Pian kanssa olemme kunnostautuneet suunnistusrintamalla, jotta voisimme multisporttailla vuoden päästä rinta rottingilla. Osallistuimme maanantaina Paloheinässä iltarasteille ja tiistaina Puolarmaarissa Espoorasteille. Koska minulla on tämä julkinen salamatkustaja, niin valitsimme kohtuullisen helpot radat, jotta kävelyvauhti riittää maaliin ehtimiseen. Aikamoisia ojia ylitimme ja kiipeilimme liukkailla kallioilla ja olin varmasti todella erikoinen näky vatsani kanssa. Asiaan kuuluvasti myös tuuletimme parilla rastilla. Iltarastien tulokset löytyvät täältä ja Espoorastien tulokset täältä, joskaan ei niissä urheilullisesti niin kovin paljon katsottavaa ole! :D Pääasia onkin verestää suunnistustaitoja ja siinä samalla voi liikkua luonnossa hyvässä seurassa (välillä vaikka valkovuokkoja ihastellen)!
Liikkuminen sujuu edelleen tilanteeseen nähden (raskausviikko 32) hyvin. Reilun tunnin suunnistuskävely tuntuu kyllä olemattomissa vatsalihaksissa, mutta ei sen kummemmin. Uinti on edelleen suosikki näistä muutamasta liikuntamuodosta, jota pystyy harrastamaan. Välillä on mukava jumppailla ja venytelläkin. Se odotusjoogan "haaveilu" vaihtui kyllä tähän suunnistukseen, jota ainakin vielä ensi viikolla on kalenteissa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että harmitti nähdä muiden juoksevan ja menevän kovempaa karttojen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö ymmärtäisi asian tilan olevan ihan normaali ja tiedän pääseväni vielä juoksemaan sydämeni kyllyydestä. Mutta harmitti minua siitä huolimatta. Samalla tavoin kuin minua harmittaa painonnousu ja kömpelyys. Eikä nämä nyt ole valittamisen arvoisia asioita, mutta sanoinpahan nyt ääneen. Asiat palavaat uomiinsa ajallaan ja nyt salamatkustaja on etusijalla. Tällä hetkellä suuri katastrofi arjessani on se, jos jotakin tipahtaa lattialle tai ei ole koroketta, jonka avulla voisi solmia kengännauhat. :D
