Uuden eturistisiteen jälkitarkastus

Tänään oli kauan odotettu päivä, kun tasan 7 viikkoa vanha, uusi eturistisiteeni jälkitarkastettiin ortopedin toimesta. Ja eipä olisi syntymäpäiväni voinut saada parempaa sinettiä! Olin tosi hermona, vaikka tiesinhän minä, että mitään erikoista ei varmaankaan olisi edessä. Kirurgi totesi, että kuntoutuminen on lähtenyt hyvin liikkeelle ja että uiminen, pyöräily ja soutuergo ovat sallittuja. Käytännössä kaikenlaiset kontaktilajit, pallopelit ja sen sellaiset hassuttelut (ml. hypyt) ovat kiellettyjä. Sauvakävelyä olenkin jo harrastanut ja hölkän saa aloitella pikkuhiljaa. Hiihtokin on sallittua, mutta siinä ei nyt paranisi mennä kaatuilemaan. Luulen, että malta olla myös nyt hiihtämättä, koska lajikirjo on jo kuitenkin aikamoinen. Pieni ojennusvaje polvessa vielä on seistessä, mutta sepä siitä korjautuu kyllä vielä.

Voiko tyttö kuulla mitään parempaa! 

Irongirl teki minusta prinsessan... Ehkä jäi vajaaksi yritys, mutta johtui enemmän minusta kun hänestä.

Jos ja kun tämän onnettoman tapahtuman piti sattua, niin olen onnellinen siitä, että minulla oli vakuutukset kunnossa, sain parasta hoitoa ja tarkoituksenmukaista fysioterapiaa, apua niin monelta taholta ja tavalla. Lisäksi osittain pedantti luonteeni takasi kurinalaisen jumpan, harjoittelun ja kuntoutuksen. 

6 viikkoa ja 2 päivää

Leikkauksesta siis. Ensi viikolla on jälkitarkastus, jolloin ortopedi mitä todennäköisimmin lausuu jotakin polven tilasta. Lisäksi minun tehtävänäni on saada lupa lajeihin, joita voin nyt sitten alkaa taas "harrastamaan" tai aikataulun, milloin ko. lajeja voi taas harkita. Alkuperäisen aikataulun mukaan kuuden viikon kohdalla voi alkaa kävelemään ja kahdeksan viikon kohdalla voi aloittaa kevyen hölkän (mitä ihmettä se sitten ikinä tarkoittaakaan). 

Hurjaa oli vauhti.

Listalla (kyllä, minulla on lista) on juoksun lisäksi pyöräily, soutu, uinti, hiihto ja kuntosali. Kävelylenkit olen saanut aloittaa ja lisävarusteina olen käyttänyt nastalenkkareita ja sauvakävelysauvoja. Ensimmäinen reilu 3km lenkki meni hurjaan aikaan 47 minuuttia! Tosin tänään tein tuohon aikaan jo melkein 10 min parannuksen. Hahahaa... Mutta tärkeintähän on kävellä mahdollisimman oikein eikä tehdä vauhtiennätyksiä.

Uusi pyörä ja traineri. Nainen on "vanha", ensi viikolla 33 vuotta.

Tiistaina fyssari antoi luvan koettaa polkemista ja kas kummaa, uusi Argon18 sattui sopivasti olemaan uudella trainerilla! No, vakavasti puhuen, noudatin ohjetta ja muutamaan otteeseen olen vähän pyöritellyt (ilman vastusta). Kesittyä pitää koko ajan, mutta hyvin pyörii ja ihan pian saan taatusti ajaa sydämeni kyllyydestä, joten miksi kiirehtiä ja munata hyvin sujunut kuntoutus.

Hauskempi kuin kultaiset kengännauhat, joita myös ainakin joskus on jaettu,

Eilen illalla meillä kävi taas dopingtestaajat. 10 vuotta olen avannut kotini oven heille ja toivottanut tervetulleeksi. He ovat tulleet syntymäpäiväjuhliin, siisteyteen ja kaaokseen, iltaan ja aamuun, huonoon ja hyvään hetkeen. Se on osa urheilijan arkea, mutta myös meidän, jotka jakavat arjen urheilijan kanssa. Onhan se vähän erikoista, että vieraat ihmiset voivat koska tahansa tulla "pahimmillaan" useaksi tunniksi istumaan kotiisi. Mutta näin on hyvä ja 99% testaajatkin ovat oikein mukavia tapauksia. Tällä kertaa minä sain lahjan, tiskirätin. Minusta ihan hauskaa huumoria.

Puoliero (ei peliero)

Tällä hetkellä kuntoutusohjelma, eli ne liikkeet jotka teen, kestää kerrallaan 30 minuuttia. Koko setin teen vähintään kolmesti päivässä. Irrallisia vitkutuksia ja vatukutuksia teen päivän mittaan vähän joka käänteessä. Tämän lisäksi käyn salilla tai uimassa kerran päivässä, joten ihan tässä pikku hiljaa tuntuu kuin treenaisikin.

Instagramissa kirjoitin, että: "Thus passes the glory of my muscles in my upper left thigh." Ai mikä puoliero?!

Hieman hankaluutta elämään aiheuttaa edelleen tuo takareisi, joka vamman huomioiden luonnollisesti on jo parempi, mutta on kova "rapsahtelemaan" edelleen (tai kerran sen ensimmäinen kerran jälkeen). Joten liikkumista tulee varottua, vaikka se polven puolesta voisi ollakin jo sulavampaa. Pienin harppauksin huomaan päivittäin edistymistä polvessa, mutta samaan aikaan meinaan räjähtää malttamattomuudesta. Ulkona olen käyttänyt vielä toista keppiä, sillä välillä on aivan älyttömän liukasta ja liukastuminen olisikin nyt todellinen ongelma. Elän niitä viikkoja, joilloin siirre on kaikista heikoimmillaan.  

En harrasta saliselfieitä, sillä mikään ei olisi niin noloa kuin että joku kävelisi esim. pukuhuoneeseen sisään kun kuvaan itteäni! Tänään päätin elää hetken vaarallisesti. Ja eikö joku tullut heti ovesta kuvan ottamisen jälkeen. Olen varma, että tulija kuuli kameran äänen.

Kuntokeskus Huipun Takasalissa (on siis tila) on peili, jossa on teippauksia tyyliin #selfieseinä. Koska en koskaan pidä kännykkää mukana salilla, niin minusta tuollainen on vähän hassua. Mutta sitten aloin miettiä, että pitäisikö vastaavia peilejä tai muita heijastavia pintoja olla myös esim. Puijolla ladun varressa. Olisihan se nyt ihan todella paljon helpompaa ottaa treenikuvia! Onhan sitä kaikenlaisia selfiekeppejäkin.  No, tämä nyt tällaisena maailmanmenon ihmettelynä...

Ironmanin osallistuminen peruttu, tilalle Finntriathlonin Kerää Koko Sarja

Jos edellinen kirjoitus alkoi hymyllä, niin tämä voisi alkaa irvistyksellä. Toissa yönä asentoa vaihtaessani takareidestä (siis leikatun jalan) kuului äänekäs poksahdus. Siitä tietysti paniikin kautta analysoimaan, että mikä osa napsahti ja kylmää hakemaan. Kipua oli myös ihan riittävästi.

Aamulla vitkuttelin, että kehtaisin soittaa ortopedille maanantaina heti aamusta ja hänen rauhallinen äänensä kertoi, että asia liittynee jännesiirteen ottokohtaan, mistä arpikiinnike nyt revähti. Tämä on aika tavallista kuntoutumisaikana eikä sinänsä vaarallista, kuulema.

Takapihalla on activity park...

Mutta nämä yölliset kauhunhetket oli kyllä hiuksia nostattavia. Tänään fysioterapiassa todettiin, että kaikki on kunnossa. Koukistus olipa jopa erittäin hyvä! Kuitenkin tein sen päätöksen, että peruin osallistumiseni Kööpenhaminen Ironmaniin. Ja pistin nimeni listaan Tahkon puolikkaalle, eli liityin Kerää Koko Sarja -porukkaan. Tärkeintä on nyt kuntoutua hyvin ja jos siinä sivussa saa lisää vauhtia kesälle 2016, niin hyvä niin. Köpiksen ainoana tarkoituksena olisikin vain näyttää itselleni, että selvisin eturistisiteen katkeamisesta. Mutta ilmoittautuminen saattaisi aiheuttaa kuitenkin painetta itselleni (ja muille) sekä pahimmillaan tietysti tehdä hallaa lopulliselle kuntoutumiselle (jos ja kun sitkeys menee järjen edelle). Ja tietysti aika kallista lähteä keskeytysmahdollisuus yllä Tanskaan asti, kun Joroinen ja Tahko ovat 90km säteellä kotoa.

Puolikkaille on kuitenkin mahdollista hakea vauhtia ja niiden kautta saada sitä myös ensi vuodelle. Joten tässä ratkaisussa myös urheilulliset edellytykset ovat yhdessä osassa. Tavallaan harmittaa, mutta tiedän päätyneeni oikeaan ratkaisuun.

Vihreä paholainen (entinen auto) piti päästää menemään ja nyt kelpaa taas ajella.