Hyvää itsenäisyyspäivää. Muistan kun Suomi täytti 75 vuotta ja peruskoulussa valmisteltiin sen tiimoilta esityksiä ja askarteluja. Nyt 100-vuotiasta Suomea on hienoa juhlia ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tänä vuonna juhlinta on ollut freesiä ja sille on löytynyt luontevia muotoja kaikille.
![]() |
Kunnonsalin Wattbiket hurisivat yhteensä 600km verran. Kuva: Hurulan kotiarkisto. |
Hurulan Matilta tuli joku päivä sitten viestiä, että ajetaan 100km Wattbikellä itsenäisyyspäivänä. Niin sitä sitten kello 8.00 alkaen poljettiin. Aikaa tähän meni 3h6min. Keskivauhti oli 32,1km/h. Suhteellisen helposti tuo satku meni ja Heidi kehitteli vielä treenit tehtäväksi ajon aikana, joten hyvässä seurassa aika sujui rattoisasti.
![]() |
"Mitäköhän tästä tulee?" |
Tänäkin itsenäisyyspäivänä käytin hetken ja mietin niitä tapahtumia ja tekoja, mitkä ovat tapahtuneet, jotta joulukuun kuudes päivä voimme juhlia itsenäistä Suomea. Iso-mummoni lähti Karjalasta kahdesti kotoaan. Hänen miehensä kuoli nuorena sodan aiheuttamiin vammoihin. Toinen iso-ukkini oli ollut sodassa, mutta koskaan siitä aiheesta ei puhuttu. Tai ainakaan niin, että olisin kuullut siitä. Sen tiedän, että iso-mummoni kantoi hänet välillä metsätöistä kotiin, koska sirpale polvessa aiheutti toisinaan vaivaa. Tunnen suurta kunnioitusta ja kiitollisuutta. Asioita on hyvä pysähtyä pohdiskelemaan.
![]() |
Onnea 100-vuotias Suomi! Kuva: Hurulan kotiarkisto. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!