Challenge Roth 2018

Sunnuntaina pääsin kisaamaan yhdessä legendaarisimmista triathlonkisoissa täydellä matkalla Saksan Rothissa (3,8km, 180km ja 42,2km). Kuten jo ennakkoon kirjoittelin, oli mennyt talvi ja kevät olleet treenin suhteen erinomaiset ja sen puolesta kaikki oli kunnossa jopa ennätykseni jahtaamista varten.

Aamulla ennen starttia. Ilma oli viileä, mutta lämpesi kyllä päivän aikana. Kuva. Teemu Lemmettylä.

Kisaviikko oli hieman haastava levon suhteen, sillä Teemu joutui matkustelemaan ja minun piti hoitaa arjen pyörittäminen yksin ja ilman autoa. Tästä johtuen lepo ei ollut aivan optimaalista, mutta työssäkäynnin, perheen ja triathlonin harrastamisen yhteensovittaminen on joskus tällaista. Kisaa edeltävän viikon nukuin kuitenkin erinomaisesti, joten kokonaisuus oli hyvä.

Pyörä odottamassa seuraavaa päivää.

Perjantaina saavuimme kisapaikalle ja ensimmäisenä ymmärsin kuinka isosta tapahtumasta onkaan kyse. Expo ja oheispalvelut olivat isommat kuin missään mitä olen aiemmin nähnyt. Ja uskokaa pois, kisoja on tullut reilun 15 vuoden aikana nähtyä ja koettua "muutamia" ja kaikenlaiset kisajärjestäjät ja organisaatiot ovat tulleet tutuksi. Kaikki toimi loistavasti ja asiat oli mietitty loppuun asti.

Kisa-aamuun heräsin neljän jälkeen, noin kuuden tunnin unien jälkeen. Illalla olimme Teemun kanssa nauraneet, että eniten ennen kisaa harmittaa juuri edeltävänä iltana, kun tietää että seuraavana päivänä samaan aikaan on aivan loppu (kisan jälkeen). Pystyin tällä kertaa syömään aamupalan ja vaikka toki jännitti, niin olo oli ihan rento. 

Pyörä kun kulkee, niin naista naurattaa. Kuva: Marathon Photos

Asiaan kuuluvien toimien jälkeen tuli pian starttivuoro. Oma lähtöni oli täysin naisten startti, joten siskojen kanssa lähdettiin liikkeelle. Mutta ei mitenkään sopuisasti, sillä koskaan en ole saanut niin paljon osumia startissa. Kyynärpäätä tuli korvaan ja kantapää suoraan lasiin. Näistä lopputuloksena mustunut korvanlehti ja punainen silmä. Ja vahinkojahan nuo toki ovat, mutta tähän saakka olen pystynyt moiset välttämään. Uinti oli sitten vauhdillisesti samaa tekemistä kuin aina. Miten se on edes mahdollista! Parantunut uinti ei suoraan siirry altaasta avoveteen ja vähäisillä triathlonstarteilla ei saa tarvittavaa kokemusta suunnistamisesta ja taktisesta pelisilmästä. Lisäksi pitkät avovesiuinnit jäivät tekemättä ennen kisaa, joten siinäpä muutama syy 1:18:44 ajalle. Olin 288. hitain nainen uinnissa, mutta ainakin hyvävoimainen, jos se nyt oli lohtuna tilanteessa.

Muutamia teknisiä kurveja laskuissa oli. Huomaa, että miehet ovat selkä pystyssä ja minä tyttö ajan vaan aerosta!
Kuva: Teemu Lemmettylä

Vaihdossa otin geelin, sillä olinhan ollut jo hyvän tovin pitkästä päivästä liikkellä ja se oli vasta alkua. Pyörälle päästyäni join ensimmäisen "spesiaalipullon" (= Teemun sekoitus) nopeasti ja siitä lähtien noudatin suunnitelmaa ravinnon suhteen tarkasti. Järjestäjien urheilujuoma maistui laimealta, joten pyöräilyn lopussa kaipasin T2:lla odottavaa suolatablettipussiani. Pidin Rothin pyöräreitistä, joka kierrettiin kahtena kierroksena. Nousut olivat töpäköitä, mutta eivät liian pitkiä. Rikkoivat hyvin ajoa ja toivat vaihtelua. Solar Hill oli kokemuksena aivan mahtava. Poskilihaksia alkoi kivistämään, kun hurjan yleisömeren kannustaessa meni suu virneeseen ihan itsestään. Peesausta en muuten nähnyt lainkaan. 5min rangaistus JA 1km lisälenkki maratonilla tuntui olevan riittävä pelote sellaista harkinneille. Lisäksi moottoripyörillä liikkuvia tuomareita näkyi paljon ja kerran kuulin vihellyksen edessäni, kun kisaaja näytti ylittävän keskiviivan syystä tai toisesta. Tämä oli siis ankarasti kiellettyä. Yhdessäkään penalty boxissa en nähnyt ketään, mutta toki nämä ovat vain omia huomioitani asiasta. 

Toisella kierroksella vastatuuli on kovempi ja siihen ei auttanut puskea liian kovaa. Pyörä kulki hyvin ja ajo tuntui vahvalta. Pienissä kylissä kannustus oli huikeaa ja kylät olivat myös kauniita. Tulin vaihtoon kun pyöräilyä oli takana 5:31:12 ja vähän olin harmissani, että aikaa oli mennyt 8min enemmän kuin viime kesänä Puolassa. Olin siis ennätystäni jäljessä. Pyöräaikani oli naisten 39. nopein. Pieni parannus uinnista, heh.

Lämmön noustessa olin tyytyväinen, että olin hoitanut triathlonin neljännen lajin, eli syömis-ja juomiskisan, suunnitelman mukaan. Kuva: Teemu Lemmettylä

Maratonille lähdin ajatuksella, että juostaan niin pitkään niin kovaa kuin mahdollista. En tiedä, että onko tämä paras taktiikka, mutta tunnen itseäni sen verran ettei ainakaan täydellä matkalla minun kannata lähteä hakemaan loppua kohti nousevaa vauhtia. Hyvinhän se lähti kulkemaan, kunnes +25 asteen lämpö ja matkan rasitukset alkoivat 20-30km välillä tuntua. Teemu oli reitin varrella ja muistutti kehon viilentämisestä, juomisesta ja syömisestä. Nämä asiat olivatkin kunnossa, vaikka kiukulla piti geelit ottaa. Suolatabletit toimivat hyvin ja toivat tunteen paremmasta menosta.

Tuon kymmenen kilometrin aikana keskittymiseni heikentyi ja kävin keskusteluani itseni kanssa siitä, että kun ennätysjahti on nyt menetetty, niin eikö voisi jo vähän höllätä vauhtia. Kiukuspäissäni totesin kuitenkin, että juoksemalla tämä reissu loppuu ja mitä nopeammin se etenee sen parempi. Kun juoksin 32km kyltin ohi tajusin, että minullahan on noin 1h15min aikaa juosta viimeinen kymppi ennätykseeni nähden. Siitä sain uutta puhtia. Tajusin, että tulen alittamaan neljän tunnin rajapyykin jahka pysyn liikkeellä. 

Maalisuoralla oli hyvä fiilis. Kova päivä oli tulossa päätökseensä onnistuneesti. Kuva: Teemu Lemmettylä

Juoksun lopussa oli pari ilkeää ylämäkeä ja mukulakiveä. Lisäksi reilusti nauttimani neste alkoi hölskymään vatsassa, jota paikkasin suolalla. Vähän jo mietin, että tuleekohan tuosta ongelma, mutta päätin työskennellä sen ongelman kanssa sitten jos on tarvetta. Ei tullut tarvetta. Viimeiselle kolmelle kilometrille oli aikaa  noin 30min. Silloin tiesin, että onnistun siinä, mistä en oikeastaan uskaltanut haaveilla etukäteen, eli 11h alittamisesta. Ehdin moittimaan itseäni fokuksen kadottamisesta juoksussa, mutta kiittelin itseäni siitä, että pääsin kisaani takaisin.

Maalisuora oli hieno kokemus. Viimeisen vuoden työ ja tietysti pidempi harjoitteluhistoria oli tuottanut jälleen hedelmää ja kilpailu oli tuota 10km henkistä "tummumista" lukuunottamatta ehjä hyvä kokonaisuus. Silloinkaan en antanut periksi, vaikka vaikealta tuntuikin. Juoksin maratonin ajassa 3:48:39, joka oli 37. nopein aika. Itse asiassa se on vain n. 6min hitaampi kuin 2014 helpolla reitillä juoksemani maraton.

Ylitin maaliviivan ajassa 10:47:55, mikä tarkoitti noin 15min parannusta viime vuonna tehtyyn ennätykseen. Aika oikeutti 14. sijaan ikäryhmässä ja 49. sijaan naisissa, kun naisia oli 412 mukana. Sarjani voittaja meni 9:37, joten siinäpä ero sarjani kärkeen. Maalissa olin parempi voitisempi kuin koskaan aiemmin eikä jalatkaan olleet niin loppu kuin usein minulla on. 

Huuda, huuda ilosta! Kuva: Teemu Lemmettylä

Olen iloinen siitä, että yleisesti pystyn harrastamaan näin äärimmäisen hyvää kuntoa vaativaa lajia ja sekä nauttimaan juuri tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta että parantamaan ennätystäni. Tiedän, ettei ennätyksen jahtaaminen voi, eikä pidäkään olla se juttu, mutta iloitsen siitä nyt. Se kertoo minulle siitä, että tekemiseni on tuottanut tulosta, en antanut periksi vaikka sekä arjessa että kisassa on ollut hankalat hetkensä ja että minulla on voimia vielä senkin jälkeen, kun meno tuntuu liian kovalta.

Tämä ei olisi mahdollista ilman Teemun tukea ja ohjausta. Yksi suurimmista vahvuuksistamme on se, että molemmat ymmärtävät mitä tämä laji vaatii ja tuemme toisiamme sekä järjestämme arkemme niin, että harjoittelu on mahdollista. Mummot ja ukit ovat myös olleet tärkeitä, kun harjoitteluun on pitänyt löytää aikaa toisen ollessa poissa. Nyt tyttäremme on jo sen verran iso, että olipahan hän muutamana lauantaina klo 07 uimahallissa eväiden ja iPadin kanssa. Kova työ palkittiin ja nyt on levon ja palautumisen aika.

Ensimmäinen ison tytön leiri takana

Yhdeksän päivää, 35,5h ja 699km. Kaikki treenit meni juuri niin kuin oli suunniteltu ja vieläkin paremmin. Leiriohjelma oli loistava, sillä vaikka loppua kohti tuntui, että pystynkö tosiaan vetämään tämänkin päivän, niin aina pystyin ja en kärsinyt minkäänlaisista säryistä tai esim. polvikivuista.

Pitkää suoraa oli välillä ajajalle. Kuvan otti Pia.

Kaksi ensimmäistä leiripäivää menivät pyörän selässä ja ajettiinkiin molemmilla lenkeillä 5-6h. Nousua oli myös ihan riittävästi tarjolla. Kolmentena päivänä pidettiin pyörätön päivä, mutta uitiin 50m ulkoaltaassa 60min ja juostiin 90min. 

Rantalenkillä ensimmäisenä ajopäivänä. Pia kuvasi jälleen.

Sitten tuli yksi suosikkitreeneistä, sillä ajettiin noin 1h pyörää, juostiin 30min, ajettiin 1h pyörää ja juostiin 30min. Tiettyjä watteja oli tarkoitus pitää, mutta hankalaa se tasaisella oli. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen harjoitus tällä tyylillä minulle. Juoksu kulki tosi hyvin. Sitten oli luvassa voimapyörää, missä noustiin yhtä mäkeä tietyllä "asetuksilla" (watit, kadenssi, ala-asento), tai ainakin yritys oli kova. Sitten juostiin päälle 40min, joka irtosikin tosi hyvin, sillä viimeinen 20min meni 4:45min/km-keskivauhtia,

Altaassa meno on jähmeämpää, mutta muut lajit kulkee kyllä kivasti. Pia taisi kuvata tämänkin.

Sitten olikin "lepopäivä", eli uin altaassa 60min ja sen jälkeen vein äitini, joka oli supermummona lapsenhoitajana mukana, Barcelonaan. Äidilleni kuuluu isoin kiitos, että kaikki sujui ihan huippuhyvin ja saimme kuitenkin olla koko perheenä matkassa.  

Meri oli hieno, varsinkin kun sinne ei tarvinnut itse mennä tällä kertaa.

Sitten jatkettiin ajoa ja suunnattiin toiseen "mäkeen" ajamaan mäkitreeniä, eli 5 kertaa mäki ylös lähellä ns. sweet spottia.

Alkuverran jälkeen iloinen joukko kokoontui, kunnes alettiin jyhkimään.

Toiseksi viimeisenä päivänä lähdin seuralaiseni kanssa todelliselle äitienpäiväajelulle ns. Brullin kosto -lenkille. Nousumetrejä tuolla reissulla tulee n. 2700, ajoaikaa tuhraantui 6h45min ja 143km kertyi kokoon. Tuolta reissulta jäi vaikka miten paljon tarinoita kerrottavaksi ja iso osa liittyi siihen, että vettä satoi aina kun lähdettin laskuun eikä ne laskut todella olleet mitään pikku alamäkiä. Aika kylmä voi olla pyörälläkin. Mutta sinänsä tuo oli loistava reissu ja olen edelleen fiiliksissä, että pystyin sen ajamaan. 

Go Pron kanssa leikkiminen on vähän vielä alkutekijöissään...

Yhdeksäntenä päivänä lähdin ajamaan "sellaista mitä vielä jaksaa", ja jaksoinhan vielä ajaa Barcelona Ironmanin 70.3 -pyöräreitin. Tosin vauhti ei enää päätä huimannut, mutta hauskaa oli. Matkustukset sujuivat sutjakkaasti ja arkeen palattuani olen ollut nälkäinen ja väsynyt. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Irongirl oli elementissään.

Jääkiekon MM-kisoissa "hassuttelemassa"

Tänään purjehdin(!) pitkästä aikaa Hjalliksen areenalle katsomaan Ranskan ja Kazakstanin jääkiekon MM-kisapeliä. Ei sillä, että juuri tuo kyseinen ottelu olisi kiinnostanut, mutta siihen oli varaa ja tulihan siinä samalla kisatunnelmaa nautittua. Kisojen lippujen hinnoista on käyty paljon keskustelua eri foorumeilla ja täytyy kyllä sanoa, että ikävän näköistähän se oli, kun lapsiperheet Suomen pelipaidoissa ja kasvomaaleissa poistuivat FRA-KAZ-pelistä ja areenalta kotia kohti, kun se mieluinen peli olisi varmasti ollut se pari tuntia myöhemmin alkanut Suomen matsi.

Fiksu mikä fiksu.

Ironman 70.3 St. Croixissa Lance ei vieläkään voittanut, vaan juoksussa Potts ja Poulat painelivat ohitse. Saakohan Lance tuota juoksuvauhtia hilattua vielä ylös, vai onko tyytyminen "hidas mutta kankea" -tyyliseen juoksuun?

Raskaus ja urheilu - osa I

Kirjoitan nyt siis ihan omista näkemyksistä ja kokemuksista. Tapoja ja tilanteita on paljon, joihin jokaiseen sopii varmasti omanlaisensa asiat ja jutut. 

Liikunta raskaana

Itse olen pyrkinyt liikkumaan aktiivisesti koko ajan. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan ollut tehdä kehittävää harjoittelua, vaan enemmänkin harrastaa ylläpitävää ja hyvää oloa tuovaa liikuntaa. Tässä viimeisellä kolmanneksella olen pääsääntöisesti uinut, sauvakävellyt sekä ajanut trainerilla. Hiihdin niin pitkään kun ladut olivat kunnossa, mutta nyt ne ovat lopahtaneet lopullisesti.

Liikun noin 4-5 kertaa viikossa, mutta silti tuo tuntuu niin vähäiseltä, koska lähtötilanne oli kuitenkin niin korkea. Lisäksi treenit ovat lyhentyneet ja tehot laskeneet. Mieleni tekisikin oikein kunnon mäkitreeniä, jossa hiki lentää ja pitää puuskuttaa oikein kunnolla. Tiedän kyllä, että tämä on vielä joskus mahdollista. Sykkeitä en ole mahdottomasti kyttäillyt, mutta pahempaa hengästymistä olen vältellyt.

Uinti on lajeista paras, sillä siinä vatsa ei oikeastaan rajoita menoa. (Selkäuinti kyllä on vähän hassua.) Lauantaina tein tunnin uintitreenin, joka sisältää myös tekniikkaa. Aikaa 1,3km treeniin meni tunti ja sama treeni vuosi sitten tehtiin noin 30 minuutissa. Nooh, vauhdista tuo ei täysin ole kiinni, sillä uintikamun kanssa ehdittiin myös jutustella ja itse pidän vähän pidemmät palautukset, jotta pystyy keskittymään sitten itse harjoitukseen. Olo on kuin virtahevolla altaasta noustaessa ja silloin todella huomaa olevansa raskaana! :D

Ylipäätänsä rentous paistaa läpi tämän hetken liikunnoistani. Tein pari vuotta todella tunnollisesti harjoittelua kohti täyttämatkaa, joten olen ajatellut etten ota stressiä siitä, että jos illalla nokoset tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin lenkkipolku, niin suuntaan sitten sohvalle.

Teemun urheilu-ura

Toinen asia, mistä halusin kirjoittaa on astetta tylsempi. Olen törmännyt ilmiöön, jossa jotkut ihmiset ottavat asiakseen huolehtia urheilu-uran jatkumisesta ja jopa tehdä ennustuksia sen loppumisesta. Tarkoitan siis Teemun urheilu-uraa, tuskin omastani kenelläkään on mielipidettä ja huolta! :D Paljastan nyt, että meille ei ole tullut mieleenkään, että urheilu-ura loppuisi tähän! Eri asia on tietysti elämän sattumanvaraisuus, mutta siihen ei kai kukaan voi varautua muutenkaan. 

On varmaan kuitenkin niin, että asioita peilataan oman tilanteen kautta, jolloin itse on voinut joutua (ainakin väliaikaisesti) luopumaan asioista elämäntilanteen muuttuessa ja samasta varoitellaan sitten muitakin. Meidän perheessä urheilun eteen on tehty paljon valintoja, joten arki on järjestelty jo nyt siten, että se on mahdollista.

Emme varmasti ole ensimmäisiä, jotka törmää tällaiseen ja tuskin myöskään viimeisiä. Lisäksi luulen, että lastenkasvatus on myös aihe, josta jokainen vanhempi saa kuulla lukemattomia erilaisia kommentteja niin hyvässä kuin pahassakin. Esimerkkejä siitä, että liikunnan ja harjoittelun voi yhdistää perhe-elämäänkin, löytyy onneksi paljon mm. seurastamme ja onhan lajin parissa syntynyt nyt useampikin TRI-vauva.

 Meinasi mennä paatoksen puolelle. Seuraavalla kerralla jotain kepeää! :D

Taisteluvaunu joogaamassa!?

Joulukuun alusta alkaen olen ollut Elixia-liikunta- ja hyvinvointikeskuksen jäsen. Päätin ottaa kolmen kuukauden jäsenyyden, sillä tuollainen on kiinnostanut minua jo pitkään ja nyt siihen oli sopiva sauma. Ryhmäliikuntaa on nyt koetettu ja sisäpyöräilyä harrastettu. Tanssia, joogaa, pilatesta ja tervettä selkää on tehty, kuntosalitreeniä unohtamatta. Oikeastaan suurimman uutuuden ovat tarjonneet juuri nuo tunnit, joissa kehosta pidetään huolta rauhallisesti lihaskuntoa kehittäen ja venytellen. Täytyy kyllä myös todeta tämän perusteella, että olen suuri ulkoliikunnan ystävä. Ryhmäliikunta on ollut hauskaa vaihtelua triathlontreeniin, mutta mieluummin olen ladulla kuin ahtaassa salissa. Mutta oikein mukava ja avartava kolme kuukautta on takana. 

Taisin mainitakin, että en ole käynyt altaassa kunnolla koko talvena. Luulen, että yksi syy siihen on se, että olen käynyt uimassa viimeisen neljän vuoden ajan säännöllisesti vähintään 1-2 kertaa viikossa. Nyt on selvästi ollut tarvetta palautua siitä ja täytyy myöntää, että tie vie halliin taas pian. Sen verta on ajatus kunnon uintisetistä alkanut kutkuttamaan. Ja vatsakaan ei siinä touhussa aseta rajoituksia.

Tuo vatsa ei kyllä vielä ole häirinnyt liikuntaa juurikaan, paitsi pyörän selässä. Olen joutunut nostamaan tankoa hävettävän ylös, mutta vielä se maha kuitenkin väliin mahtuu! :D Lisäksi mm. tänään Fitness fusion -tunnilla (yhdistelee joogaa, pilatesta, nykytanssia ja balettia...) oloni oli enemmänkin taisteluvaunu kuin naisellinen ja hehkeä! Sukset eivät lauantaina valittaneet ja eilenkin trainerilla pystyi vetäsemään ihan kivan hikisetin. Ehkä nää on enemmän niitä mun juttuja... :)

Hienostorouva Länsi-Vantaalta

Ilouutisia! Flunssa taittui, mutta kuin viimeiseksi kiusanteokseen se tapahtui vasta maanantaina. Eilen sitten porhalsimme Maijan kanssa Mäkelänrinteessä niin, että hippulat vinkui. Joo, joo ihan varmasti vinkui. Halli oli aivan tupaten täynnä, mikä on todella harvinaista, mutta vesijumppareilla oli jokin syvänmerenjumppa ja tarvitsivat vielä lisätilaa heilumiseensa. Saimme kuitenkin yhden radan käyttöömme, joka oli alunperin suunnattu vesijuoksijoille. Todella hyvää ja ymmärtäväistä palvelua! Maija jo vähän leuhkana epäili, että asiaan olisi vaikuttanut meidän Ironman Zurich -uimalakit. Nooh, olin minäkin vähän leuhkana. Harmittaa ehkä vähän, että se "ironman" lukee vain lakin toisella puolella! :D

Lokakuussa sitä saa varmasti taas aloittaa Teemun mielenmukaiset liikuntatuokiot, eli harjoitusohjelman noudattaminen. Jee! Jotenkin on paljon odottavampi mieli kuin vuosi sitten, nyt kun tiedän mitä tuleman pitää ja mitä asiat vaatii. Välillä kyllä myös hirvittää juuri se, että tietää mitä sitoutumista esimerkiksi juuri ironmanille treenaaminen tarkoittaa. Toisaalta, minulla oli koko viime vuosi pääsääntöisesti mukavaa ja sain liikkua aivan mahtavien kanssa. Se, mistä jää ns. "paitsi", niin on oikeastaan aika samantekevää ja useimmiten epäterveellistä. Se, mitä saa tilalle, onkin sitten jotakin aivan muuta.

Laskeskelin tosiaan viime viikolla, että olen ollut jopa epätavallisen terve viimeisen vuoden ajan. Liekö syynä tämä tyylini, jossa esiinnyin Sonkajärvellä alkuvuodesta? :D

Hienostorouva Länsi-Vantaalta.

Uusia tuulia

Tässä sitä körötellään kohti Kuopiota Astran kyydissä. Viikonloppu on tarkoitus viettää mökillä ja j0s vielä jotakin tarttuisi metsästäkin mukaan. Erikoislisän tuo lauantaina juostavat maakuntaviestit, missä juoksen AquaTerran ankkurina. 1,5 km on pitkä matka täysillä juostavaksi, mutta pitäähän sitä mukaan lähteä, jotta joukkue saadaan kasaan.

Tämän viikon urheilusuoritukset ovat sisältäneet pesäpalloa ja salibandya sekä pöytälätkää. Kyllä, aivan oikein. Liityin työpaikan pöytälätkäkerhoon. Kuka voisi moisesta tilaisuudesta kieltäytyäkään? Vielä kun sarja pääsee käyntiin, niin päästään tositoimiin. Täytyy myöntää, että minut on äärettömän helppo ylipuhua kaikenlaiseen uuteen ja erikoiseen, mutta tämäkin on totista urheilua joissakin piireissä.

Triathlonrintamalla on tapahtunut myös. Muutakin kuin kaudenpäättäjäiset viikko sitten. Ensi kesä on jo mielessä ja ajatuksia kisoista ja leireistä pyörii päässä. Eilen minusta tuli Helsinki Triathlonin jäsen, joten vihdoinkin pääsen lajitovereiden seuraan täällä uudessa kotikaupungissa.

Jännitystä ilmassa

Teemun huominen kaudenavaus Barcelonassa jännittää. Tänään jännitti Toivasen Teemun Lanzarote IM -kisa, jota seurasin monta tuntia internetissä oman uinti- ja juoksuharjoituksen välissä. Ja yleisesti jännittää oma kisa, joka siintää kolmen viikon päässä.

Juuri tulleen tiedon mukaan (tämähän on uutisblogi) Teemu kärsii vatsakivuista ja yleisestä huonovointisuudesta, joten aamulla olemme toivottavasti asian suhteen viisaampia. Kyse ei kuitenkaan ole mistään perhosista. On kyllä pirullisen huonoa tuuria, jos joku pöpö on tarttunut teräsvatsaiseen mieheen, mutta eipä sitä auta etukäteen surkutella. Nyt siis on jälleen yksi asia lisää jännitettävänä...

Enää ei tarvinnut jännittää.

Takuuvarmat naurut

Kuopioon saatiin ensi lumi tällä viikolla. Ja liukkaat tiet. Altaassa ja trainerilla on tullut taas viihdyttyä ja sulkapalloakin ehditty pelata. Tehtiin pelikaverin kanssa päätelmä tämän päivän pelin jälkeen, ettei kehitystä ole juurikaan tapahtunut. Pari kuukautta sitten olimme varmoja, että pelimme kehittyisi parissa viikossa, mutta samanlaista hutilyömistä ja naurun remakkaa se peli oli, aivan kuten alussa... :D

Siitä tulikin mieleeni, että urheilun neljä varmasti hilpeyttä herättävää tapahtumaa ovat:

1. Se, että maalivahti sulkee kiekon olemalla selällään ja kädet tiukasti vartolossa kiinni ja jalat yhdessä, naurattaa aina.
2. Se, että kovan salibandypelin tiimellyksessä joku astuu pallon päälle ja se menee lyttyyn, herättää takuuvarmasti hilpeyttä. Röhönauru on taattu, jos joku vielä epähuomiossa lyö palloa ja se pomppii kulmakkaasti.
3. Se, että sulkapallossa itse sulka/pallo osuu päähän, naurattaa aina. Erityisesti nauru on taattu, jos vastustaja lyö pallon ohi ja sulka tipahtaa päälaelle.
4. Se, että yrität vaivihkaa kuntosalilla saada selville kuinka joku laite toimii. Silmäilet muita käyttäjiä, kunnes uskaltaudut menemään laitteen luokse. Seuraavana yrität itsevarmasti taiteilla painot kohdalleen ja saada kaikki säädöt ja kahvat sinulle sopivaksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Naurattaa aina ja lisäksi tunnet itsesi typeräksi. (Tässä syy, miksi käytetään vain ns. vapaita painoja.)

Huomenna suuntaamme viikonlopuksi Tahkolle. Vielä ei pääse rinteeseen, mutta ulkoilu ja uinti onnistuvat varmasti.

Gradukin on edistynyt! ;D

Kohti kotikisaa

Viime viikonlopusta palautuminen, niin henkisesti kuin fyysisestikin, on tapahtunut arkisissa merkeissä. Pesukonetta on saanut pyörittää tauotta ja "märän lenkkarin tuoksu" on häipymässä, joskin yllättää aina kylpyhuoneeseen mennessä. Sunnuntaina kävin uimassa, maanantaina tehtiin Teemun "kanssa" Swim & Run -harjoitus ja eilen vuorossa oli kuntosali. Ihmisiä oli liikkeellä hurjasti, mikä johtuu varmasti syksyisestä säästä, mutta toivottavasti myös itsestään huolehtivien ihmisten määrän kasvusta. Tuolla Petosen Lippumäessä voi harrastaa uintia, jäälajeja ja kuntosalikin löytyy. Itse olen pari vuotta sitten pelannut/harjoitellut siellä kaukalopalloa. Alkuvuodestahan tuo piikki kuntosaleilla näkyy aina takuuvarmasti, kun pyhien jälkeen ihmiset toteuttavat lupauksiaan! :)

Tällä viikolla aherretaan sitten Kuopio Triathlonin merkeissä. Itse en osallistu nyt kuntosarjaan, sillä juokseminen on ihan armotonta puurtamista ja olen ehkä enemmän hyödyksi järjestävän organisaation puolella. Teemulle kisa on kotikisa, ja vaikka matka ei ihan juuri passeli taida ollakaan, niin Kuopiossa on mukava kilpailla ja kisaa on erityisen mukava myös seurata. Väittäisin Kuopion kisaa yhdeksi kisakalenterin yleisöystävällisimmäksi kisaksi. Tai sitten vedän vain härskisti kotiinpäin... :D

Töitä on jäljellä pari viikkoa. Sitten viimeistelemään gradua ja armottomaan työnhakuun. Sitä ennen voisi kuitenkin osallistua vaikkapa Kuusjärven triathloniin elokuun 23. päivä!

Triathlonin superviikonloppu

Saavuimme juuri kotiin ja pesukone piti laittaa heti "laulamaan". Viikonloppu oli huikea monella tapaa. Itse tein reilua tulosparannusta viime vuotiseen pikatriathloniin, joten harjoittelu kannattaa! Ensi kesänä on sitten puolikkaan vuoro. Lauantaina oli myös hauska tutustua uusiin ihmisiin ja poskilihaksia kivistää edelleenkin hymyilyn takia. Sää oli samanlainen kuin viime vuonna ja kamera piti laittaa juoksun alussa kiinni ja suojaan, mutta jotain otoksia viime viikonlopusta on nähtävissä seuraavassa (Kuvat: Arja ja Teemu Lemmettylä):

Toipilaan ensimmäinen pikakisa.

Perjantaina ennen pikatriathlonin starttia oli sadekuuron mahdollisuus melko ilmeinen.

20 km pyöräilyn lopulla hymyilyttää. Ajokengät täynnä vettä, mutta vaihtoalue näkyvissä.

Surkean(!) ja vaikean juoksun jälkeen sijoitus 10. Tavoitteet täyttyivät: uin vaparia, ketjut eivät tippuneet pyöräilyn aikana ja lumpio pysyi paikallaan. Paransin viime vuodesta esimerkiksi uintia huimasti, sillä uin 200m aikaan 4.11 kun viime vuonna matka tuntui ikuisuudelta (6.57). Maalissa oli siis helppo hymyillä ja iloita myös salibandyjoukkueemme muille loistosuorituksille ja triathlondebyyteille. Jarkan kanssa lyöty veto on nyt suoritettu ja kisat kisattu.

Lauantaina kisattiin sitten puolimatkan mestaruuksista. Tulokset täältä.

Ulkoministeri Alex Stubb keskittymässä urakkaansa lauantaina. Minulla oli myös kunnia jakaa hänen kanssaan palkinnot päivän päätteeksi SM-mitalisteille.

Tiina Boman voitti ylivoimaisesti SM-kultaa. Meno oli vakuuttavaa alusta loppuun saakka.

Jarmo Rissanen (vas.), Teemu ja Pablo Erat juoksun ensimmäisellä kierroksella. Teemu ja Pablo järjestivät kunnon shown viimeiselle ratakierrokselle ja katsojia viihdytettiin "koko rahalla"! Teemun viides sija oli lauantain saldo ja kovia ukkoja olivat kaikki.

Kai Söderdahl oli kolmas.

Tuukka Miettinen kiri toiseksi.

Jarmo Hast voitti puolimatkan Suomen mestaruuden.

Perinteinen juhannus

Se on sitten juhannusaatto. Meillä se tarkoittaa perinteistä pyöräreissua, tällä kertaa vuokramökille Tahkolle. Matkaa kertyy noin 60 km. Viime vuonna matka tehtiin maastopyörillä (tosin ei Tahkolle), nyt mennään hippulat vinkuen maantiekiitureilla. Uimavarusteet ovat myös mukana.

Juhlamieltä on matkassa myös, eikä vähiten siksi, että olen saanut opintorekisteriin suoritukset kaikista (siis kaikista) kursseista, paitsi tietenkin gradusta. Miten valmistuminen näyttääkin lähestyvän niin vääjäämättömästi?

Ai niin, mieheni oli täällä, ja minä luonnollisesti olin pakahtua asiasta! ;D Leikki sikseen, on varsin hienoa, että paljon työtä tekeviä urheilijoita "muistetaan" myös näin. Urheilijoihinhan ihmiset helposti samaistuvat ja heitä seurataan paljon. Ei ole väärin sanoa, että he ovat suurlähettiläitä maailmalla ollessaan. Kuten toisaalta myös kuka tahansa, työnsä tai muun puolesta.

Mutta nyt kone kiinni ja maantielle! Hyvää juhannusta kaikille!

Vappurientoja

Eilen pidettiin Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan toimesta Savo-Karjala -excursio. Hyppäsimme siis busseihin ja tutustuttiin maakunnissa oleviin ravitsemusliikkeisiin. Tarkoituksena oli aina jokaisella paikkakunnalla pysähtyä tuopillisen ajaksi ja reitti paljastui vasta linja-autossa! Hauskaa oli ja maakuntien helmiin tuli tutustuttua. Reitti: Kuopio - Vuorela - Siilinjärvi - Pöljä - Lapinlahti - Varpaisjärvi - Nilsiä - Juankoski - Riistavesi - Kuopio.

Tänään juhlinta jatkuu. Kohta suuntaamme uimahallille ja sitten vapun rientoihin. Ainakin kello 18.oo torilla uitetaan proffa ja pidetään puheita. Ystäviä on tarkoitus nähdä ja ehkäpä jopa piknikkiä pitää. Säät taitaa suosia tänä vuonna, ainakin Savossa!

Hauskaa vappua ja kevättä kaikille! :D

Erilainen viikko

Olipa hienot kelit Rukalla! Ja rinteet aivan loistavassa kunnossa. Reissu oli erittäin onnistunut ja hauska. Oma urheilu jäi sauvakävelyn varaan, mutta hienoissa maisemissa sain sauvoa menemään.

Tänään olikin sitten loistokelit ikkunanpesulle, ainakin mummoni mielestä. Kävin keikkumassa kuudennen kerroksen ikkunalaudalla ja nyt mummon ikkunat oikein häikäisevät. Ohjelmassa tänään vielä turnauspalaveri, sillä aikuisia sekä lapsia ja nuoria peluutetaan jälleen viikonloppuna Savon Sanomat turnauksen muodossa.

Teemu palasi leiriltään ja se tietää "erilaista" viikkoa. Poikkeavaisuuksia ovat mm. sohvalla oleminen (jopa makoilu), yleisesti kotona oleminen, kiireettömyys, aikaa hoitaa juoksevia asioita ja yhteisten harjoitusten tekeminen. Tosin esim. juoksu menee niin, että Teemu tulee pyörällä mukana, mutta mukana kuitenkin! :D

Lisäksi tiedote ainakin yhdelle ystävälleni, joka karvahattumalliksi sykemittariani on tituleerannut! :D Minulla on nyt uusi mittari, joka ajatteleekin puolestani! Tadaa:

(Kunto)urheilijan pohdiskelua

Urheilun saralla on itselläni kovat pohdinnat menossa. Mitä tehdä jatkossa? Vaikka polvi on kuntoutunut suhteellisen hyvin ja nopeastikin, niin salibandykentille palaaminen arveluttaa. Olisiko sitten kestävyysurheilusta minulle harjoittelumuodoksi? Pari vuotta olen jo juoksennellut ja viime syksynä porhalsin ensimmäisen puolimaratonini. Aika oli mitä oli (noin 2,5 h), mutta se oli itselleni iso juttu. Tänä vuonna oli tarkoitus juosta maratoni, mutta se kariutui tähän polven rikkoutumiseen.

Tuntuu hassulta, mutta olen vasta nyt itse ymmärtänyt triathlonharjoittelun monipuolisuuden ja hauskuuden. Myös vaparin harjoittelu tuo rutkasti haastetta ja ainahan on mukava oppia uutta. Milloinka on sopiva aika liittyä johonkin seuraan ja milloinka on sopiva aika lähteä esim. yhteislenkille? Jotenkin on tunne, että juuri tärkeä alkutaival tulee räpiköidä läpi yksin, jotta pystyy liittymään erilaisiin porukoihin ja lähteä sitten kehittämään itseään varteenotettavana kuntourheilijana. Itselläni on hyvin realistinen käsitys omasta tasosta ja en haaveilekaan vuosia jo harjoitelleiden kanssa polskimisesta, mutta jossakin vaiheessa sekin varmasti auttaisi. Lisäksi olen aina ollut vankasti mukana seuratoiminnassa, eli urheiluseuraan kuuluminen ja seuratyötä tekeminen on luontainen osa harrastustoimintaa. Mitä siis tehdä?

Pohdinnat sikseen. Tänään oli sitten (tämän tutkinnon) viimeiset luennot. Enää on jäljellä muutama seminaari ja kolme tenttiä. Ja se gradu, mutta se on kyllä hyvässä vauhdissa, jos motivaatio vain pysyy yllä. Kuukauden päästä ollaan Lanzarotella, ja tässäpä muutamia kuvia vuoden takaa:

Kuritusta

Aamulla kuritin itseäni uimahallin salilla ja illalla oli sitten vuorossa kuritusta hieronnassa... Tänään naurettiin Teemun kanssa, että minulla ei muuta olekaan kuin ns. hitaita lihassoluja, mutta nekin väsyy niin pirun nopeesti. Tänään sainkin sitten kotiin vihdoinkin "hoidossa olevan" pyörän, joten ehkä asiaan on tulossa jonkinlaista parannusta. Ohessa kuva pyörän säädöstä:

Ohjelmassa oli tänään myös työhaastattelu, joka oli mukava reissu. Ensi viikolla suuntaan Tukholmaan katsomaan yhdessä joukkueen kanssa Ruotsin salibandyn finaaleja. Sitten Rukalle. Sen jälkeen onkin vappu ja salibandyturnauksen järjestelyt ja sitten suunnataankin jo kohti Lanzarotea! Kiirettä sitten pitää!

Ja tässäpä vielä aurinkoinen kuva viime viikolta, kun pätevä huoltaja (se olen minä!) nojaili sauvoihin appiukkoa odotellessa maaliin...

Urakka takana

Lapponia Hiihdot olivat menestys ja olin melko leuhkana, kun mieheni voitti olympiavoittajan sekä maailmanmestarin! :D Mutta jännitystä mahtui myös minun päivääni. Ensinnäkin, kisahan oli etappikisa, eli yhteisaika ratkaisi ja kisoja käytiin maanantaina (60 km), keskiviikkona (50 km) ja perjantaina (80 km). Perjantaina minun tehtävänäni (yksi lukuisista siis) oli lähdön jälkeen siirtyä Pallakselle juottamaan. Muuten hyvin toiminut tiimimme (= Teemu, appiukko ja anoppi) arvioi matkan juottopaikalle hieman väärin, ja noin 60 km osoittautuikin lähes 100 kilometriksi... Meinasi hiukka kiire iskeä. Juottopaikalle ehdin kuitenkin ajoissa ja lopputuloksena 2. sija (Teemulle, ei minulle). Lähes ainoastaan minun ansiostani! ;D

Annoin myös haastatteluja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hiihtokilometrejä tuli myös minulle, joskin aika tavalla vähemmän kuin Teemulle...

Nyt ollaan taas vihdoin kotona ja huomenna on pyykkipäivä. Muutamille asiasta kiinnostuneille lukijoille voin kertoa, etttä Lapissa gradu eteni noin neljän sivun verran. Sinne siis! :D

"Kun tänään lähden..."

Huomenna suunnataan kohti hienoja maisemia, eli Lappiin! Pakattuna on juoksu-, hiihto-, uinti- ja salivehkeet sekä uskaliaasti läppäri ja graduaineistoa! (Tai läppärihän on edelleen tässä minulla, joten jäin kiinni valehtelusta...) Tänään oli jälleen tentti, ja enää kolme jäljellä. Helpottava ja kauhistuttava tunne samaan aikaan.

Toivottavasti suksi luistaa Teemullakin Lapponian laduilla (huollosta se ei jää tällä(kään) kertaa kiinni) ja toivottavasti aurinkoviikot pitävät taas kutinsa pohjoisessa! Hyvää viikonloppua ja seuraavaa viikkoa kaikille! :D

Kausi päättyi

Eilen pelattiin kauden viimeiset sarjapelit joukkueeni KSS:n Kakkosnaisten osalta. Turnaukseen lähdettiin sillä mielialalla, että neljäs sija sarjassa pidetään. Homma tehtiin jännäksi häviämällä ensimmäinen peli viimeisellä sekunnilla, mutta pisteen päässä ollut Lihamylly voitettiinkin sitten jo 5-1. Sanomattakin selvää, että mieluummin sitä olisi kentällä kuin kentän laidalla. Asianmukaiset päätökset pidettiin saunomalla ja siirtymällä yöelämään.

Itselleni oli kyllä vaikea kausi, varsinkin kun harjoittelu ja pelaaminen vaihtui "pelkkiin" joukkueenjohtajan tehtäviin. Tuntui jo, että en kuulu joukkueeseen lainkaan kun ei tarvinnut harjoituksissakaan käydä. Ensi kausi on arvoitus; uskallanko pelata enää ja kestääkö polvi.

Teemu kävi tänään hiihtämässä Mikkelin Savonia Hiihdoissa. Tuloksena loistava 3. sija! Kisaraportti on varmasti tulossa herran omille sivuille tänään.

Urheilukuvauksen helmiä

Havaijilla viime lokakuussa sain moneen otteeseen moitteita (tai suoranaista naurua) kuvista, joita muuten otettiin aika reippaasti Antin kanssa. Näin aloittelevalta kuvaajalta ei mielestäni voi kauheasti vaatia, ja viikkojen aikana parannusta tapahtui huimasti. Tässä kuitenkin muutamia helmiä, itseni tai mieheni toimesta:

Kohde on kuitenkin tunnistettavissa! (Hawaii)

Nooh, kohde on tässäkin otoksessa rajojen sisäpuolella! (Joroinen)

"Sieltä se jostain tulee vielä!" (Kuopio)

Tässä kuvassa on ainakin liikettä! (Salmensuu)

Jatkoa seuraa, sillä ihan pahimmat, varsinkin itseni ottamat, jäivät vielä armottoman sensuurin jalkoihin. Lupaan paljastaa niitä vielä myöhemmin. Jotta kuitenkin (kauhun)tasapaino säilyisi, niin tässä vielä muutama otos, jotka osoittavat, että kehitystä todella tapahtui taannoin:

Huominen päivä on erikoinen. Aamulla on rakkaan ukin hautajaiset ja illalla vietämme ensimmäistä hääpäivää. Niin se elämä vain taitaa kulkea eteenpäin. Rauhallista viikonloppua vaan kaikille.