Irongirl on täällä

Mistä aloittaisin? Ehkäpä siitä, että Jukolan viestin paikan päällä tapahtuneen seuraamisen jälkeen tyttömme päätti, että aika on täysi. Pian olemme viikon harjoitelleet uusia asioita, kuten vaunulenkkejä. :)

Syntymästä sen verran, että yllättävän nopeasti se mielestäni meni ja positiivinen kokemus se kaiken kaikkiaan oli. Joitakin taisteluvammoja taisteluvaunuajasta pois siirtyminen aiheutti, mutta pienillä "epämukavuuksilla" ei nyt ole merkitystä. Hassusti tuo tuhisija vie melkein kaiken huomion ja välillä tuijotamme kaikki kolme toisiamme. Isi on kyllä parin "lepopäivän" jälkeen päässyt taas vauhtiin Rothiin valmistautumisessa. Joskin siinä ohjelmassa on enemmän kotitöitä kuin yleensä. :)

Palautuminen tapahtuu minusta yllättävän nopeasti, tosin uuteen, eli ei mihinkään, päivärytmiin siirtyminen vie verojansa. Olenkin ajatellut, että tämä aika mennään nyt kellonajoista välittämättä omalla painollaan. Varsinainen viisaus ja uutinen. :) Käynnissä on muutenkin Suurin pudottaja -kisa, ja huikea reilu 10kg painon putoaminen saa kiinnittämään huomiota jälleen muuttuneeseen ryhtiin. Pikkuhiljaa siis kohti omaa kehoakin.

Blogista ei tullut odotusblogia enkä ajatellut muuttaa sitä vauvablogiksikaan. :) Mutta koska aiheena on triathlon(vaimoilu), niin vauva on luonnollisesti osa tätä minun kuviotani jatkossa.