keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kun treeni purasee

Treeni on nyt päässyt purasemaan ja siitä yhtenä todisteena eilisessä HelTri-Cupin rykäsyssä 10min parantunut PB. Leirillä oli jo viitteitä hyvästä pyöräkunnosta, mutta kun eilen painoin 20km 33km/h -keskivauhtia (luonnollisesti ilman apuja) ja minkä päälle juoksin vielä 5,4km 4.39min/m -keskivauhtia, niin tälleen pöllömpikin tajuaa tason nousseen huimasti. Juoksussa vauhti oli ajoittain painunut jopa alle neljän minuutin! What! :-) Oheiset kuvat on ottanut Anu Uhotoinen, jonka luvalla ne julkaisen. Kiitos hänelle.

Jauhaa, jauhaa.
Vakalla naamalla juoksuun. Ei yhtään mun tyylistä!
Ja samalla ilmeellä maaliin. Oikeesti. Minä kyllä hymyilin koko ajan vastaantulijoille.
Tähän kaikkeen on saanut tehdä vuosia töitä, joten tuntuu ihan sairaan hyvälle. Samalla kuitenkin kutkuttaa ajatus siitä, että mihin sitä oma kapasiteetti riittäisikään, jos sitä lähtisi etsimään. Näihin vauhteihin ei kuitenkaan ole harjoiteltu erityisen kovasti, vaan tehty perustyötä täydelle matkalle tähdäten. Harjoittelu on ollut järkevää ja oikein kohdennettua, mistä kiitos kuuluu Teemulle. Tunnit on käytetty tehokkaasti. Tavoitteena on Frankfurtissa vetää alle 12 tunnin. Se on ainoa asia, mikä tässä trikesässä on tärkeää.

Sunnuntaina on luvassa ylipitkä Pirkan Pyöräily (217km), missä Maijan kanssa vedetään naisissa kahden hengen junamme maaliin. Toivottavasti Team Elina Jouhkin käsinauhat ehtivät tulla ennen sitä.

7 kommenttia:

  1. Hienoa vauhtia oot pistelly menemään!! :) Vaikuttaa hyvältä.

    Tuossa kun oon miettiny, että onko musta vielä ens kesänä täydelle matkalle ja mahdollisesti mikä kisa, niin kerroppas, että miksi valittit juuri Frankfurtin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frankfurt sen vuoksi, että se on hyvässä ajankohdassa (ei liian aikaisin eikä liian myöhään), sen profiili on minulle sopiva ja se on kätevästi saavutettavissa. Ja uinti ei ole meressä Se on toistaiseksi ollut yksi kriteereistäni. Tuossahan niitä syitä olikin! :-)

      Kannattaa kyllä puntaroida ne omat kriteerit, varsinkin kun nykyään tarjontaa on ihan reippaasti kisoissa. Sitten vain sormi näppäimelle, kun ilmoittautuminen aukeaa!

      Poista
  2. Wau!!
    Vaikka ei mitään kisa- tai muita tavoitteita olisikaan niin varmasti tulisi sinunkin kohdalla siltikin urheiltua mutta onhan se ny hurjan motivoivaa kun treeni tuottaa silminnähden tulosta! Eikä näytä paljon ruuhkavuodet jarruttavan!

    Täällä tätä pikku hiljaa kuntoudutaan, joten toivon mukaan samoihin fiiliksiin itsekin vielä päästään jollakin aikavälillä. Onneksi on tullut sentään valittua lajiarsenaali, jossa ollaan vasta pikku hiljaa parhaassa iässä;)

    Liisa/ht

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa kuulla, että alat kuntoutua!

      On hienoa, että työ tuottaa tulosta. Ja kyllä se aina kutkuttaa, kun selkiä jää enemmän taakse kuin eteen. Nämä nylkytykset ovat kyllä oikea valinta, kun se ajan kulumisen suhteen on niin armollista. :D

      Poista
    2. Saanko kysyä neuvoa...kuuluuko mun ostaa jotkut tollaset "läpinäkyvät" uimalasit kun sulla on kuvassa toisaalla täällä somessa?
      MÄ OSTIN MÄRKKÄRIN(!!!). Ja vasta tohon kuvaan havahduin, että en taida mun "tummilla" laseilla nähdä mitään :D
      Saikun loputtua talvella, työhön paluun aikaa oli vähän iltasin tiukat paikat. Duuni vei fyysisesti alkuun voimat eikä ruuhkaisa Märssy motivoinut muutenkaan. Lupasin itelleni, että jos en lintsaa yhtään niin hankin itelleni pääsylipun luonnonvesiin. No ny on puku, vielä ku osais sillä uida :D

      Liisa/ht

      Poista
  3. Mahtavaa kun saat korjata tehdyn työn hedelmiä! Frankfurtia olen itsekin miettinyt vaihtoehdoksi sitten kun täydelle matkalle menen.

    Tsemppiä Pirkan pyöräilyyn! Samaan koitokseen olen menossa ja se on kyllä mun mielestä ihan ylipitkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni kisasi Frankissa 2011 ja olikin kymmenes. Silloin tuli järjestelyistäkin hyvä kuva.

      Toivottavasti Pirkka sujui suunnitellusti! Oli kyllä hyvä pyötäkeli, onneksi.

      Poista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!