Kesään on vielä aikaa, mutta harjoittelu sitä kohti on jo aloitettu. Kuten jo aiemmin olen kirjoitellut, niin syksy meni kuntosalilla ja voimatasot nousivat huomattavasti. Lopulta -7kg keventynyt paino antaa myös uutta lentoa. Uinnissa tuntuu parhaiten tuo keskivartalon voima, sillä kauttaaltaan on jämäkkä olo.
Hyvät muistot Tahkolta puolimatkalta vuonna 2014. Oman sarjan voitto ajalla 5:08. Kuva: Teemu Lemmettylä. |
Ensi kesänä kisakalenterissa on legendaarinen Challenge Roth. Useana vuotena olen yrittänyt päästä mukaan kisaan ja nyt sitten tärppäsi. Vähän nauratti, koska olin jo ajatellut välivuotta täyden matkan kisoista. Ilmeisesti ilmoittautumishätäilyyn ei olisi kuitenkaan ollut syytä, sillä sain kokeneemmilta tietää, että mukaan olisi päässyt muutenkin kuin sormet näppäimillä heti tiettyyn aikaan olemalla. Toki yleisesti ajattelen niin, että jos jotain haluaa, niin sitä ei kannata jättää sattumien varaan vai toimia itse.
Kuva tältä päivältä. My very special guy. |
Mutta toinen kisa ensi kesänä on myös täyden matkan kisa! Nimittäin Finntriathlon Tahko. Kun voitin Finntriathlon Levin viime kesänä, sain yhteen ko. järjestäjän tapahtumaan osallistumiseen oikeuttavan lahjakortin. Ja koska ns. Sulo Vilénillä sain, niin pakkohan tämän palkinnon hyöty oli maksimoida. Lisäksi kyseessä on SM-kisa.
Tämä Levillä juoksentelu toi voiton lisäksi lahjakortin. Kuva: Teemu Lemmettylä. |
Näillä kahdella kisalla on väliä vain kuusi viikkoa. En aio ottaa siitä sen kummempaa stressiä, vaan katson sitten kun on sen aika, että olenko palautunut ja siinä kunnossa, että kisan voi hyvillä mielin ja turvallisesti vetää. Sen jälkeen saa ainakin levätä ja kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!