Helsinki-Vantaan juna-aseman tilataideteos. Tätä katsoessani mietin aina, että miltä teoksen aloittaminen on mahtanut tuntua. |
Tänään kävin päiväseltään Helsingissä. Jonkun verran matkustan töiden vuoksi ja yleensä Helsinkiin. Videoneuvottelut ja erityisesti Skype ovat vähentäneet yleisesti tarvetta matkustamiseen monipaikkaisissa työyhteisöissä ja niiden avulla on mahdollista läpiviedä hyvin vaativiakin asioita/palavereita. Joskus kuitenkin on tehokkaampaa kokoontua yhdessä saman pöydän ääreen ja antaa tilaa myös livenä tapahtuvalle vuorovaikutukselle.
Taksin sijaan liikun mieluummin julkisilla. Junalla pääsee niin kovin kätevästi nykyään. |
Esimerkiksi tänään se tarkoitti 5.20 herätystä ja kuudelta olin jo matkalla lentokentälle. Epäsäännölliset ajat tuovat kuormitusta päivään ja olenkin monesti miettinyt, että hyvä kondis kyllä auttaa tässä ja matkustelusta palautumisessa. Toki tämä nyt ei varsinainen oivallus ole, vaan ihan järkeen käyvä asia. Jos olen yön yli reissussa, niin otan aina liikuntavehkeitä mukaan.
T2:n jouluvalot ovat kyllä aika mahtavat. |
Yllätys oli, että alkuperäinen lentoni peruttiin ja olin saanut buukkauksen melkoisen myöhäiseen koneeseen. Firman matkapalvelut toimivat nopeasti ja pääsin lähtemään kotimatkalle aiottua aiemmin. Onneksi olimme saaneet puristettua viisautemme ulos kollegoiden kanssa, joten suunnitelman muutoksesta ei ollut juurikaan haittaa. Kotonakin olin ennakkosuunnitelmia aiemmin, mikä on hyvä, sillä huomenna on Suomen 100-vuotisjuhlapäivään liittyvä asia tapahtuva heti aamusta, mutta siitä lisää huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!