sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hiilikuitu-unelma ja kaatumisen taito

Perjantaina lähdin juoksemaan ensimmäisen kerran kunnolla viikkoon, minkä lenssun jäljiltä lepäsin. Nooh, lähdin kohti Leppävaaraa ja minulle uudella polulla kompastuin maasta törröttävään metalliputkeen. Tilanne oli huono, koska olin juuri tuomassa toista jalkaa eteen (eli toinenkin oli ns. takana) kun tarttui. Ja tällaiset 174cm naista kun rojahtaa tantereeseen niin se on kuulkaa mätkähdys.

Pääsin metsästä pois ja ohikulkija lainasi puhelintaan, sillä en olisi päässyt kotiin nilkuttaen. Teemu tuli hakemaan ja ajettiin saman tien Dextraan. Sääressä oli tennispallon kokoinen patti, kylki ja kädet ruvella sekä olkapää verillä. Pohjeluun murtuma suljettiin kuvilla pois ja pääsin parantamaan ruhjeitani.

Viikolla kotiin tuli myös uusi maastopyöräni, hiilikuituinen Boardman. On niin hirveen hyvä ja hirveen kiva ajaa. Oikeesti. Tänään kävin koittamassa polkuja ja mäkiä, mitä en ole ennen päässyt/uskaltanut mennä, niin eikös osa jo onnistunut! Mutta on se vaan rankkaa kun joutuu niin keskittymään ja jännittämään että kaatuuko vai eikö kaadu. :-)

Boardman tuli kotiin. Speksit täällä.

Näitä polkuja ajoin tänään. Taito karttuu, toivottavasti.

Oikea säihkysääri!