Pian kanssa olemme kunnostautuneet suunnistusrintamalla, jotta voisimme multisporttailla vuoden päästä rinta rottingilla. Osallistuimme maanantaina Paloheinässä iltarasteille ja tiistaina Puolarmaarissa Espoorasteille. Koska minulla on tämä julkinen salamatkustaja, niin valitsimme kohtuullisen helpot radat, jotta kävelyvauhti riittää maaliin ehtimiseen. Aikamoisia ojia ylitimme ja kiipeilimme liukkailla kallioilla ja olin varmasti todella erikoinen näky vatsani kanssa. Asiaan kuuluvasti myös tuuletimme parilla rastilla. Iltarastien tulokset löytyvät täältä ja Espoorastien tulokset täältä, joskaan ei niissä urheilullisesti niin kovin paljon katsottavaa ole! :D Pääasia onkin verestää suunnistustaitoja ja siinä samalla voi liikkua luonnossa hyvässä seurassa (välillä vaikka valkovuokkoja ihastellen)!
Liikkuminen sujuu edelleen tilanteeseen nähden (raskausviikko 32) hyvin. Reilun tunnin suunnistuskävely tuntuu kyllä olemattomissa vatsalihaksissa, mutta ei sen kummemmin. Uinti on edelleen suosikki näistä muutamasta liikuntamuodosta, jota pystyy harrastamaan. Välillä on mukava jumppailla ja venytelläkin. Se odotusjoogan "haaveilu" vaihtui kyllä tähän suunnistukseen, jota ainakin vielä ensi viikolla on kalenteissa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että harmitti nähdä muiden juoksevan ja menevän kovempaa karttojen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö ymmärtäisi asian tilan olevan ihan normaali ja tiedän pääseväni vielä juoksemaan sydämeni kyllyydestä. Mutta harmitti minua siitä huolimatta. Samalla tavoin kuin minua harmittaa painonnousu ja kömpelyys. Eikä nämä nyt ole valittamisen arvoisia asioita, mutta sanoinpahan nyt ääneen. Asiat palavaat uomiinsa ajallaan ja nyt salamatkustaja on etusijalla. Tällä hetkellä suuri katastrofi arjessani on se, jos jotakin tipahtaa lattialle tai ei ole koroketta, jonka avulla voisi solmia kengännauhat. :D
Kuvalliset todisteet olis kivoja ;)
VastaaPoistaLupaan todisteita seuraavassa postauksessa! :D
VastaaPoistaYmmärrän niin hyvin ton harmituksen, koska muakin harmittaa kun lumet sulaa ja asfaltti on kuivaa ja olis niiiin kiva juosta. Eikö kyllä yhtään lohduta se, että "kyllä sää vielä ehdit juosta".. Joo joo ja blaa blaa, mutku mää haluaisin NYT! Mammajoogat jää kyllä käymättä, vaikka kovasti on kehuttu. Uinti on edelleen kivaa, vaikka uikkarit meinaakin jo vähän kiristää ja vauhti ei todellakaan päätä huimaa :D
VastaaPoistaSamat ajatukset siis. Vauhti ei kyllä huimaa missään muodossa, paitsi välillä ruoan kauhomisessa suuhun! :D
VastaaPoistaHeip! Pian kautta hupsahdin tänne kurkistelemaan. On ihan pakko toivottaa onnea odotukselle... ja kertoa sama kuin Lauralle olen neljän lapsen äitinä kommentoinut: nauti tästä hetkestä ja mahasta! Tiedän, tiedän, kituviikkoja kohta elelette. Mutta kun se odotusaika on niin lyhyt tässä elämässä (kuopukseni on 10 vuotias.) Kuulostan joo joolta ja blaa blaalta ;D kaiholla vain nyt näitä teidän kirjoituksianne luen. Aika aikaa kutakin! Tsemppiä.
VastaaPoistaMoi Päivikki! Kiva, kun hupsahdit tänne. Kyllähän tämä aika on ainutkertaista ja hienoa, joskin tähän myös liittyy juuri noita vähemmän kaivattuja asioita, jotka liittyy tähän liikunnan vähenemiseen ja harrastamiseen.
VastaaPoista