Ajattelitko deittailla triathlonistia? Tässä pienellä präntätty!

Täältä löytyy artikkeli/blogi, missä käydään läpi 10 syytä, miksi kenenkään ei pitäisi koskaan deittailla triathlonistia. En allekirjoita kaikkea, mutta inspiroiduin asiasta ja haluan kirjoittaa oman selonteon, jos nyt joku miettisi tällaista, aivan hullua mahdollisuutta.

8. Lomailu

Henkilökohtaisesti en ole käynyt 15 vuoteen rantalomalla. Siis sellaisella, jossa vaan ollaan, maleksitaan, syödään ja juodaan. Ja katsellaan nähtävyyksiä. Eipä silti, en ole ollut millään muullakaan lomalla, etteikö jotkut harjoituskamat olisivat olleet mukana. Mutta triathlon pelkästään on vienyt minut mm. Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Hollantiin, Belgiaan, Saksaan, Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Sveitsiin sekä Espanjaan. Se, että kaikki vuosilomat menevät urheiluun tarkoittaa usein myös sitä, että lomat vietetään samojen ihmisten kanssa. Toivottavasti siis tulet toimeen heidän kanssaan! 

7. Seurallisuus

Voin vain kuvitella, että millaista on olla triathlonistien kanssa (vaikka siellä lomalla), jos ei itse kuulu tähän "valittuun joukkoon". Jos et ole niin kiinnostunut siitä, paljonko verttiä oli viimeisellä lenkillä, mitä uutta on Wigglestä tulossa, miten hyvät tulokset nykyiset kiekot saivat tuulitunnelitestissä tai mikä oli kilometrivauhti juoksulenkin toisella neljänneksellä, saattaa partyparty-mieliala laskea tai ruokahalu dinnerillä kaikota. Usein triathlonistit eivät tunnista innostumistaan, joka saattaa vaikuttaa epäystävälliseltä käytökseltä, mutta mikä usein on vain söpöä lajinomaista käytöstä.

Pitkien lenkkien jälkeen triathlonisti usein makaa sohvalla ja katsoo televisiota. Melkeinpä mitä tahansa ohjelmaa. Härskeimmät syövät samalla muilta salaa karkkeja ja työntävät pussit ja paperit sohvatyynyjen väliin.

6. Ruoka

Jutussa todetaan, että triathlonistit syövät joko paljon tai sitten eivät ollenkaan. Tiedän tapauksia, joilla on ongelmia syödä ns. tarpeeksi, mutta itse kuulun tuohon ensimmäiseen joukkoon. Kerran ravintolassa tilasin makkaralautasen, jossa oli useampi erilainen makkara muine höysteineen. Tarjoilija varmensi vielä erikseen, että se on sitten aika iso annos. "Anna tulla vaan." Söin kaiken. Kun naispuolinen deittisi tilaa ruokaa ravintolassa, niin sopivaa on olla kommentoimatta asiaa mitenkään. Triathlonisteilla on myös yksi omituinen piirre, sillä yhtäältä me voimme pitää meteliä laadukkaasta hiilihydraatista ja seuraavana päivänä syödä banoffeeta surutta.

Mutta jos itse tykkää ruokailla säännöllisesti ja runsaasti, niin triathlonistin kanssa se onnistuu.

5. Myöhästely

Ei pidä hämmästyä, jos triathlonisti tulee aamulenkin jälkeen treffeille tunnin myöhässä. Tämä on ominaisuus, jota en itse käsitä enkä tietenkään itsestäni tunnista. Turha on kuitenkaan tämän varoituksen jälkeen parkua, kun olet tehnyt ruoan ja odottanut deittiäsi useamman tunnin. Se lenkki oli vaan saatava ajettua ja uinti uitua, mutta tosiasiallinen syy on se, että taas on jääty suusta kiinni. Katso kohta 7 uudestaan.

Tähän liittyy myös se, että kivat juhlat tai illanistujaiset sekä leffat ja ravintolareissut pitää ajoittaa niin, että lenkin saa tehdyksi.

4. Vaatteet

Triathlonistilla on oikeasti päällä aina farkut ja huppari sekä lenkkarit/tennarit. Jos hyvin käy niin miehellä voi olla neule ja naisella trikoohame (muuten siis samat). Päässä on beanie tai lippa. Aurinkolaseina käytetään urheilulaseja. Usein myös jumalattoman iso kello on ranteessa.

3. Tavarat

Tavaraa on ihan helvetisti. Pientä ja isoa. Puhdasta ja kuraista. Hikistä ja raikasta. Juomapulloja kaapillinen, urheiluravinteita toinen, lenkkareita joka puolella ja pyörät makuuhuoneessa. Mieti nyt, kolme lajia.

2. Ystävät

Niitä ei nähdä, jos niitä on saatu joskus hankittua. Paitsi tietysti heitä, jotka ovat pyöräpourukoissa, altaassa ja leireillä (eli niillä lomilla). Triathlonistilla voi kuitenkin olla tästä huono omatunto, aina kun sille on aikaa, joten toivoa on. Työn kautta tutut ovat onnellisessa asemassa, koska saavat nauttia (väsyneestä) seurasta työajan verran.

Joten jos et siis tapaa deittisi lapsuudenystäviä tai vanhoja opiskelukavereita, niin selitys löytyy tästä.

1. Arki

Jos suhde etenee, niin jossakin vaiheessa arki tulee vastaan. Arki triathlonistin kanssa on täynnä suunnittelua, kalenterimerkintöjä ja suorittamista. Ruokaostokset suunnitellaan pitkien treenien mukaan, lapsien kuskaamista mietitään joka päivä ja herääminen kello 5.15 voi olla ihan normaalia. Seuraavan päivän lenkkiä voi suunnitella edeltävän illan. Kesälomia tahdittaa kisoja varten keventely, kisat ja niistä toipuminen. Jos siis omaat itse jonkin, minkä tahansa harrastuksen, niin varustaudu amerikkalaisen hääsuunnittelijan organisointikyvyillä (näin olen teeveestä joskus ymmärtänyt, että heillä tätä taitoa on).

Lopputulos

Nyt kun olet tietoinen näistä erityispiirteistä ja pystyt nämä hyväksymään, niin ei ole mitään syytä miksi et deittailisi triathlonistia!

Kuntoa!

Olen täysin tietoinen, että tästä on parin viimeisen postauksen perusteella tullut hiihtoblogi. Olen luvannut, että kun hiihdon mc-kausi päättyy, niin minulla alkaa uusi elämä. Tarkoitus on alkaa esimerkiksi käymään uimahallilla enemmän kuin pari kertaa kuussa. Viime viikolla tuo kausi sitten Kanadassa tuli päätökseen ja perheemme toinen aikuinen palasi kotiin.

Lempisuksipari.

Samoin tein en kuitenkaan rynännyt uimahalliin vaan ladulle. Kuopiossa on ollut aivan mahtavat hiihtokelit, joten kahden tunnin hiihto työpäivän jälkeen ei ole ollut mikään ongelma. Ja siis onhan hiihto nyt yläkropalle hyvää treeni uintiakin ajatellen. Edelleen noin 10h/viikko -tahtia olen pystynyt pitämään yllä. Uida ehtii kyllä ja juosta kannattaa sitten, kun se on turvallista. 

Kauhea sienilaatikko jahtaa koiria ma ja to klo 20-22 Puijolla.

Tänään kävin "saamassa happoja kroppaan" hiihtäen Puijolla. Nousin kaksi kertaa suoraan tornille niin kovaa kuin pystyin. Ilmeisesti olin niin loppu, että pois lasketellessani kaaduin jäisessä laskussa. Sukset lähti alta ja nainen mätkähti istualleen. Tietenkin ensimmäisenä katsoin, ettei kukaan nähnyt. Sitten tunnustelin mahdolliset fyysiset vahingot. 

Tällä ajoneuvoyhdistelmällä ajan kelistä riippumatta kesät talvet 12km päivässä. Molempiin suuntiin Puijon valloitus...

Tämä kaikki saattoi liittyä siihen, että olin aamulla sanonut, että pitäisi varmasti vaan kaatua pyörällä, niin pääsisi jännityksestä. Tämä taas liittyi siihen, että kun jäätynyt sohjomössö kauhistuttaa minua polven mahdollisen loukkaamisen takia, niin olisi parempi kaatua enemmin kuin myöhemmin ja saada se asia hoidettua. No sukset voin nyt ruksia yli...

Tralalaa, hiihtäjänaista naurattaa...

Tässä vaiheessa olisi melko legendaarista sanoa, että kunto on parempi kuin koskaan. Mutta sanon kuitenkin, että säännöllinen harjoitusrytmi, hiihto ja wattimittari pyörässä, joka on trainerissa ovat tehneet sen, että en varmastikaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa tässä vaiheessa vuotta ikinä. Odotan niin kovasti etelän leiriä, koska siellä pyöräily nousee aina ihan uudelle tasolle. Ja mielestäni tämä toimii sarjasta riippumatta. Treeniä, ystäviä, palautumista ja ruokaa - mitä muuta sitä nainen voi kaivata?

Kyllä se on parempi oppia nuorena pitovoitelun salat.

Sukkerootu hiihtohurmus

Hiihto. En ollut lapsena mikään hiihtäjä. Asiaa ei silloin aikoinaan auttanut loukkusiteet ja vanhempien, kaikella rakkaudella, välttävä tietämys voitelusta yms. Keljutti, kun hiihtävien perheiden lapsilla oli kärkisiteitä ja minulla lipsui. Kyllä minä Anttilan hiihdoissa kävin ja koulujen välisissäkin kisoissa kilpailun, mutta en kokenut sitä ikinä omaksi lajikseni. Naurankin aina, että kuopiolaisten lasten orastava hiihtoinnostus saadaan kitkettyä Puijolla ja oikeastaan missä tahansa kuntoladulla täällä päin. Mäkiä löytyy kyllä ihan etsimättäkin.

Huoltotiimi halusi ikuistaa ennen-kuvan. Vannon, että 3h jälkeenkin nauratti!

Nuorempana hiihto oli ihan mälsää. Tosin olin, joskin edellä kirjoitettu huomioiden, täysin käsittämättömästä syystä "ajatunut" hiihdon vaikutuspiiriin. Kuinkas muuten kuin poikien perässä. Hiihtäjät on kyllä jotenkin kuumia! Triathlonistit tietysti vielä kuumempia, mutta ihan hyviä kakkosia.

Tervaruukilla oli munkkia. Myöhemmin kuulin, että Pilpalla olisi ollut laskiaispullia.

No, tästä kaikesta johtuen pääsin kuitenkin verestämään noita vereslihasmuistoja. Kuitenkin tällä kertaa paremmalla kalustolla ja tietotaidolla. Ja yllätten se tuntuikin jo vähän mukavammalle. Sitten kun kunto kohosi, tai aloitin kestävyysharjoittelun, niin hiihtäminen talvisin oli parasta mitä pystyi kuvittelemaan. Massahiihtoihin olen myös osallistunut vuosittain, mutta tällä hetkellä sekoilu satojen muiden kanssa ei tunnu mahdollista vammaustumista ajatellen kovin kiinnostavalta.

Tänään saavutin jonkinlaisen kulminaatiopisteen hiihtourallani, sillä hiihdin Kuopion ympäristössä vajaat kolme tuntia ja lopuksi vielä nousin Puijolle. Eikä tullut vastaan mäkeä, jota en olisi pystynyt latua pitkin hiihtämään. Toki tästä osa kunniaa kuuluu optigrip-suksilleni, mutta tavallaan se paketoi aika paljon tekemistä parin viime vuoden ajalta.

Hiihtokausi avattu

Olen vihdoin avannut hiihtokauden tälle talvelle. Oikeastihan kaikki meni niin, että kun Puijolla säilölumenlatu avattiin, niin se tehtiin vesisateessa. No itseäni ei ihan niin kauheasti himota tuo vesihiihto, niin sen ja puolimaratonin mainingeissa hiihtäminen vain jäi.

No eikös sitten tullut ikitalvi, Siperian tuulet ja sen maaliman pakkaset. Ja kaikkia muita selityksiä tähän jonoon. Kävimme viikko sitten maalla mummolassani ja pakkaslukemat näyttivät -35,5 astetta. Sisuunnuin ja ajattelin, että tulen hulluksi jos en pääse liikkumaan lainkaan.

Umpihankihiihtovehkeet maalaisittain.

Mitäpä vanhasta navetasta ei löytyisi! Eräsukset ja rottinkisauvat sekä nahkasaappaat lähettivät minut jäälle kohti seikkailuja. Pakkasta oli ensimmäisellä reissulla vain -27 astetta.

Kaunis, jäätynyt Suvasvesi.

Toisella reissulla olin kaksi tuntia. Kävin kiertämässä saaren, missä meillä on mökki. Aikamoista umpihankeahan tuolla jäällä oli, mutta moottorikelkkaura meni melkein sinne minne minäkin. Aurinko paistoi jossakin kaukana. Saaren kohdalla oli jäähän tullut vähän aika sitten todella pitä railo, josta piti ottaa valokuva. Oli kaunista. Maista soittelivat, että perunat ovat jo kiehumassa, että laitapa tyttö vauhtia. Eräsuksilla ei oikeastaan ole kuin se yksi vauhti, hidas.

Ladun voi tehdä itsekin.

Tänään päätin sitten suunnata Puijolle. Homma lähti hyvin käyntiin, sillä yksi mono löytyi vaatehuoneesta ja toinen varastosta. Sukset olivat appivanhempien autotallissa ja sauvat eivät löytyneet koskaan. Hiihdin viime vuonna leikkauksen jälkeen vain 30km, joten aika perusasioiden ääreltä sitä itsensä löysi. Meinasin saada sydänhalvauksen, kun päästäkseni tasaiselle stadionille ja pesäpallokentälle hiihtämään, piti minun laskea Puijon jyrkkiä mäkiä ladulla, jota ei ole vielä pystytty ajamaan latukoneella. Eli se alusta ei ole todellakaan vielä kuin raiteet tai luotettava, vaan välistä pehmeä ja pöppyräinen. En valittaisi muuten, mutta ihan ei vielä ole luotto siihen, että kaatuessani eturistiside pysyisi mukanani. Ehkä pelko on turha, ehkä ei, mutta pelottaa se silti.

Ja kun pelottaa, niin alkaa yleensä tapahua. Nyt ei kuitenkaan tapahtunut, mutta rentous oikein loisti poissaolollaan! Hiihdin sauvoitta ja tein muitakin harjoituksia ja toinen tunti sujui jo paremmin. Ehkä pitoa olisi saanut tähän tilanteeseen olla enemmänkin, koska potku oli vielä niin hakusessaan. Huoltomiehelle kuitenkin iso kiitos, että hiihtäminen onnistui! Henkilökohtainen huoltomieheni ei ehkä ole ollut ihan tehtäviensä tasalla...

Pieni hiihtäjä toimessaan.

Illalla otettiin tyttäreni sukset, sauvat ja  monot pulkkaan ja suunnattiin kahdestaan kohti Puijon hiihtostadionia. Hän hiihti noin 3m ladulla, jonka jälkeen päätti lähteä umpihankeen. Juoksenteli sukset jalassa ympäriinsä. Tuuletteli. Kaatui varmasti 15 kertaa, nauroi ja nousi joka kerta ylös. Kunnes tuli se 16 kerta ja enää ei naurattanut vaan hiihtoa oli tullut tarpeeksi. Aikaa tämä kaikki otti ehkä maksimissaan 15 minuuttia. Hahahaa...