Ironman European Championship Frankfurt 2014

You are an Ironman! Nämä sulosoinnut kuulin elämässäni toistamiseen viime sunnuntaina noin kello 19 Saksan aikaa. Tavoitteena oli alittaa 12 tuntia ja voin kertoa, että aika hilkulle se meni, sillä kello pysähtyi ajassa 12:00:07. Seitsemän sekuntia jäi tässä nyt vielä sitten tavoitteen ja naisen väliin. Hmph! Niin kuin tarkkasilmäisimmät osasivat tulkita live-kuvaa, pääsi suustani huvittunut suomalainen kirosana. Mutta sentään niin hölmö en ole, että tätä seitsemään sekuntia harmittelisin, vaan 2h13min parannus edelliseen Ironmaniin on ihan huikea juttu.

Kisa oli minulle tuttu vuodelta 2011, jolloin Teemu sijoittui kymmenenneksi. Järjestelyt toimivat hyvin ja tapahtumien läheisyydestä löytyy todella laaja valikoima majoitusta. Tällä kertaa seurueessamme matkustivat myös tietenkin IronFisu-Maija, Irongirl sekä Mummo ja Ukki. Unohtamatta Teemua, joka parahiksi toipui omasta ironmanistaan huolto- ja hoitokuntoon. Päiväretki eläintarhaankin onnistui, itse keskityin tuolloin jo muihin tehtäviin.

Vakavalla naamalla Mainjoen varrella välinetestauksella.

Tankkaamisessa käytin urkkajuomaa ja pulloja litkin torstaina ja perjantaina. Kuumuus oli aika kovaa koko perilläoloajan ja se mietitytti mielessä. Onneksi mukana oli kuitenkin kokenut ja rautainen ammattilainen (eli Teemu), joten pystyin täysin luottamaan hänen neuvoihinsa ja mielipiteisiinsä valmistautumisessa. Säätiedotuksissa luvattiin vuoden kuuminta päivää juuri sunnuntaille kisaan.

Perjantaina käytiin Maijan kanssa pasta partyssa ja isolta screeniltä tuli Saksa-Ranska -potkupallopeli.

Kisapäivänä herätys oli 04 ja siitä hipsin Maijan huoneeseen syömään aamupalan. Suuntasimme sitten viideltä bussille ja starttipaikalle.

Maireat fisut aamuviideltä.

Startissa oli tuttuun tyyliin helkatisti sakkia ja kauhea ryysis. Tällä kertaa ryysis ja ruuhka tuntui seuraavan mukanani koko uinnin ajan. Jälkikäteen ajateltuna valitsin aloituspaikkani kehnosti, joten takkiin taisi tulla muutama minuutti. Märkäpuku ei ollut sentän kielletty, mutta kuumahan siinä hommassa tuli. Lauantaina pyöränviennin yhteydessä kävimme uimassa hieman ja se kannatti, sillä siten saa tuntuman veteen (hajuihin, makuihin ja näkyvyyteen). Uintiaika oli 1h19min, joka on sitä samaa varmaa perusuintia kuin missä tahansa. Siis oikeasti, niin reeneissä kuin kisassakin.

Lähtö toiselle kierrokselle.

Pyörässä oli tarkoitus ajaa n. 30km/h -keskivauhtia (todellisuus 29.69km/h), joten onnistuin siinä, vaikka 6h ylittyi neljällä minuutilla. Ihan haipakkaa sitä sai kuitenkin työntää menemään. Peesailua esiintyi, mutta vastaavasti penalty-teltat olivat täynnä porukkaa. Tuomarit hajoittivat porukoita koko ajan. Tässä vaiheessa lämpö alkoi todella tuntumaan ja huollossa otin aina urheilujuoman ja vesipullon, jonka tyhjensin niskaani. Teemu ohjeisti viilentämään kehoa kaikin keinoin kisan aikana. Muutenkin ohjelmaa pyörässä riitti, sillä otin geelin/patukan jokaisen 30min jälkeen ja sitten 15min välein juomaa.

Frankin pyöräosuus on kyllä tosi nautittava, sillä ne muutamat mäet eivät juurikaan vauhtia hidasta. Tai hidastavat ja itse otin ne rauhallisesti, mutta ne ovat todella lyhyitä. Tai sitten vain leiri teki taas tehtävänsä, mutta äkkiä ne oli ajettu. Ohitin pyörällä kaksi omaa sarjalaistani, joista toinen tokaisi toiselle että: "How come it looks so easy"! En tiedä, pyörä kulki kuin unelma. Kaupunkiin laskettaessa sai pitää päänsä tosi kylmänä, että osasi ottaa laskusta hyödyn. Ekalla kierroksella en tässä oikein onnistunut, tokalla päästin menemään täysillä.

T2:lla laitoin aurinkorasvaa, mutta eihän se mitään auttanut ja selkä paloi tosi pahasti. Juoksu lähti kulkemaan hyvin, mutta toisella kierroksella neljästä vauhti hyytyi, sillä vaikka suoranaisia vatsaongelmia ei ollut, oli asiasta enteilevää oiretta. Puolimaraan asti pidin Teemun laatimaa ohjetta nutrionista yllä, mutta sitten sain ohjeeksi ottaa sitä, mikä uppoaa. No, se olikin sekalaista, mutta ongelmat väistyivät ja vauhti nousi taas. Juoksin siis koko maran, alusta asti kävelin huoltopisteet, jotta saan otettua rauhassa kaikki tarvittavat juomat ja muut. Juoksun alussa Teemu ja Viivi olivat hommanneet lippiksen täynnä jäitä, jonka sain omassa huollossa. Tämä pelasti päivän. Jäätä puvun sisään, juomaa suuhun, vettä päähän ja menoksi. 

Maijaa en nähnyt koko päivänä ja pari kierrosta juoksun aikana huvitin itseäni etsimällä häntä. Tämä onnistui reitillä, joka meni osittain edestakaisin. Pasi oli voittamassa sarjaansa, joka antoi lisäboostia. Itsellänikin oli tulossa ennätys, mutta miten kävisi tavoitteen. Tiesin, että 12 tunnin alitus tulee olemaan tiukkaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni tajusin, että se on edelleen mahdollista. Aloitin kirimään ja juoksin viimeiset kilometrit ihan juuri niin kovaa kun enää pystyin. Ei kyennyt, se hemmetin 7 sekuntia. Haha. Juoksuaika oli 4:26, vain 9 minuuttia hitaampi kuin viime vuonna Tukholman maratonilla. 

Kuumuus hidasti, mutta ei kaatanut minua kuten se teki niin monelle muulle. Seuraava koitos sitten Tahkolla. Nyt muutetaan Kuopioon! ;-)

Turvoksissa, mutta onnellinen.

Kiitos Teemu, Maija, Viivi, Äiti, Pertti, Pasi ja Irongirl. Aivan huippupäivä kaikin puolin. Kiitos myös muut suomalaiset kannustajat ja kilpailijat sekä onnittelut! Hienoa oli jutella Athlete Gardenissa, ehkä sekavia, mutta yhtäkaikki. Kiitos myös some-porukoille kannustuksesta.

Jättimäinen suklaakakku oli ansaittu.

Lopuksi kiitos Elinalle. Kisasin kisani Elinalle ja kisan aikana ajattelin hänen pitkää matkaansa. Pinkkinauha toisessa käsivarressa tuntui niin paljon tärkeämmältä kuin toiseen käteen keräämäni juoksunauhat, mutta sävysävyyn istuva viimeinen pinkki nauha yhdisti nämäkin toisiinsa monella tasolla.