13.

Miksi (pian) 33-vuotias työssäkäyvä rouva, yhden lapsen äiti, on niin rikki siitä ettei pääse harjoittelemaan? Hyvä kysymys. Sitä tässä itsekin olen välillä pohtinut.

Tässä vastauksia (jotkut enemmän tosissaan ja jotkut vähemmän):

• Harjoittelu on olennainen osa arkeani, joten arjen muuttuminen siltä osin huonontaa "vointiani".
• Kehittyminen ilahduttaa edelleen.
• Vanha kilpaurheilija ei ole hävinnyt yhtään minnekään, joten ärsyttää kun annan kilpasiskoille etumatkaan.
• Olisin voinut olla jäätävässä kunnossa ensi kesänä.
• En kestä tätä löysää tunnetta kropassa.
• Kun harjoittelee, nukuttaa paremmin.
• Ajattelu sujuu paremmin kun harjoittelee.
• Pää tuulettuu paremmin harjoitellessa.
• Jaksaa paremmin kun harjoittelee.
• Ravinnonsaanti pysyy kontrollissa kun harjoittelee. Tai ainakin siihen pitää kiinnittää vähän huomiota, kun ei harjoittele.
• Treenatessa on silloin tällöin lajikumppaneista seuraa ja iloa.
• Treenatessa saa käyttää siistejä vaatteita ja mukavia kenkiä.
• Harjoitellessa kunto nousee.
• Olen tullut kohtuu hyväksi, haluan olla sitä myös jatkossa.
• Tunnen syrjäytyväni koko triskenestä.

Äitini tekemät letut maistuivat tänään pitkän päivän päätteeksi. Se siitä kohtuullisesta ravinnonsaannista. 

Ihan vielä tiedoksi, että minun mielestäni yksi elokuva, jota voin katsoa kerta toisensa jälkeen on Rakkautta vain (Love Actually). Siitä tulee vaan niin hyvä mieli, lämmin mieli, surullinen mieli, kaihoisa mieli, toiveikas mieli ja onnellinen mieli. Miksi Hugh Grant vanheni?

12.

Jotkut puhuu, että minulla on edessäni parin kuukauden loma. No varmaan tavallaan, jos lomaa on töistä poissaolo, mutta a) olisin riemumielellä töissä tulevan ns. telakka-ajan ja b) tulevaa kuntoutusta on hankala ajatella lomana. Aikaisempiin kokemuksiini pohjaten minulla ei ole siitä mitään harhakuvitelmia. Se on kovaa työtä.

Hyväähän he tarkoittavat, mutta taidan olla edelleen känkkäränkkä. 

Pyrin aina lisäämään kuvan samalta päivältä, mutta tämä on parin viikon takaa. Pääsin Mörriganesin keikalle. He esiintyvät myös Halavatun Pappoina. Nauratti, mutta se nyt ei ole kenellekään yllätys.

Koska päätin aikaisemmin mennä posin kautta, niin aika mieletöntä, että pian on mahdollista mennä uimahalliin päiväsaikaan. Jahka sinne niin vain mennään, mutta varmasti ainakin muutaman kerran alun jälkeen. Ja hmm, on aikaa lukea! Ja vielä kolmas, voin nukkua päiväunia. Jos voin. Niin, että posin kautta. Pitäisikö ottaa hyllystä Frielin treeniraamattu ja joku toinen Going Long -teos, mutta missäköhän ne ovat? Kuka tietää!? (Ja tässä kun lähdin pitämään inventaariota, niin herra Konnan kirja on hyvässä tallessa kirjahyllyssä.) Tosiasiassa haluan kuitenkin lukea jotain kevyttä. Ei niin kuin sängyn toisella laidalla on Darwinin Lajien synty... 

Jep, taattua joulukalenterikirjoittelua. Ei päätä, ei häntää.

11.

Koska elämä on tällaista, niin Teemu lähti Davosiin ja minä jäin Kuopioon. Tosin omaan diiliini kuului myös Irongirlin päiväkodin joulujuhla, joten kumpi tässä nyt sitten voitti. On se vaan niin metkaa katsoa, kun pikku-tontut laulaa ja soittaa erinäisiä soittimia. Ohjelmassa oli myös pipareiden paisto sekä koristelu että askartelu.

Kyllä siitä pipareitakin tehtiin, vaikka taikinaa piti luonnollisesti myös maistella.

Eturistisiteen katkeamisesta on nyt kulunut aikaa 3,5 viikkoa. Aika pitkät viikot, mutta ensi viikolla taas tapahtuu. Toisaalta en malta odottaa, toisaalta vähän hirvittää. Joka tapauksessa tämä välitila loppuu ja sitten pitää ponnistella uutta tavoitetta kohti. Tuntuu älyttömältä, että lokakuussa juoksin maratonin aikaan 3.42h ja kohta opettelen kävelemään ja saamaan jalkaa suoraksi. Epic fail.

10.

Tänään töissä "koulutin" ihmisiä. Lainausmerkit sen vuoksi, että ihan asiaa yritin puhua enkä mitenkään pyrkinyt koulimaan heitä. Nykyaikana 150 henkilön koulutus voi tapahtua esimerkiksi onlinena, jolloin osallistujat näkevät esityksen ja kuulevat kouluttajan äänen. Tämähän on kauhean kätevää ja kustannustehokasta, mutta on erikoista ettei saa välitöntä palautetta kuulijoilta. Ei nyökyttelyä, kulmien hämmästynyttä nostelua tai pään pyörittelyä. Sitä vaan puhuu luurit päässä omassa huoneessaan itsekseen. Hyvin meni kuitenkin.

Jäämistöä, mutta mielestäni tässä on jotain kaunista. Tulee myös mieleeni lapsuus ja kun äitini oli mielestäni "tärkee-työ-täti" (= kirjanpitäjä).

Tuleva leikkaus alkaa selvästi mietityttää ja viime yönä näin aika ikävää painajaista asiaan liittyen. Moni kohtalotoveri on varoitellut laiminlyömästä kuntoutusta. Jostain luinkin, että eturistisideleikkauksen jälkeen kuntoutus on pakko, ei vaihtoehto. Ja vaikka tässä nyt tarmoa kuntoutuksen suhteen on täynnä, niin tiedän kyllä että tulee päiviä ettei se vaan kiinnosta. Ajattelen kuitenkin niin, että se on asia mikä on vaan tehtävä. Ei jokainen joka päiväinen treenikään aina innosta, mutta todella harvassa on ne kerrat, että olisin jättänyt lenkin väliin.