Triathlonvaimo sairastaa...

Kaksi viikkoa sitten alkoi flunssa. Ihan viattomasti pienellä lentsulla. Sitten käytti yhtenä iltana kuumeen ja tauti hävisi. Harjoittelun lopetin luonnollisesti heti ja Teemunkin kotiutuessa Sotshista (tuoden mukanaan Venäjän taudin) koko perhe sairasti mukavasti yhdessä. Tosin Irongirl oli nopein toipuja ja minä olin töissä. Sitten epikriisissä seuraa jännittävä käänne, sillä oloni oli jo hyvä ja kävin hieman uimassa ja ajoin maltillista työmatkatempoa, mutta sittenpä se vasta yskän kehitti! Koko käytävä raikasi huoneestani kuuluvan yskän tahdissa ja lääkärille piti mennä. Astmani paheni ja lisäksi olin todennäköisesti saanut toisen taudin kaupantekijäisiksi. Nyt ei auttanut muuta kuin ruveta vuodelepoon ja ottaa kaikki lääketieteellinen apu vastaan. 

Vuodelepo suoritettu tunnollisesti...

Kun tällainen pitkä sairastelujakso osuu kenelle tahansa, mutta erityisesti aktiivisesti liikuvan päämäärätavoitteellisen harjoittelijan kohdalle, on tällä hetkellä ainoa ajatus että "kaikki on mennyt". Tietenkään näin ei ole, mutta silti tuntuu siltä, että kunto on lattian tasolla ja kesä pilalla. Työntekijänä ja kollegana olen surkea ja mikä pahinta, perhe kärsii kun äiti sairastaa ja lisäksi äksyilee. Mulla on oikeus mun tunteisiin! 

Onneksi ympärillä on järjen ääntä ja ystävät kehottavat kärsivällisesti odottamaan, että olen tervehtynyt. Niin, on parempi todella levätä tarvittava aika kuin joutua lepäämään monta kuukautta. Tällainen sairauskertomus tällä kertaa. Toivottavasti seuraavassa postauksessa olisi mukana jo ihan asiaakin, eli riatloonia. Tosin kisakalenterin olen jo suunnitellut ja se odottaa Teemun hyväksyntää. Pääsiäisen Calellan leirin lennot on hoidettu ja majoitus varattu sekä Frankfurtin lennot ja hotelli on ostettu. Vitsiläinen, kunhan tästä vielä toipuu niin hymyssä suin saa vetää! :D