Nauti!

Elokuun Ironman on kuin muisto vain, vaikka eihän siitä nyt niin kovin kauan ole, vai onko. Paljon on ehtinyt siinä ajassa tapahtua ja ensi kesän on triathlonin suhteen jo suunniteltu hyvin eli melkein jo tehty. Otetaanpa katsaus syksyyn!

Juuri mihinkään ei kannata suhtautua niin kovin vakavasti,

Kööpenhaminassa tapahtuneen raaston jälkeen podin pari flunssaa, jotka otin vastaan kohteliaasti päiväkotirumbankin alettua sopivasti. Työmatkapyöräilyä, joka kyllä on n. 1h päivässä kärry perässä, lukuun ottamatta en tehnyt moneen viikkoon mitään. Ei huvittanut oikeastaan yhtään, niin kuin ei tarvitsekaan. Ironman-blues oli hyvin lievä, ehkä pientä kaihomieltä vain. 

Ylimenokauden hauskoja puolia on se, että voimme (oikeastaan ainoastaan silloin) treenata yhdessä Teemun kanssa.

Ensi kesänä suuntaan "nuoruuden" maisemiin Puolan Challenge Poznaniin. Olin Puolassa vaihto-opiskelemassa taloustieteitä 2000-luvun alussa ja muutama vuosi myöhemmin olin samaisen yliopiston kv-suhteiden osastolla töissä ja tekemässä harjoittelua. Meillä on myös hyviä ystäviä Puolassa, joita olemme viimeksi nähneet 10 vuotta sitten. Puolan kieli on vähän ruosteessa, mutta eiköhän sitä trituristihommat vielä selvitetä! 

Kävin koittamassa miltä tuntuu yrittään juosta Tahkovuoren huipulle. Kuten kuvasta näkyy, ei kovin hyvälle.

Ensi kesänä houkuttelee myös ajatus osallistua Finntriathlon Leville. Mutta katsotaanpa nyt rauhassa vielä, jahka Teemunkin sunnittelmat selkiytyvät. Köpiksen 11:20h oli suortuksena sellainen, että siitä voi tietysti ajatella parantavansa, mutta kyllä oli niin kunnonmukainen suoritus ja mahtavat olosuhteet että tiukassa voi olla. Joitakin osa-alueita on helppo parantaa, esimerkiksi tämän vuoden uintikilometrit ovat pöyristyttävät 59. Toki pyörässä tapahtui kehitysharppaus, samoin juoksu kehittyi entisestään. Kaikkea ei vain voi saada ja nämä on harkittuja paikkoja, joissa pitää pitää pää kylmänä. Onneksi minulla on sellainen "viilennin" ihan kotosalla.

Altaassakin on työt aloitettu.

Elämässä kaikki ei suju kuitenkaan suunnitellusti. Olin leikkausjonossa suunniteltuun operaatioon marraskuussa, mutta minkä odotus päättyikin paljon aiottua aiemmin päivystysleikkaukseen. En avaa enempää tällaista henkilökohtaista asiaa, mutta tilanne on nyt hoidettu ja sairauslomakin päättyy tänään. Treeninkin voi aloittaa. Ajattelin ottaa tämän yhtenä muistutuksena nauttia sekä niistä että muistakin asioista, mitä saa ja on mahdollisuus tehdä.

Vähän erilainen selfie kuin yleensä minun ottamat.

Ironman Copenhagen 2016

Tanskan reissun jälkeen alkaa taas järki juosta ja kirjoittaminenkin taitaa jo sujua. Kesä oli mahtava ja (treenikin mielessä) sen kruunasi vielä heinäkuussa Espanjassa vietetty pariviikkoinen, jonka aikana vietettiin lomaa sekä uitiin, pyöräiltiin ja juostiin.

Erilaiset poseeraukset ovat tärkeitä.

Joten kun Kööpenhaminan kisa lähestyi, oli kyllä todella luottavainen olo siihen, että mikä on tehty on tehty. Luonnollisesti viimeinen viikko sujui flunssaoireita odottaessa, mutta niitäkään ei tullut. Seuramme järjesti legendaarisen Kuopio Triathlonin, jossa yritin viimeistellä kuntoani pikamatkalla, mutta onnistuen puhkomaan pyöräosuudella renkaani ja siirtyen sitten talkootehtäviini aiottua aikaisemmin. Hyvää tuossakin oli se, että sai startin alle vielä ja renkaanvaihdon kenttäolosuhteissa. 

Irongirl jäi viettämään spesiaaliaikaa mummolaan ja me suuntasimme Tanskaan. Merivesi oli raikasta, kun pyöränviennin yhteydessä kävimme siihen tutustumassa. Ilmeisesti +16 astetta ja ensimmäistä kertaa uin meduusojen kanssa. Vähänhän se pisti miettimään, että polttelevatko mitenkä kovasti, mutta ystävällisiä möllyköitä olivat.

Kisa-aamuna olin yllättävän rento, toki tuleva koitos pulpatti kropan sisällä. Rolling swim start, jossa 6 kisaajaa päästetään matkaan neljän sekunnin välein, sopi minulle mainiosti. Ryysistä ei tullut missään vaiheessa, mutta laguunin ylle laskeutunut sumu teki tepposia ja uin vähän niin kuin kaikkialla. Välillä en nähnyt yhtään poijua ja piti vaan pysyä jonkun varpaiden takana. Onneksi valitsin kirkkaat lasit, sillä tummat lasit olisi vieneet viimeisetkin värit näkökentästä. Takasuora oli pitkä ja ehdin jo miettiä, että kylläpä tässä taitaa tuhrautua aikaa. Rantauduin kuitenkin ajassa 1:19, joka on muuten melkein minuutilleen sama aika kuin 2011 ja 2014 Ironmaneissani. Kehitystä ei sillä saralla ole liiaksi tapahtunut, mutta kuten olen aikaisemminkin tällä kaudella joutunut toteamaan, niin mitään ihmettä ei yleensä kisapäivänä tapahdu, jos kilometrit ovat muutenkin vähäiset.

Uinnin jälkeen ajatukset kohti pyörää.

Yhtä kaikki lähdin ajamaan pyörällä hyvävoimaisena. Heti oli selvää, että nyt on pyöräjalkaa. Kun päästiin kaupungista pois, niin tuulikin oli suosiollinen ja sai paahtaa menemään ihan surutta. Ensimmäisellä kierroksella nauratti, kun pyöräreitti tuntui olevan kuin tehty minulle. Lieneekö rolling startin ansiota, mutta omaan ajorytmiin pääsi verraten nopeasti eikä isoja porukoita näkynyt. Energiaa otin suunnitelman mukaan ja vasta juoksun viimeisellä 10km lipsuin siitä (suunnitellusti). Toisella kierroksella annoin itseni vähän laskeskella, että nyt saattaa tulla ihan hyväkin aika, jos tämä vauhti pysyy T2:een asti. Rengasrikkoja näytti tapahtuvan Köpikselle tuttuun tyyliin ja toivoin, että omat renkaani kestäisivät. Onhan se ihan makea tunne, kun ohittelet "levymiehiä" ja pystyt ilmeettömästi vaan nostamaan watteja. Pientä eturatasta ei juuri tarvinnut vaivata koko matkalla. 180km pyöräilystä selvisin ajassa 5:32, eli n. 33km/h -keskivauhtia.

Tästä se lähtee tytöt!

Olin siis ennätystahdissa lähdössä T2:lta juoksuun. Nappasin pussukasta kaksi geeliä taskuun ja minigrippussin, jossa oli suolatablettaja. Aurinko oli alkanut porottaa ja olin iloinen valinnastani jättää viisiiri pois ja varustautua suurella lippiksellä maratonille. 5:30min/km -vauhtia käynnistyi juoksu ja likipitäen sitä vauhtia pääsin aina puoleen väliin saakka. Sitten vauhti alkoi pikkuhiljaa hiljentyä. Sain kuitenkin pidettyä sen pitkään alle 6min. Viimeiselle kierrokselle (10km) lähtiessäni olin niin onnellinen, että ennätys tulee menemään uusiksi, mutta samalla jalkojen lihaskestävyys alkoi olemaan muisto vain. Reitillä ollut mukulakivipätkä sai jokaisella kierroksella kiroamaan, mutta muuten fiilis oli mahtava. Maratonin juoksin ajassa 4:16.

Häh, mitä, en kuule!

Juuri ennen maalia tavoitin ystäväni, joka lähti viimeiselle kierrokselleen tehden aivan mielettömän ajan ensimmäisellä Ironmanillaan. Maalisuoralla sai vihdoin tuulettaa ja juhlia. En nähny aikaani, mutta Teemu kertoi sen olevan 11:20.53. Voi hyvä tavaton. 12h oli alittunut reilusti ja ennätys parantunut 40 minuuttia. Sinänsä se ei ollut yllätys, koska erilaisia laskelmia voi tehdä etukäteen, jos kaikki olosuhteet ovat muuten myönteiset, mutta että oikeasti saa itsestään irti sen mikä on mahdollista, on mieletöntä. Suurin kiitos tästä kuuluu tietysti Teemulle, jonka valmennusfilosofia on täydellinen minulle. Kaikki meni siihen kuuluisaan putkeen, uskalsin ajaa kovaa ja pystyin sietämään epämukavuutta. Viimeinen 10km meni sisuhöyryillä, mikä lienee suurin vahvuuteni lajissa. Kun tuntuu tosi pahalle, hoen itselleni että kohta tämä loppuu. 

Ei voi olla totta!

Hah, tässä se nyt taas on!

Maalin jälkeen piti äkkiä vaihtaa vaatteet, saada ruokaa ja juomaa koneeseen, koska huono olo alkoi vaania. Pari pizzasiivua korjasi asian ja oli mukava vaihtaa tuntemuksia suomalaisnaisten kanssa. Me ollaan kaikki tehty omilla tahoillamme tosi paljon työtä ja ollaan kovia naisia kaikki. Vaikkakin ainakin itselläni joka toinen sana taisi siinä vaiheessa olla kirosana, niin kaikki olivat selvästi onnellisia. Silloinkin, kun kisa oli sisältänyt teknisiä murheita ja tehnyt siitä erilaisen kamppailun. Ironman on matka, joka voi tarjota melkeinpä mitä tahansa. Silloin kun kaikki sujuu, niin siitä pitää nauttia myös.

We didn't **ck about!

Next Triathlon Långvik

Eilen sunnuntaina kisattiin Next Triathlon Långvik ja mikäpä sen mukavampaa kuin aloittaa triathlonkausi suoraan reteesti puolimatkalla. Siis oikeasti vastaus on esimerkiksi sprintti, mutta nyt mentiin näin. Sinänsä puolimatkan triathlon suoraan vauhdista työviikon päätteeksi on kunnioitettava suoritus ja sen voi kruunata heti seuraavan päivän työpäivällä!

Mutta kitinät sikseen. Uinti (1,9km) oli siis meressä, joka oli kyllä viileä, mutta kisaolosuhteisiin lämpötila oli ihan ok. Sellainen, että kasvot pystyi pitämään vedessä, mutta varvasta veti vähän kohmeeseen. Eikä tietty mikään ihme, kun oleskelin vedessä hyvän tovin (42:37). Uinti meni alakanttiin ja suurin syy siihen on varmasti se, että en ole uinut avovedessä kuin kahdesti ennen tätä. Jännästi sitä sellaista ihmettä ei koskaan tapahdu kisassa, jos asian eteen ei ole itse mitään tehnyt! Eli sinänsä suunta on selvä, järveen vaan! Minullahan on uinnissa sellainen tyyppivika, että avovedessä uinti kaartaa ja navigointia pitää harrastaa ahkerasti. No tämähän ei tietysti ollut helppoa uinnin takasuoralla, kun terävä vasta-aallokko läpsytteli kasvoille, mutta hukkumisen välttelyn jälkeen pääsin rantaan ja totesin, että: "Ei täällä auta itku, saatanallinen ralli päälle vaan." (Ehkä ensimmäinen lainaus Tuntemattomasta sotilaasta kisaraportissa ikinä.)

Outoa, että minua noin naurattaa ja pelottavaa, että silmäni kiiluvat omituisesti. Kuva: Teemu Lemmettylä

Pyörälle vaan ja tiedossa oli edellisen päivän autotiedustelun jälkeen, että ylä- ja alamäkiä on tulossa. Mutta sellaisia, että ylämäet voi ajaa isolla watilla ja sitten taas jatkaa menoa. Aika 2:51:24 (31,51km/h) oli todellinen yllätys, ottaen huomioon reitin profiilin ja puuskittaisen tuulen. Aika oli neljänneksi nopein naisista ja se olikin sellainen vahva veto, ottaen olosuhteet huomioon.

Juoksun tasainen osuus meni hotellin edestä. Onneksi se juostiin edestakaisin. Kuva: Pia Ahti

Vaan mitä sitten kävi, kun päästiin juoksemaan! Voi hyvä tavaton! Alkuun näytti ihan kivalta, mutta hyvin äkkiä kolmena kierroksena juostu reitti näytti todelliset piirteensä ja päästiin todella nousemaan niitä mäkiä! Kyllä en ollut ennen tuollaista vuoristorataa juossut! Ylämäissä muistutin itseäni siitä, että nosta leuka ylös ja anna ilman virrata keuhkoihin ja avita käsillä kanssa ja alamäissä pakotin itseni juoksemaan reippaammin. Satuinpa viimeiselle kierrokselle lähtiessäni muutaman sanasen vaihtamaan Rovaniemen miehen kanssa ja täytyy sanoa, että se antoi kyllä lisäyrityksen vielä viimeiselle kierrokselle. Kuten kaikki muutkin kohtaamiset katsojien ja muiden kisaajien kanssa yleisesti! Joka tapauksessa naputtelin, itseäni samalla piiskaten, puolimaratonin aikaan 1:51:57, mikä on kyllä todella kova näin jälkeenpäin ajatellen itselleni (5:25min/km).

"Mistä ne mäet tuli!?" Kuva: Teemu Lemmettylä

Loppuaika 5:33:47 ja naisten viides sija oli se, mitä reissusta jäi käteen. Pyörä oli hyvää, tosin ehkä vähän sellaista im-vauhtista ja -tehoista. Juoksu oli todella hyvä ja uinti sitten se alakantin laji. Olin onnellinen ystäväni kehityksestä ja loistavasta suorituksesta, Takana on taas yksi triathlonviikonloppu, josta ei säätöä ja tohinaa puuttunut. Olin iloinen, kun näin paljon tuttuja ja kannustavia sekä iloisia naamoja. On tää triathlon vaan niin siistii touhua! 

Ensimmäinen ison tytön leiri takana

Yhdeksän päivää, 35,5h ja 699km. Kaikki treenit meni juuri niin kuin oli suunniteltu ja vieläkin paremmin. Leiriohjelma oli loistava, sillä vaikka loppua kohti tuntui, että pystynkö tosiaan vetämään tämänkin päivän, niin aina pystyin ja en kärsinyt minkäänlaisista säryistä tai esim. polvikivuista.

Pitkää suoraa oli välillä ajajalle. Kuvan otti Pia.

Kaksi ensimmäistä leiripäivää menivät pyörän selässä ja ajettiinkiin molemmilla lenkeillä 5-6h. Nousua oli myös ihan riittävästi tarjolla. Kolmentena päivänä pidettiin pyörätön päivä, mutta uitiin 50m ulkoaltaassa 60min ja juostiin 90min. 

Rantalenkillä ensimmäisenä ajopäivänä. Pia kuvasi jälleen.

Sitten tuli yksi suosikkitreeneistä, sillä ajettiin noin 1h pyörää, juostiin 30min, ajettiin 1h pyörää ja juostiin 30min. Tiettyjä watteja oli tarkoitus pitää, mutta hankalaa se tasaisella oli. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen harjoitus tällä tyylillä minulle. Juoksu kulki tosi hyvin. Sitten oli luvassa voimapyörää, missä noustiin yhtä mäkeä tietyllä "asetuksilla" (watit, kadenssi, ala-asento), tai ainakin yritys oli kova. Sitten juostiin päälle 40min, joka irtosikin tosi hyvin, sillä viimeinen 20min meni 4:45min/km-keskivauhtia,

Altaassa meno on jähmeämpää, mutta muut lajit kulkee kyllä kivasti. Pia taisi kuvata tämänkin.

Sitten olikin "lepopäivä", eli uin altaassa 60min ja sen jälkeen vein äitini, joka oli supermummona lapsenhoitajana mukana, Barcelonaan. Äidilleni kuuluu isoin kiitos, että kaikki sujui ihan huippuhyvin ja saimme kuitenkin olla koko perheenä matkassa.  

Meri oli hieno, varsinkin kun sinne ei tarvinnut itse mennä tällä kertaa.

Sitten jatkettiin ajoa ja suunnattiin toiseen "mäkeen" ajamaan mäkitreeniä, eli 5 kertaa mäki ylös lähellä ns. sweet spottia.

Alkuverran jälkeen iloinen joukko kokoontui, kunnes alettiin jyhkimään.

Toiseksi viimeisenä päivänä lähdin seuralaiseni kanssa todelliselle äitienpäiväajelulle ns. Brullin kosto -lenkille. Nousumetrejä tuolla reissulla tulee n. 2700, ajoaikaa tuhraantui 6h45min ja 143km kertyi kokoon. Tuolta reissulta jäi vaikka miten paljon tarinoita kerrottavaksi ja iso osa liittyi siihen, että vettä satoi aina kun lähdettin laskuun eikä ne laskut todella olleet mitään pikku alamäkiä. Aika kylmä voi olla pyörälläkin. Mutta sinänsä tuo oli loistava reissu ja olen edelleen fiiliksissä, että pystyin sen ajamaan. 

Go Pron kanssa leikkiminen on vähän vielä alkutekijöissään...

Yhdeksäntenä päivänä lähdin ajamaan "sellaista mitä vielä jaksaa", ja jaksoinhan vielä ajaa Barcelona Ironmanin 70.3 -pyöräreitin. Tosin vauhti ei enää päätä huimannut, mutta hauskaa oli. Matkustukset sujuivat sutjakkaasti ja arkeen palattuani olen ollut nälkäinen ja väsynyt. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Irongirl oli elementissään.