Kohti Challenge Rothia

Kesän pääkisa on reilun parin viikon päästä Saksan Rothissa. Challenge Roth on triathlonistin ns. bucket list -kisa, tai ainakin minun. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kanaalin veteen pulahtaa yli 3000 kisaajaa jo 35. kerran Rothin pienessä kylässä.

Kyseessä on siis täyden matkan kisa (3,8km - 180km - 42,2km) ja juoksuosuutta on taas muutettu tasaiseksi ja katsojaystävälliseksi, kun viime vuoden muutokset eivät sitä ilmeisesti olleet. Katsojia tällä kisalla järjestäjien mukaan on yli 250 000, siis paikan päällä!

Minä ja Zwift ja 1,5h ajo takana.

Oma valmistautuminen on sujunut talven ja kevään ajan hyvin. Oikeastaan erinomaisesti, sillä vaikka kyseessä oli olympiatalvi, niin uuden "älytrainerin" ja Zwiftin ansiosta sain tehtyä laadukkaita pyörätreenejä läpi talven, vaikka hoidin kuukausien ajan arjen pyörittämistä yksin. Toinen onnistunut asia harjoittelussa on ollut säännöllinen (2krt/vko) uintiharjoittelu. Vaikea sinänsä arvioida, että jalostuuko tämä panostus kovemmaksi vauhdiksi kisatilanteessa, mutta varmuutta on enemmän kuin aiempina vuosina.

Sain 15h aikaa valmistautua puolimaratonille. Kuva: Viivi P.

Syksyllä puhdistin ruokavaliotani ja keskityin parin kuukauden ajan voiman lisäämiseen ja tämän kaiken seurauksena olen -10kg kevyempi kuin viime kesänä ja kropassa on kokonaisuudessaan voimakas ja hyvä fiilis. Tämä "näkyy" eniten juoksussa, jossa luonnollisesti 10kg on 10kg, mutta parantunut kropan hallinta antaa lisävauhtia ja sen huomasin esimerkiksi yllätyspuolimarassa, jonka pääsin toukokuun loppupuolella juoksemaan aikaan 1:40:48. Sain siis edellisenä iltana tietää, että minulla onkin "lappu" sisällä. Lisäksi 1000m vedot ovat parhaimmillaan menneet 4:00min-vauhtia. Se on jotain, minkä en esim. viime vuonna uskonut olevan edes mahdollista ilman etteivät jalat irtoa ruumiistani. 

Pulahtamassa altaaseen Calellassa. Kuva: Pia Ahti

Toukokuun alussa leireilimme Calellassa, joka sujui myös suunnitelmien mukaan. Meno oli jo sellaista isojen tyttöjen menoa mm. 200km loppulenkillä ja kaikenlaisena muuna hevosteluna. Leirin jälkeen olin melko sekaisin viikon ja väitin itsevarmana, että olimme Lahdessa kun olimme itseasiassa Tampereella. "Varmasti oltiin tässä hotellissa maailmancupin aikaan!"

200km viimeisenä päivänä.

Kovat treenit vaatii kovan pään ja hyvän valmentajan, jotta myös levolla ja palautumisella on varmasti paikkansa. Olen myös säännöllisesti käynyt urheiluhieronnassa, jotta erilaiset kiristykset eivät valtaa liiaksi alaa.

Osallistuin ensimmäisen kerran täydelle matkalle vuonna 2011 Zurichissä. Sitten 2014 Frankfurtissa, 2016 Kööpenhaminassa ja 2017 Poznanissa. Trendi on tähän saakka ollut nouseva siinä mielessä, että loppuajat ovat parantuneet joka kerta. Loppuajan vertailu ei ole mielekästä, mutta toki kun lähdetään 14:13 ajasta ja tullaan 11:02 aikaan, niin kyllähän siinä aina kehitystä on tapahtunut. Olen kuitenkin sisäistänyt, että mitä lähempänä olen omaa maksimisuoritustani, niin riskit sille, että ennätys ei parane tai että kisa ei sujukaan ilman vastoinkäymisiä, kasvaa. Myönnän myös, että kun pystyn kisaamaan sijoituksista, niin silloin otan myös riskejä. Esimerkiksi viime kesänä sekä Puolassa että Levillä ajoin pyörän ihan ylikylkien, mutta varmistin samalla ykkössijan.

Äitienpäivän ajelulla. GoPro-kamera mukana.

Kävi miten kävi, olen treenannut hyvin ja lähtöviivalla on sen puolesta luottavainen olo. Matka kohti pääkisaa on tänä vuonna ollut parempi kuin hyvä, toivottavasti myös päämäärä on sitä.  

Rutinoitunut olympialeski

Vuonna 2014 Teemu oli Sotshissa ja nyt neljä vuotta myöhemmin Pyeongchangissa. Erona omasta näkökulmasta neljä vuotta vanhempi lapsi ja maantieteellisen sijainnin vaihtuminen PK-seudusta Savoon, joka mahdollistaa isovanhempien häikäilemättömän hyödyntämisen omissa treenikuvioissa. Samaa on kirjoitusasun vaikeus molempien olympiakaupunkien nimissä.

Tasapainoinen tammikuu.

Tähän väliin olisin halunnut katsoa faktatietoa kyseisistä vuosista Movescountista, mutta lopputulos ei ollut suotuisa, sillä Movescount on ollut jo useamman tunnin päivityksen kourissa. Joka tapauksessa tammikuu (2018) sisälsi tosi hyvää treeniä huolimatta Tour de Skistä tai olympialeskeydestä. Määrää tuli hyvin ja uinnit pyörivät säännöllisesti. Varsinkin uinnissa olen tehnyt päättäväisiä liikkeitä ja hommautunut keskiviikkoisin seuran uintitreeneihin. Teemun ollessa Koreassa, olen sopinut hoitohukit kiinteästi äitini kanssa viikolle ja lauantaina klo 07 uintiin pääsen anoppini avustuksella. Heistä olen kiitollinen ja heidän apuaan arvostan kovasti. Paljon hehkuttamani Zwift antaa minun tehdä hyvää treeniä kotona. Zwiftin avulla olen harjoitellut aamulla ja illalla sekä (lapsen) päivä- ja yöunien aikaan.

Aivan on näköinen!

Edelleen jokapäiväinen aerobinen 70-90min liikunta tulee työmatkapyöräilystä, joka näin talvella on raskaampaa kuin kesällä. Edelleen perässäni on yhä vanhempiensa perimän mukaisesta kasvava viskari, joten keskisyke 140-150 kertoo työmatkatempon rasittavuudesta omaa tarinaansa. Toki tähän vaikuttaa myös kumpuileva kuopiolainen maasto. Ja tähän vielä kerran viikossa lapsen uintiharjoitusten aikaan teen salitreenin. Hiihtämään ja juoksemaan sitten mahdollisuuksien mukaan.

Training Center.

Näillä spekseillä pitäisi "selvitä" talvesta. Pääsiäisenä on hiihtoblokki pohjoisessa ja vapun tienoilla menemme taas Calellaan leirille. Olympialaisten jälkeen Teemua kutsuvat vielä paralympialaiset. Urheilijat suorituksineen ovat pääosassa, mutta on ollut mielenkiintoista nähdä kaikki se työ mitä tehdään taustalla. Itse tietysti mietin myös valmentajien ja huoltajien jne. perheitä, jotka tukemalla puolisojaan uravalinnoissaan venyvät suomalaisen huippu-urheilun hyväksi. Työtähän se on siinä missä muukin työ, mutta toki se sisältää satoja matkapäiviä ja välillä myös aika julkisen työn tuloksen "arvioinnin". Tsemppiä tasapuolisesta kaikille, joita olympialaiset koskettaa, myös kotikatsomoihin! 

Erilainen ylimenokausi

Takana on ylimenokausi, josta viimeiset 10 viikkoa olivat tavanomaisesta poikkeavat. Olen jo parin vuoden ajan silmäillyt Fitfarmin nettivalmennuksista bikini challengea, joka on naisille suunnattu kehonmuokkausvalmennus. Miksikö? Siksi, että haluaisin koittaa millaisia muutoksia omassa kehossa ja mielessä tuollainen valmennus mahdollisesti saa aikaan ja kuinka hyvin oikein kunnon punttikuuri purisi, jos sellaisen tekisi. Minun on pitänyt sitkeästi odottaa sopivaa ajankohtaa, sillä kestävyysurheilu ja lihasten kasvattaminen eivät todellakaan mene käsi kädessä eikä ruokavaliokaan mene kalorien puolesta suotuisalla tavalla. Halusin tehdä valmennuksen by the book -tyyliin, jotta saisin siitä parhaiten kaiken irti.

Äkkiä kuva, ettei kukaan vaan yllätä!

Elokuun lopulla oli sitten aika aloittaa ja salilla olen käynyt nyt neljä kertaa viikossa ja sen lisäksi olen tehnyt ns. viikkotreenin. Aerobiset treenit, siis sellaiset triathlontyyliset, jäivät muutamiin kertoihin. Toki minulle tulee kohtuu rankkaa työmatkapyöräilyä päivittäin, mutta se lienee jo osa normaalia kulutusta. Solvalla Swimrun kolmannella viikolla oli aika jännittävä kokemus tästä näkökulmasta, mutta se oli oikeastaan ainoa kerta/viikko, kun sovelsin annettua ohjeistusta. Miinuskaloreilla ei useamman tunnin suoritus olisi onnistunut.

Selvää lahjakkuuta classiciin, ainakin yläkropan osalta. Poseerauksessa olisi ehkä vielä tekemistä.

Salitreenistä olen tykännyt aina, mutta nyt se meni uudelle tasolle. Uusia liikkeitä ja laitteita, uutta energiaa. Sarjan tehtiin failureen saakka. Aika pian painoja pystyi lisäämään ja pian muutoksia huomasi peilistä. Luonnollisesti tämä nosti myös motivaatiota jatkaa pedantilla linjalla. Isoimmat muutokset näkyvät yläkropassa ja salaa kyllä piti aina treenin jälkeen yrittää pullistella pukuhuoneessa. Pari kertaa otin selfien, mutta olin melkeinpä paniikissa, että joku vielä kävelee pukkariin ja näkee. 

Välipala. Tarkat määrät punnitsin 10 viikon ajan.

Vaikka salitreenien määrässä tapahtui lisäys, niin vielä merkittävämpi asia oli tuo ruokavalio. Oli todella tervetullutta ravistella omia ruokailutottumuksia. Eivät ne mitenkään hunningolla ole olleet ja sanotaan niin päin, että hyviä asioita tuli poimittavaksi mukaan. Leivän sijasta voi syödä kaurapuuroa ja rahka muutamin lisukkeineen on hyvä välipala. Marjoja olen syönyt paljon enemmän kuin yleensä ja olen oppinut näkemään eri ruoka-aineiden määriä lautasella uusin silmin. Yksi isoimmista asioista on sokerin totaalinen skippaaminen ja oivallus, että en tarvitse sitä mihinkään. 10 viikon aikana oli kaksi vapaata ateriaa, jolloin voi, yllätys yllätys, syödä vapaasti. Söin molemmilla kerroilla nameja. Eivät ne maistuneet sen paremmilta kuin huonommiltakaan. 

Muutokset olivat jopa yllättäviä, mutta toki kun kaiken teki kuten on sanottu, niin tuloksia sopii jollain tasolla odottaa. Kiloja hävisi 5,5 ja senttejä siirtyi hauiksiin ja reisiin. “Tietysti” noita senttejä hävisi eniten rinnanympäryksestä (6cm), mutta kaikkea ei voi saada. Heh heh. Tavoitteenani oli saada lisää voimaa koko kroppaan ja tämä tavoite on saavutettu. Ruokailua olen toki pohtinut triathlontreenien näkökulmasta, mutta aion jatkaa puhtaiden raaka-aineiden valmistamista ja kohtuuden säilyttämistä. Kun 80 prosenttia on kunnossa, voi 20 prosentissa ottaa rennommin. Ja koska lapsella on karkkipäivä, tulen jatkossa itsekin keskittämään mahdolliset herkkuhetket niihin.

Kotona otettiin jo mittanauhaa esille, kun alkoi askarruttaa kummalla on isompi hauis. Hävisin sen kyllä, mutta vain kahdella sentillä.

Ryhti parani kropassa ja ryhtiä tuli syömiseen. Ihoni ei ole ollut huono, mutta nyt se oikein kuultaa. Oloni on kokonaisvaltaisen voimakas, mitä on vaikea sanoin välittää kuulostamatta pöhkölle. Rakas aviomieheni totesi nukkuvansa betoniporsaan vieressä nykyään. Olen salaa tästä hyvin tyytyväinen. Kaikkein parasta on, että nyt kun alkamassa on 12. vuosi triathlonharjoittelua, olen tämän syksyn jälkeen supermotivoitunut ja odotan peruspuurtamista aivan eri tavalla kuin parina viime vuotena.

Leiri takana, kesä edessä

Perinteinen etelänleiri on taas paketoitu ja vieläkin perinteisemmin leireilimme Calellassa Barcelonan kupeessa. Treenipäiviä oli seitsemän, joten lepopäiviä en pitänyt vaan yhden pyörättömän päivän, jolloin kyllä ohjelmassa oli pitkä juoksu.

Säät olivat suosiolliset ja lyhyissä sai pääsääntöisesti ajaa. Yhtenä päivänä "lämmintä" oli +8 astetta ja vettä satoi, joten ohjelmaa piti hieman muuttaa, mutta ajamaankin pääsi kuivilla teillä.

1. päivä

Perinteinen rantaraitin ajelu avasi leirin. Ehdin ajamaan 3,5h kunnes takakiekon kanssa ilmeni todella yllättäviä teknisiä ongelmia (venttiilinjatkon kanssa), joten taksihommiksi meni loppumatka. Koskaan aiemmin en ollut joutunut taksilla ajelemaan lenkiltä pois, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Kyllä oli illalla vähän paha mieli ja tunnelma pilalla, mutta siitä se lähti fiilis nousemaan.

Avatkaa nyt ne soppalan ovet! Mulla on nälkä!

2. päivä
Seuraavaksi päiväksi sain seuraa Antikaisen Annista, jonka kanssa ajoimme puolikkaan kisan pyöräreitin vastapäivään. Kyllä niin ihailin Annin laskutaitoa, josta yritin kyllä ottaa paljon opiksi.

Helposti saa kokonaisen Mars-patukan suuhun, jos on pakko.

3. päivä

Tälle reissulle sain vielä Annin mukaan ja ajoimme ns. Hilarin nousun, 120km. Totesin, että niin ne vain nämä nousut pienenee, sillä ensimmäinen muistikuvani on useamman vuoden takaa, jolloin ylöspääsy ei ollut lainkaan niin varmaa. Kovasti paljon yritin olla pienenä Annin selän takana, kun tuuli riepotti joka suuntaan.

Lenkkikahvit join kahdesti.

4. päivä

Neljäs päivä oli juoksupäivä. Sain miesseuraa lenkille ja juoksimme 1,5h. Saimme juostua vielä nousevavauhtisesti niin, että ensimmäiset 45min meni 5:46 min/km ja viimeiset 45min 5:31 min/km. Loppuun vielä reviteltiin 10min 4:50 min/km-vauhtia. Iltapäivällä vielä kilometrin verran uintia, jotta tuntuma säilyisi.

5. päivä

Tämä päivä oli sateinen ja kylmä. Kävin aamupäivällä juoksemassa 2x15min IM-vauhtia, mutta tavoitevauhdistani jäin eilisen painaessa päälle. Iltapäivällä pääsin kuiville teille ajamaan, joten ohjelmassani oli 2 x voimamäki. Ensimmäinen nousu meni 192 W ja toinen 197 W.

6. päivä

Tämän vietin tasamaalla. Tai no, reilut 1560 nousumetriä ehti tulla 130km aikana. Sain myös tälle lenkille herraseuraa, joten uudet maisemat sai taivastella jonkun kanssa. 

Ihan kun en olisi missään leirillä ollutkaan! Ainakaan ei ole stressiä tai rasitusta.

7. päivä

Viimeisenä päivänä ajettiin ns. Brullin kosto. Ylhäällä oli jälleen aika viileää, mutta huomattavasti mukavampaa kuin viime vuonna sateessa. Olin suggeroinut itseni epäilemään voimiani nousta reitin toinen nousu, joka on 2km pitkä, mutta vedetään lähes koko ajan suoraa tietä 10 % nousuun. Typerää, koska jaksoin paremmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Challenge Poznan on juhannuksena, joten juuri fiilistelin sitä, että ei tarvitse koko kesää treenata täydelle matkalle, kun pääsee tästä hyvän pompun kautta kisaamaan heti! Ilmoittauduin vielä Finntriathlonin Levin kisaan, pitkälle matkalle tietenkin! Hyvä kesä tulossa taas!

Ihana äitini oli mukana, joten olimme taas koko perhe koossa. Vanhemmat olivat välillä melko rauhallisia illalla.

Yhteensä 25,5h ja 608km liikettä.

Q1 ja harjoittelun sietämätön keveys

Ensimmäinen vuosineljännes alkaa tulla päätökseensä. Useamman vuoden ajan talvikuukausien harjoitteluuni on vaikuttanut se, että aviomieheni kulkee maastohiihdon maailmancupin mukana ympäri maailmaa ja lisäksi hän on tutkaillut olosuhteita Koressa ensi vuoden olympialaisia varten jo siihen malliin, että on tänä vuonna viettänyt enemmän aikaa siellä kuin kotona.

Kävin Teemun työpaikalla Lahden MM-kisoissa.

Kun pyörittää arkea kokonaan itse, on siinä täydelle matkalle harjoittelulle haastetta. Kuinka paljon vaivaa isovanhempia, kuinka jättää jo isäänsä (satunnaisesti, muttta sitäkin väkevämmin) ikävöivä lapsi hoitoon, kuinka tehdä töissä parhaansa, kuinka hoitaa enterorokot, työreissut, kaupassakäynnit ja se oma harjoittelu?

Välillä työmatkapyöräily on vähän rankempaa.

Oikeasti siinä joutuu olemaan itsekäs. Siinä joutuu käyttämään luovuutta kaikin mahdollisin tavoin. Eihän se mikään temppu ole. Monet huolehtivat ainoana aikuisena perheistään, töistään ja arjestaan. Ja treenavat myös. Joka tapauksessa nämä ovat reunaehdot, jotka ohjaavat toimintaa.

Hiihtokelejä on riittänyt Kuopiossa vielä toistaiseksi.

Miten minä sitten harjoittelen? Peruskompista huolehtii työmatkapyöräily. Kuulostaa helpolle, mutta kun vetää 35kg kärryä maasturin perässä kaksi kertaa päivässä 30-45min, niin kyllä se ainakin pitää kropan ja aineenvaihdunnan liikkeessä. Toinen pysyvästi toistuva rutiini on viikottainen sali lapsen uimakoulun aikana. Maastaveto, penkki, kyykky ja loput sitten ehtimisen mukaan. 

Tämän lisäksi iltaisin voi tehdä kotona kuntopiirit ja vastaavat sekä tietysti ajaa trainerilla. Wattimittari pitää huolen siitä, että aika tulee käytetyksi viisaasti, eli ns. ottamalla löysät pois. 

Kaikki taidot peliin...

Määrää pitää kuitenkin näissä hommissa saada myös kasaan, joten aina kun lastenhoito järjestyy niin siihen väliin ripotellaan joko hiihtoa, juoksua tai uintia. Kuitenkin selvästi enemmän kahta ensimmäistä, koska ne ovat myös aikatehokkaita lajivalintoja. Yritän tehdä sen mitä teen mahdollisimman hyvin ja järkevästi. Ei hankalasti toteutettavia treenejä, mutta ei myöskään höntsäilyä ja tuntikeräilyä. Niitä kuuluisia oikeita asioita.

Hymyilyttää, kun alla on ensimmäistä kertaa karvapohjasukset. Ukki oli tuolloin lapsen kanssa.

Tammikuussa 33h, helmikuussa 23h (sitkeä flunssa verotti) ja maaliskuussa on nyt kasassa 24h. Viime vuonna tunnit olivat vastaavat. Seuraavaksi aloitetaan panostus uintiin, pääsiäisenä hiihdetään pohjoisessa ja sen jälkeen suunnataan Calellaan leirille. Ruuvia voi kiristää ihan huolella ja niinhän se tässä vaiheessa pitää ollakin. Viime vuonna Köpiksessä näillä spekseillä mentiin aikaan 11:20. En kiellä, etteikö olisi hauska kokeilla, miten kovaa kulkisi (vai kulkisiko), jos pystyisi harjoittelemaan koko talven paremmin. Mutta ehtiihän tuotakin kokeilla sitten, kun sille on aikansa ja jos asia vielä vaatii vastauksensa.

2016 paketoitu, 2017 avattu

Vuosi 2016 oli hieno. Oli onnea, iloa, onnistumista, sitkeyttä, rakkautta, pelkoa, kaipausta ja toipumista. Urheilun saralla edellä mainitut olivat myös läsnä.

2016 puhkaisin vihdoinkin 400 tunnin haamurajana pitämäni liikuntamäärän, yhteensä 429h. Pyörällä ajelin 3800km, juoksin 600km ja uin ruhtinaalliset 67km... Kuntosalilla näytin viihtyneen 26 tuntia. Vuosi 2015 ei ole oikein hyvä verrokki, koska se meni suurimmalta osalta eturistisideleikkauksesta kuntoutumiseen. Ja hyvä että meni, koska polvi ei ole rajoittanut elämääni millään tavalla. Hauskaa kääntää pyörän päällä vietetty aika työajaksi, mikä tarkoittaa noin kahdeksaa työviikkoa.

Kooste Instagramin yhdeksästä tykätyimmästä kuvasta vuodelta 2016. Sporttipainotteista, voisi todeta.

Vuosi 2017 tuo tullessaan perinteisen leirin Calellassa sekä Challenge Poznanin täyden matkan. Haaveilen edelleen siitä Finntriathlon Levistä, jonka haluaisin käydä kokemassa. Reissu vaatii vielä suunnittelua. Jotain muutakin vuoteen saa vielä loistavasti ns. ripoteltua. Ehkä jotain multisporttia, massahiihtoa tai juoksua. Joka tapauksessa edessä on loistava vuosi! 

Ensimmäinen ison tytön leiri takana

Yhdeksän päivää, 35,5h ja 699km. Kaikki treenit meni juuri niin kuin oli suunniteltu ja vieläkin paremmin. Leiriohjelma oli loistava, sillä vaikka loppua kohti tuntui, että pystynkö tosiaan vetämään tämänkin päivän, niin aina pystyin ja en kärsinyt minkäänlaisista säryistä tai esim. polvikivuista.

Pitkää suoraa oli välillä ajajalle. Kuvan otti Pia.

Kaksi ensimmäistä leiripäivää menivät pyörän selässä ja ajettiinkiin molemmilla lenkeillä 5-6h. Nousua oli myös ihan riittävästi tarjolla. Kolmentena päivänä pidettiin pyörätön päivä, mutta uitiin 50m ulkoaltaassa 60min ja juostiin 90min. 

Rantalenkillä ensimmäisenä ajopäivänä. Pia kuvasi jälleen.

Sitten tuli yksi suosikkitreeneistä, sillä ajettiin noin 1h pyörää, juostiin 30min, ajettiin 1h pyörää ja juostiin 30min. Tiettyjä watteja oli tarkoitus pitää, mutta hankalaa se tasaisella oli. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen harjoitus tällä tyylillä minulle. Juoksu kulki tosi hyvin. Sitten oli luvassa voimapyörää, missä noustiin yhtä mäkeä tietyllä "asetuksilla" (watit, kadenssi, ala-asento), tai ainakin yritys oli kova. Sitten juostiin päälle 40min, joka irtosikin tosi hyvin, sillä viimeinen 20min meni 4:45min/km-keskivauhtia,

Altaassa meno on jähmeämpää, mutta muut lajit kulkee kyllä kivasti. Pia taisi kuvata tämänkin.

Sitten olikin "lepopäivä", eli uin altaassa 60min ja sen jälkeen vein äitini, joka oli supermummona lapsenhoitajana mukana, Barcelonaan. Äidilleni kuuluu isoin kiitos, että kaikki sujui ihan huippuhyvin ja saimme kuitenkin olla koko perheenä matkassa.  

Meri oli hieno, varsinkin kun sinne ei tarvinnut itse mennä tällä kertaa.

Sitten jatkettiin ajoa ja suunnattiin toiseen "mäkeen" ajamaan mäkitreeniä, eli 5 kertaa mäki ylös lähellä ns. sweet spottia.

Alkuverran jälkeen iloinen joukko kokoontui, kunnes alettiin jyhkimään.

Toiseksi viimeisenä päivänä lähdin seuralaiseni kanssa todelliselle äitienpäiväajelulle ns. Brullin kosto -lenkille. Nousumetrejä tuolla reissulla tulee n. 2700, ajoaikaa tuhraantui 6h45min ja 143km kertyi kokoon. Tuolta reissulta jäi vaikka miten paljon tarinoita kerrottavaksi ja iso osa liittyi siihen, että vettä satoi aina kun lähdettin laskuun eikä ne laskut todella olleet mitään pikku alamäkiä. Aika kylmä voi olla pyörälläkin. Mutta sinänsä tuo oli loistava reissu ja olen edelleen fiiliksissä, että pystyin sen ajamaan. 

Go Pron kanssa leikkiminen on vähän vielä alkutekijöissään...

Yhdeksäntenä päivänä lähdin ajamaan "sellaista mitä vielä jaksaa", ja jaksoinhan vielä ajaa Barcelona Ironmanin 70.3 -pyöräreitin. Tosin vauhti ei enää päätä huimannut, mutta hauskaa oli. Matkustukset sujuivat sutjakkaasti ja arkeen palattuani olen ollut nälkäinen ja väsynyt. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Irongirl oli elementissään.

Kuntoa!

Olen täysin tietoinen, että tästä on parin viimeisen postauksen perusteella tullut hiihtoblogi. Olen luvannut, että kun hiihdon mc-kausi päättyy, niin minulla alkaa uusi elämä. Tarkoitus on alkaa esimerkiksi käymään uimahallilla enemmän kuin pari kertaa kuussa. Viime viikolla tuo kausi sitten Kanadassa tuli päätökseen ja perheemme toinen aikuinen palasi kotiin.

Lempisuksipari.

Samoin tein en kuitenkaan rynännyt uimahalliin vaan ladulle. Kuopiossa on ollut aivan mahtavat hiihtokelit, joten kahden tunnin hiihto työpäivän jälkeen ei ole ollut mikään ongelma. Ja siis onhan hiihto nyt yläkropalle hyvää treeni uintiakin ajatellen. Edelleen noin 10h/viikko -tahtia olen pystynyt pitämään yllä. Uida ehtii kyllä ja juosta kannattaa sitten, kun se on turvallista. 

Kauhea sienilaatikko jahtaa koiria ma ja to klo 20-22 Puijolla.

Tänään kävin "saamassa happoja kroppaan" hiihtäen Puijolla. Nousin kaksi kertaa suoraan tornille niin kovaa kuin pystyin. Ilmeisesti olin niin loppu, että pois lasketellessani kaaduin jäisessä laskussa. Sukset lähti alta ja nainen mätkähti istualleen. Tietenkin ensimmäisenä katsoin, ettei kukaan nähnyt. Sitten tunnustelin mahdolliset fyysiset vahingot. 

Tällä ajoneuvoyhdistelmällä ajan kelistä riippumatta kesät talvet 12km päivässä. Molempiin suuntiin Puijon valloitus...

Tämä kaikki saattoi liittyä siihen, että olin aamulla sanonut, että pitäisi varmasti vaan kaatua pyörällä, niin pääsisi jännityksestä. Tämä taas liittyi siihen, että kun jäätynyt sohjomössö kauhistuttaa minua polven mahdollisen loukkaamisen takia, niin olisi parempi kaatua enemmin kuin myöhemmin ja saada se asia hoidettua. No sukset voin nyt ruksia yli...

Tralalaa, hiihtäjänaista naurattaa...

Tässä vaiheessa olisi melko legendaarista sanoa, että kunto on parempi kuin koskaan. Mutta sanon kuitenkin, että säännöllinen harjoitusrytmi, hiihto ja wattimittari pyörässä, joka on trainerissa ovat tehneet sen, että en varmastikaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa tässä vaiheessa vuotta ikinä. Odotan niin kovasti etelän leiriä, koska siellä pyöräily nousee aina ihan uudelle tasolle. Ja mielestäni tämä toimii sarjasta riippumatta. Treeniä, ystäviä, palautumista ja ruokaa - mitä muuta sitä nainen voi kaivata?

Kyllä se on parempi oppia nuorena pitovoitelun salat.

So long 2015 and thanks for all the fish!

Nythän jokainen itseään kunnioittava urheilubloggari on laittanut vuoden 2015 pakettiin ja pilkkonut sen sitä ennen analyyttisesti osiin. Kunnioitan kyllä itseäni, mutta viime vuodessa ei ollut minun osaltani juurikaan mitään paketoitavaa. Tai tavallaan oli ja sen paketin voisikin lähettää mahdollisimman kauas.

Joulun jälkeen oli aika pahoja vaikeuksia leuanvedoissa.

Kerrassaan ilon aihetta antoivat seuraavat asiat:

• leikkauksesta toipuminen tapahtui ilman takapakkeja
• olin kuntouttamisen suhteen jopa pedantti enkä hoppuillut liikuntojen kanssa liikaa
• pääsin siihen kuntoon kesäksi, että pystyin osallistumaan kilpailuihin
• näytin hyvältä (kiitos Betty Designs -asujen), vaikka en mennytkään kovaa

Vuonna 2015 sain kasaan +366h, eli reilu tunti vuoden jokaiselle päivälle. Se on kuntoutujalle kelpo määrä. Tai kenelle tahansa muullekin. Pitää tehdä oikeita juttuja tuntien keräilyn sijaan. Ei tämä mitään postimerkkihommaa ole!

Vuodelle 2016 on tulossa hiihtopainotteinen reissu pohjoisessa, 10 päivän pyöräleiri Espanjassa sekä toinen leiri etelässä kesällä. Kesäkuussa on puolimatkan kisa Långvikissa ja elokuussa tietysti Köpiksen Ironman. Lisäksi tietysti eeppinen Norseman 2016 ja ÖTILLÖ -maailmanmestaruuskisat Ruotsissa, joista ainakin Norsen joukkueenjohtajana puolustan viime vuoden menestystä. 

Hyvä vuosi edessä.

Marraskuu

Miljoonasateen Marraskuu on mielestäni aika väsynyt renkutus. Varsinkin kun se alkaa soimaan radiossa syyskuussa. Mutta marraskuu on joka tapauksessa melkein kohta ohitse ja kuun alussa alkanut treeni iloisesti alussa. Jälleen olen aloittanut harjoittelun harjoittelun ja viikkotuntimäärät ovat olleet noin kahdeksan tunnin tietämillä. Uimassa olen käynyt jopa vähintään kerran viikossa!

Toimitsijan räätälöity näkymä.

Tämähän ei tule mitenkään ilmaiseksi, koska käytännössä koko marraskuu pyöritän arkea itsekseni. Mielestäni olen ansainnut jonkun ruusukkeen tästä sankaruudestani, mutta kovempiakin suorituksia tällä saralla esitetään säännöllisesti. 

FTP:n jälkeen ei ole kauheasti elämää. Se suorastaan yritti paeta. Pics - or didn't happend!

Sen sijaan olen keskittynyt itse kovuuteen. Trainerilla poljettu FTP-testi oli helvetillinen kokemus, mutta testinä se onnistui erittäin hyvin. Ottaen huomioon, että olin polkenut tripyörääni viimeksi elokuussa ja että vasemman jalan voimantuotto on vielä reilusti oikeaa perässä. 20min ajon keskiwatit olivat kuitenkin 192, joten pohjat on nyt asetettu. Se, että pari tuntia testin jälkeen lähdin kärry perässä torille joulukauden avajaisiin oli kyllä ajatus, jonka toteutus olisi saanut jäädä tekemättä.

Ai ettekö olisi itse koittaneet?!

Talvisen puolimaratonin startti lähestyy ja juosta on pitänyt. En ole ennen juossut talvella ja tietty vähän jännitystä tuo, että onko lunta, jäätä vai mitä alustana. Marraskuuhun olennaisena osana kuuluu myös firman palloiluturnaus. Juuri se pahamaineinen, jossa viime vuonna eturistisiteeni katkesi. Meillä on kuitenkin kasassa perinteinen porukka, enkä jäisi tapahtumasta pois mistään hinnasta. Tänä vuonna kuitenkin pysyin poissa kentältä, mutta koin samat tunteet joukkueeni mukana kuin pelaajanakin. Nainen voi lähteä pelistä, mutta peli ei naisesta.

Joulukuu lähestyy ja jälleen on aika odotetun joulukalenterin! Eli postaus joka päivä jouluun saakka. Edellisvuosi löytyy tunnisteella Joulukalenteri2014. Tiedän, että ette pysy nahoissanne.

Maratona d'Italia 2015

Syysloman kunniaksi lomailin tavalla, joka on ainoa jonka osaan. Eli köpötellen hankalasti paikasta toiseen ja laskeutumalla kylki edellä portaita. Yritän siis sanoa, että viimeiseen 10 vuoteen 95% ulkomaan matkoista alkaa tai päättyy jonkinlaiseen urheilusuoritukseen. Matka Italiaan ei siis tehnyt poikkeuksesta.

Kisakanslia oli kerrankin ihan kelvollinen.

Maratona d'Italia juostiin Maranellosta Carpiin, eli ns. point-to-point -reitti toi oman kivan säväyksen kisaan. Iloinen joukkomme (sisältäen suurimmaksi osaksi kollegojani) suuntasikin Milanosta Carpiin, mistä järjestäjän kuljetuksella pääsimme kisa-aamuna Ferrarin punaiseen Maranelloon. Järjestelyt sujuivat ihan mukavasti, mitä nyt bussikuljetus oli parikymmentä minuuttia myöhässä. Sitä odotellessa juttelin paikallisen triathlonistin kanssa, joka hehkutti Garda-järvellä pidettävää Triathlon Bardolinoa, joka on olympiamatkan kisa. Vannotti minua, etten unohtaisi, joten pisteet minulle.

Karhu oli vahvasti esillä. Kenkiäkin oli myynnissä expossa.

Itse kisaan lähdin vähän upporikasta ja rutiköyhää pelaten. Juoksukilometrejä ei ollut muille jakaa, mutta lähdin tavoittelemaan 5:05min/km-vauhtia ja katsomaan mitenkä käy. Aika pian kävi selväksi, että ihan tuohon vauhtiin en pysty, mutta juoksu tuntui kyllä tosi hyvälle aina puolimaratoniin ja siitä vielä jonkin aikaa. Sitten vauhti alkoi tippumaan. Energiat riittivät jälleen erinomaisesti eikä ilmeisesti +28 asteeseen kivunnut hellekään vaivannut minua. Ei vaan ollut niitä kilometrejä. Kisa oli IAAF:n alainen kisa ja siis heidänkin kalenterissaan, joten ko. sääntöjä myös noudatettiin. Huoltopisteet olivat 5km ja pesusieniä niiden välillä. 

Reitti oli aika mieletön. Niin paljon kaunista katseltavaa, jos nyt jotain ehti katselemaan. Kylmät väreet (ei nestehukasta johtuen) sai aikaan sotilasakatemian läpijuoksu, missä tasaisin välein oli tytöt ja pojat juhlatamineissaan tapauttamassa. Sitä kesti pitkään ja se oli todella hieno kokemus.

Hauska maaliintulo. Harmi tietysti, että ongelmat toivat meidät yhteen.

Noin 1,5km ennen maalia sain kiinni ongelmista kärsineet seurueemme miehet ja tulimme hauskasti yhtä aikaa maaliin. Täytyy luonnollisesti todeta kuitenkin, että nettoaikojen mukaan minä juoksin nopeimmin, eli aikaan 3:52:53. Olin muuten naisten yleisen sarjan neljäs. 12min kovempi aika olisi vienyt minut podiumille. Vähän surullista. Maalissa lihaksia alkoi särkemään aivan tajuttomasti, kunnes se sitten pian helpotti. Polvessa ei ollut mitään tuntemuksia koko aikana, joten ehkä alan olla selvillä vesillä sen suhteen.

Kisan jälkeen joko hymyilytti, tai sitten tuo on kouristus.

Koska startti oli Maranellosta, missä Ferrarin tehdas on ollut aina 1940-luvulta lähtien, niin pitihän siellä käydä uudelleen. Ferrari Museo oli kyllä ihan hauska vierailukohde, jonne ei kyllä tulisi mentyä, jos ei olisi ollut noin äärellään. Katseltavaa ja käveltävää oli juuri sopivasti post maraton tunnelmiin. 

Broom, broom.

Carpista siirryimme uuteen majapaikkaamme Garda-järven kautta. Hienot maisemat ne oli sielläkin. Vesi oli kirkasta ja periaatteessa triathlonkisan vetäminen tuolla kävi mielessä, mutta luulen, että nousua tulisi siinä reissussa enemmän kuin tarpeeksi.

Kuvan ottamisen jälkeen järvi sumeni ja aallot iskivät laiturin väliköistä. Ei muuten ollut mikään rivakka ylösnousemus.

Loppureissu sujui rennommissa merkeissä ja lähes suoraan siirryin itse Milanosta Tahkon vuorijuoksuun, missä Teemu juoksu omassa sarjassaan ja ylhäisessä yksinäisyydessään 84km aikaan. Vähän tässä jo kyselin varovaisesti, että josko sitä saisi aloittaa treenin, niin Teemu vain puuskahti, että lokakuussa mitään reeniä vielä aloiteta! Selvä. 

Duomo di Milano.

Juoksutakauma

Triathlonkausi on siis paketissa, mutta seuraavaa kohti ollaan jo tiukasti ponnistamassa. Onnistuin jälleen nykyaikaisen triathlonin ensimmäisessä lajissa, ilmoittautumisessa, ja elokuussa 2016 pääsen ottamaan revanssin (mistä, on hieman epäselvää) Kööpenhaminan Ironmanissa. Tähän kisaan ei tänänkään vuonna paikat menneet tyylillä "samoin tein", mutta miksi jättää mitään sattuman varaan, jos jotakin todella haluaa.

"Näitä polkuja ajan mä viimeisen asti..."

Mutta ei tässä toimettomana ole tarvinnut odotella vaan seuraavaa kesää. Lokakuussa pääsen taas juoksemaan maratoonia. Tällä kertaa matka suuntautuu Italiaan ja Maratona d'Italiaan, jossa juostaan Maranellosta Carpiin. Luonnollisesti piti aloittaa juoksuharjoittelu, jottei power walkilla tarvitse tehdä matkaa saapasmaassa. Tämä on tarkoittanut äkkijärkytyksiä jaloille mm. kovan juoksun muodossa. Lemmikkini on VK:ta 20min + 20min, jossa ensimmäinen juostaa esim. alle 5:10/km -vauhtia ja toinen 4:55/km -vauhtia. Tämä on järkytyssettiä jo ihan senkin takia, että viimeksi olen juossut kovaa ennen loukkaantumista, mikä siis tapahtui marraskuussa. Mutta yllättävän hyvin juoksu kulkee ja vaikka pahaa tekee, niin silti pystyy jatkamaan.

Sen verran asiat on hullusti, että juoksua on takana tänä vuonna vain käsittämättömät 300km! Tämä pitää ottaa huomioon siinä, ettei leikattua jalkaa rasita liikaa. Vesijuoksua ja maastopyörää on reseptinä siihen. Tänään ajoinkin maasturilla pitkin Puijoa ja päätin käydä Huuhalla ajamassa lenkin, josta moni asia sai alkunsa 10 vuotta sitten. Kummallista, miten hyvin muistin sen. Asuimme lähellä tuota Huuhan mäkeä, jota kiertää normaali kuntorata, kaikkine nousuineenkin. Olin aloitttanut muuntautumiseni kuulantyöntäjästä kohti triathlonistia, vaikka silloin en määränpäätäni tiennytkään. Oli syksyinen aamu ja luennot odottivat päivemmällä. Olin päättänyt juosta kolme kierrosta. Ja ne kolme kierrosta juoksin. Se riemu! Se oli elämäni pisin juoksumatka. Lähetin tekstiviestin Teemulle, joka oli ihmeissään suorituksestani. Mietin tänään samaa lenkkiä ajaessani, että se oli yksi kovimmista, jos ei kovin, urheilusuorituksistani koskaan. Ilman sitä, en olisi koskaan juossut maratonia saati tehnyt täyttä matkaa. Se oli tavallaan se kuuluisa kulminaatiopiste.

"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt!"

Kahden viikon päästä päästään Teemun kanssa mittaamaan avioliittomme tila Lost in Kajaanissa. Tooosiii mielenkiintoista.

Mr. & Mrs. Mallorca

Koska Suomen kesä ei vielä ainakaan toistaiseksi tarjoillut ihan sitä parasta antiaan, tuli aivan loistavaan saumaan reissu Mallorcalle. Ja mikä parasta, on matkaseuranamme ystäviä ja lapsia, joten monenlaista toimintaa on aamusta iltaan käynnissä.

Parisuhdepyörä. Oneway Sport tarjosi samanlaiset tuulipuvut.

Teemu saapui saarelle hieman eri aikaan, koska kävi tekemässä kiepin Swissman Xtreme Triathlonissa, jossa pääsi nautiskelemaan maratonosuudesta huoltajan ominaisuudessa. Luonnollisesti samalla oli loistava mahdollisuus ikään kuin esikäydä huollon osalta kisa Norseman mielessä. Paljon huomion arvoista tietoa saatiinkin valmistautumiseen. Ja jos katsot alla olevan videon, saat käsityksen siitä kuinka siistiä pelkästään valmistautuminen Norsemanille voi (joidenkin mielestä) olla!

 

 

 

Ja tietenkin, koska Norseman, niin Mallorcalla Teemu on ottanut viikon urheilun kannalta ja hyödyttänyt saaren jokaisen nousun ja polun. Mutta en se minäkään mikään tossukka ole, kuten Pekka Töpöhännän alussa todetaan! Joka päivä olen heilunut jotakin ja tulipa tässä mahdollisuus oikein parisuhdepyöräilyyn! Teemu aukaisi jalkoja ja juoksi kyllä sitten tämän aukaisun päälle vielä 2 tuntia poluilla, mutta kolme nousua kitkuttelimme yhdessä pyörällä. Omaa pyörää en saarelle raahannut, mutta lainapyörä on vähintäänkin kohtuullinen ajettava. Isoin syy siihen, että emme aja pyörätreenejä yhdessä on luonnollisestikin vauhtiero, mutta tällaisissa rakosissa se on mahdollista.

Harvinaista tämäkin, mutta kahvittelusta on kuva-aineistoa.

Yhden lenkuran meinasin vielä käydä täällä ajamassa, muuten oma harjoitteluni keskittyy juoksuun ja salillakin olen käynyt. Tietenkin olen yrittänyt ruskettaa myös näitä valkoisia kananjalkojani, koska kuten sanottu, koskaan ei ole tuntunut näin hyvälle lähteä Suomesta (vesisateesta ja +9 asteesta) paikkaan, jossa palmut huojuvat, lämmintä on ollut koko ajan +30 ja juomat ovat kylmiä.