17.

Onnea 3-vuotias eturistisiteeni! Hyvin on yhteiselomme sujunut ja alkutaipaleellamme kohtaamme työ ja tuskan hiki palkitsevat meitä nyt. Juuri koskaan et ilmoittele olemassaolostasi, vaikka minä sinua piinaan toisinaan yksitoikkoisen etenemisen sijaan pallopeleillä, luistelulla ja sen sellaisella. Salista pidämme kuitenkin molemmat, siitä olemme yhtä mieltä.

Tilanne 3 vuotta sitten. Uusi runko tuli samaan aikaan, kun 6kk kuntoutus alkoi. Ei naurattanut.

Korkokengistä olemme hyvin pitkälle samaa mieltä, kumpikaan emme loputtomasti niistä pidä. En luota sinuun syvässä kyykyssä, mutta yritän kyllä koko ajan enemmän. Se mihin en luota juuri lainkaan on jonkun muun käsittely, varsinkin jos jalkaa väänellään (joskin hellävaraisesti) vieraan toimesta. Se kammoksuttaa, vaikka tiedän varsin hyvin, ettei siitä mitään ikävää seuraa.

Tänäkin vuosipäivänä olen iloinen ja onnellinen, että a) ortopedi teki loistavaa työtä ja leikkaus onnistui ja b) itse jaksoin jumpata ne kaikki ankeat jumpat läpi alusta loppuun. En osaa arvioida, mikä näissä on hyvän tuurin osuus, mutta ehkäpä sitä kaikessa on rahtunen mukana myös.

16.

Olipa hieno keikka ja mukava ilta! On niin mukavaa irrottautua kaikesta muusta ja päästä nauttiamaan hyvästä ruoasta, juomasta, musiikista ja ystävistä. Paljon mahtui iltaan naurua ja iloa.

Silloin tällöin tällaiset illat ovat paikallaan. Aina ei tarvitse pukeutua Lycraan tai painaa uimalakkia ja -laseja päähänsä ja näyttää puolipäivää pandalta. Voi laittautua oikein huolella ja iloita kaikesta muustakin mahtavasta mitä elämässä voi kokea.

Tänään kävin alkuillasta hölkkäämässä 10km. Tuntihan siihen vierähti ja vesisateesta huolimatta Espoon Suvisaaristo tarjosi jälleen näyttävät maisemat. Oli raikas ilma juosta ja täällä etelässä kun pystyy juoksemaan ihan lumettomalla ja jäättömällä baanalla. Toisin on Kuopiossa, missä käsittääkseni kaikki ladut on hiihtokunnossa Puijolla! Ensi viikolla voisin avatakin hiihtokauden.

15.

Tänään illalla pääsen Ultra Bran keikalle Hartwall-areenalla. Kun ensimmäisen kerran noteerasin yhtyeen paluun, en ajatellut että löytäisin itseni valmistautumassa kuulemaan bändiä vielä kerran -tyyliin.

Musiikki on kohtuullisen iso osa arkea ja juhlaakin. Kuuntelen sujuvasti kaikenlaista musiikkia ja tykkään antaa musiikin viedä. Olen huomannut kerääväni oman elämäni teemabiisejä ja luopuvani niistä, kun kappaleen voima ei enää kanna tai se ei ole enää ajankohtainen.

Sen sijaan en kaipaa musiikkia urheillessani. Silloin tällöin juoksulenkille laitan kuulokkeet korville, mutta tämä tapahtuu max. pari kertaa vuodessa. Olen ajatellut, että urheilu on minun mindfulness-harjoitus, johon en kaipaa musiikkia. Lenkillä ajatukset tulevat ja menevät omalla painollaan. Joskus työstettävänä ollut työasia on saanut ratkaisunsa lenkillä. Usein mieli ja kroppa  rauhoittuu ja palautuu muusta rasituksesta. Jokaisella lienee oma tiedostettu tai tiedostamaton tapansa.

Mutta nyt, Ultra Bra!

14.

Tänään työpäivän jälkeen suuntasimme lentokentälle tyttäreni kanssa ja matkustimme etelään. Tarkemmin sanoen kohteena on eksoottinen Espoo. Teemu taas suuntasi kulkunsa kohti Toblachia. 

Täytyy kyllä sanoa, että kun olen tyttäreni kanssa matkustanut heti muutaman kuukauden ikäisestä lähtien, niin kyllä se vaan aika tavalla on helppoa jo 5v6kk kanssa. Sikäli kun vaikeusastetta pääsee mittamaan n. 40min pituisella lennolla. Hän oli muistaakseni alle kahden kuukauden ikäinen, kun matkustimme Ruotsin Kalmariin, Ironmaniin. Teemu teki tuolloin IM:n ennätyksensä 8:21:51, josta hän ei paljoa jäänyt tänä vuonna Regensburgissa ajalla 8:25:28. Kalmarissa kisasi myös Fisu-kategorian ystäväni Maija, mutta minun suurin tarmoni keskittyi vauvan "hengissä pitämiseen". Kaikkia oli niin uutta ja epävarmaa. 

Otin kuvan myös itsestäni, mutta käytin jotain silmäpussifiltteriä. Ei jatkoon!

Ai miksikö tällainen etelänmatka? Huomenna on Ultra Bran keikka!!!