Puoliero (ei peliero)

Tällä hetkellä kuntoutusohjelma, eli ne liikkeet jotka teen, kestää kerrallaan 30 minuuttia. Koko setin teen vähintään kolmesti päivässä. Irrallisia vitkutuksia ja vatukutuksia teen päivän mittaan vähän joka käänteessä. Tämän lisäksi käyn salilla tai uimassa kerran päivässä, joten ihan tässä pikku hiljaa tuntuu kuin treenaisikin.

Instagramissa kirjoitin, että: "Thus passes the glory of my muscles in my upper left thigh." Ai mikä puoliero?!

Hieman hankaluutta elämään aiheuttaa edelleen tuo takareisi, joka vamman huomioiden luonnollisesti on jo parempi, mutta on kova "rapsahtelemaan" edelleen (tai kerran sen ensimmäinen kerran jälkeen). Joten liikkumista tulee varottua, vaikka se polven puolesta voisi ollakin jo sulavampaa. Pienin harppauksin huomaan päivittäin edistymistä polvessa, mutta samaan aikaan meinaan räjähtää malttamattomuudesta. Ulkona olen käyttänyt vielä toista keppiä, sillä välillä on aivan älyttömän liukasta ja liukastuminen olisikin nyt todellinen ongelma. Elän niitä viikkoja, joilloin siirre on kaikista heikoimmillaan.  

En harrasta saliselfieitä, sillä mikään ei olisi niin noloa kuin että joku kävelisi esim. pukuhuoneeseen sisään kun kuvaan itteäni! Tänään päätin elää hetken vaarallisesti. Ja eikö joku tullut heti ovesta kuvan ottamisen jälkeen. Olen varma, että tulija kuuli kameran äänen.

Kuntokeskus Huipun Takasalissa (on siis tila) on peili, jossa on teippauksia tyyliin #selfieseinä. Koska en koskaan pidä kännykkää mukana salilla, niin minusta tuollainen on vähän hassua. Mutta sitten aloin miettiä, että pitäisikö vastaavia peilejä tai muita heijastavia pintoja olla myös esim. Puijolla ladun varressa. Olisihan se nyt ihan todella paljon helpompaa ottaa treenikuvia! Onhan sitä kaikenlaisia selfiekeppejäkin.  No, tämä nyt tällaisena maailmanmenon ihmettelynä...

Ironmanin osallistuminen peruttu, tilalle Finntriathlonin Kerää Koko Sarja

Jos edellinen kirjoitus alkoi hymyllä, niin tämä voisi alkaa irvistyksellä. Toissa yönä asentoa vaihtaessani takareidestä (siis leikatun jalan) kuului äänekäs poksahdus. Siitä tietysti paniikin kautta analysoimaan, että mikä osa napsahti ja kylmää hakemaan. Kipua oli myös ihan riittävästi.

Aamulla vitkuttelin, että kehtaisin soittaa ortopedille maanantaina heti aamusta ja hänen rauhallinen äänensä kertoi, että asia liittynee jännesiirteen ottokohtaan, mistä arpikiinnike nyt revähti. Tämä on aika tavallista kuntoutumisaikana eikä sinänsä vaarallista, kuulema.

Takapihalla on activity park...

Mutta nämä yölliset kauhunhetket oli kyllä hiuksia nostattavia. Tänään fysioterapiassa todettiin, että kaikki on kunnossa. Koukistus olipa jopa erittäin hyvä! Kuitenkin tein sen päätöksen, että peruin osallistumiseni Kööpenhaminen Ironmaniin. Ja pistin nimeni listaan Tahkon puolikkaalle, eli liityin Kerää Koko Sarja -porukkaan. Tärkeintä on nyt kuntoutua hyvin ja jos siinä sivussa saa lisää vauhtia kesälle 2016, niin hyvä niin. Köpiksen ainoana tarkoituksena olisikin vain näyttää itselleni, että selvisin eturistisiteen katkeamisesta. Mutta ilmoittautuminen saattaisi aiheuttaa kuitenkin painetta itselleni (ja muille) sekä pahimmillaan tietysti tehdä hallaa lopulliselle kuntoutumiselle (jos ja kun sitkeys menee järjen edelle). Ja tietysti aika kallista lähteä keskeytysmahdollisuus yllä Tanskaan asti, kun Joroinen ja Tahko ovat 90km säteellä kotoa.

Puolikkaille on kuitenkin mahdollista hakea vauhtia ja niiden kautta saada sitä myös ensi vuodelle. Joten tässä ratkaisussa myös urheilulliset edellytykset ovat yhdessä osassa. Tavallaan harmittaa, mutta tiedän päätyneeni oikeaan ratkaisuun.

Vihreä paholainen (entinen auto) piti päästää menemään ja nyt kelpaa taas ajella.

Hymyä

Elämä hymyilee oikein leveästi tällä hetkellä, joskaan ei se virnistys minulta ole koskaan muutamaa hetkeä kauemmaksi ajaksi kadonnutkaan. Maanantaina pääsin taas salille, jossa luonnollisesti tein yläkroppaa ja keskivartaloa. Jalkojen suhteen noudatan kuntoutusohjelmaa ja järkevää varovaisuutta. Niiden aika tulee kyllä vielä. Fysioterapia edistyy ja vaikka normaali istuminen ja kävely ovat vielä työn alla, niin iloitsen esimerkiksi siitä, että pian pääsen pyörän selkään!

Teemme Teemun kanssa yhteistyötä Kuntokeskus Huipun kanssa, missä tuolloin maanantaina puuhasinkin. Ja vaikka tämä nyt todelliselta mainostamiselta kuulostaakin, niin kyseessä on kestävyysurheilijoille oikein mallikkaasti sopiva paikka. Vapaat painot, Wattbiket ja juoksumatot tulevat ensimmäisenä mieleen. Ja tunnelma on sellainen mukava, ei liian "näyttelevä". Se ei ole mikään ihme, sillä yrittäjänä toimii huippusuunnistaja Hannu Airila.

Tänään joka tapauksessa suuntasin sitten uimahallille, jossa en ollut vieraillutkaan kahteen kuukauteen. Pullarin kanssa uin "huikean" kilometrin matkan, johon aikaa kuluikin suloiset 28 minuuttia. Eli palasin ajassa taaksepäin sellaiset 7 vuotta, hah. Käännökset otin varovaisesti, mutta olipa loistava tunne olla taas altaassa! 

Ihan tuli sellainen olo, että hittolainen tästä noustaan vielä!

Loppuun vielä, mielestäni oikein osuva, Fingerpori Teemun ammatista.

Yhteenveto vuodesta 2014

Hyvää loppuvuotta 2015 vaan kaikille! Sattuneesta syystä vuoden 2014 yhteenvetäminen ei ollut mitenkään aktiivisesti mielessäni, vaan teen sen nyt pari päivää myöhässä. Keskiviikkona sain polvesta tikit pois ja samalla tuli todettua, että polvi taittuu nollasta sataan asteeseen tässä kahden viikon kohdalla. Yleisenä tavoitteena on, että eturistisideleikkauksen jälkeen kolmen viikon kohdalla polvi taittuisi 90 asteen kulmaan. Oikein hyvällä mallilla olen siis tämän polveni kanssa, joskin yksi yö näin unta, että olin lihonut 12 kiloa (tarkkaa) ja seuraavana, että olin juoksemassa... Pieniä kolotuksia esiintyy, mutta turvotus on pääosin poissa. Istuminen ns. normaalisti ei kuitenkaan tunnu kovin hyvälle, koska polvea alkaa kolottamaan. Johtunee siitä, että se koukistus (ja koko kuntoutus) on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään.

Mutta se (urheilu)vuosi 2014.

Sehän oli aivan mahtava vuosi! Maijan kanssa ajettiin kahden naisen porukalla Pirkan pyöräilyn 217km ja osallistuin Rykäsyihin. Olin Sääksessä kolmas ja kausi sai mukavan startin sekä pieni ajatus tasonnoususta kävi mielessä. Alkukesä oli tosi kylmä ja avovesiuinnit sai tehdä melko rapsakassa kelissä. Sitten koitti suuri päivä ja Frankfurtin Ironmanilla paransin reilusti ennätystäni, joskin jäin 7 sekuntia 12 tunnista. Mutta kuka näitä muistaa! Sitten kesä vielä huipentui Tahkon puolimatkan kisaan, jossa paukuttelin todellista ennätysvauhtia sarjani voittoon ja olin kokonaiskisan viides. Lisäksi pärskäytin juosta maratonin aikaan 3.42.

Harjoitustunteja kertyi 363 tuntia ja tämä ei sisällä venyttelyjä, hierontoja, ristiriipuntoja tms. Kai minulla salaisena haaveena on saada se 400h rikki, mutta enemmin keskityn niihin hyvin tehtyihin harjoituksiin, jotka mahdollistivat kesän mielettömät tuloksetkin. Harjoitteluni on rakennettu perheellisen arjen ympärille, eli hyödynsin työmatkaani runsaasti. Vajaat 9km suuntaansa oli hyvä beissi (niin kuin base) juoksulle ja oli erityisen aikatehokasta. Sama juttu tavallaan pyörällä, kun maasturilla veivasin ympäri pääkaupunkiseutua all-year-round. (Itsehän pidän työmatkatempossa pakkasrajana -20 astetta.)

Uin 85km (vuonna 2013 46km), pyöräilin 3900km (1700km) ja juoksin 784km (862km). Suluissa siis vuoden 2013 määrät, mutta silloinhan lähdin vuoteen 6kk ikäinen Irongirl kainalossa. 

Irongirl puki vuodenvaihteen juhlavaatteet minulle...

Ehkä olen vähän hullu, mutta en ole vielä perunut tai muuttanut kesän 2015 kisakalenteria. Finntriathlon sarjasta on tarkoitus tehdä 3/4 ja elokuun lopussa on sitten Kööpenhaminan Ironman. Kuntoutuksen ehdoilla luonnollisesti mennään, sillä ei ole mitään hinkua pilata tätä ja joutua pahimillaan uudestaan tähän tilanteeseen.