19.

Lupailin eilen kirjoitusta uudesta pyörästäni, mutta siirrän sen seuraaville päiville, koska en saanut otettua oikeutta tekeviä kuvia uudesta kaunottarestani. Sen sijaan otin alla näkyvän kuvan ja laitoin sen mm. Instagramiin, niin eikö jo joku jalkaperverssi ollut "huutelemassa"! Oh well, makunsa kuullakin...

Näissä merkeissä. Tuijotan uutta runkoa ja mietin, että hymyilyttääkö vai sapettaako se minua. 

Kotona "omaishoito" on toiminut kohtuullisesti, joskin aamunlehti on jätetty joka aamu (jo kahtena aamuna) hakematta, eli olen joutunut tinkimään aamukahvin kanssa luetusta sanomalehdestä. Lisäksi pienempi hoitaja on hieman arvaamaton otteissaan, joten erilaisia huomaamattomia barrikadeja on pitänyt rakennella. 

Jalkajumpat ovat jatkuneet ja tunnollisesti olen vähintään vispannut nilkkoja muutaman kerran tunnissa. Jumppa on sillä tavalla nihkeesti kipeetä, mutta jos sitä ei nyt tee, niin sitten se vasta myöhemmin vaikeaa on. Toinen päivä kotona menossa enkä ole vielä tulossa hulluksi. Liittyneekö pikkulapsivanhemmuuteen, mutta tänäänkin olin ihan vain hiljaa itsekseni ja katselin kattoa sekä otin tirsat. :)

18.

Leikkaus meni suunnitellusti ja niinhän siinä kävi, että seurasin operaation monitorista. On se vaan erikoista kun puudutus potkaisee ja näköhavainto suoraan ylös sojottavasta jalasta ei vastaa oletusta jalan sijainnista.

Puudutus, lääkkeet, kipu ja syömättömyys tekivät olosta kuitenkin lähdön hetkellä pahoinvoivan, mutta siihen se sitten onneksi jäi. Ensimmäinen yö oli vähän kehno, mutta tämä päivä on ollut jo parempi.

Kylmä paketti.

Jumpan aloitin heti ja sehän tarkoittaa nilkan suoristamista ja koukistamista, "reisijumppaa", polven koukistamista ja  seisaaltaan taakse ja sivulle heiluttelua. Turvotusta ei ole kauheasti, mutta se voi ilmeisesti tulla myöhemminkin. Polvi suoristuu mukavasti, mikä on nyt tärkeää. Kepeillä kulkeminen alkaa taas sujua. Viimeisestä oli kuitenkin ehtinyt kulua 7 vuotta.

Sairaala Mehiläisen koko henkilökunta oli mahtavaa ja kokoajan minulla oli huolehdittu olo. Mieltä lämmitti eniten se, kun ortopedi oli kirjoittanut leikkauskertomukseen(?) triathlonisti, tarkoittaen sillä minua.

Uusi tykkipyöräni Argon 18 E112 on tullut kotiin. Siitä lisää huomenna.

17.

Kohta mennään. Aamulla hain apuvälinevarastosta seuraavien viikkojen tuen eli kyynärsauvat. Kuuteen tuntiin ennen leikkausta ei saa syödä eikä suun kostuttamista enempää juodakaan, joten tunnelmat ovat, jo tässä noin paria tuntia ennen operaatiota, vähän karahtamassa kiville kun verensokerit menevät lattiasta läpi. Lisäksi päähän alkaa pian jomottamaan tämä jännitys, vaikka tavallaan ihan rauhallinen olenkin. 

Reppuun (koska olkalaukku ja kyynärsauvat eivät ole järkevä yhdistelmä) pakkasin Finisher-paidan, joka on aikuisen naisen (ei sen mistä Koivuniemi laulaa) pep talk -yritys itselleen. Itse operaatio ei tässä kai itsessään jännitä, mutta sen jälkeinen aika. Tässä sitä nyt ollaan. 

16.

Tänään ei meinannut ehtiä bloggaamaan, mutta siihen on hyvä syy! Triathlonhaaste oli kylässä ja tarinointi siinä seurueessa vähän venähti. 

Sainpahan ajatukset pois leikkauksesta...

Teemu ja Tomppa puskevat Havaijilla vuonna 2007.