Tänään illalla pääsen Ultra Bran keikalle Hartwall-areenalla. Kun ensimmäisen kerran noteerasin yhtyeen paluun, en ajatellut että löytäisin itseni valmistautumassa kuulemaan bändiä vielä kerran -tyyliin.
Musiikki on kohtuullisen iso osa arkea ja juhlaakin. Kuuntelen sujuvasti kaikenlaista musiikkia ja tykkään antaa musiikin viedä. Olen huomannut kerääväni oman elämäni teemabiisejä ja luopuvani niistä, kun kappaleen voima ei enää kanna tai se ei ole enää ajankohtainen.
Sen sijaan en kaipaa musiikkia urheillessani. Silloin tällöin juoksulenkille laitan kuulokkeet korville, mutta tämä tapahtuu max. pari kertaa vuodessa. Olen ajatellut, että urheilu on minun mindfulness-harjoitus, johon en kaipaa musiikkia. Lenkillä ajatukset tulevat ja menevät omalla painollaan. Joskus työstettävänä ollut työasia on saanut ratkaisunsa lenkillä. Usein mieli ja kroppa rauhoittuu ja palautuu muusta rasituksesta. Jokaisella lienee oma tiedostettu tai tiedostamaton tapansa.
Mutta nyt, Ultra Bra!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!