On tämä meidän elämä vaan huvittavaa. Maanantaina Teemu tuli pyörälaukun kanssa Barcelonasta ja lähti parin tunnin päästä suksien kanssa Vuokattiin. Barcelonan kisasta näin TRI-vaimon silmin (tai korvin) voin todeta, että herra otti uransa (yli 10 vuotta) ensimmäisen penaltyn (5min) pyöräilyn aikana keski-/sulkuviivan ylittämisestä. Silminnäkijähavainnon mukaan ko. kohdassa oli ollut kolme kaistaa... Jos tämä työtapaturma ja uinnin varusteisiin liittyvä hankaluus (joka on hoidettavissa) jätetään pois laskuista, niin ilmeisen hyvä kausi olisi taas tulossa.
Osittain tästä tuli mieleeni uusimman Triathlete Europen artikkeli Rasmus Henningin kirjasta "Pro Chasing The Dream". Jutussa on otteita kirjasta ja nähdäkseni kirjoitettu todella rehellisesti koskien perhe-elämää ja rakoillutta avioliittoa. Joskus tuntuu, että triathlonvaimot (ml. -miehet) eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Ja puhun nyt arvostuksesta verrattain monella tasolla. Henning toki on ns. maailmanluokan tähti, mutta se taas meinaa sitä, että mm. taloudelliset edellytykset ovat kärkeä tai huippuonnistumista tavoittelevia PRO-triathleetteja paremmassa kunnossa. Luultavasti. Suomessa PRO-triathleetit tasapainoilevat nuoralla. Edellytyksiä läpilyöntiin löytyisi, mutta miten saada kaikki potentiaali esille, kun talvi on pitkä, varusteasiat pitää hoitaa, toimeentuloa tulee opiskelusta, osa-aikaisista töistä tai "puolisolta" sekä rapiat päälle tukijoilta ja lisäksi parisuhteissa elävät taiteilevat yhteisen tulevaisuuden kanssa saati sitten perheen. Puhumattakaan tietysti siitä, että mistä löytää pätevä valmentaja. Luotettavia yhteistyökumppaneita ei myöskään kasva joka oksalla.
Meillä vuosi ja arki pyörii triathlonin ympärillä ja sen ehdoilla. Kisat ja leirit tulevat keskustelun jälkeen synkronoituun kalenteriin ja sen mukaan sitten eletään. Nyt lapsen syntymän tienoilla on minulle entistä selvempää, että minun (mm.) urheilulliset "tavoitteet" ovat toissijaisia ja selkiytyvätten sitten, kun arki saadaan pyörimään. Tähän saakka on myös ollut selvää, että toisen meistä on käytävä töissä, jotta toinen voi keskittyä huippu-urheiluun. Töissä nyt on suurimman osan käytävä muutenkin, mutta sulkee tämä pois mahdolliset alan vaihtamiset ja jatko-opinnot. Palaan tuohon Henningin kirjaan ja siihen, kuinka hänen vaimollansa otti kovemmalle tieto epäonnistumisesta kuin urheilijalla itsellään. Urheilija olisi tarvinnut tukea kotona huonosti sujuneen kisan jälkeen, mutta vaimo ei siihen kyennyt, koska hänestä tuntui hän on uhrannut niin paljon miehensä uran eteen laittamalla henkilökohtaiset tavoitteensa ja halunsa taka-alalle. Syyt tähän olivat varmasti moninaisemmat.
Korostan, että minä en koe asiaa aivan noin, mutta ymmärrän kyllä mitä Henning tarkoittaa. Teemun huonosti mennyt kisa on minulle ainakin ihan yhtä iso pettymys kuin se on Teemulle itselleen. Tiedän, mitä siihen saakka on vaadittu, mitkä ovat henkiset panostukset, rahalliset menot ja suuremmassa mittakaavassa, mitä ratkaisuja on vaadittu elämässä, jotta koko leikkiin lähteminen on ollut mahdollista. Minulta suuri hatunnosto ammattilaisillemme ja heidän tukijoukoilleen. Tärkeitä ovat nämäkin hommat.
 |
| No joo, hönöt Vichyssä viime kesänä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!