Ironman Copenhagen 2016

Tanskan reissun jälkeen alkaa taas järki juosta ja kirjoittaminenkin taitaa jo sujua. Kesä oli mahtava ja (treenikin mielessä) sen kruunasi vielä heinäkuussa Espanjassa vietetty pariviikkoinen, jonka aikana vietettiin lomaa sekä uitiin, pyöräiltiin ja juostiin.

Erilaiset poseeraukset ovat tärkeitä.

Joten kun Kööpenhaminan kisa lähestyi, oli kyllä todella luottavainen olo siihen, että mikä on tehty on tehty. Luonnollisesti viimeinen viikko sujui flunssaoireita odottaessa, mutta niitäkään ei tullut. Seuramme järjesti legendaarisen Kuopio Triathlonin, jossa yritin viimeistellä kuntoani pikamatkalla, mutta onnistuen puhkomaan pyöräosuudella renkaani ja siirtyen sitten talkootehtäviini aiottua aikaisemmin. Hyvää tuossakin oli se, että sai startin alle vielä ja renkaanvaihdon kenttäolosuhteissa. 

Irongirl jäi viettämään spesiaaliaikaa mummolaan ja me suuntasimme Tanskaan. Merivesi oli raikasta, kun pyöränviennin yhteydessä kävimme siihen tutustumassa. Ilmeisesti +16 astetta ja ensimmäistä kertaa uin meduusojen kanssa. Vähänhän se pisti miettimään, että polttelevatko mitenkä kovasti, mutta ystävällisiä möllyköitä olivat.

Kisa-aamuna olin yllättävän rento, toki tuleva koitos pulpatti kropan sisällä. Rolling swim start, jossa 6 kisaajaa päästetään matkaan neljän sekunnin välein, sopi minulle mainiosti. Ryysistä ei tullut missään vaiheessa, mutta laguunin ylle laskeutunut sumu teki tepposia ja uin vähän niin kuin kaikkialla. Välillä en nähnyt yhtään poijua ja piti vaan pysyä jonkun varpaiden takana. Onneksi valitsin kirkkaat lasit, sillä tummat lasit olisi vieneet viimeisetkin värit näkökentästä. Takasuora oli pitkä ja ehdin jo miettiä, että kylläpä tässä taitaa tuhrautua aikaa. Rantauduin kuitenkin ajassa 1:19, joka on muuten melkein minuutilleen sama aika kuin 2011 ja 2014 Ironmaneissani. Kehitystä ei sillä saralla ole liiaksi tapahtunut, mutta kuten olen aikaisemminkin tällä kaudella joutunut toteamaan, niin mitään ihmettä ei yleensä kisapäivänä tapahdu, jos kilometrit ovat muutenkin vähäiset.

Uinnin jälkeen ajatukset kohti pyörää.

Yhtä kaikki lähdin ajamaan pyörällä hyvävoimaisena. Heti oli selvää, että nyt on pyöräjalkaa. Kun päästiin kaupungista pois, niin tuulikin oli suosiollinen ja sai paahtaa menemään ihan surutta. Ensimmäisellä kierroksella nauratti, kun pyöräreitti tuntui olevan kuin tehty minulle. Lieneekö rolling startin ansiota, mutta omaan ajorytmiin pääsi verraten nopeasti eikä isoja porukoita näkynyt. Energiaa otin suunnitelman mukaan ja vasta juoksun viimeisellä 10km lipsuin siitä (suunnitellusti). Toisella kierroksella annoin itseni vähän laskeskella, että nyt saattaa tulla ihan hyväkin aika, jos tämä vauhti pysyy T2:een asti. Rengasrikkoja näytti tapahtuvan Köpikselle tuttuun tyyliin ja toivoin, että omat renkaani kestäisivät. Onhan se ihan makea tunne, kun ohittelet "levymiehiä" ja pystyt ilmeettömästi vaan nostamaan watteja. Pientä eturatasta ei juuri tarvinnut vaivata koko matkalla. 180km pyöräilystä selvisin ajassa 5:32, eli n. 33km/h -keskivauhtia.

Tästä se lähtee tytöt!

Olin siis ennätystahdissa lähdössä T2:lta juoksuun. Nappasin pussukasta kaksi geeliä taskuun ja minigrippussin, jossa oli suolatablettaja. Aurinko oli alkanut porottaa ja olin iloinen valinnastani jättää viisiiri pois ja varustautua suurella lippiksellä maratonille. 5:30min/km -vauhtia käynnistyi juoksu ja likipitäen sitä vauhtia pääsin aina puoleen väliin saakka. Sitten vauhti alkoi pikkuhiljaa hiljentyä. Sain kuitenkin pidettyä sen pitkään alle 6min. Viimeiselle kierrokselle (10km) lähtiessäni olin niin onnellinen, että ennätys tulee menemään uusiksi, mutta samalla jalkojen lihaskestävyys alkoi olemaan muisto vain. Reitillä ollut mukulakivipätkä sai jokaisella kierroksella kiroamaan, mutta muuten fiilis oli mahtava. Maratonin juoksin ajassa 4:16.

Häh, mitä, en kuule!

Juuri ennen maalia tavoitin ystäväni, joka lähti viimeiselle kierrokselleen tehden aivan mielettömän ajan ensimmäisellä Ironmanillaan. Maalisuoralla sai vihdoin tuulettaa ja juhlia. En nähny aikaani, mutta Teemu kertoi sen olevan 11:20.53. Voi hyvä tavaton. 12h oli alittunut reilusti ja ennätys parantunut 40 minuuttia. Sinänsä se ei ollut yllätys, koska erilaisia laskelmia voi tehdä etukäteen, jos kaikki olosuhteet ovat muuten myönteiset, mutta että oikeasti saa itsestään irti sen mikä on mahdollista, on mieletöntä. Suurin kiitos tästä kuuluu tietysti Teemulle, jonka valmennusfilosofia on täydellinen minulle. Kaikki meni siihen kuuluisaan putkeen, uskalsin ajaa kovaa ja pystyin sietämään epämukavuutta. Viimeinen 10km meni sisuhöyryillä, mikä lienee suurin vahvuuteni lajissa. Kun tuntuu tosi pahalle, hoen itselleni että kohta tämä loppuu. 

Ei voi olla totta!

Hah, tässä se nyt taas on!

Maalin jälkeen piti äkkiä vaihtaa vaatteet, saada ruokaa ja juomaa koneeseen, koska huono olo alkoi vaania. Pari pizzasiivua korjasi asian ja oli mukava vaihtaa tuntemuksia suomalaisnaisten kanssa. Me ollaan kaikki tehty omilla tahoillamme tosi paljon työtä ja ollaan kovia naisia kaikki. Vaikkakin ainakin itselläni joka toinen sana taisi siinä vaiheessa olla kirosana, niin kaikki olivat selvästi onnellisia. Silloinkin, kun kisa oli sisältänyt teknisiä murheita ja tehnyt siitä erilaisen kamppailun. Ironman on matka, joka voi tarjota melkeinpä mitä tahansa. Silloin kun kaikki sujuu, niin siitä pitää nauttia myös.

We didn't **ck about!