4kk leikkauksesta

Leikkauksesta on nyt reilut 4 kuukautta ja viimeinenkin fysioterapiakäynti on käyty. Polvi on tukeva ja kuntoutunut hyvin. Reisissäkin on enää vain 1cm ero, kun kuukausi sitten ero oli 2cm,

Viimeisellä fyssarikäynnillä tehtiin myös kävelyanalyysia, joka paljasti jäykän (vai laiskan - yhteistyökyvyttömän joka tapauksessa) nilkan. Sitä ei siis ollut edellisellä kerralla, joten se on jotain, mikä on tullut tässä hiljattain. Onneksi asia on nyt tiedossa ja työt rehvakkaamman, polvijohtoisen askelluksen saavuttamiseksi on aloitettu. Sovimme myös, että käyn näytillä ennen kesäkuun kaudenaloitusta, jotta miten se nilkka sitten toimii. 

Pyörä sujuu ihan melko normaalisti, juoksu kulkee lenkillä aina erinäisten kolotusten kautta kivuttomuuteen, mutta uinnissa on suurin työ tehtävänä. Potku on vielä heikko, osittain varmasti varovaisuuden vuoksi. Käsiveto taasen on todella hyvä ja kehittynyt huikeasti.  

Irongirl on aloittanut omat harjoituksensa.

Juoksu (ei vielä vetoja), pyöräily, uinti, lukkopolkimet (ilman väkivaltaa), putkettaminen, voima-ajo, juoksu Puijolla ja korkokengät ovat sallittuja. Kiellettyjä ovat maastopyöräily ja polkujuoksu sekä edelleen kaikki pallopelit ja kontaktilajit. Minun lajipaletissa suurimpana riskinä on tapaturmariski, mutta tapaturmia jos jää odottamaan, niin muuta ei voi oikeastaan tehdä. Mutta mitään syytä kiirehtimiseen ei ole ja järkevästi tässä on tarkoitus edetä.

Tällä viikolla sain hypätä taas ulkoilmassa pyörän selkään. Olipa ihanaa! 5 kuukautta siihen menikin. Tosi outoa ajaa ilman lukkopolkimia. Jokaisessa risteyksessä vääntelen jalkaani irti. 

Voi sitä riemua, kun sai taas töihin ajaa!

Pääsiäisfestarit sekä maastohiihtoa takana

Voi siskot mikä pääsiäinen! En olisi muutama viikko sitten uskonut, että hiihtäisin huhtikuun alussa 4 tuntia muutamassa päivässä, mutta näin kävi. Ensimmäinen lenkki oli kuulostelua, sekä polven että korkealle kohonneen sykkeen... 

Uudet Yokon Optigripit pitivät kuin unelma. Kolmantena päivänä liippaladulla myös luistivat. (Kuva Rouva V.)

Seuraavana päivänä vuorossa oli parin tunnin yritys. Kuten edellisenäkin päivänä, sain seuraa Rouva V:stä. Mikä oli pohjoisen maisemien ja hiihto-olosuhteiden lisäksi pääsiäshiihdon TOP-3:ssä. Reilut pari tuntia me hiihdimmekin, eikä missään asiaankuulumattomissa paikoissa tuntunut mitään erikoista. Voisi sanoa, että aivan mahtavaa! Leikkauksesta on kulunut neljä kuukautta ja vaikka matkaa on vielä jäljellä, niin ainakin voi todeta, että oikeat asiat on tehty oikeassa järjestyksessä. Vaikka taannoin vähän manasinkin, kun fyssarini sanoi, että pyörä tulee vasta kävelyn jälkeen (mikä tietysti on triathlonistille täysin väärä tapa edetä), niin kyllä hän oli oikeassa. 

Pääsiäiskattausta.

Minulla oli taannoin erityisen hieno mahdollisuus päästä koettamaan keramiikan "maalaamista" mestari Anu Pentikin kanssa. Alla on tämän kokeilun lopputulos. Ilmeisesti eivät menneet tuotantoon, mutta kotona pääsevät kyllä esille. Hienoa päästä kokemaan tällaistakin. Tykkäsin aivan mahdottomasti.

Itse sain tehdä, mestari neuvoi.

Universumin opetukset

Joskus universumi ei ole (mielestämme) puolellamme. Eräs kollega sanoi, että ristisiteeni katkeaminen oli universumin tapa osoittaa, että aika ja mielenkiinto pitäisi suunnata muualle. No hän ei varmasti sitä vakavissaan tarkoittanut ja minun mielipiteeni lienee sanomattakin selvää. Universumi voi minun puolestani... Helposti voisi sanoa, että universumi (samainen) yritti todella estää Teemua ajamasta trainerilla tänään, sillä ensin tapahtui tapahtumasarja, jonka seurauksena kammet piti irroittaa, jotta ajo pystyi jatkumaan ja pian takarengas puhkesi. Uhmakkaasti sisuskumin vaihdettuaan hän ajoi harjoituksen loppuun. Joten siitäs sait universumi.

Mutta leikitä, eteen tulee kaikenlaisia hankaluuksia ja vaikeuksia. Itselleni tämä loukkaantuminen oli sellainen tapahtuma, että vaikka yleensä suhtaudun asioihin positiivisuuden kautta, niin tässä tapahtumasarjassa muuten niin valoisa mieleni kyllä synkkeni jos ei jopa mustunut. Nyttemmin, kun leikkaus ja kuntoutus ovat sujuneet hyvin, niin voin tietysti jälkiviisaana sanoa, että aika meni nopeasti. Fyssarini arveli hyvän kuntoutumisen olevan syytä korkeasta motivaatiostani. Hän on ammattilainen, uskon häntä.

Tänään posti toi uudet mtb-kengät. Vanhat olivat vain noin 10 vuotta vanhat...

Vaan eihän se valoisalta tuntunut. Nytkin ensimmäiseen starttiin on reilut 70 päivää, niin levoton mieleni poukkoilee edes takaisin. Luonnollisesti ymmärrän, että tulevat kisat ovat enemmänkin harjoituksia ja niissä voi tapahtua mitä tahansa. Vai voi olla tapahtumatta. Joka tapauksessa en voi olla miettimättä, että minkälaisiin tuloksiin olisin päässyt, jos tämä episodi olisi jäänyt tapahtumatta. Juuri kun olin päässyt voittamisen makuunkin.

Ajoasento alkaa olla jo tuttu. Kävin tänään myös kampaajalla.

Mutta mitä ihmettä! Olen onnellinen, kun pystyn taas harjoittelemaan. Ja oikeastaan harjoittelen jo melko normaalisti, ainoastaan se, että joudun treenaamaan sisällä on erona normaaliin. Olen itselleni jopa vähän vihainen, kun menin synkistelemään. En suoranaisesti usko, että tästä koitui mitään hyvää sinänsä, paitsi että sain verhot lyhennettyä, mutta siinäpä se. Edelleen olen sitä mieltä, ilmankin olisin pärjännyt. Jospa kuitenkin sen verran, että jatkossa muistaisin olla vaipumatta synkkyyteen, kun universumi taas yrittää temppujansa.

Siskot valmistautukaa, olen takaisin!

Nyt se on tapahtunut. Olen aloittanut taas triathlonharjoittelun ja jättänyt kinttujumpat sivuun. Tai ei niitä jumppia pois heitetä, mutta nyt ne on siirretty isojen tyttöjen osastolle kuten kuntosalillle. 

Aurinko paistoi jäällä tänään.

Eilen kävin salilla ja lämmittelyn jälkeen tein kyykyt, maastavedot, penkit, kulmasoudut, askelkyykyt, penkillenousut ja prässin ja verran jälkeen suupielet korvissa kotiin. 

Irongirl kantoi ahvenia paikasta A paikkaan B. Minua pelotti oma liukastumisen mahdollisuus niin paljon, että melkein voin pahoin...

Mutta sitten iski jännitys. Tällä sunnuntaille oli ohjelmassa 2h yhdistelmäharjoitus, jossa poljetaan Wattbikeä 40min ja juostaan 20min ja toistetaan vielä yhden kerran. Jaksanko? Miten polvi? Tiedätkö tunteen, kun joku treeni kihelmöittää etukäteen ja jännittääkin? Semmonen, jossa on sitten kunnon lataus ja se tehdään hyvin ja huolella. No jaksoin ja polvessa ei ollut mitään erikoista. Keskisyke 141! Pyöritys jakaantui kohtuullisen hyvin molemmille jaloille, watteja en vielä juurikaan katsellut. Kadenssi oli 83. Jee.

Tämä näyttää nyt siltä, että en muuta teekään kuin ota kuvia itsestäni, mutta halusin ikuistaa hetken onnistuneen treenin jälkeen.

Teemu on mielestäni jopa yltiöpositiivinen sanoessaan, että tämä koko episodi (4kk kaikkinensa) ei tule liiemmalti kuitenkaan haittaamaan ensi kesää vaan nämä kovemmat treenit eivät tule puraisemaan yhtä helposti kuin siinä tilanteessa, jossa olisin saanut hiihdettyä talven. No ensi kesä ei nyt tule olemaan se targetti, mutta mielenkiintoista nähdä onko Teemun puhuissa siitteeksikään totta.