lauantai 3. elokuuta 2013

Juoksurattaat

Teemun ollessa nyt kisamatkalla on minun treenien järjestäminen hieman tylsempää. Lähinnä se on aikaisemmin tarkoittanut jumppaa ja/tai traineria päiväuniaikaan. Ystävän suosiollisella avustuksella pääsin tällä kertaa testaamaan juoksurattaita, saimme siis kyseiset pelit lainaan viikoksi.

Aiemmin olen kirjoittanut, että emme ole hankkimassa ko. kärryjä. Mutta jos kärryjen kanssa (siis lapsen) pitää juosta, ovat siihen tarkoitetut rattaat huomattavasti normaaleja kärryttimiä parempi ratkaisu. Kevyet, rullaavat ja käsijarru alamäkiin. Selvästi näistä puuttuu taaperoa miellyttävä viihdekeskus, mutta viihtyminen lienee osittain myös lapsesta kiinni.

Lainassa olevat rattaat ovat Baby Joggerin F.I.T -malli. Ihan kivasti tämän aamun puolituntinen testilenkki sujui. Vähän siinä mielestäni juoksuasento muuttuu työntäväksi ja takapuoli putoaa (ei kirjaimellisesti kuitenkaan), mutta jos esim. juoksisi töihin hoitopaikan kautta, niin tässä olisi oikein oiva mahdollisuus tehdä se vauhdikkaammin kuin normirattailla. Uutena hinta näyttää olevan +400 euroa... 

Näyttävät isoilta, mutta olivat kevyet.

Kätevä kurkistusluukku matkustamoon.
Minulla ei sitten oikeasti ole noin isot reidet, vaan ne on shortsit! :D

Viihdykkeenä rusinoita ja Talk-muruja.

1 kommentti:

  1. Kiitokset hyvästä postauksesta, itsekkin olen miettinyt Thulen vastaavaa uutta mallia juoksutarkoitukseen (http://www.lastenvaate.fi/thule/) mutta vähän epäilyttää tuo hinta...

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!