Miksi (pian) 33-vuotias työssäkäyvä rouva, yhden lapsen äiti, on niin rikki siitä ettei pääse harjoittelemaan? Hyvä kysymys. Sitä tässä itsekin olen välillä pohtinut.
Tässä vastauksia (jotkut enemmän tosissaan ja jotkut vähemmän):
- Harjoittelu on olennainen osa arkeani, joten arjen muuttuminen siltä osin huonontaa "vointiani".
- Kehittyminen ilahduttaa edelleen.
- Vanha kilpaurheilija ei ole hävinnyt yhtään minnekään, joten ärsyttää kun annan kilpasiskoille etumatkaan.
- Olisin voinut olla jäätävässä kunnossa ensi kesänä.
- En kestä tätä löysää tunnetta kropassa.
- Kun harjoittelee, nukuttaa paremmin.
- Ajattelu sujuu paremmin kun harjoittelee.
- Pää tuulettuu paremmin harjoitellessa.
- Jaksaa paremmin kun harjoittelee.
- Ravinnonsaanti pysyy kontrollissa kun harjoittelee. Tai ainakin siihen pitää kiinnittää vähän huomiota, kun ei harjoittele.
- Treenatessa on silloin tällöin lajikumppaneista seuraa ja iloa.
- Treenatessa saa käyttää siistejä vaatteita ja mukavia kenkiä.
- Harjoitellessa kunto nousee.
- Olen tullut kohtuu hyväksi, haluan olla sitä myös jatkossa.
- Tunnen syrjäytyväni koko triskenestä.
 |
| Äitini tekemät letut maistuivat tänään pitkän päivän päätteeksi. Se siitä kohtuullisesta ravinnonsaannista. |
Ihan vielä tiedoksi, että minun mielestäni yksi elokuva, jota voin katsoa kerta toisensa jälkeen on Rakkautta vain (Love Actually). Siitä tulee vaan niin hyvä mieli, lämmin mieli, surullinen mieli, kaihoisa mieli, toiveikas mieli ja onnellinen mieli. Miksi Hugh Grant vanheni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!