maanantai 29. marraskuuta 2010

Tough luck :)

Perheessämme käytiin viime kesänä keskustelu siitä, kuinka arki saadaan pyörimään sillä aikaa, kun jäsenistämme molemmat harjoittelevat IM-matkoja varten. Todettakoot, että keskustelun toinen osapuoli oli hyvinkin optimistinen ja toinen osapuoli realistinen. Nyt sitten on kuitenkin mm. Facebookissa huudeltu puhtaiden sukkien perään ja välillä jopa tiskikone on ollut tyhjentämättä. Kaaosta kohti ollaan siis menossa...

Meillähän on totuttu liian hyvälle, sillä olen jo 10 vuoden ajan pyörittänyt taloutta kuin mikäkin Martha Stewart. Olen ihaillen seurannut ns. nuoria perheitä, jotka tyylikkäästi taiteilevat leireillä siten, että lapsi tulee mukana ja molemmat vuorollaan harjoittelevat. Toki tiedän, että tämä ei ole mahdotonta, mutta vaatii halua ja suunnitelmallisuutta. Nyt siis molemmat ihmettelemme, kun kumpikaan ei ole ehtinyt käymään kaupassa, imuroinut tai pessyt pyykkiä... Mihin me vielä joudutaan!? :D

Kai nyt näin älykkäät ihmiset pärjäävät yhdessä?! (Kyllä, minulla on yhdessä kuvassa Arabian Teema-muki päässä.)
Ensi viikolla aloitan Squeezy Athletic -dieetin, josta tulen kirjoittamaan vielä enemmän ja myös raportoimaan sen vaikutuksista. Syksyn aikana olen laihtunut noin 5kg ja joulukuu on hyvä aika yrittää pudottaa vielä muutama kilo. Uskon vakaasti, että IM:n maratonosuus on sitä helpompi, mitä vähemmän minulla on "kannettavaa" mukanani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!