Meillä luonnollisesti tähän aikaan Teemu on miettynyt kisakalenteriaan ensi kesäksi. Siihen, mikä se tulee olemaan, en ota kantaa, mutta kommentoin muutamaa tänä vuonna järjestettyä kisaa, jotka olivat "mahdollisten kisojen" -listalla viime vuonna tähän aikaan sekä kisoja, jotka ovat olleet luonnonvoimien armoilla.
Yksi niistä oli Ironman China, joka erinäisten vaiheiden jälkeen peruutettiin. Ensin siis peruttiin uintiosuus ja pian sen jälkeen koko kisa. Huokaistiin kotona, että onneksi ei lähdetykään tuonne. Mutta miettikääpä niitä ensikertalaisia, jotka laittoivat aikaa ja rahaa ensimmäiseen IM:ään ja kisasta meinasi tulla duathlon! Ehkäpä heille koko kisan peruuntuminen oli parempi ratkaisu.
Yksi niistä oli Ironman China, joka erinäisten vaiheiden jälkeen peruutettiin. Ensin siis peruttiin uintiosuus ja pian sen jälkeen koko kisa. Huokaistiin kotona, että onneksi ei lähdetykään tuonne. Mutta miettikääpä niitä ensikertalaisia, jotka laittoivat aikaa ja rahaa ensimmäiseen IM:ään ja kisasta meinasi tulla duathlon! Ehkäpä heille koko kisan peruuntuminen oli parempi ratkaisu.
Toinen kisa, jota ei nyt varsinaisesti harkittu, mutta johon tutustuttiin vuoden 2010 Saksan pitkän matkan MM-kisoissa oli ITU:n pitkän matkan MM-kisat Vegasissa. Kisat kisattiin nyt viikonloppuna ja +17 asteinen vesi, kylmä ilma ja tulvat estivät uintiosuuden kisassa. Hyvä yhdistelmäharjoitus! :D
Seuraavaan kisaan emme todellakaan meinanneet lähteä, mutta Lehtosen Kaisa oli kisassa, kun Kolumbian Guatapeessa WC (= world cup) perusmatkan kisa jouduttiin lyhentämään sprinttikisaksi maanvyörymien vuoksi.
Lisäksi on useita tarinoita ja kokemuksia kaatosateiden aiheuttamista ongelmista, pieneliöiden, levän ja meduusojen esiintymisestä vedessä sekä kylmän tai kuuman ilman aiheuttamista hankaluuksista kisassa tai sen alla. Itsekin olen kisannut sellaisessa vesisateessa, etten tietä nähnyt sateelta. Uinti oli Boisessa niin kylmässä vedessä, että sormet kangistuivat eikä vetoketjua saanut auki tai kenkiä jalkaansa. Mutta nämä asiat kuuluvat tähän lajiin ja tekevät siitä juuri sen takia mielenkiintoista.
Jarmo ja Teemu ETU:n pitkän matkan EM-kisoissa Espanjan Vitoriassa vuonna 2010. Kisan erityispiirteenä oli pieneliöt, joidenka vuoksi märkäpuvut piti desifioida. |
Tanskan Fredeririciassa vuonna 2005 meressä oli meduusoja polttelemassa. Huomatkaa aloittelijan pitämä sykevyö! :D |
No onpa ollut monella huonoa onnea kisasään suhteen. Olisi kyllä kamalaa olla vaikkapa Kiinassa monta vuotta treenanneena ja huomata, ettei kisaa tulekaan. Not good.
VastaaPoistaOlen nyt ottanut varovaisia ensiaskelia wannabe-trivaimon haastavalla urapolulla ja varannut meille huoneen Varkauden Scandicista Joroisten kisaa varten. Pete on jo ilmoittautunutkin...
Not good at all tuo kisasää.
VastaaPoistaHoo Pia! :D Siitä se TRI-vaimoilu lähtee! :D Joroisten kisasta tulee varmasti hieno tapahtuma ensi kesänä! Kasvaakohan se taas?