Kohti Challenge Rothia

Kesän pääkisa on reilun parin viikon päästä Saksan Rothissa. Challenge Roth on triathlonistin ns. bucket list -kisa, tai ainakin minun. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kanaalin veteen pulahtaa yli 3000 kisaajaa jo 35. kerran Rothin pienessä kylässä.

Kyseessä on siis täyden matkan kisa (3,8km - 180km - 42,2km) ja juoksuosuutta on taas muutettu tasaiseksi ja katsojaystävälliseksi, kun viime vuoden muutokset eivät sitä ilmeisesti olleet. Katsojia tällä kisalla järjestäjien mukaan on yli 250 000, siis paikan päällä!

Minä ja Zwift ja 1,5h ajo takana.

Oma valmistautuminen on sujunut talven ja kevään ajan hyvin. Oikeastaan erinomaisesti, sillä vaikka kyseessä oli olympiatalvi, niin uuden "älytrainerin" ja Zwiftin ansiosta sain tehtyä laadukkaita pyörätreenejä läpi talven, vaikka hoidin kuukausien ajan arjen pyörittämistä yksin. Toinen onnistunut asia harjoittelussa on ollut säännöllinen (2krt/vko) uintiharjoittelu. Vaikea sinänsä arvioida, että jalostuuko tämä panostus kovemmaksi vauhdiksi kisatilanteessa, mutta varmuutta on enemmän kuin aiempina vuosina.

Sain 15h aikaa valmistautua puolimaratonille. Kuva: Viivi P.

Syksyllä puhdistin ruokavaliotani ja keskityin parin kuukauden ajan voiman lisäämiseen ja tämän kaiken seurauksena olen -10kg kevyempi kuin viime kesänä ja kropassa on kokonaisuudessaan voimakas ja hyvä fiilis. Tämä "näkyy" eniten juoksussa, jossa luonnollisesti 10kg on 10kg, mutta parantunut kropan hallinta antaa lisävauhtia ja sen huomasin esimerkiksi yllätyspuolimarassa, jonka pääsin toukokuun loppupuolella juoksemaan aikaan 1:40:48. Sain siis edellisenä iltana tietää, että minulla onkin "lappu" sisällä. Lisäksi 1000m vedot ovat parhaimmillaan menneet 4:00min-vauhtia. Se on jotain, minkä en esim. viime vuonna uskonut olevan edes mahdollista ilman etteivät jalat irtoa ruumiistani. 

Pulahtamassa altaaseen Calellassa. Kuva: Pia Ahti

Toukokuun alussa leireilimme Calellassa, joka sujui myös suunnitelmien mukaan. Meno oli jo sellaista isojen tyttöjen menoa mm. 200km loppulenkillä ja kaikenlaisena muuna hevosteluna. Leirin jälkeen olin melko sekaisin viikon ja väitin itsevarmana, että olimme Lahdessa kun olimme itseasiassa Tampereella. "Varmasti oltiin tässä hotellissa maailmancupin aikaan!"

200km viimeisenä päivänä.

Kovat treenit vaatii kovan pään ja hyvän valmentajan, jotta myös levolla ja palautumisella on varmasti paikkansa. Olen myös säännöllisesti käynyt urheiluhieronnassa, jotta erilaiset kiristykset eivät valtaa liiaksi alaa.

Osallistuin ensimmäisen kerran täydelle matkalle vuonna 2011 Zurichissä. Sitten 2014 Frankfurtissa, 2016 Kööpenhaminassa ja 2017 Poznanissa. Trendi on tähän saakka ollut nouseva siinä mielessä, että loppuajat ovat parantuneet joka kerta. Loppuajan vertailu ei ole mielekästä, mutta toki kun lähdetään 14:13 ajasta ja tullaan 11:02 aikaan, niin kyllähän siinä aina kehitystä on tapahtunut. Olen kuitenkin sisäistänyt, että mitä lähempänä olen omaa maksimisuoritustani, niin riskit sille, että ennätys ei parane tai että kisa ei sujukaan ilman vastoinkäymisiä, kasvaa. Myönnän myös, että kun pystyn kisaamaan sijoituksista, niin silloin otan myös riskejä. Esimerkiksi viime kesänä sekä Puolassa että Levillä ajoin pyörän ihan ylikylkien, mutta varmistin samalla ykkössijan.

Äitienpäivän ajelulla. GoPro-kamera mukana.

Kävi miten kävi, olen treenannut hyvin ja lähtöviivalla on sen puolesta luottavainen olo. Matka kohti pääkisaa on tänä vuonna ollut parempi kuin hyvä, toivottavasti myös päämäärä on sitä.  

Solvalla Swimrun 2017

Niinhän siinä kävi, että pari viikkoa sitten vedin kumipuvun päälle ja juoksentelin puolimaratonin verran järvestä järveen yhdessä parini Petrin kanssa. Ja vaikka olin pari vuotta aiemmin pitänyt hommaa aivan pöljänä lähinnä siitä syystä, että swimrunisti näyttää koko ajan olevan valmis kaatumaan esimerkiksi viereiseen ojaan, niin tästäkin huolimatta olin mukana kun Solvallassa kisattiin 16.9.2017.

Ensimmäisessä huollossa. Kuva: Janne Räsänen

Kaikki lähti siitä, että Petrin sanottua lähes välittömästi idean esittämisen jälkeen "kyllä", tuli minun tutustua lajiin sopivien varusteiden ihmeelliseen maailmaan. Vaikka kotona (satuinnaisesti tosin) majailee ÖTILLÖ:ssäkin ansioitunut (2016 sija 7.) lajin harrastaja, haluan myös itse olla perillä asioista enkä ottaa kaikkea annettuna. Märkäpuku tilaukseen ja sitten virittelemään pullareita ja lättäreitä swimrunasetuksiin. Kokonaisen kerran pääsin harjoittelemaan tätä jaloa lajia, asiaa ei välttämättä parantanut se, että mukana oli tuolloin Teemun lisäksi myös Iina ja Paavo, jotka muuten voittivat Solvalassa ÖTILLÖ Merit -kilpailun sekasarjan. Tai sanotaan niin, että kauheasti minulla ei jäänyt asiaan vihkiytyä kun jo mentiin seuraavaan siirtymään.

Startissa tuntui oudolle, koska kaikki tavarat oli mukana. Ei siis vaihdeta mitään missään välillä, selvä juttu. Minulla oli kellossa reitti merkattuna ja eri osuuksien pituudet lättäreissä. Oli helppo tehdä säätöjä varustukseen, kun tiesi juostaanko 3,3km vai 150m. Pullari oli tuntunut treenissä vähän ikävältä, kun se oli kiinni reidessä. Petrin kokemukseen luottaen virittelin pullarin kuminauhalla kiinni vyötäröllä olevaan kuminauhaan, jolloin sain pötikän nauhan alle selkään. Useampaan otteeseen piti ihan tarkistaa, että onhan se vielä mukana sillä niin huomaamaton se oli.

Teemut Lemmettylä ja Toivanen voittivat ÖTILLÖ Merit -kisan miesten sarjan. Kuva: Tero Koski

Kisan alku oli minulle aika rapsakka. Parin kilometrin juoksun jälkeen uitiin 700m, minkä jälkeen noustiin aika reippaasti Nuuksion mäkien päälle. Kroppa meni tuossa ihan jumiin ja pikkuisen alkoi hirvittämään, että näinköhän (tuolloin) 3 viikkoa kestänyt punttikuuri ei ehkä ollutkaan hyvä valmistautuminen. Hapot olivat aivan järkyttävät ja muutaman minuutin ajan piti puhallella ihan paikoillaan. Onneksi noin, sillä siitäpä se elimistö lähti sitten toimimaan ja jalat liikkumaan. Kokonaisuutena teimme nousujohteisen kisan, jonka aikana jopa liikutuimme omasta juoksuvauhdistamme poluilla. Vauhtimme sakkasi pienesti aina, jos edessä oli teknistä pätkää, mutta yhtään siitä helpompi osuus meni jo tyylikkäästi. Kisan loppupuolella ohitimme kaksi sarjassamme olevaa paria ja urheilullisessa mielessä se toi toki riemumieltä.

Lasketturinne bongattu. Reaktiot tiimissä eriävät. Kuva: Janne Räsänen

Itse kokemus oli aika mahtava. Yhdistetään polkujuoksu ja avovesiuinti ja hullaannutaan sitten siitä. Triathlonissa uintiosuus on minulle sellainen ns. pakollinen paha, joka tehdään vähän väkisin, eikä vähiten siksi, että siinä on eniten kehitettävää. Swimrunissa huomasin odottavani uintiosuuksia. Viimeisen uinnin aikana ajattelin, että tämä sama tunne pitäisi saada triathlonuintiinkin. Miten hienoa onkaan tehdä juuri tätä! Uida juuri tässä ja nähdä maailmaa tästäkin näkökulmasta! Uinnin ja juoksun vuorotellessa jalat tuntuivat myös tuoreilta vedestä noustessa, toki pisin juoksukin oli vain reilu kolme kilometriä pitkä.

Turilas ja Jäärä maalissa. Sateenkaari kruunaamassa maalintuloa. Kuva: Pia Ahti

Kisa huipentui laskettelurinteen päälle kiipeämiseen, joka näin Levin kisan jälkeen ei ollut ehkä minulle se mieluisin pätkä, mutta parini suorastaan hihkui aloittaessaan juoksuaskelin nousemisen. Tosi asia taitaa olla, ettei tuotakaan rinnettä kukaan tainut enää juoksemalla mennä ylös, mutta sinänsä ihan pikantti lopetus. Noin 25km reittiin, josta reilut 3km oli uinti, käytimme aikaa 4:10:53 ja olimme sarjamme kahdeksansia. Sen verran hyvin sujui yhteistyö, että Team Turilas ja Jäärä tullaan näkemään jatkossakin näissä toimissa. Tulokset löytyvät täältä.

Kuntoa!

Olen täysin tietoinen, että tästä on parin viimeisen postauksen perusteella tullut hiihtoblogi. Olen luvannut, että kun hiihdon mc-kausi päättyy, niin minulla alkaa uusi elämä. Tarkoitus on alkaa esimerkiksi käymään uimahallilla enemmän kuin pari kertaa kuussa. Viime viikolla tuo kausi sitten Kanadassa tuli päätökseen ja perheemme toinen aikuinen palasi kotiin.

Lempisuksipari.

Samoin tein en kuitenkaan rynännyt uimahalliin vaan ladulle. Kuopiossa on ollut aivan mahtavat hiihtokelit, joten kahden tunnin hiihto työpäivän jälkeen ei ole ollut mikään ongelma. Ja siis onhan hiihto nyt yläkropalle hyvää treeni uintiakin ajatellen. Edelleen noin 10h/viikko -tahtia olen pystynyt pitämään yllä. Uida ehtii kyllä ja juosta kannattaa sitten, kun se on turvallista. 

Kauhea sienilaatikko jahtaa koiria ma ja to klo 20-22 Puijolla.

Tänään kävin "saamassa happoja kroppaan" hiihtäen Puijolla. Nousin kaksi kertaa suoraan tornille niin kovaa kuin pystyin. Ilmeisesti olin niin loppu, että pois lasketellessani kaaduin jäisessä laskussa. Sukset lähti alta ja nainen mätkähti istualleen. Tietenkin ensimmäisenä katsoin, ettei kukaan nähnyt. Sitten tunnustelin mahdolliset fyysiset vahingot. 

Tällä ajoneuvoyhdistelmällä ajan kelistä riippumatta kesät talvet 12km päivässä. Molempiin suuntiin Puijon valloitus...

Tämä kaikki saattoi liittyä siihen, että olin aamulla sanonut, että pitäisi varmasti vaan kaatua pyörällä, niin pääsisi jännityksestä. Tämä taas liittyi siihen, että kun jäätynyt sohjomössö kauhistuttaa minua polven mahdollisen loukkaamisen takia, niin olisi parempi kaatua enemmin kuin myöhemmin ja saada se asia hoidettua. No sukset voin nyt ruksia yli...

Tralalaa, hiihtäjänaista naurattaa...

Tässä vaiheessa olisi melko legendaarista sanoa, että kunto on parempi kuin koskaan. Mutta sanon kuitenkin, että säännöllinen harjoitusrytmi, hiihto ja wattimittari pyörässä, joka on trainerissa ovat tehneet sen, että en varmastikaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa tässä vaiheessa vuotta ikinä. Odotan niin kovasti etelän leiriä, koska siellä pyöräily nousee aina ihan uudelle tasolle. Ja mielestäni tämä toimii sarjasta riippumatta. Treeniä, ystäviä, palautumista ja ruokaa - mitä muuta sitä nainen voi kaivata?

Kyllä se on parempi oppia nuorena pitovoitelun salat.

Maratona d'Italia 2015

Syysloman kunniaksi lomailin tavalla, joka on ainoa jonka osaan. Eli köpötellen hankalasti paikasta toiseen ja laskeutumalla kylki edellä portaita. Yritän siis sanoa, että viimeiseen 10 vuoteen 95% ulkomaan matkoista alkaa tai päättyy jonkinlaiseen urheilusuoritukseen. Matka Italiaan ei siis tehnyt poikkeuksesta.

Kisakanslia oli kerrankin ihan kelvollinen.

Maratona d'Italia juostiin Maranellosta Carpiin, eli ns. point-to-point -reitti toi oman kivan säväyksen kisaan. Iloinen joukkomme (sisältäen suurimmaksi osaksi kollegojani) suuntasikin Milanosta Carpiin, mistä järjestäjän kuljetuksella pääsimme kisa-aamuna Ferrarin punaiseen Maranelloon. Järjestelyt sujuivat ihan mukavasti, mitä nyt bussikuljetus oli parikymmentä minuuttia myöhässä. Sitä odotellessa juttelin paikallisen triathlonistin kanssa, joka hehkutti Garda-järvellä pidettävää Triathlon Bardolinoa, joka on olympiamatkan kisa. Vannotti minua, etten unohtaisi, joten pisteet minulle.

Karhu oli vahvasti esillä. Kenkiäkin oli myynnissä expossa.

Itse kisaan lähdin vähän upporikasta ja rutiköyhää pelaten. Juoksukilometrejä ei ollut muille jakaa, mutta lähdin tavoittelemaan 5:05min/km-vauhtia ja katsomaan mitenkä käy. Aika pian kävi selväksi, että ihan tuohon vauhtiin en pysty, mutta juoksu tuntui kyllä tosi hyvälle aina puolimaratoniin ja siitä vielä jonkin aikaa. Sitten vauhti alkoi tippumaan. Energiat riittivät jälleen erinomaisesti eikä ilmeisesti +28 asteeseen kivunnut hellekään vaivannut minua. Ei vaan ollut niitä kilometrejä. Kisa oli IAAF:n alainen kisa ja siis heidänkin kalenterissaan, joten ko. sääntöjä myös noudatettiin. Huoltopisteet olivat 5km ja pesusieniä niiden välillä. 

Reitti oli aika mieletön. Niin paljon kaunista katseltavaa, jos nyt jotain ehti katselemaan. Kylmät väreet (ei nestehukasta johtuen) sai aikaan sotilasakatemian läpijuoksu, missä tasaisin välein oli tytöt ja pojat juhlatamineissaan tapauttamassa. Sitä kesti pitkään ja se oli todella hieno kokemus.

Hauska maaliintulo. Harmi tietysti, että ongelmat toivat meidät yhteen.

Noin 1,5km ennen maalia sain kiinni ongelmista kärsineet seurueemme miehet ja tulimme hauskasti yhtä aikaa maaliin. Täytyy luonnollisesti todeta kuitenkin, että nettoaikojen mukaan minä juoksin nopeimmin, eli aikaan 3:52:53. Olin muuten naisten yleisen sarjan neljäs. 12min kovempi aika olisi vienyt minut podiumille. Vähän surullista. Maalissa lihaksia alkoi särkemään aivan tajuttomasti, kunnes se sitten pian helpotti. Polvessa ei ollut mitään tuntemuksia koko aikana, joten ehkä alan olla selvillä vesillä sen suhteen.

Kisan jälkeen joko hymyilytti, tai sitten tuo on kouristus.

Koska startti oli Maranellosta, missä Ferrarin tehdas on ollut aina 1940-luvulta lähtien, niin pitihän siellä käydä uudelleen. Ferrari Museo oli kyllä ihan hauska vierailukohde, jonne ei kyllä tulisi mentyä, jos ei olisi ollut noin äärellään. Katseltavaa ja käveltävää oli juuri sopivasti post maraton tunnelmiin. 

Broom, broom.

Carpista siirryimme uuteen majapaikkaamme Garda-järven kautta. Hienot maisemat ne oli sielläkin. Vesi oli kirkasta ja periaatteessa triathlonkisan vetäminen tuolla kävi mielessä, mutta luulen, että nousua tulisi siinä reissussa enemmän kuin tarpeeksi.

Kuvan ottamisen jälkeen järvi sumeni ja aallot iskivät laiturin väliköistä. Ei muuten ollut mikään rivakka ylösnousemus.

Loppureissu sujui rennommissa merkeissä ja lähes suoraan siirryin itse Milanosta Tahkon vuorijuoksuun, missä Teemu juoksu omassa sarjassaan ja ylhäisessä yksinäisyydessään 84km aikaan. Vähän tässä jo kyselin varovaisesti, että josko sitä saisi aloittaa treenin, niin Teemu vain puuskahti, että lokakuussa mitään reeniä vielä aloiteta! Selvä. 

Duomo di Milano.

Hard Run

Lauantaina kisattiin ensimmäisen kerran Hard Run -juoksutapahtuma. Startti tapahtui yliopiston rannasta ja matka jatkui kohti Neulamäen mäkiä. Kisaan starttasi 67 juoksijaa ja enemmänkin olisi mahtunut. Laukkasen Kimmo puuhasi nämä juoksut juostavaksi, toivottavasti saadaan jatkoa.

Itse olin ilmoittautunut 14km matkalle, joka oli tarkoitus juosta maratonvauhdilla, eli 5:05min/km. Vähän epäilytti, että miten vauhdin saa pysymään monissa nousuissa mitä edessä olisi, mutta pelko oli ihan turha. Nousut olivat kuitenkin yhtä lukuunottamatta juostavia, joten vauhtini pysyi hyvin yllä. Keskivaiheilla vauhdin ylläpito tuntui jopa helpolle. Tulin maaliin ajassa 1.11 ja naisten sarjan viidentenä.

Ehkä toiseksi paras juoksukuva minusta. Selkä kameraan ennen starttia. Kuva: Markku Rantama.

Italian maraton juostaan nyt sitten jo ensi viikolla. Äkkiä se aika jälleen kului ja juoksukilometrejäkin on jo yli 400! Hahaa. Italian juoksujärjestäjät haluavat erittäin kohtuullisen osallistumismaksun lisäksi lääkärintodistuksen juoksukunnosta. Todistuksessa pitää olla leima. Sehän on selvä. Kun olin töissä puolalaisessa yliopistossa tuli tämä leimahomma tutuksi.

Kuopion kovat triathlonistit. Tuukka puuttuu kuvasta, mutta muuten. Kuva: Markku Rantama.

Kauhia alkurynnistys. Sonnit irti! Triathlon hyvin edustettuna. Kuva: Lea Houtsonen.

Teemu juoksi 23km ja tuli siltä reissulta kolmantena maaliin. Sarjansa toisena. Ilmeisesti tuhansien kilometrien matkustelu ei sinällään ole hyvää valmistautumista, mutta sehän ei estä osallistumasta.

Tuo numerolappujen Essilä oli kuopiolainen vaatefirma (1950-luvulta 1970-luvun loppuun), jossa mummoni oli töissä. Aivan legendaarista. Kuva: Markku Rantama.

Eilen juoksentelin töiden jälkeen (huomaattehan sankaritreenaajan) 1h35min Puijolla, eli viimeisen pitkän. Tarkoitus oli juosta 2h, mutta lauantain kisa painoi jaloissa ja erityisesti leikatussa jalassa, joten kurvasin kotiin etuajassa. Tämä oli tietysti osa suunnitelmaa.

Juoksutakauma

Triathlonkausi on siis paketissa, mutta seuraavaa kohti ollaan jo tiukasti ponnistamassa. Onnistuin jälleen nykyaikaisen triathlonin ensimmäisessä lajissa, ilmoittautumisessa, ja elokuussa 2016 pääsen ottamaan revanssin (mistä, on hieman epäselvää) Kööpenhaminan Ironmanissa. Tähän kisaan ei tänänkään vuonna paikat menneet tyylillä "samoin tein", mutta miksi jättää mitään sattuman varaan, jos jotakin todella haluaa.

"Näitä polkuja ajan mä viimeisen asti..."

Mutta ei tässä toimettomana ole tarvinnut odotella vaan seuraavaa kesää. Lokakuussa pääsen taas juoksemaan maratoonia. Tällä kertaa matka suuntautuu Italiaan ja Maratona d'Italiaan, jossa juostaan Maranellosta Carpiin. Luonnollisesti piti aloittaa juoksuharjoittelu, jottei power walkilla tarvitse tehdä matkaa saapasmaassa. Tämä on tarkoittanut äkkijärkytyksiä jaloille mm. kovan juoksun muodossa. Lemmikkini on VK:ta 20min + 20min, jossa ensimmäinen juostaa esim. alle 5:10/km -vauhtia ja toinen 4:55/km -vauhtia. Tämä on järkytyssettiä jo ihan senkin takia, että viimeksi olen juossut kovaa ennen loukkaantumista, mikä siis tapahtui marraskuussa. Mutta yllättävän hyvin juoksu kulkee ja vaikka pahaa tekee, niin silti pystyy jatkamaan.

Sen verran asiat on hullusti, että juoksua on takana tänä vuonna vain käsittämättömät 300km! Tämä pitää ottaa huomioon siinä, ettei leikattua jalkaa rasita liikaa. Vesijuoksua ja maastopyörää on reseptinä siihen. Tänään ajoinkin maasturilla pitkin Puijoa ja päätin käydä Huuhalla ajamassa lenkin, josta moni asia sai alkunsa 10 vuotta sitten. Kummallista, miten hyvin muistin sen. Asuimme lähellä tuota Huuhan mäkeä, jota kiertää normaali kuntorata, kaikkine nousuineenkin. Olin aloitttanut muuntautumiseni kuulantyöntäjästä kohti triathlonistia, vaikka silloin en määränpäätäni tiennytkään. Oli syksyinen aamu ja luennot odottivat päivemmällä. Olin päättänyt juosta kolme kierrosta. Ja ne kolme kierrosta juoksin. Se riemu! Se oli elämäni pisin juoksumatka. Lähetin tekstiviestin Teemulle, joka oli ihmeissään suorituksestani. Mietin tänään samaa lenkkiä ajaessani, että se oli yksi kovimmista, jos ei kovin, urheilusuorituksistani koskaan. Ilman sitä, en olisi koskaan juossut maratonia saati tehnyt täyttä matkaa. Se oli tavallaan se kuuluisa kulminaatiopiste.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt!"

Kahden viikon päästä päästään Teemun kanssa mittaamaan avioliittomme tila Lost in Kajaanissa. Tooosiii mielenkiintoista.

Koska en kerralla uskonut - lisää polkujuoksua

Tänään otettiin ns. slow morning ja lähdettiin juoksemaan polulle Suovulle. Noh, hidas aamu se olikin, sillä juoksimme yhdessä Teemun kanssa 2h15min ja 17km polkujuoksua ympäri ämpäri.

Pitkospuut auttoivat naista.

Olen kyllä tykännyt tehdä näitä treenejä nyt yhdessä Teemun kanssa. Sehän on mahdollista, koska olemme täällä Kuopiossa (koska mummot) ja koska on syksy ja kaikenlainen hoopoilu on triathlonkauden jälkeen mahdollista. Sainpa kuitenkin kehuja siitä, että pysyin hyvin mukana. Vaikka en kyllä vaikeilla osuuksilla pysynyt, mutta en antanut periksikään.

Vähän sitä vaikeempaa osuutta...

Olen kyllä jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa, että polut kuuluu vaeltajille (ja vähän suunnistajille). Säntäily poluilla estää kuitenkin maisemista nauttimisen. Tällaista on kuitenkin mukava koittaa ja kyllähän se aikamoinen treeni on. Sen lisäksi tuloksena (jälleen) yksi hirvikärpänen tuliaisena, tällä kertaa Teemun päässä... Yäk.

Muodikasta polkujuoksua

Viime viikolla kävin koittamassa muodikasta polkujuoksua. Teemu oli ystävälliseen tyyliinsä taiteillut minulle reitin helevetin-perkeleen-kelloon (tunnetaan myös Suunto Ambit2 S:na) ja painelin läheiselle Jynkänvuorelle. Ensimmäisen polun löysin helposti, mutta sitten alkoivat vaikeudet. GPS ei ole tarpeeksi tarkka, jotta kaiken maaliman kinttupolut erottuisivat toisistaan ja jotkut polut Teemu joutui piirtämään ns. käsivaralla. Nooh, tästä nyt kun joten kuten selvisi ja polku seurasi toistaan, joskin täysin eri kuin mitä oli suunnitelma, niin eikös alkanut jo hämärtää. Aikaa kului odotettua enemmän koska matka piteni... Eikä siinä vielä kaikki! Lopuksi (aikaa kulunut 1h20min) kello ilmoitti, että akku loppuu. Siinä vaiheessa lopetin haahuilun ja suuntasin kuntopolulle ja kotiin.

Että tulipahan tehtyä.

Maastoduathloni Iisalmessa häämöttää 1,5 viikon päässä ja maastossa on tullut pyörän kanssa aherrettua. Teemun pitämä mtb-koulu tuottaa tulosta ja ajan jo tosi paljon rohkeammin kuin aikaisemmin. Toivon kyllä edelleen, että naisiin tulisi osallistujia lisää. Kisat nyt taidetaan joka tapauksessa pitää, sillä miesten puolella lista kasvaa. 

Yllättävä kohtaaminen pyörälenkillä: kaunis ranta.

Toki metsässä sain viimeksi myös hirvikärpäsen tukkaani. Mutta on se vaan tuo maastopyöräily metkaa. Kivaa vaihtelua ja varmasti tarpeeksi haastetta. Pyörän hallinta kehittyy samalla ja pääsen tutustumaan uusvanhaan kotikaupunkiini uudesta tulokulmasta.

Todella keskittynyttä! Huomaat varmaan, että mitään tietä ei näy.

Kovasti juoksua

Tosi erikoinen viikko on onnellisesti takana. Tosi hyviä treenejä, HelTri-Cupin 6km juoksu Pirkkolassa sekä lauantain maagisen hyvä treenipäivä, joka huipentui hauskaan iltaan Kehänvarsijuoksussa, mutta kääntyi sitten vähintäänkin tyhjentävään yöhön...

Tiistaina kokoonnuttiin Pirkkolassa, Helsinki Triathlon toisessa osakilpailuissa, juoksemaan 6km. Onhan se aikamoista ravia niissä maastoissa. Viime vuonna kun juoksin 30.36 oli mukana 10kk ikäinen vauva. Lupasin etukäteen, että alan parkua jos ei mene alle 30min. Ei tarvinnut parkua! Vaikka viralliset tulokset eivät vieläkään (what?!) ole sivuilla, niin mitä todennäköisimmin ajasta putosi 2min30s, joka tietysti on aika reilusti tuolla matkalla. Hyvä kesä tiedossa!

Lauantaina ajoin maasturilla kahdeksaksi Mäkelänrinteeseen. Maijan kanssa vedettiin tehoja altaassa (2500m), joka kyllä kostautui hieman myöhemmin. Hallilta suoraan melomaan ja aivan huikea 1,5h reissu, josta Pia kirjoittikin jo kuvineen täällä. Siitä sitten vielä kotiin maasturilla, ja näin kasaan oli tullut melkein 4,5h tuntia treeniä! Olin niin muikeena kotona, kun ehdin vielä lapsosen päiväuniaikaan itsekin ottamaan torkut.

Illalla menimme vielä Kehänvarsijuoksuun, missä Teemu juoksi 10km. Teemu vetikin niissä olosuhteissa aika kovan ajan 35.29. Irongirlin kanssa työnsimme rahaa uuden lastensairaalan keräyslippaaseen ja hyvin oli keräys tuottanut tulosta, koska se oli jo vaikeaa.

Kehänvarsijuoksun 10km startti.

Ilta kääntyi minun osaltani tosiaan posliinin halailuun veeseen puolella. Omituinen juttu, mutta saattoi johtua siitä, että join aivan liian vähän nestettä aamupäivän liikuntojen aikana, jolloin ruoansulatukseen tuli "häikkää". Oli mitä oli, se meni nopeasti ohi. Tältä päivältä jäi pitkä juoksu välistä ja treeniä kertyi n. 9h tällä viikkolla. Tulevalla viikolla etelän lämpöön! Jeih.

Juoksuviikonloppu

Viikonloppu kului remontti- ja juoksutunnelmissa. Kaksi viikkoa sitten aloitimme isäni avustuksella "pienen pintaremontin" ja nyt viimeistelimme sen. Seiniä tasoitettiin ja maalattiin sekä listoja laitettiin. Meidän panoksemme oli lähinnä olla assistenttina, ainakin sen jälkeen kun isäni oli nähnyt mitä olimme aikaisemmin saaneet aikaan. :D

Remontin seurauksena piti rukata lauantain aikataulua ja lähdin juoksemaan. Lenkin pituudeksi tuli 1h20min (n. 13km), joten aika rauhakseen (maali)höyryjä päästelin. Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä polkemaan aamuvuorossa pyörällä, mutta ulkona satoi vettä ja lämpöasteita ole kolme. Oli aikamoinen myllerrys päässäni, kun +3h pyöräilyn sijasta piti lähteä juoksemaan pitkää lenkkiä. Kiersin Pitkäjärven ajassa 1h50min (n. 17km), joten tulipahan sekin tehtyä. Tällä hetkellä vähän hirvittää huomisaamun 0700 alkava uintitreeni...

Uusi kypärä on vihreä ja violetti.

Uusi pakka on 12-27

Kevät tuli ja lumi suli, joten paketteja on ropissut postissa tasaisesti. Kahden viikon päästä ollaan Espanjassa ja tähän aikaan on ensimmäinen pyörälenkki (toivottavasti) ohi. Tulevaan kauteen on hyvä valmistautua uudella takapakalla ja kypärällä (uusilla juoksukengillä, uikkarilla, juoksupaidalla, t-paidalla, pumpulla, pullotelineillä...)

Vielä on muutama tunti aikaa osallistua arvontaan, joten hop hop! :)

20. luukku

Viimeinen työpäivä ennen lomaa on ohi! Ja nyt lomaillaan pari viikkoa, treenataan ja ollaan heimokansan keskuudessa. Harmittavasti tämä minua hieman häirinnyt pikkulenssu on vieläkin osittain päällä ja kävin vain hieman juosta tassuttelemassa ja tein päälle core-reeniä. Kuopioon pitää ottaa mukaan vesisukset ja maastopyörä. Lisäksi tietenkin uikkarit, juoksukamat ja salivehkeet. Uusi harjoitusohjelmakin on muodostumassa Teemun päässä, joten siitä lisää virtaa treeneihin!

Tänään töiden jälkeen menimme koko porukalla syömään, hakemaan minun uusia silmälaseja ja tekemään muutaman lahjaostoksen. Oli kyllä hauskaa pyöriä kauppakeskuksessa oikein koko perheen voimin. Sitä tulee nimittäin tosi vähän tehtyä ja silloinhan se kivaa onkin, kun ei koko ajan ramppaa. Toki asiaankuuluvat mahalleen heittäytymiset tuli muutaman kerran, kun jotain hyvin vaarallista ei saa tehdä, mutta pääsääntöisesti seurueemme oli varsin iloinen. Mahalleen heittäytyi meistä pienin, ei edelleenkään kumpikaan meistä isommista.

Ennen juoksulle lähtöä kuva uusista laseista.

Irongirl on perinyt tukkansa minulta. Ihme takatöyhtis! Tässä kurkataan kaloja, jotka ovat aika kova juttu.

Juuri tällaisen viestin haluaa lukea hoitopaikan ovesta...

13. luukku

Jotain on tapahtunut, sillä vaikka otin pikkujoulut rauhallisesti, tai jorrailtiin siellä hikipäässä muuten, niin ei jaksa ennää, jos ei saa kahdeksaa tuntia unta! Olin heti puolenyön jälkeen kotona, mutta kauhia väsymys aamulla! Hauskaa oli, vähän haikeatakin. Uneeni vaikutti myös myrsky, joka heilutti autoja parkkipaikalla niin kovasti, että varashälyttimet alkoivat soida. Pihalla oli kaatunut iso puistonpenkki ja aamulla tuuli heitti kävelijää. Aikamoisia tuulia on tähän vuoteen mahtunut.

Mutta väsymys kaikkosi siinä vaiheessa kun juoksin töistä kotiin sen vajaat 9km. Huomenna ohjelmassa on pitkä uinti ja sunnuntaina maastopyörälenkki. Vielä ensi viikko töitä ja sitten olisi parin viikon loma, vai treeniloma Kuopiossa! :D Pitäkää ne lumet nyt siellä ladulla!

Kotona odotti yksi jos toinenkin puuha, mutta leivottiin Irongirlin kanssa piparkakkuja. Tai minä leivoin ja yritin rajoittaa taikinan näpsimistä siinä samalla. Yleisesti ottaen piparkakuista tulee jouluinen tuoksu, mutta meillä se sitten sekottui tekemääni uuniloheen ja -juureksiin... Naapurit on varmaan innoissaan. 

Piparkakkuja.

3. luukku

Tänään juoksin kohtalaisen raskaan työpäivän jälkeen kotiin sen vajaat 9km. Aikaa tähän meni enemmän kuin yleensä, sillä tassu ei pitänyt! Vaikka lämpötila kipuaisi päivän aikana plussalle, niin tiet eivät ehdi enää sulaa. Vähän mietitytti, että ei vaan jalat mene kipeäksi, mutta eivät ne tainneet mennä. Tulisi jo kunnolla lunta, eihän tuolla vielä voi nastalenkkareillakaan juosta! :)

Iltapalana söimme Teemun tekemiä rahkalettuja ja mansikka-mustikkasmoothieta. Toiset meistä hallitsi tämän paremmin kuin toiset, joskin kaikista nämä molemmat olivat oikein maittavia!

Rahkaletut ovat hyviä. Tämä on Teemun bravuuri.

Smoothieta joka paikassa...

Juoksumaisemat

Kun jo jokunen vuosi sitten etsittiin omaa kotia, oli vaatimuslistalla hyvät treenimaastot lähellä ja minulle kohtuullinen työmatka. Ladut löytyvät 600m päästä, pyörällä pääsee ajamaan käytännössä heti vapaata vauhtia ja juoksuun on vähintäänkin mukavat maisemat. Työpaikkakin on juuri hyvän matkan päässä. Nyt koti on käynyt pieneksi, mutta ei tästä kiire pois ole.

On peltoa ja rakennusta.

Sieltä tulin,

Silmä lepää.

Todella harvoin maltan ottaa kuvia lenkillä, mutta näin offseasonin jälkeen se nyt suotakoot. Tätä viikkoa on fiiliksenä leimannut kamaluus. Uinti ja juoksu ovat molemmat tuntuneet kamalalta. Se on väliaikaista, toivotaan tiedetään. Harjoitusohjelma on kuulema työn alla ja lepo on tehnyt tehtävänsä, sillä kamaluudesta huolimatta into on jo kova! Se on kumma, että miten tauon jälkeen kroppa menee niin tukkoon treenin taas alkaessa, että hyvä ettei pohjaan uppoa ja ojaan kaadu.

Ja koska olen yllytyshurja, niin olen ilmoittautunut Pirkan hiihtoon 90km. Voin vain toivoa, että tulisi hyvä talvi... Ja sopii odottaa, että voitelu onnistuu! :D

Vantaan maratonilta uusi PB

Huh, alle 4h aikaa lähdin Vantaalta tavoittelemaan, mutta yllätys oli suuri kun juoksu kulki ja ajaksi kirjoittautui 3:50:29. Kesäkuussa juoksemani ennätys Tukholmasta (4:17) meni uusiksi noin 27 minuuutilla. Lalalallalaa, naista naurattaa! :D

Bussissa menossa kohti koitosta. Oli kiva hehkuttaa kisaa ja kuunella musiikkia noin tunnin ajan. 

Tankkasin eri tavalla kuin aikaisemmin, sillä siihen sisältyi huomattavasti suurempi määrä nestettä, joka oli juoksuun muokattu. Hyvin toimi eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Kisapaikalla oli paljon tuttuja ja Pian perheen kanssa oli mukava odotella starttia. Pelipaikalle saavuin bussilla ja kannustajat jäivät kotiin nukkumaan päiväunet rauhassa.

Lähdin juoksemaan suoraan alle neljän tunnin vauhtia, vaikka vähän hirvitti. Kuitenkin kilometrit napsui mukavasti ja oli hyvä fiilis. Vantaalla ei alussa ole ruuhkaa, joten luonnollista topuuttelua ei vauhtiin tullut. Ei haitannut. Geelejä aloitin ottamaan n. 13km kohdalla ja siitä eteenpäin aina kaksi kierroksella. Koska aina on hyvä idea kokeilla jotakin ihan uutta, niin laitoin geelit tri-numerovyöhön geeleille tarkoitettuihin lenkkeihin. Ainut ongelma oli se, että yksi oli pudonnut jossakin vaiheessa, mutta paikkasin sen ottamalla viimeiseksi järjestäjän tarjoaman tuotteen. 

Maraton juostiin neljänä kierroksena, joka olikin yllättävän hauskaa. Ensimmäinen puolikas meni sekin ennätysaikaa. Kolmannella kierroksella alkoi jo tuntumaan, mutta kun vauhti pysyi yllä niin viimeisen kierroksen alkaessa tajusin, että tämä todella menee alle neljän tunnin. Maalissa olin ihan pökerryksissä ja jalan lihakset oli tosi kipeät. Kävelin kuin ankka ja taidan kävellä niin huomennakin.

Hyvin järjestetty kisa. Isot kiitokset kannustajille ja Pialle huollosta ennen kisaa. Ja kiskaisin kisan alussa Pialle irtohihat, buffin ja hanskat. Tarkeni ilmankin.

Jätemäki

Takana tunti Jätemäkeä ylös alas.

Jätemäki on oikeasti Malminkartanon täyttömäki Helsingissä. Se on itse asiassa Helsingin korkein kohta. Minun ja Maijan tehtävänä oli juosta tunti mäkeä ylös ja alas. Sehän me tehtiin ja juostiin vielä toinen tunti päälle. Meiltähän tämä käy! Maisemat tuolta mäeltä ovat hienot, ei niitä vaan ehditty paljoa katselemaan.

Todettiin, ettei olla vielä ihan varmoja, että onko hyvä, että Teemu suunnittelee meidän treenejä olleessaan itse lenkillä. Tämäkin idea oli syntynyt 45km polkujuoksulla... Jalkoihin tuli siis voimaa ja iskutusta. Maratoniin on kaksi viikkoa ja sitä ennen purjehdin tämän viikon kaksin Irongirlin kanssa, koska Teemu on Vuokatissa. Ei siis ihan optimaalinen valmistautuminen, mutta näillä merkeillä pelataan. Kekseliäisyys peliin, niin tulee jotakin sinne päin.

Juoksurattaat

Teemun ollessa nyt kisamatkalla on minun treenien järjestäminen hieman tylsempää. Lähinnä se on aikaisemmin tarkoittanut jumppaa ja/tai traineria päiväuniaikaan. Ystävän suosiollisella avustuksella pääsin tällä kertaa testaamaan juoksurattaita, saimme siis kyseiset pelit lainaan viikoksi.

Aiemmin olen kirjoittanut, että emme ole hankkimassa ko. kärryjä. Mutta jos kärryjen kanssa (siis lapsen) pitää juosta, ovat siihen tarkoitetut rattaat huomattavasti normaaleja kärryttimiä parempi ratkaisu. Kevyet, rullaavat ja käsijarru alamäkiin. Selvästi näistä puuttuu taaperoa miellyttävä viihdekeskus, mutta viihtyminen lienee osittain myös lapsesta kiinni.

Lainassa olevat rattaat ovat Baby Joggerin F.I.T -malli. Ihan kivasti tämän aamun puolituntinen testilenkki sujui. Vähän siinä mielestäni juoksuasento muuttuu työntäväksi ja takapuoli putoaa (ei kirjaimellisesti kuitenkaan), mutta jos esim. juoksisi töihin hoitopaikan kautta, niin tässä olisi oikein oiva mahdollisuus tehdä se vauhdikkaammin kuin normirattailla. Uutena hinta näyttää olevan +400 euroa... 

Näyttävät isoilta, mutta olivat kevyet.

Kätevä kurkistusluukku matkustamoon.
Minulla ei sitten oikeasti ole noin isot reidet, vaan ne on shortsit! :D

Viihdykkeenä rusinoita ja Talk-muruja.

Juoksua suvi-illassa

Viime lauantaina hurautimme Teemun kanssa Forssaan juoksemaan 10km Suvi-Illassa. Täytyy sanoa, että siinäpä vasta hyvin järjestetty tapahtuma. Ei moitteen sijaa ja rahallekin sai vastinetta tuotteiden ja antimien muodossa. Itse lähdin matkaan testaamaan vähän "ylärajaa" sille, että miten kovaa pystyn 10km juoksemaan. Vertailukohtana, joskin aika huonona, oli esimerkiksi 2008 Varpaisjärvellä juostu kymppi aikaan 1:02:00. Lähdin juoksemaan melko reipasta vauhtia ja 2km kohdalla mietin, että josko aloitinkin liian kovasti. Päätin kuitenkin jatkaa samaa vauhtia silläkin riskillä, että mossahdan loppumatkasta. Kuitenkin vauhdinjako onnistui niin hyvin, että 5km jälkeen kiristin vielä vauhtia. Maalissa kello pysähtyi aikaan 50:41 (sija 27/417). Tulokset löytyy täältä. Teemu pisteli "emävauhtia" kuudenneksi ajalla 34:01.

Olin siis hurjan tyytyväinen, että näin rankkojen viikkojen jälkeen vauhtia irtosi vielä. Kovempaa en kyllä olisi juuri päässyt, eikä taida tekniikkakaan riittää siihen. Kympin kisa on kyllä hyvä harjoitus pitkänmatkan triathlonistille, sillä ainakaan minulla vauhti ei merkittävästi nousisi viitosella ja puolimaraton olisi jo liian pitkä. Kympillä saa juosta sydämensä kyllyydestä ja jalat alta.

Juttua riittäisi vaikka minkälaisista ajatuksista ja "murheista" kisan suhteen, mutta en taida vuodattaa niitä kaikkia kerralla. Yksi asia on tuo tuntien vähentyminen, nyt kun (yllätys, yllätys) tehoja on tullut lisää. Onneksi minun valmennuksestani huolehtii joku, joka siitä todella jotakin ymmärtää, sillä muuten sortuisin tekemään kaikki legendaariset AG (age-grouper) -mokat. Melkein väkisin tekisi mieli pitää tunnit 10-15 välillä, mutta ilmeisesti se ei tule kuuloonkaan samalla kun tehoja tulee näin paljon! Törkeetä! :D Totta on myös se, että kaikki työ on jo tehty ironmania ajatellen ja nyt mitä tehdään, niin vaikuttaa aikaan (toivottavasti vähentävästi) ja pitää "toimintakykyä" yllä. 

Kun edellisen postauksen lista huvitti ja osui yllättävän monen kohdalla oikeaan, niin lukekaapa tämä, jo yli kolme vuotta vanha (!!!) postaus, joka oli vastineena Teemun kirjoittamalle "Pitkänmatkanmiehen tilat TOP-5". Täältä löytyy siis triathlonvaimon neuvot! Katsotaan, että naurattaako enää! ;D

Viime viikon treenit:
Maanantai: juoksu 1h3min, 10km
Tiistai: lepo
Keskiviikko: kuntopiiri 30min
Torstai: pyörä (TT) 1h5min (sis. 2 x 8min kiihdytys), 27km + juoksu 15min (sis. 5 x 200m kiihdytykset), 2,5km
Perjantai: avovesiuinti 40min, 2km
Lauantai: Forssan Suvi-Ilta -juoksu 50min, 10km
Sunnuntai: pyörä (TT) 3h7min, 70km

Total: n. 8 tuntia

Tärähtänyttä!?

Sadetta toivottiin viime kirjoituksessa sekä sen kommenteissa ja sitä myös saatiin. Kevät on jo ihan mahdottoman pitkällä ja Kisaan ei ole enää aikaa kuin vajaat kolme kuukautta! Talvi hujahtikin nopsaan töiden ja harjoittelun iloisessa sekamelskassa. 

Aina silloin tällöin tuntuu, että olen huono ystävä/sukulainen ja/tai perheenjäsen, kun aikaa tavata ja kyläillä ei vain ole tarpeeksi. Tämä ajatushan on täysin omani eikä kenenkään kertomaa. Luulen, että tälläisen tavoitteen vaatima (tietynlainen) itsekkyys on minulle tässä laajuudessaan melko vierasta. Kotona on luonnollisesti toisin, kun tavoitteen asettamat vaatimukset ovat enemmän kuin hyvin tiedossa ja tiedän, että toinenkin ymmärtää sen. Kyllähän sitä moni katsoo vinoon, kun kuulee, että työssäkäyvä ihminen harjoittelee kahden viikon "etelänmatkalla" yli 40 tuntia eikä tee muuta ja nomaali viikollakin herää 5.30 mennäkseen uimaan. Tämän jälkeen kun kysyttäessä kerron, että sijoitustavoite on noin 1500-2000 välillä /(ei hajuakaan), niin vähemmästäkin pidetään tärähtäneenä! :) Tämä asia lienee helpompi ymmärtää ammattilaisen kohdalla, age grouperilla asia on vähän toinen.

Pääsiäinen toi oivan mahdollisuuden tehdä kovia juoksutreenejä ja niitä sitten tehtiinkin. Keskiviikkona kävin hierojalla Espoon Urheiluhierontakeskuksessa, jossa operoitiin jalat. Muutama jäykempi kohta löytyikin. Olin aamulla käynyt hammaslääkärissä, joten aloitin päivän ja lopetin sen samalla, pöllämystyneellä tunteella.

Viikon treenit:


Maanantai: juoksu 1h15min, 11km
Tiistai: pyörä (sis. 2 x 15min täydet tuumat) 1h10min, 25,4km
Keskiviikko: hieronta 60min
Torstai: juoksu (sis. 3 x mäkiveto = Malminkartanon jätemäki) 1h15min, 10km
Perjantai: pyörä 2h, 42km
Lauantai: juoksu 2h5min, 19km
Sunnuntai: pyörä 3h, 61,9km


Total: n. 11h

Leirin jälkeinen elämä

Niin, ei ehkä niin hääviä ole ollut tuo toiminta noin viikkon leirin jälkeen. Töissä (tietenkin) päivät menivät vielä ihan moiteettomasti, mutta illalla ei juuri muuta tarvinnut tehdä kuin laittaa pesukone päälle ja loihtia ruokaa (pääsiäisnoita, heh eh...). Keskiviikkona kävimme Teemun kanssa juoksemassa ja tekemässä muutamia juoksudrillejä, mutta niistä ei oikein jäänyt mitään kaunista kerrottavaa! :D

Oikeastaan tämä päivä on ollut sellainen "normipäivä". Ei kuitenkaan sama normipäivä kuin Kummelissa. Vaan ihan normaali olo ja kehokin tuntuu taas omalta. Hierojalle on tavoitteena päästä ensi viikolla sekä tietenkin taas treenin syrjään kiinni. 

Ainut asia, mikä tässä nyt on hidasteena on tuo katupöly. Tai tulipa se pöly nyt kadusta tai muusta, niin näin allergikko-astmaatikolle tämä aika on melko tuskaista. Ja taitaa se haitata vähän kaikkia ulkoilmassa viihtyviä. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi vielä ollut niin kuivaa, että ärsyttävä pöly pyörii tuulessa hurrikaanina... Mutta kyllähän se jossakin vaiheessa helpottaa. Oikeastaan aika pieniä murheita ovat nämä.

Lepoviikon treenit:


Maanantai: lepo
Tiistai: lepo
Keskiviikko: juoksu (sis. juoksudrillejä) 30min, 3km
Torstai: lepo
Perjantai: pyörä (CC) 60min, 18km
Lauantai: pyörä (CC) 2h20min, 45km
Sunnuntai: uinti 2h, 4km 


Total: n. 6h