Maratona d'Italia 2015

Syysloman kunniaksi lomailin tavalla, joka on ainoa jonka osaan. Eli köpötellen hankalasti paikasta toiseen ja laskeutumalla kylki edellä portaita. Yritän siis sanoa, että viimeiseen 10 vuoteen 95% ulkomaan matkoista alkaa tai päättyy jonkinlaiseen urheilusuoritukseen. Matka Italiaan ei siis tehnyt poikkeuksesta.

Kisakanslia oli kerrankin ihan kelvollinen.

Maratona d'Italia juostiin Maranellosta Carpiin, eli ns. point-to-point -reitti toi oman kivan säväyksen kisaan. Iloinen joukkomme (sisältäen suurimmaksi osaksi kollegojani) suuntasikin Milanosta Carpiin, mistä järjestäjän kuljetuksella pääsimme kisa-aamuna Ferrarin punaiseen Maranelloon. Järjestelyt sujuivat ihan mukavasti, mitä nyt bussikuljetus oli parikymmentä minuuttia myöhässä. Sitä odotellessa juttelin paikallisen triathlonistin kanssa, joka hehkutti Garda-järvellä pidettävää Triathlon Bardolinoa, joka on olympiamatkan kisa. Vannotti minua, etten unohtaisi, joten pisteet minulle.

Karhu oli vahvasti esillä. Kenkiäkin oli myynnissä expossa.

Itse kisaan lähdin vähän upporikasta ja rutiköyhää pelaten. Juoksukilometrejä ei ollut muille jakaa, mutta lähdin tavoittelemaan 5:05min/km-vauhtia ja katsomaan mitenkä käy. Aika pian kävi selväksi, että ihan tuohon vauhtiin en pysty, mutta juoksu tuntui kyllä tosi hyvälle aina puolimaratoniin ja siitä vielä jonkin aikaa. Sitten vauhti alkoi tippumaan. Energiat riittivät jälleen erinomaisesti eikä ilmeisesti +28 asteeseen kivunnut hellekään vaivannut minua. Ei vaan ollut niitä kilometrejä. Kisa oli IAAF:n alainen kisa ja siis heidänkin kalenterissaan, joten ko. sääntöjä myös noudatettiin. Huoltopisteet olivat 5km ja pesusieniä niiden välillä. 

Reitti oli aika mieletön. Niin paljon kaunista katseltavaa, jos nyt jotain ehti katselemaan. Kylmät väreet (ei nestehukasta johtuen) sai aikaan sotilasakatemian läpijuoksu, missä tasaisin välein oli tytöt ja pojat juhlatamineissaan tapauttamassa. Sitä kesti pitkään ja se oli todella hieno kokemus.

Hauska maaliintulo. Harmi tietysti, että ongelmat toivat meidät yhteen.

Noin 1,5km ennen maalia sain kiinni ongelmista kärsineet seurueemme miehet ja tulimme hauskasti yhtä aikaa maaliin. Täytyy luonnollisesti todeta kuitenkin, että nettoaikojen mukaan minä juoksin nopeimmin, eli aikaan 3:52:53. Olin muuten naisten yleisen sarjan neljäs. 12min kovempi aika olisi vienyt minut podiumille. Vähän surullista. Maalissa lihaksia alkoi särkemään aivan tajuttomasti, kunnes se sitten pian helpotti. Polvessa ei ollut mitään tuntemuksia koko aikana, joten ehkä alan olla selvillä vesillä sen suhteen.

Kisan jälkeen joko hymyilytti, tai sitten tuo on kouristus.

Koska startti oli Maranellosta, missä Ferrarin tehdas on ollut aina 1940-luvulta lähtien, niin pitihän siellä käydä uudelleen. Ferrari Museo oli kyllä ihan hauska vierailukohde, jonne ei kyllä tulisi mentyä, jos ei olisi ollut noin äärellään. Katseltavaa ja käveltävää oli juuri sopivasti post maraton tunnelmiin. 

Broom, broom.

Carpista siirryimme uuteen majapaikkaamme Garda-järven kautta. Hienot maisemat ne oli sielläkin. Vesi oli kirkasta ja periaatteessa triathlonkisan vetäminen tuolla kävi mielessä, mutta luulen, että nousua tulisi siinä reissussa enemmän kuin tarpeeksi.

Kuvan ottamisen jälkeen järvi sumeni ja aallot iskivät laiturin väliköistä. Ei muuten ollut mikään rivakka ylösnousemus.

Loppureissu sujui rennommissa merkeissä ja lähes suoraan siirryin itse Milanosta Tahkon vuorijuoksuun, missä Teemu juoksu omassa sarjassaan ja ylhäisessä yksinäisyydessään 84km aikaan. Vähän tässä jo kyselin varovaisesti, että josko sitä saisi aloittaa treenin, niin Teemu vain puuskahti, että lokakuussa mitään reeniä vielä aloiteta! Selvä. 

Duomo di Milano.