Hajanaisia ajatuksia Ironmanista

Lomani on loppusuoralla ja tiistaina astelen saman työn ääreen, mutta eri byrooseen. Moni on kysynyt, että jännittääkö ja kyllä kait se vähän jännittääkin kun työyhteisö tavallaan muuttuu, mutta ei kuitenkaan muutu. Mielenkiinnolla odotan myös sitä, kuinka arki ylipäätänsä lähtee rullaamaan. Tuoko paluumuutto siinä suhteessa jotakin uutta mukanaan.

Ironmanista on nyt kulunut kolme viikkoa ja tällä viikolla olen jo treenannut. Esimerkiksi tänään juoksin 17km hellejuoksun pitkin Kallaveden rantoja. Ensi viikolla on kuitenkin tarkoitus päästä jo ihan kunnolla treenin makuun, sillä Tahkon puolimatka odottaa aivan nurkan takana minua ja muutamaa sataa muuta. Tällä kertaa henkinen palautuminen ironmanilta tapahtui nopeammin ja Tahkolle lähden ennätys mielessä. Vaikka mäkistä menoa on luvassa, on sub6h tavoitteena. 

Tuosta tavoitteesta tuli mieleeni vielä tuo Frankin reissu. Hassua, miten maratoni kulki kuitenkin ihan kohtuulliseen aikaan (4:26), vaikka siinä se yksi 10km kyykkäys tuntui aivan mahdottoman hitaalta. Tästä olen saanut päähäni tavoitella seuraavaksi 11:30 alitusta. 

Ironman Frankfurt ja AG-startin lähtökuhinat.

Olen luonnollisesti tietoinen siitä, että Ironman on Ironman ja aikatavoitteita on vaarallista lähteä asettelemaan kun kisan luonne voi täydellä matkalla (ja puolikkaallakin!) kääntyä taisteluksi maaliin pääsystä. Se tässä lajissa minua viehättääkin. Suoritus on pitkä ja jo sen puitteissa kaikenlaiset onnettomuudet, sattumukset ja virheet ovat mahdollisia. Ironman on ankara paikka. Kysyttäessä(!) olen aina sanonut, että kisaan kannattaa lähteä rauhassa rynnimättä ja varautua edes mentaalipuolella siihen, että asiat eivät tule sujumaan täydellisesti. 

VIP-huoltajilla oli tooosii rankka kisapäivä, kun kolmatta aamupalaa piti syödä... :-)

Lomalla on siis myös lomailtu ja tosiaan 1,5 viikkoon en tehnyt yhtään harjoitusta (joskin kyllä muutto sellaisesta tavallaan kävisikin) ja sitten lähdin pikkuhiljaa nautiskelemaan treenistä. Meillä on mökki saaressa Suvasveden syleilyssä, joten sitä päästiin sopivasti kiertämään yhdessä Teemun kanssa. Ja kuinka hyvä treeniaalto olikaan! Tuuli tuli isolta selältä, joten saimme todella hyvää harjoitusta kunnon aallokkoon uimisesta! Eikä mennyt kuin kerran vettä henkeen...

Uusi märkäpukukin tuli, mutta siitä lisää joskus toiste.

Nahka ja nuppi.

Olemme myös ottaneet haltuun Kuopion saaristoa ja onpa ollut hauskaa seurata Irongirlin edesottamuksia järvessä. Välillä kyllä nousee äitiltä tukka pystyyn, mutta vaadin itseltäni 100% rauhallisuutta, jotta vesi pysyy tuttuna ja turvallisena elementtinä lapsosen näkökulmasta. 

Iivarinsalon rannalla.

Sitten päivä positiivisimmat osa 2/5:

1. Lenkki +30 asteen helteessä sujui tosi hyvin.
2. Tahkon puolimatka alkaa kutitella mielessä, silleen hyvällä tavalla.
3. Vielä kolme yötä töihin paluuseen.
4. Irongirlin myöhässä pidettyjen synttäreiden herkut ovat syöty, eivätkä ne piinaa enää meitä.
5. Katsoin työpostia eikä siellä ollut mitään otsikolla "kaik' on mänt'.

Kuopiossa palautuu?

Muutto 400km päähän alkaa nyt viimein olla ohitse. Aikamoinen revohka siitä kehkeytyikin ja varsinkin kun Teemulla ja minulla molemmilla oli ironmanit takana. Itse en ehtinyt potemaan mitään ns. ironman bluesia, meno oli enemmänkin punkia. Toisaalta tuntui ihan hyvälle kropassa nostella ja siirrellä tavaroita, mutta toisaalta minuun iski myös kesälenssun, joka tuntuu kurkussa edelleen. Kävelyä ja pikku uiskentelua enempää en ole vielä tehnyt eikä sillä sen puoleen ole kiirettäkään. Kuitenkin maasturilenkki polttelee jo, jotta saisi aineenvaihdunnan taas rullaamaan.

Ensimmäistä kertaa rannalla tänä kesänä. Ilman, että piti vetää kumipuku niskaan siis.

Irongirl oli luonnollisesti mukana. Automatkalla hän harmitteli sitä, kun ei osaa vielä uida. 2v siis.

Pikku hiljaa savolaisten savolaistumisprojekti etenee ja paljon hyvää on tässä vajaassa viikossa jo tullut eteenkin. Puistot ovat huippuhyviä ja lähiliikuntapaikkoja löytyy. Tämä ainakin meidän lähellä. Lähimpään mummolaan on 10min matka (kellotin eilen) ja koko muu suku on samassa kaupungissa.

Juoksuradalta pystyy helposti karkaamaan muihin toimiin.

Positiivisuushaasteella muistivat minua Pia ja Minttu. Hauskaa! Haasteessa listataan viisi asiaa viitenä päivänä, ja joka päivä haastetaan joku mukaan. Julkaisutahti on vapaa.

1. Hyvät ja laadukkaat leikkipuistot ilahduttavat mieltäni. On mukavaa mennä leikkimään turvallisissa puitteissa. Tykkään taputella hiekkakakkuja, antaa kovat kiikkuvauhdit ja itsekin kiipeillä telineissä.
2. Lomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä. Suosittelen aloittamaan loman ironmanilla niin lomaan tulee ylimääräisiä päiviä! ;-)
3. Joroisten kisa lähestyy ja saan osallistua katsojan roolissa.
4. Tavarat on saatu uudessa kodissa paikoilleen. Tilaa on 20m2 enemmän, mutta tuntuu kuin sitä olisi loputtomiin. [Koska tämä on positiivisuushaaste, niin en laita tähän huomautusta siitä, että tunne on luonnollisesti harhaa.]
5. Sain(!) suunitella ensi viikon ohjelma ihan itse. Hah. On kuulkaas mökkireissua, kotieläinpihaa ja myöhästyneitä 2-vuotissynttäreitä tarjolla.

Nyt pitäisi haastaa joku. Kauhia juttu, sillä olen tämän kanssa vähän jäljessä ja suurin osa blogeista joita seuraan, on vastaanottanut haasteen, joten en taida haastaa ketään. Minun pitää ryhdistäytyä näissä haasteasioissa tai haastaa ajoissa! :-)

Ironman European Championship Frankfurt 2014

You are an Ironman! Nämä sulosoinnut kuulin elämässäni toistamiseen viime sunnuntaina noin kello 19 Saksan aikaa. Tavoitteena oli alittaa 12 tuntia ja voin kertoa, että aika hilkulle se meni, sillä kello pysähtyi ajassa 12:00:07. Seitsemän sekuntia jäi tässä nyt vielä sitten tavoitteen ja naisen väliin. Hmph! Niin kuin tarkkasilmäisimmät osasivat tulkita live-kuvaa, pääsi suustani huvittunut suomalainen kirosana. Mutta sentään niin hölmö en ole, että tätä seitsemään sekuntia harmittelisin, vaan 2h13min parannus edelliseen Ironmaniin on ihan huikea juttu.

Kisa oli minulle tuttu vuodelta 2011, jolloin Teemu sijoittui kymmenenneksi. Järjestelyt toimivat hyvin ja tapahtumien läheisyydestä löytyy todella laaja valikoima majoitusta. Tällä kertaa seurueessamme matkustivat myös tietenkin IronFisu-Maija, Irongirl sekä Mummo ja Ukki. Unohtamatta Teemua, joka parahiksi toipui omasta ironmanistaan huolto- ja hoitokuntoon. Päiväretki eläintarhaankin onnistui, itse keskityin tuolloin jo muihin tehtäviin.

Vakavalla naamalla Mainjoen varrella välinetestauksella.

Tankkaamisessa käytin urkkajuomaa ja pulloja litkin torstaina ja perjantaina. Kuumuus oli aika kovaa koko perilläoloajan ja se mietitytti mielessä. Onneksi mukana oli kuitenkin kokenut ja rautainen ammattilainen (eli Teemu), joten pystyin täysin luottamaan hänen neuvoihinsa ja mielipiteisiinsä valmistautumisessa. Säätiedotuksissa luvattiin vuoden kuuminta päivää juuri sunnuntaille kisaan.

Perjantaina käytiin Maijan kanssa pasta partyssa ja isolta screeniltä tuli Saksa-Ranska -potkupallopeli.

Kisapäivänä herätys oli 04 ja siitä hipsin Maijan huoneeseen syömään aamupalan. Suuntasimme sitten viideltä bussille ja starttipaikalle.

Maireat fisut aamuviideltä.

Startissa oli tuttuun tyyliin helkatisti sakkia ja kauhea ryysis. Tällä kertaa ryysis ja ruuhka tuntui seuraavan mukanani koko uinnin ajan. Jälkikäteen ajateltuna valitsin aloituspaikkani kehnosti, joten takkiin taisi tulla muutama minuutti. Märkäpuku ei ollut sentän kielletty, mutta kuumahan siinä hommassa tuli. Lauantaina pyöränviennin yhteydessä kävimme uimassa hieman ja se kannatti, sillä siten saa tuntuman veteen (hajuihin, makuihin ja näkyvyyteen). Uintiaika oli 1h19min, joka on sitä samaa varmaa perusuintia kuin missä tahansa. Siis oikeasti, niin reeneissä kuin kisassakin.

Lähtö toiselle kierrokselle.

Pyörässä oli tarkoitus ajaa n. 30km/h -keskivauhtia (todellisuus 29.69km/h), joten onnistuin siinä, vaikka 6h ylittyi neljällä minuutilla. Ihan haipakkaa sitä sai kuitenkin työntää menemään. Peesailua esiintyi, mutta vastaavasti penalty-teltat olivat täynnä porukkaa. Tuomarit hajoittivat porukoita koko ajan. Tässä vaiheessa lämpö alkoi todella tuntumaan ja huollossa otin aina urheilujuoman ja vesipullon, jonka tyhjensin niskaani. Teemu ohjeisti viilentämään kehoa kaikin keinoin kisan aikana. Muutenkin ohjelmaa pyörässä riitti, sillä otin geelin/patukan jokaisen 30min jälkeen ja sitten 15min välein juomaa.

Frankin pyöräosuus on kyllä tosi nautittava, sillä ne muutamat mäet eivät juurikaan vauhtia hidasta. Tai hidastavat ja itse otin ne rauhallisesti, mutta ne ovat todella lyhyitä. Tai sitten vain leiri teki taas tehtävänsä, mutta äkkiä ne oli ajettu. Ohitin pyörällä kaksi omaa sarjalaistani, joista toinen tokaisi toiselle että: "How come it looks so easy"! En tiedä, pyörä kulki kuin unelma. Kaupunkiin laskettaessa sai pitää päänsä tosi kylmänä, että osasi ottaa laskusta hyödyn. Ekalla kierroksella en tässä oikein onnistunut, tokalla päästin menemään täysillä.

T2:lla laitoin aurinkorasvaa, mutta eihän se mitään auttanut ja selkä paloi tosi pahasti. Juoksu lähti kulkemaan hyvin, mutta toisella kierroksella neljästä vauhti hyytyi, sillä vaikka suoranaisia vatsaongelmia ei ollut, oli asiasta enteilevää oiretta. Puolimaraan asti pidin Teemun laatimaa ohjetta nutrionista yllä, mutta sitten sain ohjeeksi ottaa sitä, mikä uppoaa. No, se olikin sekalaista, mutta ongelmat väistyivät ja vauhti nousi taas. Juoksin siis koko maran, alusta asti kävelin huoltopisteet, jotta saan otettua rauhassa kaikki tarvittavat juomat ja muut. Juoksun alussa Teemu ja Viivi olivat hommanneet lippiksen täynnä jäitä, jonka sain omassa huollossa. Tämä pelasti päivän. Jäätä puvun sisään, juomaa suuhun, vettä päähän ja menoksi. 

Maijaa en nähnyt koko päivänä ja pari kierrosta juoksun aikana huvitin itseäni etsimällä häntä. Tämä onnistui reitillä, joka meni osittain edestakaisin. Pasi oli voittamassa sarjaansa, joka antoi lisäboostia. Itsellänikin oli tulossa ennätys, mutta miten kävisi tavoitteen. Tiesin, että 12 tunnin alitus tulee olemaan tiukkaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni tajusin, että se on edelleen mahdollista. Aloitin kirimään ja juoksin viimeiset kilometrit ihan juuri niin kovaa kun enää pystyin. Ei kyennyt, se hemmetin 7 sekuntia. Haha. Juoksuaika oli 4:26, vain 9 minuuttia hitaampi kuin viime vuonna Tukholman maratonilla. 

Kuumuus hidasti, mutta ei kaatanut minua kuten se teki niin monelle muulle. Seuraava koitos sitten Tahkolla. Nyt muutetaan Kuopioon! ;-)

Turvoksissa, mutta onnellinen.

Kiitos Teemu, Maija, Viivi, Äiti, Pertti, Pasi ja Irongirl. Aivan huippupäivä kaikin puolin. Kiitos myös muut suomalaiset kannustajat ja kilpailijat sekä onnittelut! Hienoa oli jutella Athlete Gardenissa, ehkä sekavia, mutta yhtäkaikki. Kiitos myös some-porukoille kannustuksesta.

Jättimäinen suklaakakku oli ansaittu.

Lopuksi kiitos Elinalle. Kisasin kisani Elinalle ja kisan aikana ajattelin hänen pitkää matkaansa. Pinkkinauha toisessa käsivarressa tuntui niin paljon tärkeämmältä kuin toiseen käteen keräämäni juoksunauhat, mutta sävysävyyn istuva viimeinen pinkki nauha yhdisti nämäkin toisiinsa monella tasolla.

Viisi päivää

Nyt on sellaiset kimarat menossa tässä elossa, että heikompaa hirvittäisi. Ensinnäkin, Frankfurt Ironman kisataan sunnuntaina - viiden päivän päästä! Lasken ihan sormillani, koska se kuulostaa niin uskomattomalta! Eipä silti, olen enemmän kuin valmis. Toiseksi, paluumuutamme Kuopioon ensi viikolla! 5,5 vuoden jälkeen palaamme heimoveljiemme pariin. Olen helpottunut, sillä Irongirl osoitti puheessaan jo hyvinkin kaupunkilaista puheenpartta. Eihän semmoinen käy savolaisessa perheessä. Mitenköhän Kuopion triathlonskenepiirit ottavat paluumuuttajat vastaan?

Viimeistelytreenit sujuivat mallikkaasti ja lauantaina Maijan koirapartio tuli lapsenvahdiksi, jotta pääsin ajamaan 2x8min sekä juoksemaan 4x4min kovat. Pyörä kulki hyvin, mutta juoksu todella yllätti, sillä jokainen neljän minuutin veto meni alle 4.30min/km keskarilla. Tästä irtosi mairea hymy, kun datan sain ulos "helevetin-perkeleen kellosta". 

Olen tämän viikon ollut lomalla ja kelit ovat mitä ovat. Siispä minua ei varsinaisesti haitannut ajaa pyörötreenejä trainerilla, joka oli pakon sanelemaakin tuon taaperon kanssa kaksistaan ollessa. Vielä on jäljellä avovesiuinti, jumppaa matkustuspäivän päätteeksi, kevyt pyörä, varustetesti ja avovesiuinti ja sitten BOOM! :-D 

Sunnuntaina oli hyvä seurata 1,5h Itävallan Ironmania.

Ihan itse perintökoneella ompelin. Jostain syystä rakkaan mummoni ompelutaidot eivät seuranneet koneen mukana.

Sununtaiksi Frankfurtiin sääennusteet lupaavat kivat +29 astetta. En ymmärrä, että miten tuollainen 20 asteen ero menee läpi kropalle, mutta olen asiassa viisaampi sunnuntain jälkeen...

Jokainen kisaviikko on minulla muuten samantyylinen, sillä pelkään sairastuvani flunssaan. Johtunee varmasti siitä, sairastuminen on niitä ainoita asioita, joille et voi mitään. Perkeleellinen päähänpinttymä kuulostella ja säikkyä oman kropan viestejä. Tämän toki kruunaa silmä- ja korvatulehduspesäke kotona. Onko muita kuulostelijoita? :-)