lauantai 23. elokuuta 2014

Miksi triathlon on niin hieno laji?

Perheellisenä sekä täyttä työpäivää tekevänä minulta usein kysytään, että kuinka paljon treenaan viikossa. Vastaan, että noin 10 tuntia. Ja lisään, että en siis niin kovinkaan paljoa. Totuushan on se, että 10h viikossa on monelle aika paljon. Jos ajatellaan, että tekee työmatkat pyörällä tai kävellen ja osallistuu 2-3 kertaa viikossa 1h kestävään jumppaan (= eli on aktiivinen ihminen ja harrastaa liikuntaa), kuulostaa tuo 10h/viikko silti kovalle määrälle vaikkakin edellä esitetystä kertyisikin se 5-6h liikuntaa. Tietysti oma 10h tarkoittaa vakaalla harkinnalla ja joskus jopa keskittymisellä suoritettua harjoittelua eikä siirtymiä kodin ja työpaikan välillä lasketa, jos siihen ei varta vasten ole suunniteltu harjoitusta.

Eihän se aina ole ruusuilla tanssimista. Varsinkin jos aviomies valmentaa.
Huomaan selitteleväni harjoitteluani vieraille ihmisille. "Eihän tämä nyt mitään" ja "pitäähän sitä treenata kun on 500e maksanut ilmoittautumisesta", ehe ehe. Latteuksien jälkeen huomaan miettiväni, että miksi ihmeessä. Olen löytänyt kestävyysurheilun aikuisena ja 32-vuotiaana olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Varsinkin nyt, kun voin kamppailla sijoituksista omassa sarjassani, olen löytänyt aivan uuden kipinän. Vanha kilpaurheilija ei varmasti koskaan pääse voitonhalustaan eroon. Tai ainakaan minä en ole päässyt. 

Vuonna 2009 Boisen 70.3. Ensimmäinen puolimatka edessä.
Triathlon on siitä hieno laji, että se sallii niin monta erilaista kokemusta. Laihdutustavoitteita ja kunnon yleistä kohotusta, omia ennätyksiä ja oman itsensä voittamisia, kilpailua ikäryhmäänsä vastaan sekä todellista huippu-urheilua. Nämä kaikki samassa kisassa! Muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa kisatessamme kuulin kun kuuluttaja haastatteli erästä katsojaa joka sanoi tulevansa katsomaan juuri loppupään kilpailijoita, koska he inspiroivat häntä eniten. Tässä minusta on juuri se jokin. 

Joroinen 2009, pikamatka. Osallistujia joitakin kymmeniä. Pelikaverin kanssa ehdittiin hyvin päivitellä ketjuöljyn tuhrimia käsiämme...
Triathlonkisassa olemme kaikki samassa tilanteessa. Samojen olosuhteiden armoilla vailla mitään titteleitä tai muita "rasitteita". Päivän kunto ratkaisee ja se miten olet harjoitellut. (Lisäksi tietysti ehkä varusteet tms., mutta ajatellaan nyt, että maailman on ruusuinen.) Paha päivä voi sattua kenelle tahansa. Arvostan esimerkiksi pro-triatleettien asennetta, kun he vaikka kävelevät Havaijilla maaliin, osoittaakseen kunnioituksensa age-groupereille, jotka ovat vuosia ja vuosia tavoitelleet kisalippuansa. (Tietenkin järki tässäkin mukana.) Pron ja AG:n pahassa päivässä voi silti olla tuntien ero, mutta paha päivä on silti paha päivä. Hyvä päivä voi myös sattua kaikkien kohdalle ja se saakin suut virneeseen maratonin viimeisille kilometreille.

Selfie. Ei ehkä niin hieno kuin Stubbilla, mutta menestystä, kokemusta ja intoa sitäkin enemmän.
Olen itse myös päässyt askeleen verran lähemmäksi Teemun kokemusmaailmaa ja ehkä hieman jopa ymmärrän, miksi jatkaa vuodesta toiseen itsensä piiskaamista (silleen hyvällä tavalla) eteenpäin, vaikka monen mielestä elämänsä voisi elää, noh sanotaan nyt vaikka, tuotteliaammin. Se tunne, kun kulkee ja olet voimakas, on aivan mieletön. Se, että pystyt nakuttamaan maratonin ennätysaikaan (hänelle 2:45h) IM:n lopuksi tai juoksemaan sen alle 3h +42 asteen helteessä, on aivan uskomatonta. Tällaiseen kulkuun pääsin itse Tahkolla. Mikään ei estänyt minua juoksemasta. En piitannut helevetin-perkeleen-kellosta kun se näytti, että juoksen liian lujaa. En piitannut kelistä tai nousuista enkä siitä, miten lähellä tai kaukana takaa-ajajat ovat. Ajattelin vain, että saavat perkele juosta kovaa hekin. Joten tällä perusteella väitän, että ymmärrän miestäni vähän taas paremmin. Ja kaikkia, jotka vuodesta toiseen piinaavat perhettään kilpailemalla triathlonissa ammattilaissarjassa.

Voitin ja olen vielä vähän leuhkana siitä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Finntriathlon Tahko 2014 - voitolla TRI-kausi pakettiin

Eilinen Finntriathlon Tahkon puolimatka meni enemmän kuin putkeen. Se meni täydellisesti. Lähdin alittamaan kuutta tuntia, mutta enpä aamulla arvannut, että loppuaikani tulisi olemaan 5:08:08h! 

Ennen starttia nökötimme naisissa starttiviivalla ja tuli mieleeni huudattaa vähän kanssasisaria Team Elina Jouhkin hengessä. Siitä sitten rennosti matkaan. Uinti meni aikaan 34:51, ja siinä tulikin vähän töpeksittyä, sillä en nähnyt juuri mitään kun käännyimme loppusuoralle. Aurinko paistoi silmään ja lasit huurtuivat. Startti onnistui hyvin, eikä vähiten Tompan tiistaina pitämien starttiharjoitusten vuoksi.

Meneekin alle 5h10min!

Pyörän alku oli aika rapsakka ja menin melko punaisella, mutta halusin päästä alun nousuista matkavauhtiin ja vedätin itseäni vähän pidempään kuin oli suunnitelmissa. Pyöräaikani oli 2:42 ja T2:lle saapuessani tiesin, että tänään tulee hyvä aika.

Mikäs on naisen juostessa kun juokse kulkee.
Teemu kertoi, että olen sarjassani reilussa johdossa. Tämä muutti vähän sitten mindsettiä ja pitihän sitä lähtee juoksemaan ihan tosissaan. Vaikka Piazzan nousu oli kova, niin ei se niin mahdottoman pitkä ollut. Leuka ylös ja nakutus päälle, sillä tavalla selätän esteet (yleisestikin elämässä). Heh heh. Juoksuun meni aikaa 1:45 (uusi puolimaratoonienkka) ja maalissa oli hyvä tuulettaa. Kaikki lajit sujuivat tosi vahvasti ja vauhtia riitti juoksussakin alusta loppuun. Omassa ikäryhmässäni voitin noin 8min erolla ja kokonaisuudessakin olin viidenneksi nopein nainen.

Kisa oli hyvin järjestetty ja puitteet loistavat. Teemu ja Irongirl sekä äitini ja muu konkkaronkka olivat mukana kannustamassa, mikä teki päivästä spesiaalin. Ystävä teki ensimmäisen puolimatkan kisansa huikeaan aikaan, mikä oli aivan loistavaa. Hänen miehensä voitti myös oman ikäryhmänsä. Maija oli nähnyt enneunen missä voitin ja näin kävi. Tosin siinä unessa kisajärjestäjä oli kieltänyt minua osallistumasta jatkossa kisoihin ylivoimani vuoksi... Ei ainakaan vielä näin tapahtunut. Tahkolla oli paljon ystäviä ja tuttuja. Paljon triathlonin parissa toimivia ja toimineita vaikuttajia, (ex)huippu-urheilijoita ja aivan uusia harrastajia. Kun on itse ollut lajin parissa 2000-luvun alusta, on niitä tuttuja ja ystäviä on jonkun verran tarttunut matkan varrelta. Siinä on jo useampi kymmenen syytä palata raastamaan taas seuraavaan kisaan tai tulla antamaan kannustuksena saamansa takaisin.

Voittajan tuuletus.
Seuraavana Vantaan maraton...