalaisia on liuta, mikä on tietysti hauskaa. Toivottavasti kaikilla sujuu skabat odotusten mukaan.

Teemu tulossa maaliin Tähtisäde(tikku)ajoissa 19.9.2010.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Harjoitusohjelmaa odotellessa

Nyt on syyskuu edennyt siihen vaiheeseen, että ylihuomenna saan nuotit loppuvuodelle 2010 koskien IM-treeniä. Virallisesti treeni alkaa lokakuun alusta, mutta eihän tässä ole harjoittelematta oltu, vaan nyt olen tehnyt sitä, mikä on tuntunut hyvälle ja mikä on ylipäätänsä huvittanut. Lähinnä se on tarkoittanut kuntosalia, nyrkkeilyä, pyöräilyä ja sählyä. Olen myös yrittänyt suhtautua syyskuuhun siten, että en ole ottanut stressiä siitä ettei harjoituspäiväkirjaan kerry tunteja esimerkiksi kevään malliin. Eiköhän niitä tunteja ala kohta taas tulemaan.

Mielenkiintoisia tapahtumia syksyssä riittää, jos harjoittelua ei sellaiseksi lasketa. Teemu lähtee päättämään kautensa Barcelonaan ja itse osallistun melkein 10 vuoden tauon jälkeen partiotaidon SM-kisoihin Lohjalle. Toki ei sovi myöskään unohtaa Helsinki Triathlonin syysleiriä, jossa on tarjolla hyvää settiä ja mukava startti syksyyn. 

Kun yksi kausi päättyy, niin toinen alkaa. Nimittäin pöytäjääkiekkokausi alkoi viime perjantaina ja takana on yksi 3-2 tappio...

tiistai 14. syyskuuta 2010

Starttilista

Mahtava ystäväni Maija lähetti minulle viestin koskien Ironman Zurich Switzerlandin 2011 (en kyllästy kirjoittamaan tätä rimpsua) starttilistaa, joka on ilmestynyt kisasivuille. Sarjassani on tällä hetkellä 17 osallistujaa, kaikki varmasti tosi kovia! ;-)

Tässäpä koostetta lausahduksista ja tapahtumista liittyen IM-ilmoittautumiseeni liittyen:


"Entäs jos mää en jaksakaan!?"


"Laitatko sää siihen, että otat Havaijin paikan vastaan, jos saat sen?" - "En. Vai pitäiskö?"


"Onkohan mulla Visalla limittiä?"


"Muutama mäki siellä vaan on. Ihan helppoja! Tasanen ja nopee reitti, ainakin uinnin osalta."


"Teemuko ei tee sitä?" - "Ei varmaankaan." - "No sehän on hyvä, että on yksi täysjärkinen sitten kisan jälkeen mukana!"


"Maalissa on varmaan kaikkia herkkuja. Olutta kanssa. Kauheeta, jos se ei maistukaan!"


*huutoa ja käsien viuhtomista kahden naisen välillä*


Painajaisia mm. siitä, että ajoin tempopyörällä kuten cross traineria ajattettaisiin.

Helppoa tämä elämä! ;-)

torstai 9. syyskuuta 2010

Uusi ulkoasu

Olen saanut jo pitkään palautetta siitä, että blogini nimi pitäisi päivittää. Nimitys "triathlonvaimo" ei enää istu, kun takana on puolimatkan kisoja, maratoneja, pyöräkisoja yms. Triathlonvaimon saa pois blogista, muttei minusta. Kuitenkin olen samaa mieltä ja jatkossa postauksissa keskitynkin enemmän treeneihin, uutuuksiin ja triathlontapahtumiin sekä uutisiin. Siksi tuntui sopivalta vaihtaa blogin ulkoasukin. Melko dramaattinen lopputulos, mutta makustellaan sitä nyt ainakin talvikausi ja katsotaan sitten myöhemmin, josko pehmeämmät värit olisivat paikallaan.

Nokka ja ajatukset kohti Ironman Zurich Switzerlandia.

maanantai 6. syyskuuta 2010

HCT ja TdH

Viime viikonloppu oli Helsingissä oikein urheilun superviikonloppu ja erityisesti triathlonistin mieleen. Lauantaina kisattiin koko päivä Uimastadionin tuntumassa Helsinki City Triathlonin merkeissä. Jännitettävää riitti, sillä työpaikalta kisaan osallistui joukkue (ehkä hienoisen painostuksen jälkeen), joka etukäteisspekuloinneissa sijoittui niin kärkipäähän kuin altaan pohjallekin. Lopputulos oli mahtava ja luultavasti näitä miehiä nähdään jatkossakin näissä koitoksissa. Suunnitelmiin kuului luonnollisesti myös neljäs laji ruokineen ja juomineen, mutta allekirjoittanut otti sen osuuden rauhallisesti ja valmistautui seuraavana päivänä käytävään Tour de Helsinkiin.
Jännitystä ilmassa ennen HC Unlucky-joukkueen starttia?

Triathlonistit valmistautuvat starttiin HCT:ssä.

Koska edellinen päivä oli mennyt triathlonkisoissa ja -kokouksissa, niin huono valmistatutuminen sapetti jo etukäteen. Olisi pitänyt juoda enemmän (tai ainakin normaalisti) ja syödäkin vähän järkevämmin. Flunssan poikanenkin oli vaivannut, joten päätin lähteä ajamaan lupsakkaan rivakasti 140 km. Lähtökarsinassani tapasin Pian, jonka kanssa taidettiin ajaa ensimmäiset 60 km. Oli mukavaa ajaa, kun oli hyvää seuraa. Lähdimme alkuperäisestä ryhmästä karkuun ja toisella juottopaikalla jäin kuitenkin "odottelemaan" suurempaa ryhmää ja Pia jatkoi matkaansa vauhdikkaasti. Puolivälin tienoilla tapasin myös seurakaverini Anun ja matka jatkui jälleen hyvässä seurassa. Noin viimeiset 20km ajoin sitten noin 10 hengen ryhmässä ja loppu mentiinkin aika haipakkaa, sillä mittarissa oli koko ajan n. 35km/h kertova lukema. Maalissa olin ajassa 5:35:41 ja keskinopeus oli mittarin mukaan 27,1km/h. Mahtava tapahtuma ja osuin Velodromin seinässä olevaan aukkoonkin, joten kaikki meni hyvin. Maalissa olin hyvävoimaisena ja ajatus 40km lisälenkistä ja maratonista ei tuntunut mahdottomalta (ei olisi kyllä varaakaan). 
Iloisia ilmeitä ennen starttia! Vasemmalta: Tuttu (ja turvallinen) ääni kuuluu Aki Tuoviselle, Tempo-Rissanen keskellä ja oikealla minä!
Lähdössä karsinaan.
Reissu ohi ja risottoa nassuun.

torstai 19. elokuuta 2010

Kampurointia Kuopiossa ja mitalisadetta Nokialla

Paljon on tapahtunut muutamassa viikossa. Päällimmäisenä mielessä tietenkin oma kisani Kuopion Triathlonissa ja Teemun voitokas SM-kisa Nokian täydellä matkalla.

Oma kisani Kuopiossa meni uinnin (500m) osalta erittäin hyvin ajalla 11:08, vaikka uinkin ulkoreunaa. Minun täytyisi uida siellä sisäkaarteessa tai porukan keskellä, koska en suuremmin kuitenkaan hätkähdä porukassa uimista. Uinti sujui hyvään aikaan, joskin silloin alkoi jo tuntumaan tulevat vaikeudet hengityksen kanssa. Pyörän päälle hypätessäni ajattelin vielä, että ajan +30km/h, koska Joroisillakin pidin 28km/h keskivauhtia. Toisin kävi, sillä jo ensimmäisessä mäessä hengitys oli aivan lukossa ja tukossa. Sitten alkoi yskittämään ja tilanne oli kokolailla tylsä. 20 km taittui ajassa 48:39, joka oli suunnaton pettymys keskarin ollessa n. 27km/h. Ajattelin, että nyt sitten yritetään nauttia 5km juoksusta, vaikkei se hauskaa enää ollutkaan. Aika 28:49 ja kokonaisaika painui 1.28.34,7 ja sijoitus naisten kuntosarjassa 28/43... Teemu tokaisi kisan jälkeen, että "nyt tiedät miltä minusta tuntuu!" :) Minulla todellakin on vain yksi vauhti, joten lyhyet matkat voin jättää nyt ilolla rauhaan.

Kuopiossa pyöräosuudella. Kuva Tuukka Miettinen. :)
Saijan kanssa maalissa. Naurattaa jo molempia. Kuva Tuukka Miettinen.

Sitten pääsemmekin "iloisimpiin" tunnelmiin. Itse en uskaltanut osallistua Nokian puolimatkan kisaan, koska sain kunnon haavan jalkaani Kuopiossa kengän hangatessa nahkan pois jalasta. Kyllä, olen ottanut opikseni ja tuo n. 30 sekunnin säästö ei ole sen arvoista. Koska en itse kisannut, pystyin toimimaan virallisena huoltajana Teemulle, kuten niin monesti aikaisemminkin. Samalla huolsin osittain myös Pabloa ja pääsin tietenkin seuraamaan vierestä Söderdahlin Kaitsun jäähyväiskisaa.

Kisa oli Teemun osalta mahtava. Meno näytti alusta asti erittäin vahvalta ja ainoa asia mikä minua jännitti, oli vain kaksi viikkoa sitten ollut pitkän matkan MM-kisa. Maratonin viimeisellä puolikkaalla en voinut välttyä kyyneliltä, sillä tällainen onnistuminen kisassa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Ylpeämpi en voisi olla.

Voittaja maalissa ajalla 8.44.14. Kuva Arja Lemmettylä.
Voittaja Tiina Bomanin haastattelussa. Kuva Arja Lemmettylä.
Itselläni ohjelmassa vielä Tour de Helsinki ja Espoon Rantamaraton (puolikas nyt ainakin). Mitäpä muilla? :)

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Who will be an Ironman?

Myöhään eilen illalla tultiin kotiin Saksan pitkän matkan MM-kisoista. Kotona ollaankin sitten tämä keskiviikko ja huomenna ajetaan Kuopioon odottelemaan kisoja, joissa minä kilpailen ensimmäistä kertaa. Uskomatonta mutta totta, olen vältellyt Kuopiossa kisaamista tähän saakka! Tai olen ollut yleensä hommissa, joten annettakoot se minulle anteeksi. 3,5 viikon lomasta ehdin muuten olemaan kotona viisi päivää...

On myös tapahtunut eräs suuri asia. Nimittäin ilmoittauduin Ironman Zurich Switzerlandiin kesälle 2011. Heinäkuussa eräänä kauniina(!) päivänä ohjelmassa olisi 3,8km uintia, 180km pyörää ja maraton. Itsensä sai myös maksaa melko kipeäksi n. 520 euroa, mutta kummillista on, ettei tuo osallistumismaksu juurikaan hidasta ilmoittautumista IM:iin. Tätä projektia voi sitten seurata blogissa seuraavan vuoden ajan! Tervetuloa vaan mukaan! ;)

Joukkueenjohtaja parkkimaksua maksamassa.
Alppitorvikonsertti juuri ennen starttia.
Kuva juuri ennen starttia (elite ja 50+ -sarjat).
Teemu tulossa maaliin. Toinen kisakuva. Ei enää kisan kuvaaminen onnistunut noilla velvollisuuksilla.
Perhe Lemmettylä. Hotellissa Tuukkaa pidettiin meidän lapsena! :D
Näkymä hotellista.
Saksan MM-kisoissa olin mukana joukkueenjohtajana, joka käytännössä tarkoittaa huoltajana/valmentajana olemista. Valmentajana siinä mielessä, että eri maiden liittojen edustajat osallistuvat valmentajapalaveriin ennen kisoja ja valmentajat ovat niitä, jota saavat määrätyissä pisteissä huoltaa elite-sarjan urheilijoita. Täytyy sanoa, että yllättävän hyvin meni huoltohommat itsekseenkin, vaikka kisa oli kahden vaihtoalueen kisa ja siirtymistä (jalan) paikasta toiseen tuli vajaat 15km painava reppu selässä. Lisäksi laskin sijoituksia ja väliaikoja kahdelle urheilijalle (Teemulle ja Tuukalle), joten yhtä virheellistä väliaikaa (+3min) onnistuin mielestäni mallikkaasti. Tuukka oli hienosti 18. ja Teemu (sija 31.) joutui tunnustamaan Alpit tällä kertaa paremmiksi. Rinnekodin nousu ei riittänyt mäkiajoksi tänä vuonna... Mutta vielä on kisoja jäljellä ja kokemuksia sekä ystäviä tarttuu matkaan aina. 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Finntriathlon - Joroinen 2010

Kauhea radiohiljaisuus alkoi juuri edellisenä päivänä ennen Joroisten kisaa ja valitettavasti se jatkui tänne keskiviikkoon saakka. Pahoitteluni, mutta hiljaisuus johtui toimimattomasta nettiyhteydestä ja sittemmin olemattomasta verkkoyhteydestä. Voin luvata, että tein parhaani.

Viime perjantaina ajelimme Joroisiin ja olimme juuri ennen kisainfon alkua perillä lentokentällä. Matkalla pysähdyimme syömään, mutta en juurikaan syönyt, sillä jännitys alkoi kohota. Automatkan loppupuolella uuden sotaratsumme sisälämpötila kohosi vastaamaan huonosti lämmitettyä saunaa, joten aloin epäilemään ettei minusta ole kisan suorittajaksi kun autossa istuminenkin ottaa voimille. Kisainfon jälkeen kävimme uimassa ja siirryimme majapaikkaamme ja siitä kiitos jälleen kerran Kajlle ja Ritalle sekä Hugolle, joka ilahdutti tempuillaan. Pistimme illalla vielä pyörät kokoon ja kävimme koettamassa, että ne ovat kunnossa. Unille ruvettiin noin puolenyön tietämillä.

Kisa-aamu alkoi 6.45 herätyksellä ja puurolautasen väkisin nauttimisella. Sitten urheilutalolle viemään lenkkareita ja muita juoksuvehkeitä sekä tietenkin morjestelemaan kaikkia tuttuja. Tässä vaiheessa Teemu ja minä menimme omia reittejämme, sillä hermoilu olisi kasvanut liian suuriin mittoihin, jos toinen ei olisi saanut keskittyä ja toinen olisi vain rupattanut vieressä. Ajoin noin kolmen kilometrin matkan lähtöpaikalle pyörällä ja olin huojentunut kun näin Maijan rannassa. Juuri ennen starttia hivuttauduimme oikeaa laitaa kohti ja paukusta ampaisimme matkaan.

Uinti lähti hyvin liikkeelle ja sain rytmistä nopeasti kiinni. Hoin itsekseni mantraa: "rauhaa ja voimaa" ja pian olinkin ensimmäisen poijun ruuhkassa. Aamuisen empimisen jälkeen päätin uida (tai Teemu, Maija ja Antti sen päättivät) ilman märkäpukua ja täytyy sanoa, että en katunut sitä ratkaisua misssä välissä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen otin huikan vettä ja jatkoin toiselle kierrokselle, jolloin hieman kiristin vauhtia. Uintiaika 45:42 on aika, johon voin olla tyytyväinen varsinkin kun uin ilman märkäpukua.

Vaihto oli nopea ja juoksin (pakko, sillä muutkin letkassa juoksivat) mäen ylös ja hyppäsin pyörän selkään. Teemun ohjeiden mukaan pyrin saamaan rytmin nopeasti pyörimään ja join ensimmäisen vesipullon ja geelin melko nopeasti. Pyörä kulki kyllä hienosti ja taitoinkin matkan 28 km/h keskinopeudella. Geelejä ja juomaa meni ja tavoitteena oli juoda tarpeeksi pyörän aikana. Yllätyksekseni ohittelin melko paljon viimeisellä kierroksella, eivätkä ainakaan kaikki tulleet ohi juoksun aikana. Pyöräaika 3:15:25 ja taas yhtä hymyä! Olin ajatellut, että Teemu tulee maaliin ennen kuin minä lähden juoksemaan, mutta olinkin hieman nopeampi!

Juoksuun lähtö oli yhtä hankalaa kuin kuvitella saattaa. Ensimmäinen kierros oli aikamoista teputtelua, mutta sitten sainkin rytmistä kiinni ja ylämäkiosuudet juoksin jälleen letkajenkan tahtiin. Eli laitoin letkajenkan ns. soimaan hyräilemällä sitä, jotta askel olisi tiheämpi. Suosittelen! Loput kierrokset olivatkin jo ihan mukavaa taivallusta, joskin helle pakotti juomaan ja juoksemaan jokaisen tarjolla olleen suihkun alta. Jääpalat olivat tosi mukava yllätys, mutta ne loppuivat enkä niitä nähnyt enää muilla kierroksilla. Juoksuaika 2:19:00. Maalissa pahan pettymyksen tuotti se, että Tuovinen ei ollut äänessä ja kuuluttamassa maaliintulijoita, vaan lavalla esiintyi joku solisti sen sijaan! Hmph! Tämän meinasin järjestäjille ilmoittaa kehityskohtana tulevaisuutta varten.

Loppuaika 6:20:06,2 ja viime vuoden Boisen 70.3 kisaan verratunna aikaparannusta tuli 1h 20min, joten tyytyväinen saa olla ja olenkin. Kuulema seuraavan tunnin pudottaminen on vaikeampaa, mutta ehkä siirrynkin tästä pidemmille matkoille...

Kisan jälkeen painelimmme suoraan mökille ja nyt vietämme päivän Kuopiossa pyykinpesussa. Huomenna sitten taas painetaan mökkeilemään saareen ja sitten aletaankin virittäytyä pitkän matkan MM-kisoja kohti. Kiitos kaikille kannustuksesta ja onnittelut niille, jotka lauantaina helteessä teräsmiehinä ja -naisina matkaa taittoivat!

torstai 15. heinäkuuta 2010

2 päivää

Tänään ensimmäisenä lomapäivänä nukuin pitkään, söin kiireettömän aamupalan ja aamupäivän puuhastelin kotitaloustöitä. Sitten jatkettiin erilaisia kotitaloustöitä ja pestiin pyörät kisakuntoon takapihalla. Kylläpä nyt kiiltää! Lisäksi pakattiin ja tehtiin sisustustöitä. Lounaan jälkeen katsottiin elokuva, jotta minä saisin muuta ajateltavaa... Onneksi Teemun veli Taneli ja hänen vaimonsa Tiina tulivat vielä yökylään ennen siirtymistä häämatkan lämpöön, eli toivottuja vieraita!


Viimeistä viilausta vaille valmista?

Huomenna ajetaan Joroisille ja odotellaan lauantain rientoja!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

3 päivää

Tänään oli iloinen päivä, sillä jäin 3,5 viikon lomalle. Ensimmäinen aikuisten loma ja juhlistin sitä menemällä Maijan ja Teemun kanssa Kuusijärvellä testaamaan eri kisa-asuja ajatellen uintia lauantaina. Märkäpuvulla uinnin saa kyllä heittää mielestään, sillä tällä menolla Valvatus kiehuu lauantaina! :) Uin Kuusijärvellä ensimmäisen kierroksen siten, että minulla oli päälläni kaksiosainen 2XU:n kisa-asu ja sen päällä Orcan vanha maajoukkueasu, joka on yksiosainen kisasuikka. Toisen kierroksen vetäisin pelkällä 2XU:n asulla. Täytyy sanoa, että ensimmäinen kierros oli parempi, sillä kisasuikka varmisti sen, että paketti pysyi ns. kasassa. Joten mitä ilmeisemmin vedän uinnin tuon ensimmäisen kierroksen perusteella kisapuku alla ja kisasuikka siinä päällä. 


Töissä olen juonut vissyä (ja vähän syönyt salmiakkia), jotta nestettä tulisi nautittua tarpeeksi päivän aikana. Aika tukala olo on välillä ollut työhuoneessani, sillä ilmastointi ei juurikaan ole tuonut mitään helpotusta eikä ikkunan auki pitäminenkään auta mitään tässä tilanteessa. Eipähän minun sinne tarvitse mennäkään 3,5 viikkoon! :D

Teemun blogissa on meneillään perinteinen Joroisten kisaveikkaus, joten kaikki veikkaamaan! Teemu on heittänyt ilmaan kysymyksen siitä, että saako Törmäsen Marko viimein suomenmestaruuden, mutta rakas aviomieheni on unohtanut vuoden 2006, jolloin Marko voitti ko. mestaruuden ja Teemu oli itse tuolloin toinen! :D

Tämän päivän treeni: (työmatkatempojen lisäksi) uinti 45 min / 1500m

tiistai 13. heinäkuuta 2010

4 päivää

Neljä päivää enää! Vastahan koitokseen oli kolme kuukautta aikaa. Pikkuhiljaa alkaa myös jännittämään, varsinkin kun tämä helle ei osoita mitään antautumisen merkkejä. Mieleen hiipii epäilys omasta jaksamisesta ja lämmönsiedosta ja olen jo täysin sisäistänyt ajatuksen siitä, että tulen uimaan ilman märkäpukua lauantaina. Huomenna pitää mennä kokeilemaan erilaisia muita yhdistelmiä uintiosuudelle, mielessä päälimmäisenä uiminen kaksiosaisella kisa-asulla, jonka päälle mahdollisesti laitan yksiosaisen, Teemun vanhan kisasuikan. Eri kombinaatioita siis huomenna kokeilemaan Kuusijärvelle.

Vähiin käy ennen kuin loppuu...

Huomenna olisi sitten viimeinen päivä töissä, jonka jälkeen tämä tyttö lähtee lomille. On sitä odotettukin. Ohjelmassa on kisailua, mökkeilyä, Kuopiossa käyntiä, kotona olemista ja sitten kuunvaihteessa MM-kisareissu Saksassa. Mutta ennen näitä täytyy hoitaa yksi hikinen iltapäivä Joroisilla kunnialla loppuun.


Kuva viime lauantain häistä. Brumbrum...

Tämän päivän treenit: 2 x työmatkatempo (á 8 km maastopyörä / 25 min)

maanantai 12. heinäkuuta 2010

5 päivää

Tänäänkin riitti sitten hellettä ihan koko päivän. Töiden jälkeen käytiin poikien kanssa pelaamassa mini-golfkierros ja yhdellä lyönnillä taisin hävitä ne kamppailut. Sitten puistossa istuskelun jälkeen vedin myöhäisen työmatkatempon (8 km) kohti kotia ja kauppaa ja loihdin syntymäpäiväillallisen ja täytekakun päivän sankarille eli Teemulle.

Lupasin kuitenkin tänään lepopäivän kunniaksi kirjoittaa tankkauksesta ja kisan aikana tapahtuvasta energiatankkauksesta. Koska on Suomen oloon kova hellejakso, on oma suunnitelmani keventää harjoittelua (ei kylläkään liity säähän) sekä syödä ja juoda hyvin. Maltoa en tankkaa lainkaan ennen kisaa, mutta nesteytyksestä täytyy huolehtia ja syödä myös suolaisempaakin ruokaa tässä viikolla.


 Pyrkimässä pois järvestä viime kesänä.

Ensimmäiseksi otan alle 15 minuuttia ennen starttia yhden geelin ja huikan vettä päälle. Pyörään laitan valmiiksi kaksi pulloa, jossa toisessa on urheilujuomaa ja toisessa vettä. Koska uinnin aikana todennäköisesti olen menettänyt paljon nestettä, niin juon ensimmäisen pullon vettä suhteellisen nopeaan tahtiin ja rytmistä kiinni saatuani otan ensimmäisen geelin. Geelien ottamista pyörällä jatkan 30 minuutin välein, eli yhteensä 7 geeliä. Ensimmäisen vesipullon jälkeen otan loput urheilujuomana järjestäjiltä, jos se on tarpeeksi laimeeta. Jos suunnitelmaa täytyy siltä osin muuttaa, otan välillä vesipullon geelin kanssa. Juoksussa alustavana suunnitelmana on ottaa geeli joka kierroksen jälkeen, ja jos lopussa tuntuu, niin vaikka useammankin. Eli geelejä juoksua varten olisi hyvä varata 6 kappaletta. Yhteensä geelejä pitää käydä ostamassa 15 kappaletta, jotta niitä ainakin on riittävästi matkassa. Helpompi jättää kuitenkin syömättä kuin kipaista S-markettiin ostamaan banaaneja. Ja nämä asiathan ovat yksilöllisiä, mikä toimii toisella voi toisella olla katastrofi.

Tämän päivän treenit: lepo (työmatkatempo 2 x 25 min / 8 km)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

6 päivää

Eilen vietetiin Teemun veljen ja hänen morsiammensa häitä Kuopiossa oikein kauniissa säässä. Pari oli kaunis ja komea, ja oman lisänsä päivään toivat häihin osallistuneet kadetit perinteineen. Menosta tanssilattialla huolehti oiva orkesteri, joka takasi sen, että mekin poistuimme yöpuulle vasta noin kello kolmen maissa.

Mutta koska kisakausi on meneillään, niin kello 10.00 olimme jo Teemun kanssa pyöriemme päällä menossa omille teillemme. Minä suuntasin entisen joukkuekaverini kanssa Vehmersalmen lenkille ja Teemu taisi ajaa saman lenkin pidettyään ensin pyöräkoulua triathlonkoululaisille. Ainakin herrat Rissanen, Toivanen ja Lemmettylä tulivat meitä vastaan suut virneessä. Minun lenkin tarkoituksena oli laittaa rasvat liikkeelle, eli rasva-aineenvaihdunta. Rasitus ei ollut pääasia vaan se, että keho käyttäisi hyvin rasvoja.

Lupasin kirjoittaa tankkauksesta, mutta koska kirjoitan tätä helteisessä autossa ja akkukin piiputtaa, niin siirrän sen pohdinnan huomiselle.


Terhin kanssa lossilla.

Tämän päivän treeni: pyörä 4h 25min / 101 km

lauantai 10. heinäkuuta 2010

7 päivää

Kuopiossa häähumun alla kävin juoksemassa 45 minuuttia ja lämmintä oli varjossa +25... Juoksu oli aika ponnetonta, sillä tämä kuumuus verottaa ainakin minua. Mutta hauskaa lenkissä oli se, että sain houkuteltua äitini pyörällä mukaan, joten juomapullokin tuli kuljetetuksi mukana.

Eilen tulomatkalla mietittiin ja suunniteltiin tankkausta ja energiansaantia kisan aikana. Siitä kirjoittelen lisää huomenna.


Lenkin jälkeen on mukava pulahtaa järveen ja kiiruhtaa koti kampaajaa!

Tämän päivän treeni: juoksu 45 min / 7,5km

perjantai 9. heinäkuuta 2010

8 päivää

Tänään suunnattiin suoraan töistä kohti Kuopiota, mutta matkalla poikettiin ensi viikon pelipaikalle Joroisten Valvatukselle tarkastamaan uintireitti. Reitti on jo merkitty suurin ja näkyvin poijuin. Uin ensimmäisen kierroksen märkäpuvulla ja toisen kierroksen vetäisin kisa-asulla, varmuuden vuoksi. Itse olen niitä uimareita, jotka hyötyy huomattavasti märkäpuvun käytöstä, mutta yllättävän hyvin asento pysyi toisellakin kierroksella. Täytyy sanoa, että Valvatuksen vesi oli melko lämmintä ja märkäpuvulla uidessa tuli hiki. Teemu ui BS:n Zero 3:lla edestakaisin ja ympäri.

Kun Lemmettylän perhe uimassa kävi...

Oma uinti kulki tosin hyvin ja rennosti. Oli yllättävän tärkeää sittenkin päästä uimaan tuo reitti, sillä olen vuosia katsonut ja ihmetellyt uintimatkan pituutta juuri Joroisilla. Näyttää, että poijuja on silmän kantamattomiin, mutta eihän se niin ollut! Epävarmoille tai aloittelijoille neuvoisin, että huonon hetken yllättäessä keskittyy etenemään poijulta seuraavalle ja niin se matka taittuukin. Ei edes ala ajattelemaan koko edessä olevaa uintimatkaa, vaan keskittyy etenemään poijunväli kerrallaan. Huomenna sitten juoksut aamulla ja loppupäivä häähumussa! 

Tämän päivän treeni: uinti 45 min / 2 km 

torstai 8. heinäkuuta 2010

9 päivää

Aamuni alkaa normaalisti 6.30, jonka jälkeen käyn suihkussa herätäkseni ja sitten syön aamupalan sekä luen lehden. Näin olen tehnyt melkein viimeiset 20 vuotta... Sitten ajan työmatkatempon (Jupis valaisi minua tästä lajista FB:ssa, joten kiitos siitä) 8 km töihin ja työpäivän jälkeen takaisin. Tänään kuitenkin (aamutempoa lukuunottamatta) oli lepopäivä ja Teemu tulikin hakemaan minut töistä kravatin ostoon, sillä lauantaina pääsemme odotettuihin häihin. Huomenna ajamme (kyllä, omalla autolla vihdoinkin!) Joroisten kautta Kuopioon ja käydään uimassa ensiviikon pelipaikalla pari kierrosta!

Tällaista lähti mukaan kaupasta. Ei tarvitse enää silkkihuiviakaan Maijalta lainata.

Tämän päivän treeni: lepopäivä

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

10 päivää

Olen uskomattomalla tavalla laiminlyönyt blogiani, vaikka pidän tästä kirjoituspuuhasta. Nyt onkin aika tehdä ryhtiliike ja teen sen siten, että kirjoitan päivittäin valmistautumisestani Joroisten puolimatkalle, joka käydään lauantaina 17.7.2010.

Surkealle päivitystahdille on olemassa myös muutama selitys. Juhannuksena olimme Espanjan Vitoria-Gasteizissa pidetyissä ETU:n pitkän matkan EM-kisoissa. Teemu luonnollisesti kisasi siellä ja itse toimin Suomen joukkueen joukkueenjohtajana.


T1, pyörää viemässä.



Reissu oli mukava, joskin kisat oli vähintääkin mielenkiintoiset järjestelyiltään. Kun kotiuduimme, meillä oli muutto ensimmäiseen omaan kotiimme, joten hässäkkää on ollut ja kunnolla ei meinaa ehtiä edes nukkumaan.


Omassa kodissa on hyvä testailla esimerkiki uutta sohvaa.

Mutta se siis selittelyistä. Tarkoituksenani on siis raportoida valmistautumisesta päivittäin. "Lähestymissuunnitelman" seuraavaksi 10 päiväksi on tehnyt Teemu ja siihen on hyvä luottaa, sillä meniväthän viime kesän HIM ja maratoni oikein mallikkaasti.

Tämän päivän treeni: pyörää 1h 45min (sis. 5 x 5min kovaa) / 40km

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Triathlonbuumi

Tänään aloitettiin Helsinki Triathlonin Rykäsyt Vantaan Kuusijärvellä. Ja osanotto oli aivan uskomatonta. 57 triathleettia lähti kisaan ja kymmenkunta veti matkan kilpailun ulkopuolella, vaikka olisivat hyvin voineet kisatakin. Ministeri Stubb lähetti kisaajat matkaan ja itse olin jälleen kellokaisana. Mutta luvalla voin varmasti sanoa, että Suomessa on aivan mahtava triathlonbuumi! Koko piäkaapuntiseuvun triathlonkerma oli kokoontunut viileään kesäiltaan kisaamaan, tapaamaan lajitovereita ja pitämään hauskaa.

Tapahtumia on riittänyt myös muuten. Päätettiin ottaa yksi aikuistumisaskeleista ja ostettiin asunto. Munkkiniemen kreivittärenä olo loppuu kuunvaihteessa, mutta parempi asuminen ja vehreämmät treenimahdollisuudet veivät voiton. Yksi murhe tässä kyllä tuli, sillä joudumme lopettamaan Maijan kanssa viikoittaisen klo 6.30 aamu-uinnin Töölössä/Stadikalla. Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Seuraavana ostoslistalla on auto.

Reilu viikko sitten juostiin Naisten Kymppi. Työnantajan suosiollisella avustuksella päätin joulun seutuun viime vuonna osallistua ja kokea tuonkin tapahtuman. Valmistautuminen ei ollut ihan oppikirjan mukainen, sillä edellisenä päivänä oli työkaverini häät ja tuli vietettyä 14 tuntia uusissa korkokengissä, välillä tanssilattialla keikkuen. Koska juhlat olivat mahtavat, tuli myös nukuttua liian vähän, (mutta muuten olin ns. "siivosti"). Ajattelin, että jos pääsisi alle tuntiin, mutta 56 minuuttia oli kyllä melkoinen yllätys valmistuminen huomioiden! Kiitos kovasti Ullalle, jonka kanssa juostiin yhdessä rintamassa maaliin saakka. Muuten olisi vauhti ehkä ollut hitaampaa.

Ja Joroisten kisakin lähestyy hitaasti, mutta varmasti. Ja sitä vartenhan tässä on treenattu. Viime viikon harjoitukset:

maanantai: kuntopiiri 45 min
tiistai: juoksu 7,4km 45 min
keskiviikko: kuntosali 60 min
torstai: ap: uinti 1 km 30 min / ip: pyörä 48 km 1,5 h
perjantai: lepo
lauantai: uinti 1,5 km + juoksu 3,5 km 65 min
sunnuntai: pyörä 105 km 4 h 30 min


Yhteensä noin 10 h

torstai 13. toukokuuta 2010

Kilpa(iluihin)varustelua

Yritin olla otsikon suhteen näppärä, mutta yritys jäi aika väsyneelle tasolle. No, niin taidan olla minäkin. Odotan viikonloppua, jotta saa univelkoja maksettua.

Viime lauantaina osallistuimme yhdessä Teemun kanssa Länsiranta-Hölökkään jo toisen kerran. Itse olin naisten 7 kilometrillä kolmas ajalla 39:27.61. Aika osoittaa minulle erittäin suurta kehitystä juoksuvauhdissa ja antaa ilon aihetta. Teemu voitti 13,6km kisan ajalla 50:33,95. Hölökkä on erittäin hyvin järjestetty kyläkisa, jossa on hyvä ja lämmin tunnelma sekä vaihteleva maasto.

Lauantai kului varusteiden päivittämisen merkeissä ja jouduimmekin lähtemään ennen palkintojenjakoa triathlonkoulun varusteseminaariin. Tosin ensimmäisen hankinnan tein jo hölökkä paikalla, kun ostin uudet kisakengät. (Seuraavat kuvat valmistajien sivuilta).


Adidaksen AdiZero Adios -kisatossut Forte Sportilta

Loput hankinnat teinkin ScorpionStorelta:


Harjoituskengäksi Karhun M2.


2XU:n toppi (vanhempi malli = mm. leikkaukset eri tavalla)


sekä alaosa.


Ja kesän aurinkoisiin keleihin blueseventy:n visiiri.


Ja vielä pyörään mittari Sigmalta (906).

Kelpaa sitä nyt sitten valmistautua kesään. Ja jos ei ole vauhtia, niin ainakin näyttää hyvältä. :D

maanantai 3. toukokuuta 2010

There´s no stopping me...

Wau, Mallorcan leiri on nyt ohi ja viimeisen 24 tunnin aikana olen pyöräyttänyt neljä koneellista pyykkiä. Aivan mahtava reissu on takana ja loistava startti kevään treeneille. Yhteensä harjoittelua välillä sunnuntai-lauantai tuli noin 22 tuntia, joka on kaikkien aikojen määräennätys. Harvemmin sitä kuulaa työnnettiin ja salibandya pelattiin 20 tuntia viikossa...


Lajivalikoimaan leirillä kuului koko kova kolmikko, mutta pyörää tietenkin eniten. Juoksua hieman pyörän päälle ja kerran tein yhden pidemmän lenkin (n. 12km) auringon paahteessa. Kolme kertaa (30min/kerta) kampesin itseni mereen uimaan ja kuvastakin välittyy innostus moiseen, aamuvarhaisella tehtävään toimintoon. Neljäskin kerta oli lähellä, mutta kun muiden uidessa kaukana edellä nostin päätäni tähystääkseni eteenpäin, näin salamoiden iskevän läheisiin vuoriin. Uikutin kuin koira ja pakenin paikalta häntä koipien välissä.


Pyörällä (jonka muuten kokosin ja pakkasin itse) sain ajaa enemmän kuin koskaan ennen, yhteensä vajaat 350 km. Reitit olivat aivan mahtavia ja vaihtelevuutta löytyi joka lähtöön. Yhdessä saksalais-suomalaisessa ajoryhmässämme oli mainiota porhaltaa menemään. Salarakkaani (Scorpion) sain myös uudet kumit alleen (kuvassa vanhat), sillä kävimme hurvittelemassa Decathlonissa. Reissu senkuin kallistui...


Majoittauduimme Club Polentiaan, jossa hintaan kuului myös aamupala ja päivällinen. Asiakaskunta koostui suurimmaksi osaksi saksalaisista ja englantilaisista pyöräilijöistä ja pyöräkenkien kopina kuuluikin aamusta iltaan ympäri resorttia. Hotellilla on lisäksi mm. kuntosali ja 25m uimaradat sekä lähistöllä on myös hyvät juoksureitit. Samaan aikaan reissussa oli useita mukavia ystäviä ja tuttuja, joten hauskuutta riitti monessa muodossa, kommelluksiakin.


Puolenpäivän ajan olimme Teemun kanssa myös turisteja ja minä pääsin vuorille autokyydillä. Kauhean korkealla oltiin ja päässä huimasi. Huimasi myös ajatus, että nousut pitäisi nousta pyörällä ylös ja minä fanitankin kaikkia, jotka niin tekevät. Ja uskaltavat myös laskea alas. Valmentajani (Teemun) arvio oli, että minä voisin nousta muiden koukkupolvien mukana vuorille jo ensi vuonna. Alas tulemiseen menisikin suunnilleen yhtä pitkä aika.

Säät olivat aivan loistavat ja kunnon pyöräilijärusketusrajatkin on ensimmäistä kertaa hankittu. Olen niistä hyvin ylpeä. Väsymyskin alkoi painaa viimeisinä päivänä ja mielenkiinnolla odotan millainen työviikosta tulee. Väsymys näkyi ennen kaikkea normaalien asioiden hoitamisen viivästymisenä ja tietenkin huonoina juttuina. Mutta tuo väsymys on tavallaan sellaista hyvää väsymystä ja häviää levolla.

Täytyy vielä todeta, että pyörän suhteen leiri antoi roimasti lisää itseluottamusta. 100km lenkki on ns. kevyttä kauraa (voi se olla yhtä kärsimystäkin) ja Joroisten kisaa alkoi odottamaan ihan toisella tavalla. Rääväsuut alkoivat povaamaan kuntosarjan voittoa ja Tiinakin kyseli, että pitäisikö hänen alkaa jo huolestumaan. Sovittiin, että palataan tähän asiaan sitten 40 vuoden päästä uudelleen... ;D

Loppuun vielä speksit viikon liikuntasuorituksista:

sunnuntai: pyörä 2h10min + juoksu 20min
maanantai: pyörä 4h35min + juoksu 10min
tiistai: pyörä 4h
keskiviikko: uinti 30min (lepopäivä)
torstai: pyörä 4h30min
perjantai: ap: uinti 30min sekä ip: juoksu 1h25min
lauantai: pyörä 2h10min

Total: noin 22 tuntia

Ja hei, Joroisten kisaan on aikaa 75 päivää! Oletko Sinä jo ilmoittautunut?!

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Mallorcan leiri - osa I

Terveiset Mallorcan leiriltä! Enää kaksi treenipäivää jäljellä ja pikaisesti täytyy todeta, että parempaa leiriä saa hakea! Olen ajanut enemmän kuin olisimme Teemun kanssa voineet kuvitellakaan ja nauttinut joka hetkestä. Maisemat ovat uskomattoman hienoja ja seurakin ollut hyvää. Yhteislenkkejä on tehty isommissa ja välillä pienemmissä porukoissa. Säät ovat olleet mainiot ja mieli korkealla. Viidessä päivässä treeniä tuli yli 17 tuntia, joka todella on jonkinlainen ennätys. Tarkoitus olisi viedä luku yli 20 tunnin.

Kuvia ja paremmat selvitykset sitten ensi viikolla. Tänään pidän pyörättömän päivän ja aloitin jo päivän uimalla meressä 30 min. Jatkan tästä päivää pitkällä juoksulla ja pulahdan sitten vielä altaaseen. Sanoinko jo, että aurinko paistaa ja rusketusrajatkin ovat kuin oikealla pyöräilijällä? Aikamoista elämää tämäkin!

Hauskaa vappua!

tiistai 6. huhtikuuta 2010

"Kun Lemmettylän akka hiihtämään läksi..."

Pääsiäinen on vietetty ja huhtikuun olisi tarkoitus olla ensimmäinen kuukausi, kun treenimääriä olisi tarkoitus tarkistaa ylöspäin. Pääsiäisenä suuntasimme Kuopioon, missä kävin hiihtämässä talven viimeisen lenkin Puijolla. Onnistuin myös heittäytymään alamäessä pöpelikköön, ja tuloksena mojovat mustelmat ulkoreidessä. Ei ollut (taaskaan) Lemmettylän akan hiihto lasten katsottavaa...

Tapahtui myös mukaviakin asioista! Kävimme maalla ja pilkillä. Me neljä pilkkijää saimme ihan lyhyessä ajassa kukkoahvenet, mutta minä vastasin päivän suurimmista ahvenista (Teemu pienimmistä)! Ja se on jo aika paljon, sillä mukana oli pilkkikalastuksen suurmestareitakin.

Viime viikon harjoitukset seuraavaksi:

maanantai: kuntosali 70'
tiistai: pyörä (trainer) 60'
keskiviikko: sähly 60'
torstai: uinti 35'
perjantai: hiihto 45'
lauantai: lepo
sunnuntai: uinti 60'


yhteensä: n. 5 tuntia

Sunnuntaina harjoittelin appivanhempien taloyhtiön uima-altaassa (12m) volttikäännöstä Teemun johdolla. Harjoituksista on olemassa videoaineistoa, jossa valmentajan kommentit valmennettavan ollessa veden alla ovat pedagogisesti vähintääkin arveluttavia.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

"Kylmää vettä!"

Koska yksi tämän blogin pitämisen syistä on täysin itsekäs, julkaisen juhlallisin menoin kuluneen viikon treenit näin sunnuntain kunniaksi. Kokonaisrasitus kasvoi jälleen loppuviikosta vähintäänkin kohtuulliseksi, mutta sitten tehdään vähemmän mutta sitäkin laadukkaammin.

Maanantai: kuntosali 65'
Tiistai: pyörä (trainer) 60'
Keskiviikko: juoksu 45' + kuntopiiri 15'
Torstai: uinti 30'
Perjantai: uinti 30'
Lauantai: pyörä (HelTri:n spinning) 85'
Sunnuntai: uinti 65'

Yhteensä: noin 7h


Mutta millainen uinti olikaan sunnuntaina ohjelmistossa! Kun Maijan kanssa suunnattiin altaaseen, niin jo vähän etukäteen hirvitti, että näinköhän saadaan ohjelma vietyä läpi. Oltiin täpinöissämme ja lopputuloksena yksi parhaimmista uinneista sitten viime syksyn. Kiitos tästä kuuluu tietenkin ohjelmoijalle, eli Teemulle.

Uinti 2000m

Alkuverra 400m:
- 100 vapari
- 100 selkä
- 50 rinta
- 6*25m potkut kiihdyttämällä
Tekniikka 500m:
- 6*25 yhdellä kädellä
- 3*50 jossa 25 etuskulling + 25 vapari
- 8*25 lauta polvien välissä
Sarja 1000m vapari:
- 100 vauhti 1
- 200 vauhti 1
- 400 vauhti 1
- 200 vauhti 2
- 100 vauhti 3
Loppuverra 100m:
- 25 selkä
- 75 mahdollisimman rennosti