Lost in Kajaani 2015

Suuntasimme Teemun kanssa perjantaina anivarhain kohti Kajaania, mistä starttasi Lost in Kajaani -seikkailukisa. Aamuun oli tullut lisäsäpinää Ylen Aamuteeveen muodossa, mihin meidän piti mennä antamaan ensin suora parisuhdehaastattelu. Noh, jostakin kumman syystä hallituksen tiedotustilaisuus meni meidän ohi, mutta juttu tehtiin joka tapauksessa ja lopputulos on luettevissa/nähtävissä täältä.

Vihdoinkin maalissa. Aloin pikkuisen tummumaan epilogin aikana ja laskin vain jäljellä olevia rasteja maaliin.

"Kilpailuun voivat osallistua kaikki perussuunnistus- ja uimataidon omaavat yli 18 -vuotiaat hyväkuntoiset henkilöt." Näin kirjoitettiin kisasivuilla, joten totesimme täyttävämme vaatimukset ja lähdimme tähän off season -avioliittotapahtumaan. Koska minulla on takana n. yhdeksän kuukauden pituinen kuntoutusjakso takana eikä lähellekään sitä kuntotasoa, mitä esimerkiksi viime vuonna, niin mahdollisuutemme olivat hämärän peitossa. Startin jälkeen tuli melko pian kylmää vettä niskaan, kun ensimmäisellä questillä (=seikkailutehtävällä) piti juosta lammen ympäri, joka käytännössä oli pelkkää liukasta kivikkoa. Voin kertoa, että ihan en ollut vahvimmillani tuossa.

Me tehtiin se! Ja ihan hyvin tehtiinkin olosuhteet huomioiden.

Pyörällä ajo sentään sujui ja sitä me kyllä paukutettiin ihan olan takaa. Jos vähänkin pidempää siivua oli rastiväleillä, niin olin ns. hinauksessa Teemun pyörässä kiinni. Ei siinä kyllä ihan matkalaisena pysty tulemaan, mutta olihan siitä ihan sairaan iso hyöty, varsinkin kun toisella on vähän isommat nuo pyöräreidet. Välillä olisi kyllä tehnyt mieli laittaa silmät kiinni, kun vauhtia oli vähintäänkin tarpeeksi. Alkoi tuntumaan jo ihan hyvälle, mutta sitten tuli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa vähän isompi pummi ja "oikaisimme" metsän läpi pyörien kanssa. Sepä jo hieman kirvoitti vähän synkempiä ajatuksia, mutta sitten tunsin saakelin kovan pistoksen takalistossani ja heti perään toisen ja kolmannen. Sitten polvitaipeessa. Tässä vaiheessa huusin kuin palosireeni ja tajusin kävelleeni ampiaispesään. Teemu hätisteli niitä pois, kun vielä yksi sai tuikattua sääreen. Aika kipeää teki... Mutta enemmän minua huolestutti mahdollinen allerginen reaktio. Seuraavalta rastilta sain särkylääkkeen ja matka jatkui olotilaa kuulostellen.

Tätä ennen olin luonnollisesti uponnut suohon niin, että pyörästäkin näkyi vain satula. Mutta huipennus oli vielä tulossa, sillä seuraavia rastivälejä ajettiin maastossa, jossa märkä suo, märät pitkospuut, kivet ja muut kaikenlaiset muut harmit vuorottelivat tehokkaasti. Tämä oli toinen hidastava osuus. En vaan uskaltanut ajaa. No sitten kun ajoin, niin eikös sitä kohta vedetty sellaiset pannut, että en tosiaan tiennyt, että miten päin tulen alas kun ilmalento loppuu. Teemu tuli perästä ja ihmetteli, kun vaimo on maassa ketarat ojossa. Nousin ylös ja totesin, että polvi on kunnossa. Sitten ajettiin Vuokatinvaaralle ja haettiin rasti ja tajusin, että kämmenestä tulee verta ja se oli pakko pikapuhdistaa ja tilkitä.

Aivan loistava kisa. Ja kyllä olisi ollut aika tiukkaa jatkaa enää kilometriäkään enempää. Tai sitten ei.

Tehtiinpä siitä sitten sellainen päätös, että pysymme sellaisilla reiteillä, joista on mahdollisuus selvitä kaatuilematta ja etenkin loukkaantumatta. Pääsimme vielä tekemään viestin SUP-laudalla ja menemään vaijeria pitkin hurjaa vauhtia. Perjantain maaliin saavuttuamme kuulimme olevamme sarjamme kolmansia ja sekös vasta sai hymyn ampiaisten ja muiden vaikeuksien piinaamalle hahmolleni.

Sijoituksemme ansiosta starttasimme ensimmäisessä lähdössä klo 06. Lauantain prologista sanon sen verran, että Kainuun kivet on nyt osaltani hetkeksi nähty. Kakkospäivä oli meille helpompi, sillä reitti ei kulkenut enää minulle vaikeiden olosuhteiden läpi. Olimme nopeita, mutta erot olivat niin selvät, että en oikein saanut itseäni sellaiseen taistelumoodiin. Melonta meni 15min nettiharjoittelun perusteella Teemun mielestä paremmin kuin muissa joukkueessa missä hän on ollut. Sotilastaitoradalla ylitin kyllä itseni, sillä monenkaan esteen en uskonut onnistuvan tällä jalalla, mutta kuinka väärässä olin! Ja eihän jalassa mitään vikaa enää olekaan, vaan päässäni. Lopussa oli vielä uintiosuus, mutta armeijan pelastusliivit päällä se oli enemmänkin hukkumisen välttelyä!

Hienostorouva Länsi-Puijolta vai Rymy-Eetu?!

Vähintään 180km pituisen reitin juoksimme, ajoimme pyörällä, meloimme ja uimme aikaan 17.59.46 ja olimme Lost-sekasarjan kolmansia. Totesimme, että jos ajaisimme 18h tempopyörällä niin voittaisimme koko roskan, mutta luonnollisesti tässä ei siitä ollut kysymys. Vaan niin päin, että minun maastoajossa on vielä paljon petrattavaa. Suunnistuksessa hävisimme varmasti suhteessa paljon vähemmän, mutta toisaalta taas reittivalinnat piti tehdä niin, ettei minun tarvinnut juosta varvikossa/kivikossa.

Teemun kanssa kisattiin ensimmäistä kertaa parina ja ihan samalla tavalla me vedettiin kuin kaikki muutkin jutut. Olisi ollut kyllä aika yllätyksellistä, jos jotain uutta olisi näiden vuosien jälkeen tullut toisesta esille! Sitä tuntee toisen ja luottaa siihen, että toinen jaksaa ja huumorikaan ei lopu tiukassa paikassa. Se on se meidän juttu.

Spring Adventure 2014

Lauantaina suuntasimme Pian kanssa Hyvinkäälle, missä koimme suuria tunteita multisporttailun merkeissä. Kuntosarja alkoi 1km juoksulla, jonka jälkeen rynnättiin melomaan. Melonta sujui aivan tajuttoman hyvin, verrattuna viime vuoden siksakkailuun, joten mentorimme Jola ja Peppi, jotka muuten voittivat naisten kilpasarjan, olisivat olleet ylpeitä treenaamisemme tuloksesta. Reittisuunnittelussa onnistuimme myös kokonaisuudessaan. Lisäksi pyörä kulki ja juoksukin tuli hyvin. Tässä valossa se, mitä tapahtui ilmakuvasuunnistuksessa soramontun laidalla, on suuri harmi.

Taiteilimme käsivarsinauhat Team Elina Jouhki -hengessä. Omistimme kisan Elinalle.

Lähdimme mukaan pieneen panikkiin, mitä muissakin joukkueissa selvästi oli. Minä, joka olen partiotaitokisoissa kuitenkin ilmakuvan perusteella suunnistanut (tosin vain vähän paremmalla tuloksella), olin aivan hukassa. Yksinkertaisesti me ei saatu itseämme kartalle, vaikka aika alussa jo siihen olisi ollut hyvä mahdollisuus. Mutta hätäilyksi meni. Minä pärskyttelin kirosanoja ja ihan ehta epätoivokin pilkahteli. Pummasimme varmasti ainakin tunnin. Pööpöilyn lomassa toimimme kuitenkin jossakin määrin järkevästi ja lähdimme aivan alusta uudestaan matkaan. Tästä ehkä noin 15min kuluttua paikansimme itsemme ja siitä ei mennytkään kovin kauaa, kun rastit oli haettu.

Voi että voi ihmisen lasta harmittaa, sillä muuten kaikki sujui ihan loistavasti. Me ei kuitenkaan jääty asiaan rypemään, vaan painettiin hyvällä fiiliksellä loppuun saakka. Maantiellä veivattiin miesten kilpasarjassa olevan joukkueen ohi, mikä oli kyllä yllätys. On muuten taito tuokin, että ei heitä kirvestä kaivoon. Pian versio kisasta on täällä.

Ruoka kuului kisamaksuun. Kuvituskuva. :-)

Lopputuloksissa olimme kuntosarjan 38/48. Taisimme olla 8. naisjoukkue. Tosi hyvä treeni, kun 5h jumpataan koko ajan liikkeessä. Eipä siitä sen enempää. Tai vielä se, että jonkin verran näin vilppiä reitin varrella. Eipä siinä, että siihen(kään) kannata enrgiaansa tuhlata, mutta kiellettyjä tien ylityksiä ja alueita tehtiin rutkasti ja joukkeen pari saattoi olla sadan metrin päässä rastilla kun toinen odotteli tiellä. Kaikkien sarjojen edustajat onnistuivat tässä otannassa tasapuolisesti. Ei ne säännöt niin vaikeita ole. 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille. Itse bongasin tällaisen mainoksen lehdestä. Voin kertoo, että olisi aktiivisuustasot noussut, jos aamulla olisin tällaisen saanut! :-D

Kaksi kuukautta kesän H-hetkeen!

Frankfurtin Ironmaniin on aikalailla tasan kaksi kuukautta. Nopeasti se vuosi vain menee ilmoittautumisesta itse kisaan. Fiilikseni ovat hyvät. Olen saanut tehtyä laadukkaita treenejä useamnan kuukauden, testeissä tulokset ovat parantuneet uskomattoman paljon ja painokin on viime täyttämatkaa edeltävään aikaan verrattuna pudonnut 3kg. Painoa en ole yrittänyt mitenkään erityisesti pudottaa, mutta jos niin haluaa tehdä on se syytä tehdä harjoituskaudella eikä kisakaudella. Kilot ovat lähteneet ns. normaalilla, perusterveellä ruokavaliolla ja treenillä.

Onnistunut leirikin kohottaa tunnelmia, ne tunnit kun purasevat, niin tässähän alkaa olla Lemmettylän akka (ja ukko) ihmeissään. Leirin jälkeen pidin matkustuspäivän lisäksi kolme lepopäivää ja ne kaikki tulivat tarpeeseen. Vappupäivänä juoksimme Maijan kanssa 1,5h wappuhölkän eikä kumpikaan vielä päässyt kehumaan tuoreita jalkojaan. Kuitenkin jo tänään työmatkajuoksu sujui kevyemmissä tunnelmissa. 

Nyt viikonloppuna on luvassa uintipainotteinen viikonloppu Kuopiossa. Johonkin väliin on tarkoitus käydä myös salilla. Sääennusteiden mukaan jätin sekä triathlonpyörän että maastopyörän kotiin, mutta pyörää on nyt niin hyvin alla, ettei se juurikaan harmita. Ja ei ainakaan silloin, jos lämmintä on +4 ja vettä sataa. 

Ensi viikolla suuntaamme Pian kanssa Hyvinkäälle Spring Adventureen. Suunnistus taitaa nyt jäädä vähän vähälle, mutta korvaamme sen paremmalla fysiikalla ja melonnalla verrattuna viime vuotiseen. Keväällä ohjelmassa on myös HelTri-Cupin osakilpailuja (odottamani 10km tempo) ja kesäkuun alussa Pirkan Pyöräilyn 217km. Joku riatlooni olisi tarkoitus myös tempaista ennen Frankkia, mutta mikä!? Tämä meidän perheen treenaaminen onnistuu hyvin kurinalaisella suunnittelulla ja aikataulutuksella. Siksipä omat "pikkukisani" odottavat Teemun kalenterin varmistumista, mutta ehtiihän tuota.

Tulevaisuudessa seikkailu-(m)urheiluakin?!

No niin, tuo pöytäjääkiekon SM-menestys johti sitten edustuspaikkaan Latvian EM-kisoihin, mutta koska kisat pelataan 1,5 viikkoa ennen laskettua aikaa, niin taidan olla maito ja jättää välistä. :)

Tänään oli hauska päivä, kun seikkailu-urheilutiimi MamAdventure kokoontui ja suunnistustreenin jälkeen saunoi ja söi hyvin. Oli myös mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja puhua samanhenkisten ihmisten kanssa. Oppiakin tuli! :) Näyttää vahvasti siltä, että ensi vuonna pääsen tekemään "uuden" aluevaltauksen seikkailu-(m)urheilun parissa, ainakin jollakin tasolla. Muuten minulla on tavoitteena kävistä tekemässä yksi puolimatkan kisa kesällä 2013. Missä, niin sitä en vielä tiedä. IM:ää kehiin sitten taas kesällä 2014.

Kotiladut näyttivät eilen huonoilta. Eikö niitä enää ylläpidetä? Huomenna meinasin käydä hiihtämässä, kun Teemukin hiihtää Tampereella 90km. Viime vuonna Pirkassa Teemu oli vapaalla toinen, miten käy tänä vuonna perinteisellä?! Onneksi on GPS-seuranta, joten kisaa voi vilkuilla aamupalaa syödessä! :D