lauantai 12. joulukuuta 2015

12.

Joskus on päiviä, kun mikään ei suju. Tämä kahdestoista joulukuuta lähti pieleen ennen kuin se oli kerennyt kunnolla alkaakaan. Nimittäin suodatinpussit olivat loppu! Kekseliäänä tyttönä tein talouspaperivirityksen, mutta sekin epäonnistui! Ei kahvia! Argh! Tämä kaikki vahinko piti tietenkin ottaa myöhemmin takaisin, lopputuloksena huono olo liiasta kofeiinista.

Säätöö, säätöö.
Teemun piti lähteä iltapäivällä hiihtämään. Ensinnäkin kaikki valmistautuminen tunnin tasatyöntölenkkiä varten oli kestänyt jo tunnin, kun sauvat piti tietenkin vielä lyhentää. Huomasin sauvojen ja rautasahan kanssa tassuttelevan miehen, joten asiaan piti puuttua jottei olohuone saa hiilikuitupölyä ympäri ämpäri. Lopputuloksena joka tapauksessa tekniseen murheeseen päättynyt lenkki, jolla ei selvästikään ollut siunausta, kuten eräs J. Aaltonen asian sanoisi.

Treeni alussa ja elämä edessä.
Mutta ei mennyt vahvasti minullakaan. Ennen kuin pääsin aloittamaan trainerisession (sis. 2x15min 160-170W), niin erilaiseen säätöön meni aikaa hyvät 20min. Siinä ohessa piti sitten vaihtaa jo kelloa, tehdä pakollisia päivityksiä ja sain kuulla olevani mitä suurin typerys. Lapsi kävi myös sanomassa, ettei ole minun kulta, joten aika täydellistä oli tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!