Vantaa maratooni lähestyy

Vantaa maratooni lähestyy ja sehän on tarkoitus juosta ennätysaikaan sunnuntaina 13.10. Toivottavasti nyt pysyisin terveenä, vaan eipä siihen asiaan voi ihmeitä tehdä. On nämä syksyn juoksut aina vaan yhtä epävarmoja. Ja varsinkin kun perheestä yksi on muiden räkänokkien kanssa yhdessä päivisin hankkimassa vastustuskykyä oikein urakalla.

Hymy on mairea, kun uudella maastopyörällä saa ajaa. 

Juoksutreenit olen pääsääntöisesti saanut yhdistettyä työmatkoihin, joten illat olen saanut rauhoitettua kotihommiin, eli taukoamattomaan tornin tekemiseen palikoista. Ja lapsonen sitten kaataa sen. Ja saman tien kuuluu komento: "Tätä, tätä!" Meidän lapsonen on altistunut ehkä liikaa urheilutapahtumille, sillä kun jompi kumpi lähtee juoksulenkille, niin Irongirl taputtaa ja yrittää sanoa hyvä, hyvä. Mutta ensi kesänä on asiantunteva kannustaja Frankfurtissa mukana!

Laiskuus kostaantui pari aamua sitten, kun juoksureppu aukesi kesken matkan ja aamupalaleivät (foliossa) lensivät asfaltille. Laiska olin, kun en jaksanut vetää kuulokkeiden johtoa juomapussin letkulle tarkoitetusta reiästä, vaan jätin sen tulemaan vetoketjun välistä. Ei ollut hyvä idea.

Minähän en yleensä kuuntele musiikkia lenkeillä, mutta jotenkin tämä työmatkalenkkeily on erikseen. Jos herää 6.15 ja lähtee ilman aamupalaa juoksemaan, niin saa kai sitä nyt radiota samalla kuunnella. Jos ei kurjuutta halua maksimoida. Pyörällä ajaessani kuuntelen vain toisella korvalla ja silloinkin melko hiljaisella volyymilla, jotta kuulen liikenteen ja muut äänenlähteet.

Juoksemalla kuntoon!

Jalka alkaa olla jo melkein kunnossa. Mustelmat ovat edelleen aika messevät, mutta juosta pystyy jo täysin normaalisti. Aika hurjan näköinenhän tuo kinttu on, jos ajattelee, etten särkenyt mitään pahemmin ja todellakin vain kompastuin.